Court dismissed VAT exemption for insurance fund management services not meeting special investment fund criteria.

Vakuutusyhtiö tarjosi asiakkailleen sijoitussidonnaisia henki- ja eläkevakuutuksia. Vakuutuksenottaja maksoi vakuutusyhtiölle vakuutusmaksuja, joista muodostuvan vakuutussäästön tuotto oli sidottu vakuutusyhtiön muodostaman sijoituskohteita, kuten osakkeita tai muita arvopapereita, sisältävän vakuutussalkun arvon kehitykseen. A Oy oli solminut vakuutusyhtiön kanssa täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimuksen, jonka mukaan vakuutusyhtiö valtuutti A Oy:n hoitamaan itsenäisesti vakuutussalkkuja vakuutusyhtiön lukuun sopimuksen ehtojen ja sovitun sijoitusstrategian mukaisesti. Asiassa oli kysymys siitä, oliko A Oy:n vakuutusyhtiölle myymää palvelua pidettävä arvonlisäverodirektiivin 2006/112/EY 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuna erityisten sijoitusrahastojen hallinnointipalveluna.

Arvonlisäverolaissa ei ole erityisten sijoitusrahastojen hallinnoinnin verovapautta koskevaa säännöstä. Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta jäsenvaltioiden määrittelemien erityisten sijoitusrahastojen hallinnointi. Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaan tulkittaessa erityisen sijoitusrahaston käsitettä lähtökohtana on pidettävä yhteissijoitusyrityksistä annetussa neuvoston direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettua yhteissijoitusyritystä, mutta lisäksi arvonlisäverodirektiivissä tarkoitetun erityisen sijoitusrahaston käsitteen on katsottava kattavan myös muut sijoitusrahastot, jotka vastaavat ominaispiirteiltään mainitussa yhteissijoitusyritysdirektiivissä tarkoitettuja rahastoja.

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu ajalle 30.10.2013 - 31.12.2014.

Arvonlisäverolaki 1 § 1 momentti 1 kohta, 41 § sekä 42 § 1 momentti 6 kohta ja 3 momentti

Yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annettu neuvoston direktiivi 2006/112/EY 135 artikla 1 kohta g alakohta

Yhteissijoitusyrityksistä annettu neuvoston direktiivi 85/611/ETY 1 artikla 2 kohta

Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C-464/12, ATP PensionService

Päätös, josta valitetaan

Keskusverolautakunnan päätös 30.10.2013 nro 53/2013

Asian käsittely keskusverolautakunnassa

Ennakkoratkaisuhakemus

A Oy, jäljempänä myös omaisuudenhoitaja tai yhtiö, ja B Oy (jäljempänä myös vakuutus­yhtiö) ovat tehneet sopimuksen sijoitussidonnaisiin vakuutussopimuk­siin liittyvän omaisuuden hoitamisesta. Omaisuudesta on muodostettu niin sanottuja vakuutussalkkuja, jotka on liitetty vakuutusyhtiön asiak­kailleen tarjoamiin sijoitussidonnaisiin säästöhenkivakuutuksiin, eläke­vakuutuksiin ja kapitalisaatiosopimuksiin. Asiakkaiden vakuutus­ten vakuutussäästöjen arvo on sidottu vakuutussalkun arvonkehitykseen.

Vakuutussalkkuja ei koske mikään erillislainsäädäntö. Vakuutusyhtiö on valtuuttanut omaisuudenhoitajan hoitamaan itsenäisesti vakuutussalkkua sopimuksen ja sovitun sijoitusstrategian mukaisesti (täyden valtakirjan omaisuudenhoitosopimus). Salkun varallisuus on kokonaisuudessaan vakuutusyhtiön nimissä ja säilytettävänä sopimuksessa mainituilla raha- ja arvo-osuustileillä. Salkun varat on sijoitettu sopimuksessa sovitulla tavalla osake-, joukkolaina- ja rahamarkkinoille.

Vakuutussalkun pääoma on jaettu osuuksiin. Omaisuudenhoitaja laskee salkun osuudelle arvon jokaisena pankkipäivänä. Kaikki salkun osuudet ovat keskenään samanarvoisia, mutta vakuutuksenottajien vakuutuksiin on liitetty keskenään eri määrä osuuksia. Vakuutuksenottajat voivat mer­kitä ja lunastaa osuuksia päivittäin. Merkinnöistä ja lunastuksista teh­dään toimeksianto henkivakuutusyhtiölle.

Omaisuudenhoitaja hoitaa salkun hoitamiseen liittyvät työt, kuten salkun arvon laskennan, arvopaperikauppojen selvityksen ja rahaston varojen säilytyksen.

Vakuutussalkusta peritään vuotuista hallinnointikulua. Omaisuudenhoi­taja laskee hallinnointikulun päivittäin vakuutussalkun markkina-arvosta ja veloittaa sen päivittäin salkun pääomasta. Hallinnointikulun veloitta­minen vaikuttaa vakuutuksenottajien vakuutussäästön määrään sitä vähentävästi. Omaisuudenhoitaja ja henkivakuutusyhtiö ovat sopineet, että omaisuudenhoitaja palauttaa henkivakuutusyhtiölle jälkikäteen palkkionpalautuksena osan vakuutussalkusta veloitetusta hallinnointi­kulusta.

Vakuutussalkkujen lisäksi henkivakuutusyhtiöt tarjoavat sijoitussidon­naisiin vakuutuksiin liitettäviksi sijoituskohteiksi sijoitusrahastoja. Vakuutuksenottajan kannalta sijoitusrahastot ja vakuutussalkut ovat toisiinsa rinnastettavia kaikille vakuutuksenottajille tarjottavia vakuu­tuksen sijoituskohteita. Henkivakuutusyhtiöt tarjoavat vakuutussalkkuja muun muassa sen vuoksi, että tällöin tuotteen hinnoittelusta voidaan päättää itsenäisesti. Käytettäessä ulkopuolisen rahastoyhtiön sijoitus­rahastoja hallinnointipalkkion määrästä päättää rahastoa hallinnoiva rahastoyhtiö.

Pyydettynä lisäselvityksenä yhtiö on ilmoittanut seuraavaa:

Säästöhenkivakuutus on vakuutus, jossa vakuutuskorvaus maksetaan edunsaajalle sovittuna ajankohtana. Vakuutukseen sisältyy aina myös henkivakuutus, jonka perusteella säästösumma maksetaan vakuutetun kuollessa edunsaajalle henkivakuutuskorvauksena.

Eläkevakuutus on joko vapaaehtoinen yksilöllinen eläkevakuutus tai ryhmähenkivakuutus. Vakuutuksen avulla voidaan täydentää lakisää­teisestä eläkkeestä saatavaa turvaa tai varhentaa eläkeikää. Vakuutuk­seen sisältyy varsinaisen eläketurvan lisäksi henkivakuutusturva vakuu­tetun kuoleman varalta sekä valinnaisena työkyvyttömyysturva. Vakuu­tussumma maksetaan vakuutetulle vakuutuksen ehtojen mukaisesti hänen jäätyään eläkkeelle tai työkyvyttömäksi. Vakuutetun kuollessa korvaus maksetaan edunsaajalle henkivakuutuskorvauksena.

Vakuutussäästön määrä näissä vakuutuksissa on sidottu valittujen sijoi­tuskohteiden arvonkehitykseen, laskuperustekorkoon tai edellä mainit­tujen yhdistelmään. Vakuutuksenottaja voi vakuutuksen voimassaolo­aikana muuttaa vakuutussäästön jakautumista sijoitussidonnaisen ja laskuperustekorkoisen osan välillä. Sijoitussidonnaisen osan tuotto määräytyy vakuutukseen liitettyjen rahasto-osuuksien arvon perusteella.

Kapitalisaatiosopimus on sijoitussidonnainen tai laskuperustekorkoinen kertamaksuinen sijoitusvakuutus, josta maksetaan säästösumma vakuu­tusajan päättyessä. Sijoitussidonnaisessa sopimuksessa vakuutuksen arvo perustuu sijoitusten arvoon maksuhetkellä. Kapitalisaatiosopimus­ten sijoituskohteina salkkuja ei vielä toistaiseksi ole tarjottu, mutta vaihtoehdon tarjoaminen saattaa myöhemmin tulla mahdolliseksi.

Vakuutuksenottaja tai vakuutettu tekee henkivakuutusyhtiölle merkintä- tai lunastuspyynnön joko kirjallisesti paperilomakkeella tai vakuutus­yhtiön verkkopalvelun kautta. Henkivakuutusyhtiö vastaanottaa mer­kintä- tai lunastuspyynnön ja ne tehdään vakuutuksenhoitojärjestelmään sen päivän arvolla. Yhtiö ilmoittaa nämä arvot henkivakuutusyhtiölle päivittäin.

Kun vakuutuksenottaja merkitsee tai lunastaa osuuksia, näillä merkin­nöillä ja lunastuksilla ei ole välitöntä vaikutusta vakuutussäästön mää­rään, mikäli sijoitukseen ei liity merkintäpalkkiota. Merkintäpalkkiot pienentävät vakuutussäästön määrää. Vakuutussäästö sijoitetaan vakuutussalkkuihin ja vakuutussäästön määrä alkaa kehittyä kysy­myksessä olevien sijoitusten arvonkehityksen mukaisesti joko ylös- tai alaspäin. Seuraavana päivänä säästön määrä voi olla sijoitettua määrää alempi tai korkeampi riippuen siitä, miten kurssit kehittyivät kyseisen päivän aikana.

Vakuutussalkut on muodostettu yksinomaan liitettäviksi henkivakuutus­yhtiön vakuutuksiin.

Ennakkoratkaisukysymys

Ovatko ennakkoratkaisuhakemuksessa kuvatut A Oy:n henkivakuutusyhtiölle myymät omaisuudenhoitopalvelut arvonlisävero­direk­tiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja arvonlisä­verosta vapautettuja rahoituspalveluja?

Keskusverolautakunnan ennakkoratkaisu

A Oy:n henkivakuutusyhtiölle myymät ennakkoratkaisu­hake­muksessa tarkoitetut omaisuudenhoitopalvelut eivät ole arvon­lisä­vero­direktiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja arvonlisäverosta vapautettuja rahoituspalveluja.

Ennakkoratkaisu on annettu ajalle 30.10.2013 - 31.12.2014.

Keskusverolautakunta on perustellut antamaansa ennakkoratkaisua seuraavasti:

Arvonlisäverolain 41 §:n mukaan arvonlisäveroa ei suoriteta rahoitus­palvelun myynnistä.

Arvonlisäverolain 42 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan rahoitus­palve­luna pidetään muun muassa arvopaperikauppaa. Pykälän 2 momen­tin, oikeastaan 3 momentin, mukaan arvopaperikaupalla tarkoitetaan osak­keiden ja muiden niihin verrattavien osuuksien, saatavien sekä johdan­naissopimusten myyntiä ja välitystä, myös silloin kun ne eivät perustu asiakirjaan.

Arvonlisäverodirektiivin 2006/112/EY 135 artiklan 1 kohdan g ala­koh­dan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava arvonlisäverosta erityisten sijoitusrahastojen hallinta.

Arvonlisäverolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 88/1993 vp) mukaan arvopaperikauppa olisi arvonlisäverotonta. Arvopaperikaupalla tarkoitettaisiin osakkeiden ja muiden niihin verrattavien osuuksien, saatavien sekä johdannaissopimusten myyntiä ja välitystä, myös silloin kun ne eivät perustu asiakirjaan. Arvopaperin käsite olisi hallituksen esityksen mukaan arvonlisäverotuksessa laajempi kuin esimerkiksi arvopaperimarkkinalaissa (495/1989). Arvopapereita olisivat muun muassa osakkeet, osuustodistukset ja sijoitusrahasto-osuudet. Hallituk­sen esityksen mukaan myös sijoitusrahastotoiminta jäisi arvonlisä­verotuksen ulkopuolelle.

Unionin tuomioistuimen (EUT) asiassa C-363/05,

JP Morgan Fleming Claverhouse Investment Trust plc ja The Association of Investment Trust Companies

, antamassa tuomiossa todetaan, että kuudennen arvonlisä­verodirektiivin 13 artiklan B kohdan d alakohdan 6 alakohtaa (arvon­lisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohta) on tulkittava siten, että siinä annetaan jäsenvaltioille harkintavalta määritellä, mitkä niiden alueella olevat rahastot sisältyvät käsitteeseen "erityiset sijoitusrahastot". Jäsenvaltioiden on kuitenkin harkintavaltaansa käyttäessään noudatet­ta­va tavoitetta, johon mainitulla säännöksellä pyritään. Tämä tavoite on helpottaa sijoittajien sijoitusyritysten avulla harjoittamaa arvopaperi­si­joittamista. Samalla on huolehdittava siitä, että verotuksen neutraa­li­suu­den periaate toteutuu eli että sijoitusrahastoja, jotka kilpailevat muiden sijoitusrahastojen, kuten yhteissijoitusyrityksistä annetun direk­tiivin soveltamisalaan kuuluvien sijoitusrahastojen kanssa, kohdellaan arvonlisäverotuksessa samalla tavalla kuin näitä sijoitusrahastoja.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A Oy

on valituksessaan vaatinut, että keskusverolautakunnan päätös kumotaan ja uutena ennakkoratkaisuna lausutaan, että yhtiön henkivakuutusyhtiölle myymät omaisuudenhoitopalvelut ovat arvon­lisä­ve­rodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuja verosta vapautettuja rahoituspalveluja.

Vaatimustensa tueksi yhtiö on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö

on valituksen johdosta antamas­saan vastineessa esittänyt muun ohella seuraavaa:

Valitus tulisi hylätä ensisijaisesti sillä perustella, että yhtiö toimii vakuu­tusyhtiön omaisuudenhoitajana eli yhtiö on solminut vakuutusyhtiön kanssa sopimuksen täyden valtakirjan omaisuudenhoidosta. Tilanne on tältä osin samanlainen kuin EUT:n asiassa C-44/11,

Deutsche Bank

, antamassa tuomiossa eli yhtiö salkunhoitajana ostaa ja myy sijoitus­tuot­teita sijoittajan eli vakuutusyhtiön nimissä ja lukuun. Arvopaperit pysyvät sijoittajan eli vakuutusyhtiön omistuksessa koko sopimuskauden ajan ja sen jälkeenkin. Täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelut eivät ole erityisen sijoitusrahaston hallinnointia.

Valitus tulisi hylätä toissijaisesti seuraavilla perusteilla. Vakuutusyhtiön omaisuudesta muodostettu vakuutussalkku eroaa merkityksellisiltä osin sijoitusrahastodirektiivissä 2009/65/EY todettujen yhteissijoitusyritysten tavoitteista. Vakuutusyhtiön toimintaa säätelee vakuutusyhtiölaki eikä mikään osa vakuutusyhtiön omaisuudesta ole irrallinen vakuutusyhtiön toiminnasta siten, että omaisuuden katsottaisiin yksinään muodostavan rahaston, jonka tavoitteena olisi vain ja ainoastaan helpottaa piensijoit­tajien sijoittamista. Vakuutusyhtiö ei voi eriyttää tiettyä osaa omaisuu­destaan pelkästään tällaista tavoitetta silmällä pitäen. Vakuutusyhtiön toiminnassa on tähdättävä vakuutusyhtiön omien intressien saavutta­mi­seen.

Kysymyksessä olevassa asiassa vakuutussalkun tarkoitus on koota yhteen tietty osa vakuutusyhtiön omaisuutta ja antaa se omaisuuden­hoi­ta­jan hoitoon, jotta omaisuudenhoitaja hoitaisi omaisuutta. Kun vakuutusyhtiö näin ostaa täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelun ja maksaa siitä omaisuudenhoitajalle, myös vakuutusyhtiö vastaa omai­suu­den­hoi­don kustannuksista. Vakuutussalkun omaisuudenhoidon kustannukset eivät siten ole sellaisenaan sijoitusvakuutuksenottajien vastuulla. Järjestelyssä vakuutusyhtiöllä on riski omaa omaisuuttaan koskien, kun taas sijoitussidonnaisen vakuutuksen ottaneen tahon riski saattaa olla osin turvattu.

Yhtiö

on antamassaan vastaselityksessä uudistanut asiassa aikaisemmin esittämänsä ja vaatimansa sekä esittänyt lisäksi muun ohella seuraavaa:

Sijoitusrahastolain mukaisissa rahastoissa (UCITS) asiakas sijoittaa varoja sijoitusrahastoon. Suljetuissa pääomarahastoissa Suomessa tyypillisesti sijoittajasta tulee kommandiittiyhtiömuotoisen pääoma­rahaston äänetön yhtiömies. Osakeyhtiömuotoinen sijoittaja voi laittaa monellakin eri tavalla oman tai vieraan pääomanehtoisesti varoja rahas­toon. Sijoittajalla on siten sopimus rahaston kanssa. Sijoitusrahaston varat ovat juridisesti sijoitusrahaston omaisuutta. Sijoitusrahastot hallin­noivat näitä varoja omissa nimissään. Myös sijoitusrahaston hallinnoin­nissa on siten kyse yhden juridisen omistajan varojen hallinnoinnista.

EUT:n tuomiossa asiassa C-44/11,

Deutsche Bank

, kyseessä olleet täyden valtakirjan omaisuudenhoitopalvelut sen sijaan koskevat yleensä yhden henkilön varallisuutta, jonka arvon, kuten tuomiossakin on todettu, on oltava kokonaisuudessaan huomattava, jotta sitä voitaisiin kannattavasti hallinnoida. Täyden valtakirjan omaisuudenhoito kohdis­tuu siten omaisuuteen, jota ei ole hankittu useilta sijoittajilta yhteiseen lukuun hallinnoitavaksi.

Kuten ennakkoratkaisuhakemuksessa on todettu, vakuutusyhtiö solmii vakuutussopimukset vakuutusasiakkaiden kanssa. Vakuutusyhtiön asiakkaiden varat sijoitetaan vakuutusyhtiön vakuutussalkkuun. Vakuu­tus­yhtiö on valtuuttanut yhtiön hoitamaan itsenäisesti vakuutussalkkua sopimuksen ja sovitun sijoitusstrategian mukaisesti. Koska vakuutus­salkku ei ole juridiselta muodoltaan itsenäinen yhtiö, salkun varallisuus on kokonaisuudessaan vakuutusyhtiön nimissä. Salkun pääoma on jaettu osuuksiin ja sen varat on sijoitettu osake-, joukkolaina- ja rahamark­ki­noille. Riski vakuutussalkun sijoitusten arvonalennuksesta ja toisaalta mahdollinen voitto tulevat suoraan sijoittajille, kuten muissakin sijoitustuotteissa. Vakuutusyhtiö ei hyödy vakuutussalkun sijoitusten arvonnou­susta eikä toisaalta myöskään kanna minkäänlaista vastuuta sijoitusten arvonalennuksista.

Sijoitussalkun juridisella muodolla eli sillä miten rahaston toiminta on järjestetty, ei ole EUT:n oikeuskäytännön perusteella merkitystä palvelujen arvonlisäverokäsittelyä arvioitaessa. EUT:n tuomiossa asiassa C-363/05,

JP Morgan

, todetaan yksiselitteisesti, että rahaston oikeudel­li­nen muoto tai se, miten rahasto on järjestänyt toimintansa, eivät ole perusteita, joiden mukaan jokin toiminta voitaisiin rajata erityisen sijoitusrahaston käsitteestä.

EUT on todennut myös asiassa C-464/12,

ATP PensionService

, anta­mas­saan tuomiossa, että verosta vapautus kattaa erityiset sijoitusrahastot niiden oikeudellisesta muodosta riippumatta. EUT totesi tuomiossaan, että sillä, onko nämä rahastot perustettu sopimusoikeudellisten sään­nösten, trusteja koskevien säännösten tai yhtiöoikeudellisten säännösten nojalla, ei ole merkitystä niiden ilmoitetun tavoitteen toteutumisen kannalta. EUT korosti, että toisenlainen tulkinta olisi vastoin verotuksen neutraalisuuden periaatetta, joka on esteenä sille, että samoja liiketoimia suorittavia talouden toimijoita kohdeltaisiin eri tavoin. EUT:n tuomioi­den perusteella on selvää, että sillä, että vakuutussalkku ei ole erillinen juridinen henkilö, ei voi olla merkitystä vakuutussalkkua varten ostet­tavien palvelujen arvonlisäverokäsittelyn kannalta.

Kuten ennakkoratkaisuhakemuksessa on todettu, vakuutusyhtiön asiakkaiden varat sijoitetaan vakuutussalkkuun. Yhtiö hoitaa tätä sijoitusomaisuutta vakuutusyhtiön kanssa solmimansa sopimuksen perusteella.

Vakuutusyhtiön asiakkaat vastaavat kaikista tähän omaisuu­teen liittyvistä kuluista ja sijoitusriskistä. EUT:n asiassa C-424/11,

Wheels Common Investment Fund Trustees

, antaman tuomion perus­teella vakuutusyhtiön vakuutussalkku voi olla arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettu erityinen sijoitusrahasto, mikäli seuraavat edellytykset täyttyvät:

- rahasto on yleisölle avoin

- yksityiset sijoittajat vastaavat rahaston hallinnointiin liittyvistä ris­keistä

- rahastoon suoritettavat maksut eivät ole keino täyttää lakisääteisiä velvoitteita

- rahasto on siinä määrin samankaltainen kuin yhteissijoitusyrityksistä annetussa direktiivissä määritellyt yhteissijoitusyritykset, että ne kilpailevat keskenään.

Vakuutusyhtiön vakuutussalkut kilpailevat yleisesti muiden markki­noilla olevien sijoitusrahastojen kanssa sijoittajien rahoista. Vakuutuk­senottaja voi vapaasti valita, sitooko hän vakuutuksensa arvonkehityksen vakuutussalkkuun vai ulkopuolisen rahastoyhtiön sijoitusrahaston arvonkehitykseen. Vakuutussalkku, jota yhtiö itsenäisesti hoitaa, on siten yhteissijoitusyrityksistä annetun direktiivin edellytykset täyttävä erityinen sijoitusrahasto.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikkö on vastineessaan todennut, että sijoitussidonnaiset vakuutukset ja vakuutussalkut eroaisivat yhteis­si­joi­tusyrityksistä annetussa direktiivissä tarkoitetuista yhteissijoitus­yri­tyk­sistä siinä suhteessa, että niihin ei liittyisi ehdotonta, lakiin perus­tuvaa oikeutta sijoituksiin kuolemantapauksen sattuessa. Ennakko­ratkai­su­ha­kemuksessa tarkoitettuihin sijoitussidonnaisiin vakuutuksiin sisältyy aina myös henkivakuutus kuoleman varalle. Vakuutusyhtiö ei ole myynyt sopimuksia ilman henkivakuutusta. Kapitalisaatiosopi­muksiin ei sisälly vakuutuselementtiä. Kapitalisaatiosopimuksen perusteella tehty sijoitus siirtyy kuolemantapauksessa sellaisenaan sijoitta­jan perillisille. Myös EUT:n tuomiossa asiassa C-464/12,

ATP PensionService

, oli kyse eläketuotteesta, johon liittyi henkivakuutus­elementti. EUT on tässä yhteydessä todennut, että vakuutusosatekijän mukaan liittäminen ei saata kyseenalaiseksi eläkekassoihin suoritet­tavien maksujen olennaisia ominaispiirteitä, koska kyseinen vakuutus­osatekijä on liitännäinen itse eläkesijoitukseen nähden.

Veronsaajien oikeudenvalvontayksikön käsityksen mukaan vakuutus­yhtiön ja yhtiön välisessä kuukausittaisessa hallinnointikulujen laskutuksessa on kyse siitä, että vakuutusyhtiö ja yhtiö saavat keskenään sopimansa osuudet niistä kuluista, joista hallinnoinnista laskutetaan sijoitusvakuutuksen ottajaa. Kuten kaikista rahastoista yleensäkin, vakuutussalkusta peritään vuotuista hallinnointimaksua. Kuten ennakko­ratkaisu­ha­kemuksessa on todettu, vakuutuksenottaja vastaa vakuutus­rahaston kaikista kustannuksista. Sijoittaja kattaa myös kaikki vakuutus­salkusta perittävät hallinnointipalkkiot.

Kysymyksessä olevien sijoitussidonnaisten tuotteiden tarkoituksena on yleisöltä hankittujen varojen yhteinen sijoittaminen, sijoittajat vastaavat rahaston hallinnointiin liittyvistä kuluista ja sijoituksiin liittyvistä ris­keistä ja salkun varallisuus on sijoitettu riskin hajauttamiseksi siirto­kel­poisiin arvopapereihin tai muuhun rahoitusomaisuuteen. Vakuutus­salkku on siten rinnastettavissa yhteissijoitusyrityksistä annetun direktiivin mukaiseen sijoitusrahastoon ja yhtiön myymä vakuutussalkun hallinnointipalvelu on katsottava verosta vapautetuksi erityisen sijoitusrahaston hallinnoinniksi.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

A Oy:n valitus hylätään. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntö

Arvonlisäverolain 41 §:n mukaan veroa ei suoriteta rahoituspalvelun myynnistä. Lain 42 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan rahoituspalveluna pidetään muun ohella arvopaperikauppaa.

Arvonlisäverolakia koskevan hallituksen esityksen (HE 88/1993 vp) lain 42 §:n 1 momentin 6 kohtaa koskevien perustelujen mukaan myös sijoitusrahastotoiminta jäisi verotuksen ulkopuolelle.

Arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta jäsenvaltioiden määrittelemien erityisten sijoitusrahastojen hallinta (oikeammin hallinnointi tai hoita­mi­nen).

Erityisten sijoitusrahastojen hallinnointiin liittyvien liiketoimien verosta vapauttamisen tavoitteena on EUT:n mukaan muun muassa helpottaa sijoittajien sijoitusyritysten avulla harjoittamaa arvopaperisijoittamista siten, että arvonlisäverosta aiheutuvat kustannukset jäävät pois, ja var­mistamalla näin yhteisen arvonlisäverojärjestelmän neutraalisuus silloin, kun on valittava, tehdäänkö sijoitus suorana sijoituksena arvopapereihin vai yhteissijoitusyrityksen välityksellä. Verotuksen neutraalisuuden periaate on esteenä sille, että samoja liiketoimia suorittavia taloudellisia toimijoita kohdeltaisiin eri tavoin arvonlisäverotuksessa (tuomion 43 ja 44 kohta).

EUT:n mukaan rahastot, jotka ovat yhteissijoitusyrityksistä annetussa neuvoston direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettuja yhteissijoitusyrityksiä, ovat erityisiä sijoitusrahastoja. Erityisinä sijoitusrahastoina on lisäksi pidettävä rahastoja, jotka eivät ole direktiivissä 85/611/ETY tarkoitettuja yhteissijoitusyrityksiä, mutta joilla on samat ominaispiirteet kuin yhteis­sijoitusyrityksillä ja jotka suorittavat siis samoja liiketoimia tai jotka ovat ainakin piirteiltään siinä määrin samankaltaisia, että ne kilpailevat yhteissijoitusyritysten kanssa. EUT:ssa käsiteltävänä olleessa asiassa kyseessä olevan kaltaiset ammatilliset eläkerahastot eivät kuuluneet direktiivin 85/611/ETY soveltamisalaan. EUT:n mukaan on kuitenkin tutkittava, voidaanko tällaiset rahastot rinnastaa kyseisen direktiivin soveltamisalaan kuluviin yrityksiin ja kilpailevatko ne niiden kanssa (tuomion 46 - 48 kohta).

Tuomion mukaan direktiivin 85/611/ETY 1 artiklan 2 kohdasta ilmenee, että kyseinen direktiivi koskee yrityksiä, joiden ainoana tarkoituksena on yleisöltä hankittujen varojen yhteinen sijoittaminen siirtokelpoisiin arvopape­reihin ja/tai muuhun helposti rahaksi muutettavaan rahoitusomaisuuteen ja jotka toimivat riskin hajauttamisen periaatteella ja joiden osuudet on haltijan vaatimuksesta ostettava takaisin tai lunastettava suoraan tai välillisesti kyseisten yritysten varoilla. Kyse on yrityksistä, joihin on koottu useita sijoituksia ja joissa nämä on hajautettu arvopapereihin, joita voidaan hallinnoida tehokkaasti tulosten optimoimiseksi, ja joissa yksittäiset sijoitukset voivat olla melko pieniä. Tällaiset sijoitusrahastot hallinnoi­vat sijoituksiaan omissa nimissään ja omaan lukuunsa, kun taas jokainen sijoittaja omistaa osuuden rahastosta mutta ei rahaston sijoituksista sellaisenaan (tuomion 49 - 50 kohta).

EUT:n mukaan olennainen kriteeri erityiseksi sijoitus­rahastoksi luokittelemisessa on useiden edunsaajien varojen yhdis­täminen, joka mahdollistaa edunsaajien kantaman riskin jakamisen useille arvopapereille. Tuomion mukaan sen, onko yritys erityinen sijoitusrahasto, ratkaisemisen kannalta on merkityksetöntä, että eläkemaksut kysymyksessä olevaan eläkekassaan maksaa työnantaja, eikä vaikutusta ole myöskään sillä, että eläkekassaan suoritettavat maksut määräytyvät palkansaajia ja työnantajia edustavien järjestöjen tekemien kollektiivisten sopimusten perusteella. Tämä seikka ei tuomion mukaan muuta sitä, että eläkemaksun maksaa työntekijä tai ainakin se maksetaan hänen nimissään ja lukuunsa ja että hän saa sijoituksensa tuoton mutta kantaa myös siihen liittyvän riskin (tuomion 51 ja 53 - 54 kohta).

Tosiseikat

Ennakkoratkaisuhakemuksesta ja keskusverolautakunnalle toimitetuista vakuutusehdoista ilmenee muun ohella seuraavaa:

Vakuutusosakeyhtiö B Oy (jäljempänä myös vakuutusyhtiö) tarjoaa asiakkailleen sijoitussidonnaisia henki- ja eläkevakuutuksia. Vakuutuksenottaja maksaa vakuutusyhtiölle vakuutusmaksuja. Vakuutuksenottajan vakuutussäästön tuotto määräytyy jonkin vakuutusyhtiön muodostaman vakuutussalkun tuoton perusteella. Näissä vakuutussalkuissa voi olla pörssiosakkeita, korkosijoituksia tai sijoitusrahasto-osuuksia. Vakuutusyhtiö sijoittaa vakuutusmaksut vakuutuksenottajan vakuutusta tehtäessä ilmoittamiin sijoituskohteisiin. Vakuutuksenottajan vakuutussäästö muodostuu suoritetuista vakuutusmaksuista lisättynä tai vähennettynä sijoituskohteiden arvonmuutoksella.

Säästöhenkivakuutuksessa

vakuutussäästö maksetaan vakuutusajan päätyttyä edunsaajalle, jos vakuutuksenottaja on silloin elossa. Vakuutuksenottajalla on oikeus nostaa vakuutussäästöä myös vakuutuksen voimassaoloaikana, ellei toisin ole sovittu. Vakuutussopimuksen mukainen henkivakuutuskorvaus maksetaan edunsaajalle, jos vakuutuksenottaja kuolee henkivakuutusturvan voimassaoloaikana.

Sijoitussidonnaista säästöhenkivakuutusta koskevien sopimusehtojen mukaan vakuutusyhtiö ja vakuutuksenottaja sopivat vakuutusta otettaessa maksusuunnitelmasta. Vakuutuksenottaja voi maksaa vakuutusmaksuja valitseminaan ajankohtina valitsemansa suuruisina erinä vakuutusyhtiön ilmoittamien vähimmäis- ja enimmäismäärien rajoissa. Sijoitussidonnaiseen vakuutukseen sijoitettavilla maksuilla hankitaan vakuutukseen liitettäviä vakuutusyhtiön hyväksymiä sijoituskohteita. Vakuutusyhtiöllä on oikeus päättää, mitä sijoituskohteita voidaan kulloinkin liittää vakuutukseen. Sijoituskohteet liittyvät vakuutukseen ainoastaan laskennallisesti eikä vakuutuksenottajalla ole omistus- tai muuta oikeutta vakuutukseen liitettyihin sijoituskohteisiin. Omistusoikeus vakuutukseen liitettyihin sijoituskohteisiin kuuluu vakuutusyhtiölle.

Sijoitussidonnaista eläkevakuutusta

voidaan käyttää joko eläkeiän alentamiseen tai eläketurvan parantamiseen. Vakuutetulla on oikeus alkaa nostaa eläkettä hänen saavutettuaan eläkevakuutussopimuksen mukaisen eläkeiän. Eläkeaika on pituudeltaan vähintään 10 vuotta. Eläkettä maksetaan vakuutetulle jokaisena vuonna enintään se osa jäljellä olevasta vakuutussäästöstä, joka saadaan jakamalla jäljellä oleva säästömäärä jäljellä olevien maksuvuosien lukumäärällä. Eläkevakuutukseen voidaan liittää myös henkivakuutus.

Sijoitussidonnaisia henki- ja eläkevakuutuksia

koskevien sopimusehtojen mukaan sijoitussalkku, jonka arvonkehitykseen vakuutussäästön tuotto sidotaan, jaetaan yhtä suuriin osuuksiin. Salkun ja siten myös osuuden arvo lasketaan päivittäin. Sijoitussidonnaiseen vakuutukseen maksettavalla vakuutusmaksulla hankittavien osuuksien lukumäärä lasketaan siten, että vakuutusmaksusta vähennetään vakuutusyhtiölle tuleva sijoitusten hallinnointipalkkio ja vakuutusmaksusta jäljelle jäävä osuus jaetaan sillä arvolla, joka sijoituskohteen osuudella on sijoittamispäivänä. Sijoituskohteiden osuuksien lukumäärä lisääntyy, kun vakuutusmaksuja allokoidaan tiettyyn sijoituskohteeseen. Osuuksien lukumäärää pienentävät muun muassa vakuutussäästöjen nostot ja maksetut henkivakuutuskorvaukset ja eläkevakuutuksessa myös maksetut eläkkeet. Vakuutussäästön arvo määräytyy vakuutukseen liitettyjen sijoituskohteiden osuuksien arvon perusteella.

Vakuutussäästöä maksettaessa sijoituskohteiden lukumäärä on vakuutussopimuksesta ja vakuutustapahtumasta riippuen vakuutuksen päättymispäivän tai vakuutetun kuolinpäivän tai käsittelypäivän mukainen. Sijoituskohteiden arvo on korvausten käsittelypäivän mukainen.

Asiakirjoissa olevan B-vakuutussalkun salkkuesitteessä todetaan muun ohella, että B-vakuutussalkku on rahastoyhtiö C Oy:n hoitama B Oy:n vakuutussalkku. B-vakuutussalkulla tarkoitetaan vakuutusyhtiön sisäistä sijoituskokonaisuutta, jonka arvonkehitykseen vakuutuksenottaja voi liittää sijoitussidonnaisen säästöhenki- tai eläkevakuutuksensa vakuutussäästön. Vakuutussalkun osuudet ovat aina vakuutuksenantajana toimivan vakuutusyhtiön omaisuutta, ja osuudet liittyvät vakuutukseen ainoastaan laskennallisesti. Vakuutussalkun osuuksille ei jaeta tuottoa, vaan kaikki tuotot sijoitetaan edelleen salkun sijoitusstrategian mukaisesti.

Vakuutusyhtiö ryhtyy mahdollisesti tarjoamaan myös sijoitussidonnaisia kapitalisaatiosopimuksia, joissa sijoitussumma maksetaan kerralla. Kapitalisaatiosopimukseen ei liity vakuutustapahtumaa eikä siten myöskään vakuutettua.

Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan mikään erityislainsäädäntö ei koske nyt kysymyksessä olevia vakuutussalkkuja.

A Oy

ja vakuutusyhtiö ovat solmineet täyden valtakirjan omaisuudenhoitoa koskevan sopimuksen, jonka mukaan vakuutusyhtiö valtuuttaa A Oy:n hoitamaan itsenäisesti vakuutussalkkua asiakkaan lukuun sopimuksen ehtojen ja sovitun sijoitusstrategian mukaisesti. Sopimuksen mukaan A Oy seuraa säännöllisesti vakuutussalkun tuottoa ja markkinoiden kehitystä. A Oy tekee muutoksia vakuutussalkun sisältöön harkintansa mukaan. Ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan A Oy hoitaa myös salkkujen arvon päivittäisen arvonlaskennan ja raportoinnin vakuutusyhtiölle.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa on kysymys siitä, ovatko A Oy:n vakuutusyhtiölle myymät omaisuudenhoitopalvelut verosta vapautettuja erityisten sijoitusrahastojen hallinnointipalveluja. Arvonlisäverolaissa ei ole erityisten sijoitusrahastojen hallinnoinnin verovapautta koskevaa säännöstä. Arvonlisäverodirektiivin 2006/112/EY 135 artiklan 1 kohdan g alakohdan mukaan jäsenvaltioiden on vapautettava verosta jäsenvaltioiden määrittelemien erityisten sijoitusrahastojen hallinnointi.

Asiassa on ratkaistava ensin, onko ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitettuja vakuutussalkkuja pidettävä arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuina erityisinä sijoitusrahastoina.

EUT:n edellä selostetusta tuomiosta asiassa C-464/12,

ATP PensionService

, ilmenee, että erityisen sijoitusrahaston käsitteen tulkinnassa lähtökohtana on pidettävä arvopapereihin kohdistuvaa yhteistä sijoitustoimintaa harjoittavia yrityksiä (yhteissijoitusyritykset) koskevien lakien, asetusten ja hallinnollisten määräysten yhteensovittamisesta annetun neuvoston direktiivin 85/611/ETY (jäljempänä myös yhteissijoitusyritysdirektiivi) mukaisia yhteissijoitusyrityksiä. EUT:n oikeuskäytännöstä ilmenee edelleen, että arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuina erityisinä sijoitusrahastoina on pidettävä myös sellaisia rahastoja, jotka eivät kuulu yhteissijoitusyritysdirektiivin soveltamisalaan, mutta joilla on samat ominaispiirteet kuin yhteissijoitusyrityksillä ja jotka suorittavat samoja liiketoimia tai jotka ovat ainakin piirteiltään siinä määrin samankaltaisia, että ne kilpailevat yhteissijoitusyritysten kanssa.

Yhteissijoitusyritysdirektiivin mukaisten rahastojen ominaispiirteenä on muun ohella se, että sijoitusrahasto hallinnoi sijoituksiaan omissa nimissään ja omaan lukuunsa, kun taas jokainen sijoittaja omistaa osuuden rahastosta, mutta ei sijoituksista sellaisenaan. Arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettuina erityisinä sijoitusrahastoina on yhteissijoitusyritysdirektiivissä tarkoitettujen yhteissijoitusyritysten lisäksi pidettävä sellaisia rahastoja, joilla on samat ominaispiirteet kuin yhteissijoitusyrityksillä.

Edellä mainitussa EUT:n tuomiossa C-464/12 on katsottu, että eläkekassa, johon eläkemaksun maksaa työntekijä tai ainakin se maksetaan hänen puolestaan ja lukuunsa ja jossa työntekijä saa sijoituksensa tuoton, mutta kantaa myös siihen liittyvän riskin, on arvonlisäverodirektiivissä tarkoitettu erityinen sijoitusrahasto.

Nyt kysymyksessä oleviin vakuutussalkkuihin sisältyvät arvopaperit ovat vakuutusyhtiön omistuksessa, eivätkä vakuutuksenottajat asiakirjojen mukaan omista osuuksia näistä vakuutussalkuista, vaan osuudet ovat yksinomaan vakuutusyhtiön omistuksessa. Näin ollen vakuutusyhtiön ei voida katsoa tekevän salkkuihin sijoituksia vakuutuksenottajan nimissä ja lukuun vaan omissa nimissään. Vakuutuksenottajan ei ole katsottava myöskään olevan oikeutettu vakuutussalkkujen tuottoon EUT:n oikeuskäytännössä tarkoitetulla tavalla, vaan vakuutussäästön tuotto on sidottu mainittujen salkkujen tuottoon vain laskennallisesti. Kun lisäksi otetaan huomioon, että ennakkoratkaisuhakemuksen mukaan vakuutussalkkuja ei koske mikään erityislainsäädäntö, kuten sijoitusrahastolaki, nyt kysymyksessä olevien vakuutussalkkujen ei ole katsottava muodostavan vakuutustoiminnasta erillisiä sijoitusrahastoja.

Mitä tulee eri sijoitusmuotojen väliseen verotuksen neutraalisuuteen, niin on todennäköistä, että nyt kysymyksessä oleva vakuutussäästäminen kilpailee samoilla markkinoilla kuin rahastosijoittaminen, jossa hallinnointipalkkiot ovat tietyin edellytyksin verosta vapautettuja. Kaikkien sijoitus­muotojen kustannusten verokohtelua ei kuitenkaan ole yhtenäistetty, vaan arvonlisäverodirektiivin ja EUT:n oikeuskäytännön mukaan joidenkin sijoitusmuotojen kustannuksiin sisältyy arvonlisävero, kuten esimerkiksi täyden valtakirjan omaisuudenhoitoon (EUT C-44/11,

Deutsche Bank

). Sijoitusten hallinnointia koskeva neutraalisuusvaatimus koskee EUT:n oikeuskäytännön mukaan vain sellaista rahastosijoittamista, jolla on olennaisesti samat ominaispiirteet kuin yhteissijoitusyritysdirektiivissä tarkoitetuilla rahastoilla, mistä edellä esitetyn perusteella ei nyt ole kysymys.

Edellä esitetyillä perusteilla on katsottava, että ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitettuja vakuutussalkkuja ei ole pidettävä arvonlisäverodirektiivin 135 artiklan 1 kohdan g alakohdassa tarkoitettuina erityisinä sijoitusrahastoina, joiden hallinnointi olisi vapautettu verosta arvonlisäverolain tai arvonlisäverodirektiivin perusteella. Tämän vuoksi siitä, täyttävätkö A Oy:n vakuutusyhtiölle myymät palvelut erityisen sijoitusrahaston hallinnoinnilta vaadittavat edellytykset, ei ole tarpeen lausua.

A Oy:n on näin ollen arvonlisäverolain 1 §:n nojalla suoritettava arvonlisäveroa ennakkoratkaisuhakemuksessa tarkoitetuista vakuutusyhtiö B Oy:lle myytävistä vakuutussalkkujen omaisuudenhoitopalveluista. Keskusverolautakunnan päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Halén, Eila Rother, Timo Viherkenttä, Leena Äärilä ja Vesa-Pekka Nuotio. Asian esittelijä Marita Eeva.

---

[SV]

Ett försäkringsbolag tillhandahöll sina kunder placeringsbundna liv- och pensionsförsäkringar. Försäkringstagaren betalade försäkringsbolaget försäkringspremier, där avkastningen på det sparbelopp av försäkringen som dessa premier skapade var bunden till hur värdet på den försäkringsportfölj utvecklades som uppstod när försäkringsbolaget investerade i olika placeringsobjekt, såsom aktier och andra värdepapper. A Ab hade med försäkringsbolaget ingått ett avtal om diskretionär kapitalförvaltning. I avtalet befullmäktigade försäkringsbolaget A Ab att självständigt för försäkringsbolagets räkning förvalta försäkringsportföljerna enligt villkoren i avtalet och en överenskommen placeringsstrategi. Frågan gällde om den tjänst som A Ab sålde till försäkringsbolaget skulle betraktas som sådan förvaltning av särskilda investeringsfonder som avse i artikel 135.1.g i mervärdesskattedirektivet 2006/112/EG.

I mervärdesskattelagen finns ingen bestämmelse om skattefrihet för förvaltning av särskilda investeringsfonder (i finlandssvensk lagtext kallade placeringsfonder). Enligt 135.1.g i mervärdesskattedirektivet 2006/112/EG ska medlemsstaterna från skatteplikt undanta förvaltning av särskilda investeringsfonder sådana dessa definieras av medlemsstaterna. När begreppet särskild investeringsfond tolkas i överensstämmelse med unionens domstols rättspraxis, ska utgångspunkten vid tolkningen vara ett sådant företag för kollektiva investeringar som avses i rådets direktiv 85/611/EEG, men utöver detta ska begreppet särskild investeringsfond i mervärdesskattedirektivet anses omfatta också andra investeringsfonder som till sina särdrag motsvarar fonder som avse i nämnda direktiv 85/611/EEG.

Centralskattenämndens förhandsavgörande för tiden 30.10.2013 - 31.12.2014

Mervärdesskattelagen 1 § 1 mom. 1 punkten, 41 § samt 42 § 1 mom. 6 punkten och 3 mom.

Direktivet om ett gemensamt system för mervärdesskatt 2006/112/EG artikel 135.1.g

Direktivet 85/611/EEG artikel 1.2 om företag för kollektiva investeringar i överlåtbara värdepapper (fondföretag)

Unionens domstols dom i målet C-464/12, ATP PensionService