Supreme Administrative Court denies asylum to Afghan spy for crimes against humanity under exclusion clause.

Samoin KHO 25.8.2014 T 2475 asiassa 4091/1/13 (ei julkaista)

Ulkomaalaislain 87 § 1 momentti ja 89 §

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 16.1.2013 nro 13/0043/3

Asian vaiheet

Maahanmuuttovirasto on 22.8.2012 hylännyt muutoksenhakijan (asiakasnumero ---) turvapaikkaa ja toissijaisen tai humanitaarisen suojelun perusteella myönnettävää oleskelulupaa koskevan hakemuksen. Virasto on myöntänyt hänelle tilapäisen (B) oleskeluluvan ulkomaalaislain 89 §:n nojalla päätöspäivästä lukien vuodeksi.

Maahanmuuttovirasto on perustellut päätöstään muun ohella seuraavasti:

Tosiseikat

Hakija on kertonut kannattaneensa kommunistista kansandemokraattista puoluetta ja toimineensa vuodesta 1963 (1342) Afganistanin valtionhallinnossa päivätyössä ja peitetehtävissä loma-aikoina kansallisen tiedustelupalvelun Khadamate Ettelaate Dowlatin (KhAD) vakoojana. Hän oli soluttautunut vuosina 1978 - 1981 (1357 - 1361) kaikkiin viiteen Afganistanin jihad-puolueeseen ja toiminut KhAD-vakoojana ja ilmiantajana aina kommunistihallinnon kaatumiseen vuonna 1992. Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt soluttautumisesta esitetyn väitteen.

Hakijan mukaan hän on toiminut peitetehtävissä mujahedinissa joukkojen komentajana ja esittänyt todistuksen näyttönä asiassa, minkä Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt.

Edelleen hakija on kertonut, että osa hänen ilmiantamistaan henkilöistä teloitettiin ja osa vangittiin. Hakija itse ei ollut osallistunut joukkoteloituksiin tai käynyt teloituspaikoilla. Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt väitteen osuudesta teloituksissa pelkkänä ilmiantajana.

Hakemus on perustunut yksinomaan hakijan kertomaan. Kertomus on omakohtainen, monivaiheinen, mutta yksityiskohtainen ja siten uskottava. Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt kokonaisuudessaan väitteen KhAD-vakoojana toimimisesta.

Hakija on kertonut joutuneensa vuonna 1997 kuuden kuukauden ajaksi talibanien vangiksi, kunnes pääsi pakenemaan Pakistaniin, sekä asuneensa Iranissa vuodesta 1981 (1360) toimiessaan peitetehtävissä ja pysyvästi vuodesta 1992 (1370) Afganistanin kommunistihallinnon kaaduttua. Hän ei voinut palata Afganistaniin, missä valtaan olivat nousseet hänen vihollisensa. Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt nämä väitteet.

Hakija on kertonut saaneensa kuulla sukulaisilta Afganistanissa häneen kohdistuvista uhkauksista ja lähteneensä pakoon välittömästi viimeisen uhkauksen kuultuaan. Puolueet, joihin hakija oli vakoojana soluttautunut, ovat nyt vallassa ja uhkaavat häntä. Ne henkilöt, joita hakija oli ilmiantanut ja jotka olivat joutuneet vankilaan, tunnistavat hänet ja siksi hän on vaarassa. Maahanmuuttovirasto on katsonut, että huomioon ottaen KhAD-toiminnan ja saatujen uhkausten välissä kulunut aika - noin 17 vuotta - väite on jokseenkin epätodennäköinen, mutta mahdollinen ja Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt uhkauksista esitetyn väitteen.

Maahanmuuttoviraston oikeudellinen arvio

Ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentin mukaan Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle annetaan turvapaikka, jos hän oleskelee kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa ulkopuolella sen johdosta, että hänellä on perustellusti aihetta pelätä joutuvansa siellä vainotuksi alkuperän, uskonnon, kansallisuuden, tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään kuulumisen tai poliittisen mielipiteen johdosta. Lisäksi edellytetään, että henkilö ei voi tai on pelkonsa vuoksi haluton turvautumaan kotimaansa tai pysyvän asuinmaansa suojeluun.

Hakija pelkää, että ne henkilöt, joita hän oli ilmiantanut ja jotka olivat joutuneet vankilaan, tunnistavat hänet ja kostavat hänelle ollessaan nyt Afganistanissa merkittävässä asemassa. Kuuleman mukaan häntä on jo uhattu. Hakijan mukaan Taliban tietää hänen toiminnastaan KhAD:issa ja hänen toimintaansa koskevat asiakirjat ovat Afganistanin nykyisen hallinnon hallussa.

Eri lähteiden mukaan (mm. Ecoi.net 2004 ja Alankomaiden raportti Euroopan neuvostolle 2001) moni entinen KhAD-agentti toimii Afganistanin kommunistihallinnon kaaduttua samoissa tehtävissä maan uudessa hallinnossa. Afganistanissa ei ole todettu kommunistihallinnon virkamiesten vainoa vuoden 1996 jälkeen, jolloin Taliban teloitti KhAD:in entisen johtajan Nadzhibullahin ja tämän veljen. Vaikka yleistä vainoa kommunisteja kohtaan ei esiinny, UNHCR on tarkentanut ohjeistuksessaan jo vuonna 2004 entisten kommunistien ja KhAD:in jäsenten riskin joutua vainotuksi riippuvan niistä henkilöistä, joiden kanssa he ovat joutuneet henkilökohtaisesti tekemisiin. (Ecoi.net 2004). Myöhemmin UNCHR on rajannut tämänkin riskin Kunarin lääniin (UNHCR 2007) ja tuoreimmassa ohjeistuksessaan (2010) jättänyt entiset kommunistit pois riskiprofiililistauksestaan mainiten nämä enää ns. poissuljentalausekkeen mahdollisina soveltamiskohteina.

Maatiedon perusteella kenraali Daud, joka oli Shah Massoudin henkivartija hakijan kuuluessa tämän lähipiiriin, olisi 28.5.2011 pommi-iskussa surmansa saanut Mohammed Daud Daud, insinööritaustainen tadzhikkikenraali. Daud toimi nykyhallinnossa poliisipäällikkönä. (Radio Free Europe/Radio Liberty 2011). Mujahedini-komentaja Gul Aga puolestaan voi olla nykyinen Kandaharin kuvernööri, jonka ura tiettävästi alkoi kommunistihallinnon vastarintaliikkeessä mujahedineissä. (UNHCR 2011).

Edellä esitetyn maatiedon sekä hakijan omasta toiminnastaan kertoman perusteella hakemuksen perusteena esitetty pelko on objektiivisesti perusteltua, vaikka vainon vaaran voi riskiryhmälistauksen perusteella arvioida olevan nykyisin pieni.

Hakijan ja hänen perheensä henkeä on uhattu, mikä on ulkomaalaislain mukainen vainoksi katsottava teko (ulkomaalaislaki 87 a §). Uhka perustuu hakijan toimintaan Afganistanin kommunistihallinnon tiedustelupalvelun vakoojana ja ilmiantajana erityisesti vuosina 1978 - 1992. Vainon pelkosi johtuu siten poliittisesta mielipiteestä sekä kuulumisesta tiettyyn yhteiskunnalliseen ryhmään. Nämä ovat ulkomaalaislain mukaisia vainon syitä (ulkomaalaislaki 87 b §).

Hakijaa uhkaavat tahot ovat hänen kotimaassaan Afganistanissa vallassa olevat puolueet ja hän pelkää erityisesti tiettyjen vallassa olevien ihmisten kostoa. Hakijaa uhkaa siten ulkomaalaislain mukainen vainoa harjoittava tai vakavaa haittaa aiheuttava toimija (ulkomaalaislaki 88 c §). Näin ollen hänen ei voida odottaa kääntyvän kotimaansa viranomaisten puoleen saadakseen heiltä suojelua hallinnon suunnalta pelkäämääsi uhkaa vastaan (ulkomaalaislaki 88 d §). Uhkaukset ovat saavuttaneet hakijan, vaikka hän oli jo kommunistihallinnon kaatumisesta vuonna 1992 asti asunut Iranissa. Kun huomioidaan tämä sekä se, että hakijaa uhkaavat hänen kotimaansa Afganistanin vallanpitäjät, hänellä ei voida katsoa olevan kotimaassaan mahdollisuutta maan sisäiseen pakoon (ulkomaalaislaki 88 e §).

Maahanmuuttovirasto on katsonut, että hakijalla on perustellusti aihetta pelätä joutua kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Maahanmuuttoviraston perustelut poissulkemisen osalta

Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 ja 3 kohdan mukaan oleskelulupa turvapaikan perusteella jätetään kuitenkin myöntämättä ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan tai joka on tehnyt, tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisen teon. Ulkomaalaislain kyseinen säännös vastaa kohdan määritelmää henkilöistä, joiden ei katsota olevan oikeutettuja kansainväliseen suojeluun.

Geneven pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen a, b ja c kohta ja Euroopan unionin neuvoston direktiivi 2004/83/EY 12 artikla vastaavat myös sisällöltään ulkomaalaislain pykälää. Pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista annetun UNHCR:n käsikirjan ja sen liitteenä olevan Lontoossa vuonna 1945 tehdyn Kansainvälistä sotatuomioistuinta koskevan sopimuksen määritelmän mukaisesti siviiliväestöön kohdistunut murha, tuhoaminen, orjuuttaminen, poiskuljetus tai muu epäinhimillinen teko, taikka poliittisten, rodullisten tai uskonnollisten näkökohtien nojalla tapahtuva vaino, joka on yhteydessä sen kanssa riippumatta siitä, onko teko suoritettu tapahtumapaikkamaan lakien vastaisesti vai ei, ovat Geneven pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen a kohdassa tarkoitetulla tavalla rikoksia inhimillisyyttä vastaan.

Maahanmuuttovirasto on päätösharkinnassaan huomioinut ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 ja 3 kohdan sekä Geneven pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen a, b ja c kohdan määritelmän henkilöistä, joiden ei katsota olevan oikeutettuja kansainväliseen suojeluun. Hakijan hakemuksen perusteena esitetty kertomus on antanut perustellun aiheen epäillä hakijan tehneen törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella.

Hakija on kertonut työskennelleensä vuodesta 1963 (1342) kotimaansa Afganistanin hallinnolle, soluttautuneensa vuosina 1978 - 1981 (1357 - 1361) kaikkiin viiteen Afganistanin jihad-puolueeseen ja toimineensa kansallisen tiedustelupalvelun Khadamate Ettelaate Dowlatin (KhAD) vakoojana ja ilmiantajana aina kommunistihallinnon kaatumiseen vuonna 1992.

Kertoessaan soluttautumisesta mujahedin-joukkoon ja Shah Massoudin alaisuuteen hakija on kertonut saaneensa tehtäväkseen osallistua Kabulissa sijaitsevan Pamir-nimisen elokuvateatterin räjäyttämiseen. Tehtävänä oli antaa räjäyttäjät ilmi ja heidät pidätettiin, mutta hakija ei tiennyt, miten heille kävi.

Kysyttäessä, teloitettiinko kommunistisen puolueen taholta islamististen puolueiden jäseniä tai kannattajia jäsenyyden vuoksi, hakijan on vastannut kyllä, teloitettiin paljon, hyvin paljon.

Toisessa yhteydessä kysyttäessä, tiesitkö hakija, mitä hänen ilmiantamilleen henkilöille oli ilmiannon jälkeen tapahtunut, hakija on vastannut, että osa heistä on teloitettu, osa vangittu. Osalla niistä, jotka hän oli luovuttanut, oli hänen mukaansa aseet kädessä ja laissa lukee selvästi, että jos taistelee viranomaisia vastaan ja ampuu, järjestetään sotilasoikeudenkäynti ja teloitus on rangaistuksena.

Kysyttäessä kiinnijääneiden joukkoteloituksista hakija on kuvaillut, miten se yleensä tapahtui. Hakija on kuitenkin sanonut myös, ettei hän ollut käynyt teloituspaikoissa, vaan oli kentällä, luovutti henkilön tiedot ja biografian viranomaisille ja muut suorittivat lopputyöt. Tähän hakija on lisännyt, että hänen tehtävänsä oli tärkeämpi kuin muiden tehtävät.

Suomen perustuslain 7 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 3, 5 ja 6 artiklan mukaan jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Ketään ei saa tuomita kuolemaan, kiduttaa eikä muutoinkaan kohdella ihmisarvoa loukkaavasti. Henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ei saa puuttua eikä vapautta riistää mielivaltaisesti eikä ilman laissa säädettyä perustetta. Rangaistuksen, joka sisältää vapauden menetyksen, määrää tuomioistuin.

Hakijan ilmiantojen perusteella pidätettyjä ihmisiä oli teloitettu hakijan kuvauksen mukaan yöllä sotilasoikeudenkäyntien jälkeen joukkoteloituksissa. Hänen mukaansa heidän rikoksensa ja siitä seuraava teloitus oli kirjattu lakiin. Näillä ihmisillä ei ollut mitään ihmisoikeuksia eikä heillä ollut mahdollisuutta valittaa tuomiostaan, koska ei ole ollut mitään ylempää oikeusastetta, mihin olisi voinut valittaa.

Pakolaisasioiden toimeenpanosta yhteistyössä sopimusvaltioiden kanssa vastaava YK:n pakolaisasiain päävaltuutetun virasto UNHCR on laatinut käsikirjan pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista. Käsikirjan 149 kohdan mukaan näiden lausekkeiden soveltamisperusteeksi riittää se, että katsotaan olevan "perusteltua aihetta epäillä", että henkilö on tehnyt jonkin kuvatuista teoista. Maahanmuuttovirasto on pitänyt selvästi toteen näytettynä hakijan oman kertomuksen perusteella, että hän on syyllistynyt lausekkeen soveltamisperusteeksi katsottavaan tekoon.

Maahanmuuttovirasto on tiedostanut käsikirjan 149 kohdan, että koska poissulkemisesta aiheutuu vakavia seurauksia kyseiselle henkilölle, on näitä lausekkeita tulkittava suppeasti. Jotta poissulkemislausekkeen käyttö olisi oikeutettua, tulee henkilön olla henkilökohtaisessa vastuussa rikoksesta. Yleisesti henkilökohtainen vastuu on seurausta siitä, mitä henkilö on tehnyt tai että hän on konkreettisesti ollut avustamassa rikolliseen tekoon tietoisena siitä, että hänen tekonsa tai laiminlyöntinsä edesauttaisi rikollisen toiminnan täytäntöön panemista. Siten yllyttäminen, avunanto sekä osallistuminen rikoskumppanina voivat olla riittäviä poissulkemiseen. Ulkomaalaislaissa ei säädetä poissulkemisen soveltamisesta henkilöihin, jotka yllyttävät tai auttavat poissulkemiseen johtavan rikoksen tai teon tekemisessä, mutta rikoslain (39/1889) 5 §:n mukaan yllytyksestä rikokseen tuomitaan kuten tekijä ja 6 §:n mukaan avunannosta rikokseen tuomitaan saman lainkohdan mukaan kuin tekijä (HE 166/2007 vp).

UNHCR:n Afganistan-ohjeistuksen (2010, s. 40 - 43) mukaan pelkkä jäsenyys kansallisissa turvallisuusvoimissa ei sellaisenaan ole riittävä peruste yksilön sulkemiseksi pakolaisaseman ulkopuolelle, vaan on huomioitava, onko tämä henkilökohtaisesti osallistunut väkivallantekoihin tai muihin poissulkemiseen johtaviin tekoihin, taikka tietoisesti edesauttanut merkittävällä tavalla tällaisia tekoja.

Hakija on ollut sotilasarvoltaan siviilivirkailija. Alankomaiden Euroopan neuvostolle vuonna 2001 laatiman raportin mukaan KhAD:in "sivii­leil­lä" tarkoitetaan poliittista tiedustelua erotukseksi sotilastiedustelusta. UNHCR on maininnut mujahedini-joukkoihin soluttautuneiden KhAD:in virkailijat yhtenä ihmisoikeusrikkomuksia suorittaneena ryhmänä (Court of the Hague 2008).

Asiassa ei ole ilmennyt tiettyä yksittäistä teloitusta tai surmaa, josta hakija olisi henkilökohtaisesti vastuussa. Kerrotun perusteella Maahanmuuttovirasto on katsonut olevan toteen näytetty, että hakija on ollut tietoinen, että hänen ilmiantamistaan ihmisistä osa teloitettiin. Hän oli jatkanut ilmiantamista vapaaehtoisesti useiden vuosien ajan, mikä osoittaa, että hän on hyväksynyt KhAD:in toiminnan ja oman toimintansa seuraukset ilmiantamilleen ihmisille. Hakija ei kertomansa mukaan osallistunut surmaamiseen itse, mutta hän on omalla toiminnallaan olennaisella tavalla edesauttanut kuvaamiaan joukkoteloituksia. Puhuttelussaan hakija on pitänyt omaa osuuttaan tärkeämpänä kuin ilmiantamisen jälkeisiä tapahtumia.

Edellä esitetyt seikat huomioiden Maahanmuuttovirasto on katsonut, että on perusteltua aihetta epäillä, että hakija on tehnyt törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella. Ulkomaalaislain 89 §:n mukaan Suomessa oleskelevalle ulkomaalaiselle, jolle ei myönnetä turvapaikkaa sen vuoksi, että hän on tehnyt tai on perusteltua aihetta epäillä tehneen lain 87 §:n 2 momentin 1 ja 3 kohdassa tarkoitetun teon, myönnetään tilapäinen oleskelulupa enintään vuodeksi kerrallaan, jos häntä ei voida poistaa maasta, koska häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Maahanmuuttovirasto on myöntänyt hakijalle ulkomaalaislain 89 §:n mukaisen tilapäisen oleskeluluvan edellä mainittua poissulkemislauseketta soveltaen.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt muutoksenhakijan vaatimuksen suullisen käsittelyn toimittamisesta ja valituksen Maahanmuuttoviraston päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Suullinen käsittely

Asiassa ei ole ensisijaisesti kysymys valittajan kertomuksen uskottavuudesta, vaan siitä, onko asiassa kysymyksessä olevien tosiseikkojen valossa sovellettava poissulkemislauseketta. Tähän nähden ja kun otetaan huomioon asian käsittelyn eri vaiheissa kirjallisesti esitetty selvitys, suullisessa käsittelyssä ei ole saatavissa sellaista selvitystä, joka voisi vaikuttaa asian ratkaisuun. Näin ollen suullisen käsittelyn järjestäminen on hallintolainkäyttölain 38 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisen tarpeetonta.

Pääasia

Sovellettavat säännökset

Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella ennen kuin hän tuli Suomeen pakolaisena.

Geneven pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen b kohdan mukaan tämän yleissopimuksen määräyksiä ei ole sovellettava henkilöön, johon nähden on perusteltua aihetta epäillä, että hän on tehnyt törkeän ei-poliittisen rikoksen pakomaansa ulkopuolella ennen kuin hänet on otettu tähän maahan pakolaisena.

Valittajan asemasta ja toiminnasta esitetty selvitys

Asian arviointi ja hallinto-oikeuden johtopäätökset

Maahanmuuttovirasto on katsonut valittajalla olevan perustellusti aihetta pelätä joutuvansa kotimaassaan vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla, joten asiassa ei ole riitaa valittajan turvapaikkaperusteiden osalta. Asiassa on kysymys sen arvioimisesta voidaanko sillä perusteella, että valittajan tiedetään toimineen usean vuoden ajan Afganistanin turvallisuuspalvelu KhAD:issa ja ilmiantaneen ihmisiä, katsoa olevan perusteltua aihetta epäillä valittajan syyllistyneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdassa ja Geneven pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen b kohdassa tarkoitettuihin tekoihin.

Afganistanin turvallisuuspalvelu KhAD on syyllistynyt siviilien pidätyksiin, katoamisiin, kidutuksiin, epäinhimilliseen ja halventavaan kohteluun ja rangaistuksiin sekä teloituksiin. KhAD:iin kuuluvat henkilöt toimivat turvallisuuspalvelussa kuitenkin erilaisissa tehtävissä, eivätkä kaikki KhAD:in jäsenet ole syyllistyneet sellaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin kuin toiset jäsenet. Tämän vuoksi pelkkä jäsenyys KhAD:issa ei automaattisesti johda poissulkemislausekkeen soveltamiseen, vaan tapauskohtaisesti tulee selvittää henkilön rooli, asema ja tehtävät turvallisuuspalvelussa (UNHCR Eligibility Guidelines for Assessing the International Protection Needs of Asylum-seekers from Afghanistan, December 2010 ja UNHCR Note on the Structure and Operation of the KhAD/WAD in Afghanistan 1978 - 1992, May 2008).

Valittaja on ollut vuosien ajan turvallisuuspalvelun, joka maatiedon mukaan on syyllistynyt vakaviin ihmisoikeusloukkauksiin kuten teloituksiin, vakoojana ja ilmiantajana. Vaikka valittaja ei ole etukäteen tiennyt, mitä kullekin hänen ilmiantamalleen henkilölle tulee ilmiantamisen jälkeen tapahtumaan eikä valittaja ole itse osallistunut teloituksiin, valittaja on toiminnallaan merkittävällä tavalla myötävaikuttanut näiden ihmisoikeusloukkausten suorittamiseen ja hänen on tullut pitää mahdollisena, että ainakin osa ilmiannetuista joutuu surmatuksi. Näin ollen on perusteltua syytä epäillä valittajan syyllistyneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdassa ja Geneven pakolaissopimuksen 1 F artiklan b kohdassa tarkoitettuun tekoon. Valittajan turvapaikka-asiassa on tullut soveltaa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin poissulkemislauseketta ja valittajalle on tullut jättää antamatta turvapaikka.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Seppo Rinne, Markku Lambert ja Vesa Heikkilä. Esittelijä Sofia Laaksonen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Muutoksenhakija

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä. Valituksessaan hän on vaatinut, että Helsingin hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja että muutoksenhakijalle myönnetään turvapaikka tai asia palautetaan Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Muutoksenhakija on lausunut valituksensa tueksi muun ohella seuraavaa:

Muutoksenhakijan tapauksessa on merkittäviä yhtäläisyyksiä vuosikirjapäätöksen KHO 2008:21, jossa oli arvioitu poissulkemislausekkeen soveltuvuutta sekä näytön ja henkilökohtaisen vastuun arviointia, lopputuloksena, ettei poissulkemislauseketta voitu soveltaa. Kysymys on siitä, voidaanko muutoksenhakijan katsoa syyllistyneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdassa ja Geneven pakolaissopimuksen 1 F artiklan b-kohdassa tarkoitettuun törkeään ei-poliittiseen rikokseen. Lausekkeen soveltaminen edellyttää arviointia turvapaikanhakijan mahdollisesti suorittamien rikosten vakavuudesta, tietoisuudesta ja tahallisuudesta sekä näytön asteen riittävyydestä. Lisäksi tulisi arvioida, onko kohtuullista soveltaa lauseketta juuri turvapaikanhakijan tilanteeseen.

Hallinto-oikeuden käyttämä peruste ei ole ollut riittävä ulkomaalaislain 87 §:n 2 kohdan poissulkemislausekkeen soveltamiselle.

Muutoksenhakija on kertonut työtehtävänään olleen kerätä tietoja rikollisista aikeista ja luovuttaa ne viranomaisten käyttöön tarkoituksena suojata siviilejä. Tässä tarkoituksena hän on myös ilmiantanut joitain henkilöitä, muun muassa terroristeja, joiden joukossa on ollut surma- ja väkivaltatekoihin syyllistyneitä. Muutoksenhakijalla itsellään ei ole ollut minkään asteista päätäntävaltaa siihen, kuinka hänen ilmiantamisensa henkilöiden asia on jatkossa ratkaistu, vaan se on kuulunut hänen esimiehilleen. Hän ei myöskään ole ollut tietoinen siitä, mitä hänen ilmiantamilleen henkilöille tulisi tapahtumaan. Näin ollen vaatimus henkilökohtaisesta vastuusta ei muutoksenhakijan kohdalla ole voinut täyttyä, koska ilmiannettujen kohtalo on ollut hänen päätäntä- ja vaikutusvaltansa ulkopuolella. Asiassa on todettu, ettei ole ilmennyt yhtään yksittäistä teloitusta tai surmaa, josta muutoksenhakijan olisi todettu olevan henkilökohtaisesti vastuussa.

Muutoksenhakija on ollut siinä uskossa, että voimassa ollutta lainsäädäntöä on noudatettu asianmukaisesti, vaikka myös kuolemantuomion oli ollut mahdollinen. Hän ei ole ollut tietoinen syyllistymisestään mihinkään rikokseen, vaan toiminut siviilivirkailijana sisäministeriön alaisena tiedustelupalveluvirastossa ja myöhemmin turvallisuusviraston alaisena.

Poissulkemislausekkeen soveltamisohjeistuksessa on todettu, että pelkkä jäsenyys järjestössä, joka on syyllistynyt lainvastaiseen ja väkivaltaiseen toimintaan, ei sellaisenaan johda henkilökohtaiseen vastuuseen. Muutoksenhakija on toiminut lakiin perustuvaa työtä tehdessään ja terroristeja esimiehilleen ilmiantaessaan uskossa, että mahdolliset jatkotoimet ovat perustuneet lakiin. Hänellä ei ole ollut varmaa tietoa siitä, mitä ilmiannetuille tulisi tapahtumaan, eikä mitään mahdollisuutta vaikuttaa siihen. Hän ei myöskään ole ollut henkilökohtaiseksi katsottavassa vastuussa tapahtuneista teloituksista, ei tekijänä eikä avunantaja.

Muutoksenhakija on iäkäs ja huonossa terveydellisessä tilassa, eikä ole perusteita epäillä hänen aiheuttavan minkäänlaista vaaraa suomalaiselle yhteiskunnalle. Teot, joista häntä epäillään ovat tapahtuneet hyvän aikaa sitten ja osana hänen kotimaansa silloista valtaapitävää hallintoa. Muutoksenhakijaan ei ole aiheellista ja kohtuullista soveltaa poissulkemislauseketta. Vuosikirjaratkaisun 2008:21 mukaan sekä rikosoikeudellisesta että pakolaisoikeudellisista periaatteista seuraa, että rajatapauksessa asia on ratkaistava pikemmin poissulkemislausekkeen soveltamista vastaan kuin sen puolesta.

Maahanmuuttovirasto

on antamassaan lausunnossa todennut, ettei muutoksenhakijan terveydentila ole peruste valitusluvan myöntämiselle eikä poissuljentalausekkeen käyttäminen ole johtanut hänen osaltaan kohtuuttomaan lopputulokseen hänen saatua oleskeluluvan ja asuessa täällä poikansa perheen luona.

Muiltakaan osin Maahanmuuttoviraston mielestä ei ole valitusluvan myöntämisen edellytyksiä. Virasto on uudistanut päätöksessään esitetyt perustelut henkilökohtaisen vastuun edellytysten täyttymisestä katsoen vastuun kiistattomaksi. Myöskään se, ettei muutoksenhakija ole tietämänsä mukaan syyllistynyt virkamiehenä rikokseen, ei ole olennaista, koska ratkaisevaa eivät ole kotivaltion sen hetkinen lainsäädäntö, vaan kansainväliset standardit.

Muutoksenhakija

antanut lausunnon johdosta vastaselityksensä, jossa on korostettu, että arvioita henkilön syyllisyyden asteesta, tahallisuudesta ja tietoisuutta tekojen seurauksista ei voida tehdä täysin irrallaan siitä, että muutoksenhakija on toiminut työnsä velvoittamalla tavalla ja maassa tapahtuma-aikana vallinneen lainsäädännön puitteissa. Muutoksenhakija on toiminut osana hallintoa eikä tietoisesti ole syyllistynyt rikokseen.

Merkitään

, että Maahanmuuttovirasto on 20.9.2013 tekemällään päätöksellä myöntänyt tilapäisen jatko-oleskeluluvan (B) ulkomaalaislain 89 §:n nojalla ajaksi 22.8.2013 - 22.8.2014.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus myöntää valitusluvan ja tutkii asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Ratkaistavana oleva oikeuskysymys

Maahanmuuttovirasto samoin kuin hallinto-oikeus ovat katsoneet muutoksenhakijalla olevan perustellusti aihetta pelätä joutuvansa vainotuksi ulkomaalaislain 87 §:n 1 momentissa tarkoitetulla perusteella. Asiassa ei näin ollen ole riitaa turvapaikan myöntämisen edellytyksistä.

Maahanmuuttoviraston ei ole myöntänyt muutoksenhakijalle turvapaikkaa, koska virasto on katsonut, että on perusteltua aihetta epäillä, että muutoksenhakija on tehnyt törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella. Maahanmuuttovirasto on päätöksessään viitannut lainkohtina ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 ja 3 kohtaan sekä pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen a, b ja c kohtaan. Virasto on myöntänyt muutoksenhakijalle ulkomaalaislain 89 §:n mukaisen tilapäisen oleskeluluvan.

Hallinto-oikeus on hylännyt muutoksenhakijan valituksen. Päätöksessään hallinto-oikeus on viitannut ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohtaan sekä pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen b kohtaan.

Korkein hallinto-oikeus toteaa, että asiassa tulee arvioida, onko olemassa ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentissa tarkoitettu peruste jättää turvapaikka myöntämättä. Ratkaistaessa, onko perusteita jättää turvapaikka myöntämättä on tarkasteltava niitä tosiseikkoja, joihin Maahanmuuttovirasto on perustanut päätöksensä, eikä näiden tekojen luokittelu 2 momentin eri kohtien suhteen ole valitusviranomaista sitova. Se, että hallinto-oikeus on rajoittanut oman tarkastelunsa 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuun törkeään muuhun kuin poliittisen rikokseen, ei estä korkeinta hallinto-oikeutta arvioimasta asiaa myös 2 momentin 1 ja 3 kohdan nojalla.

Sovellettavat säännökset

Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin mukaan turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen:

1) rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;

2) törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella ennen kuin hän tuli Suomeen pakolaisena; tai

3) Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisen teon.

Ulkomaalaislain 89 §:n mukaan Suomessa olevalle ulkomaalaiselle, jolle ei myönnetä turvapaikkaa tai oleskelulupaa toissijaisen suojelun tai humanitaarisen suojelun perusteella sen vuoksi, että hän on tehnyt tai on perusteltua aihetta epäillä hänen tehneen 87 §:n 2 momentissa, 88 §:n 2 momentissa tai 88 a §:n 2 momentissa tarkoitetun teon, myönnetään tilapäinen oleskelulupa enintään yhdeksi vuodeksi kerrallaan, jos häntä ei voida poistaa maasta, koska häntä uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu.

Pakolaissopimuksen (SopS 77/1968) 1 F artiklan mukaan yleissopimuksen määräyksiä ei ole sovellettava henkilöön, johon nähden on perusteltua aihetta epäillä, että:

a) hän on tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen, tai rikoksen ihmiskuntaa vastaan, sellaisia rikoksia koskevien kansainvälisten sopimusten määritelmien mukaisesti;

b) hän on tehnyt törkeän ei-poliittisen rikoksen pakomaansa ulkopuolella ennen kuin hänet on otettu tähän maahan pakolaisena;

c) hän on syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin.

Pakolaisaseman määrittämisen menettelyistä ja perusteista annetun UNHCR:n käsikirjan ja sen liitteenä olevan Lontoossa vuonna 1945 tehdyn Kansainvälistä sotatuomioistuinta koskevan sopimuksen määritelmän mukaisesti siviiliväestöön kohdistunut murha, tuhoaminen, orjuuttaminen, poiskuljetus tai muu epäinhimillinen teko, taikka poliittisten, rodullisten tai uskonnollisten näkökohtien nojalla tapahtuva vaino, joka on yhteydessä sen kanssa riippumatta siitä, onko teko suoritettu tapahtumapaikkamaan lakien vastaisesti vai ei, ovat Geneven pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen a kohdassa tarkoitetulla tavalla rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Euroopan unionin neuvoston kolmansien maiden kansalaisten ja kansalaisuudettomien henkilöiden määrittelyä pakolaisiksi tai muuta kansainvälistä suojelua tarvitseviksi henkilöiksi koskevista vähimmäisvaatimuksista sekä myönnetyn suojelun sisällöstä antaman direktiivin (2004/83/EY) 12 artiklan 2 kohdan mukaan pakolaisasema jätetään myöntämättä kolmannen maan kansalaiselle tai kansalaisuudettomalle henkilölle, jos on vakavaa aihetta epäillä, että hän on:

a) tehnyt rikoksen rauhaa vastaan, sotarikoksen tai rikoksen ihmisyyttä vastaan siten kuin nämä rikokset on määritelty asiaankuuluvissa kansainvälisissä sopimuksissa;

b) tehnyt törkeän muun kuin poliittisen rikoksen turvapaikkamaan ulkopuolella ennen kuin hänet otettiin maahan pakolaisena; tällä tarkoitetaan pakolaisaseman myöntämiseen perustuvan oleskeluluvan myöntämishetkeä. Erityisen raa'at teot voidaan luokitella törkeiksi muiksi kuin poliittisiksi rikoksiksi, vaikka niillä väitettäisiin olleen poliittiset päämäärät;

c) syyllistynyt Yhdistyneiden kansakuntien tarkoitusperien ja periaatteiden vastaisiin tekoihin Yhdistyneiden kansakuntien peruskirjan johdanto-osassa sekä 1 ja 2 artiklassa esitetyn mukaisesti.

Artiklan 3 kohdan mukaan edellä 2 kohdan säännöksiä sovelletaan henkilöihin, jotka yllyttävät siinä mainittuihin rikoksiin tai tekoihin tai muulla tavoin osallistuvat niiden suorittamiseen.

Kansainvälistä sotatuomioistuinta koskevan Rooman perussäännön 7 artiklan mukaan "rikos ihmisyyttä vastaan" tarkoittaa muun muassa seuraavia tekoja, kun se tehdään osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä ja hyökkäyksestä tietoisena: murha; vangitseminen tai muu vakava fyysisen vapauden riisto kansainvälisen oikeuden perustavaa laatua olevien määräysten vastaisesti; kidutus; tahdonvastainen katoaminen; muut samanlaatuiset epäinhimilliset teot, joilla tahallisesti aiheutetaan suurta kärsimystä tai vaikea ruumiillinen vamma tai vahingoitetaan vakavasti henkistä tai fyysistä terveyttä.

Perussäännön 25 artikla määrittelee henkilökohtaista vastuuta koskevat periaatteet. Henkilö on vastuussa tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvasta rikoksesta ja hänelle voidaan määrätä siitä rangaistus, myös siinä tapauksessa, että kyseinen henkilö rikoksen täytäntöönpanon helpottamiseksi auttaa tai avustaa sellaisen rikoksen tekemisessä tai rikoksen yrityksessä, mukaan luettuna keinojen tarjoaminen rikoksen tekemiseen; jollakin muulla tavalla myötävaikuttaa sellaisen rikoksen täyttymiseen tai sen yritykseen, sellaisen henkilöryhmän toimesta, joka toimii yhteisen päämäärän hyväksi. Tällaisen myötävaikuttamisen tulee olla tahallista ja sen tarkoituksena tulee olla joko ryhmän rikollisen toiminnan tai rikollisen päämäärän edistäminen, kun sellaiseen toimintaan tai päämäärään liittyy tuomioistuimen toimivaltaan kuuluva rikos; tai myötävaikuttajan tulee olla tietoinen ryhmän aikomuksesta tehdä rikos.

Poissulkemislausekkeen soveltamisedellytysten arviointi

UNHCR:n

pakolaissopimuksen soveltamista koskevan käsikirjan mukaan näitä poissuljentalausekkeita on tulkittava suppeasti, koska poissulkemisesta aiheutuu vakavia seurauksia kyseiselle henkilölle.

UNHCR katsoo, että 1 F artiklan poissulkemislausekkeen soveltaminen ei edellytä syyllisyyden määrittämistä rikosoikeudellisessa mielessä, mutta näytön tason on kuitenkin oltava riittävän korkea, jotta varmistetaan, että pakolainen ei joudu erehdyksessä turvapaikkaoikeuden ulkopuolelle. Vaatimuksena on siten oltava luotettava, uskottava ja vakuuttava näyttö, joka on pelkkää epäilystä tai väitettä voimakkaampaa.(UNHCR Statement on Article 1 F of the 1951 Convention, heinäkuu 2009)

UK Home Officen

selvityksen (Asylum Instruction: Exclusion: Article 1 F of the Refugee Convention, 30.5.2012) mukaan artikla on tarkoitettu suojelemaan turvapaikkajärjestelmän luotettavuutta, mutta se ei ole rangaistuksenomainen säännös ja sitä tulisi aina soveltaa vastuullisesti. Kunkin tapauksen yksilölliset olosuhteet tulee ottaa huomioon, ja asianomaiselle tulee antaa tilaisuus selostaa oma osallisuutensa rikoksessa, joka olisi poissulkemislausekkeen soveltamisen perusteena. "Perustellulla aiheella epäillä" tarkoitetaan näyttöä, joka ei ole hatara tai luonnostaan heikko tai epämääräinen, ja jossa on kyse muusta kuin pelkästä epäilyksestä tai spekulaatiosta. Edellytyksenä ei ole, että hakijan asia on tullut tuomioistuimessa käsitellyksi ja hakija tuomituksi rangaistukseen.

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytäntöä

Oikeuskäytännössä direktiivin 2004/83/EY 12 artiklan 2 kohdan b ja c alakohdan tulkintaa on käsitelty Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa yhdistetyissä asioissa

Saksa v. B ja D

(C-57/09 ja C-101/09).

Molemmat henkilöt olivat kertoneet osallistuneensa kapinallisina Turkin valtion vastaisiin toimiin. Tuomioistuin katsoi, että pelkkä jäsenyys terroristilistalla olevassa järjestössä ja tämän järjestön aseellisen taistelun aktiivinen tukeminen, ei automaattisesti muodosta vakavaa aihetta olettaa henkilön tehneen törkeä muun kuin poliittisen rikoksen tai YK:n periaatteiden vastaiseen tekoon. Se, onko vakavaa aihetta olettaa, että henkilö on tehnyt tällaisen rikoksen tai syyllistynyt tällaisiin tekoihin edellyttää täsmällisten tosiseikkojen yksittäistapauksellista arviointia sen määrittämiseksi, täyttävätkö kyseisen järjestön suorittamat teot asianomaisissa säännöksissä määritellyt kriteerit ja voidaanko yksilöllinen vastuu niiden suorittamisesta kohdistaa kyseiseen henkilöön.

Edelleen tuomioistuin totesi tuomiossaan, että pakolaisaseman myöntämättä jättäminen direktiivin 2004/83 12 artiklan 2 kohdan b tai c alakohdan perusteella ei edellytä

- sitä, että kyseisestä henkilöstä aiheutuu edelleen vaaraa vastaanottavalle jäsenvaltiolle

- eikä myöskään yksittäistapauksellista kohtuusarviointia.

Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä

Päätöksessä 2008:21 korkein hallinto-oikeus on todennut ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 2 kohdan osalta, että poikkeussäännöksenä sitä on tulkittava suppeasti. Poissulkemislausekkeen soveltamisen edellytyksenä ei ole, että henkilö olisi asetettu siinä tarkoitetusta rikoksesta syytteeseen. Vaikka näin ei olisikaan, on asiaa arvioitaessa saatavissa johtoa siitä yleisestä rikosoikeudellisesta periaatteesta, että epäselvissä tapauksissa asia on ratkaistava rikoksesta epäillyn eduksi (in dubio pro reo). Vastaavasti pakolaisoikeudellisessa näytönarvioinnissa on merkitystä niin sanotulla benefit of the doubt -periaatteella. Näistä periaatteista seuraa, että rajatapauksessa asia on pikemminkin ratkaistava poissulkemislausekkeen soveltamista vastaan kuin sen puolesta.

Oikeudellinen arviointi

Asiassa sekä Maahanmuuttovirasto että hallinto-oikeus ovat hyväksyneet muutoksenhakijan kertomuksen siitä, että hän päätöksissä kerrotulla tavalla on kertonut toiminut Afganistanin turvallisuuspalvelun (KhAD) vakoojana ja ilmiantajana vuosina 1963 - 1992. Sotilasarvoltaan hän oli siviilivirkailija.

Afganistanin turvallisuuspalvelu KhAD on syyllistynyt siviilien pidä­tyksiin, katoamisiin, kidutuksiin, epäinhimilliseen ja halventavaan kohteluun ja rangaistuksiin sekä teloituksiin. KhAD:iin kuuluvat henkilöt toimivat turvallisuuspalvelussa kuitenkin erilaisissa tehtävissä, eivätkä kaikki KhAD:in jäsenet ole syyllistyneet sellaisiin ihmisoikeusrikkomuksiin kuin toiset jäsenet. Tämän vuoksi pelkkä jäsenyys KhAD:issa ei automaattisesti johda poissulkemislausekkeen soveltamiseen, vaan tapauskohtaisesti tulee selvittää henkilön rooli, asema ja tehtävät turvallisuuspalvelussa (UNHCR Eligibility Guidelines for Assessing the International Protection Needs of Asylum-seekers from Afghanistan, December 2010 ja UNHCR Note on the Structure and Operation of the KhAD/WAD in Afghanistan 1978 - 1992, May 2008).

Muutoksenhakija on kertomansa mukaan toiminut peitetehtävissä mujahedin-joukkojen komentajana ja esittänyt todistuksen näyttönä asiassa, minkä Maahanmuuttovirasto on hyväksynyt. Tehtävässään muutoksenhakija oli soluttautunut kaikkiin viiteen Maahanmuuttoviraston päätöksessä mainittuun Afganistanin jihad-puolueeseen. Hän keräsi ja antoi tietoa soluttautuneista islamisteista ja tulevista iskuista kaupungeissa. Muut viranomaiset suorittivat kiinniotot ja lopputyöt muutoksenhakijan toimittamien tietojen perusteella. Osa ilmiannetuista teloitettiin ja osa pidätettiin ja vangittiin. Muutoksenhakija ei ole itse ollut mukana joukkoteloituksissa eikä hän ole muutenkaan tiennyt, mitä kullekin hänen ilmiantamalleen henkilölle on tapahtunut.

Muutoksenhakija on myös kertonut osallistuneensa islamististen mujahedin-joukoissa koulutukseen terroristitehtävien suorittamiseen, moniin pakollisiin taistelutehtäviin, komentajana hallituksen vastaisiin taisteluihin osana peitetehtäviä, mistä hän on esittänyt todistuksen sekä valokuvia näyttönä asiassa. Hän on myös kertonut komentajan sijaisena johtaneensa kouluttamattomia joukkoja, jotka osasivat vain surmata ihmisiä, ja myöhemmin ilmiantaneensa heistä monia henkilöitä.

Muutoksenhakija on lähes 30 vuoden ajan toiminut eri tehtävissä Afganistanin kommunistihallinnon aikaisessa turvallisuuspalvelussa. Aluksi koulutus oli käsittänyt soluttautumisen opettelua, siviilivirkamiehen tehtäviä ja peiteoperaatioissa toimimista lomien aikana. Sitten tehtäviin kuului soluttautuminen Afganistanin viiteen terroristijärjestöön, tietojen kerääminen koulutettavista ihmisistä, koulutuskeskuksista, varuskunnista, kuljetusreiteistä sekä soluttautuneista islamisteista ja suunnitelluista iskuista kaupunkeihin. Muutoksenhakijan antamien tietojen perusteella muut viranomaiset suorittivat kiinniotot ja lopputyöt. Muutoksenhakija on kertonut osan ilmiannetuista teloitetun ja osan pidätetyn, vangitun ja myöhemmin vapautetun. Muutoksenhakija on korostanut, ettei hän ollut osallistunut teloituksiin eikä voinut vaikuttaa ilmiannettujen kohtaloon.

Maahanmuuttoviraston päätöksen mukaan asiassa ei ole ilmennyt tiettyä yksittäistä teloitusta tai surmaa, josta hakija olisi henkilökohtaisesti vastuussa. Korkein hallinto-oikeus toteaa, että tähän nähden muutoksenhakijan vastuuta niistä rikoksista, joista nyt on kysymys, on arvioitava sen mukaan missä määrin hän on osaltaan vastuussa KhAD:in tekemistä ihmisoikeusloukkauksista. Tällaisen osallisuuden arviointi liittyy pikemmin ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaiseen tarkasteluun. KhAD oli valtion virallinen turvallisuuselin eikä sen toiminnassa tapahtuneita ihmisoikeusloukkauksia voida pitää pelkästään 2 momentin 2 kohdassa tarkoitettuina törkeinä muina kuin poliittisina rikoksina.

Ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohtaa sovelletaan, jos on perusteltua aihetta epäillä henkilön tehneen rikoksen ihmiskuntaa vastaan. Rikoksella ihmiskuntaa vastaan tarkoitetaan samaa kuin pakolaissopimuksen 1 artiklan F kappaleen a kohdassa. Kyse on siten samoista teoista, joista käytetään nimitystä rikokset ihmisyyttä vastaan.

Kansainvälistä sotatuomioistuinta koskevan Rooman perussäännön 7 artiklan mukaan rikos ihmisyyttä vastaan tarkoittaa muun muassa murhia, lainvastaisia vapauden riistoja, kidutusta ja muita epäinhimillisiä tekoja, jotka tehdään osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä hyökkäystä ja hyökkäyksestä tietoisena. Henkilö on vastuussa rikoksista ihmisyyttä vastaan siinäkin tapauksessa, että kyseinen henkilö myötävaikuttaa sellaisen rikoksen täyttymiseen tai sen yritykseen henkilöryhmän mukana. Myötävaikuttamisen tulee olla tahallista ja sen tarkoituksena tulee olla joko ryhmän rikollisen toiminnan tai rikollisen päämäärän edistäminen, kun sellaiseen toimintaan tai päämäärään liittyy rikoksia ihmisyyttä vastaan; tai myötävaikuttajan tulee olla tietoinen ryhmän aikomuksesta tehdä rikos.

Edellä mainitussa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomiossa yhdistetyissä asioissa

Saksa v. B ja D

(C-57/09 ja C-101/09) tuomioistuin totesi tuomiossaan muun ohella, että pakolaisaseman myöntämättä jättäminen direktiivin 2004/83 12 artiklan 2 kohdan b tai c alakohdan perusteella ei edellytä, että kyseisestä henkilöstä aiheutuu edelleen vaaraa vastaanottavalle jäsenvaltiolle eikä myöskään yksittäistapauksellista kohtuusarviointia. Näin ollen muutoksenhakijan tämän hetkisellä terveydentilalla tai muilla seikoilla ei ole merkitystä poissulkemislausekkeen edellytysten arviointiin.

Lopputulos

Edellä mainituilla perusteilla korkein hallinto-oikeus katsoo, että on perusteltua aihetta epäillä muutoksenhakijan tehneen ulkomaalaislain 87 §:n 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetun rikoksen ihmiskuntaa vastaan. Tämän vuoksi hänelle ei voida myöntää Suomessa turvapaikkaa. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Oikeusapu

Oikeusapua on myönnetty ilman omavastuuta. Avustajaksi on määrätty oikeustieteen maisteri Hanna Laari.

Korkeimmassa hallinto-oikeudessa on pyydetty Laarin avustajanmääräyksen peruuttamista sekä oikeustieteen maisteri Katja Stenvallin määräämistä uudeksi avustajaksi. Laari on antanut suostumuksensa avustajan vaihtamiseen.

Korkein hallinto-oikeus vapauttaa Laarin oikeusapulain 9 §:n nojalla oikeudenkäyntiavustajan tehtävästä 31.1.2013 lukien ja määrää mainitusta päivästä lukien avustajaksi oikeustieteen maisteri Katja Stenvallin, joka on vaatinut palkkiona 1 116 euroa.

Stenvallille maksetaan valtion varoista oikeusapulain 17 §:n 1 momentin ja 18 §:n 1 momentin nojalla oikeusavun palkkioperusteista annetun valtioneuvoston asetuksen 2 §:n, 4 §:n 1 momentin ja 6 §:n mukaisena yhdeksän työtunnin perusteella laskettuna palkkiona 900 euroa. Kokonaispalkkioksi, joka sisältää arvonlisäveron 216 euroa, muodostuu siten 1 116 euroa. Mainittu määrä jää valtion vahingoksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Matti Pellonpää, Riitta Mutikainen, Hannu Ranta, Mika Seppälä ja Janne Aer. Asian esittelijä Kai Träskelin.

---

[SV]

Migrationsverket konstaterade att A, som var medborgare i Afghanistan, var i behov av asyl. Migrationsverket beviljade dock inte A asyl, eftersom det med stöd av den så kallade uteslutningsklausulen fanns grundad anledning att misstänka att A i sitt hemland hade gjort sig skyldig till ett brott, som inte var politiskt.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att vid bedömningen av A:s ansvar hade det betydelse att A hade arbetat som spion och angivare för Afghanistans säkerhetstjänst (KhAD) och att sådan verksamhet skulle betraktas i ljuset av den uteslutningsklausul som gäller brott mot mänskligheten. I sitt uppdrag hade A infiltrerat sig i terroristtrupper och hos dem fått vapen- och terroristutbildning samt verkat som kommendör för sådana trupper. Vid bedömningen av om det fanns förutsättningar att tillämpa uteslutningsklausulen saknade det betydelse att deltagandet hade varit obligatoriskt till följd av att A deltagit i tjänsteuppdrag och täckoperationer. Det fanns grundad anledning att misstänka att A deltagit i brott mot mänskligheten (medmänsklighet) på det sätt som avses i 87 § 2 mom. 1 punkten i utlänningslagen. Högsta förvaltningsdomstolen ändrade inte Migrationsverkets och förvaltningsdomstolens slutsats i ärendet.

Samma bedömning i HFD:s avgörande 25.8.2014 liggare 2475 i ärendet 4091/1/13 (ej publicerat)

Utlänningslagen 87 § 1 mom. och 89 §