Court allows parking fine against car rental company despite proof of customer use.

Autovuokraamon omistamalle autolle oli määrätty pysäköintivirhemaksu auton ollessa vuokrasopimuksen perusteella auton vuokranneen ulkomaalaisen henkilön käytössä. Pysäköintivirhemaksu määrättiin autovuokraamon maksettavaksi. Kun autovuokraamo oli osoittanut, että auto oli ollut vuokrattuna ja vuokralaisen käytössä pysäköintivirheen sattuessa, pysäköintivirhemaksua ei voitu määrätä autovuokraamon maksettavaksi. Korkein hallinto-oikeus hylkäsi kaupungin pysäköinninvalvojan valituksen hallinto-oikeuden päätöksestä, jolla maksuunpano oli kumottu.

Äänestys 4-1.

Laki pysäköinninvalvonnasta 9 §

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 14.2.2013 nro 13/0191/4

Asian aikaisempi käsittely

Vantaan kaupungin pysäköinninvalvoja

on 17.8.2012 tekemällään päätöksellä oikaisuvaatimuksen hyläten pitänyt voimassa A Oy:n omistaman ajoneuvon pysäköintivirheestä 8.3.2012 määrätyn pysäköintivirhemaksun.

A Oy

on valituksessaan hallinto-oikeudessa vaatinut, että pysäköinninvalvojan päätös kumotaan ja pysäköintivirhemaksu poistetaan.

Yhtiö on vuokrannut vuokrasopimuksella puheena olevan auton puolalaiselle asiakkaalle ajalle 7.3.2012‒21.3.2012. Pysäköintivirheen tekoaika on ollut 8.3.2012 kello 6.19. Yhtiö on vastuusta vapaa pysäköintivirhemaksun suorittamisesta esittämiensä asiakirjojen perusteella. Vastuu pysäköintivirhemaksun suorittamisesta on auton vuokraajalla.

Vantaan kaupungin pysäköinninvalvoja

on lausunnossaan viitannut pysäköinninvalvonnasta annettuun lakiin ja lain esitöihin. Yhtiö ei ole osoittanut perusteita vastuusta vapauttamiselle. Koska ajoneuvo on ollut vuokrattuna puolalaiselle asiakkaalle, kyseessä ei ole ollut myöskään ajoneuvon luvaton käyttö. Yhtiöllä on pysäköinninvalvonnasta annetun lain 19 §:n mukainen takautumisoikeus saada suorittamansa pysäköintivirhemaksu pysäköintivirheen tehneeltä kuljettajalta.

Yhtiö

on antanut vastaselityksen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus

on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut yhtiölle määrätyn pysäköintivirhemaksun.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain (727/2011) 9 §:n mukaan pysäköintivirhemaksu on pysäköintivirheen tai joutokäyntirikkomuksen tehneen kuljettajan suoritettava. Pykälän 2 momentin mukaan pysäköintivirheen johdosta määrätystä pysäköintivirhemaksusta vastaa myös ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija. Ajoneuvon omistaja tai haltija on kuitenkin vastuusta vapaa, jos hän saattaa todennäköiseksi, että hän ei tehnyt pysäköintivirhettä tai että pysäköintivirhemaksun määräämiselle ei ollut edellytyksiä. Lainkohta säädettiin edellä olevan mukaisesti hallituksen esityksestä (HE 223/2010 vp) poiketen, kun perustuslakivaliokunta oli lausunnossaan (57/2010 vp) katsonut, että lain säätäminen tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä edellytti ajoneuvon omistajan tai haltijan mahdollisuutta vapautua maksuvelvollisuudesta osoitettuaan jonkun muun syyllistyneen pysäköintivirheeseen.

Saadun selvityksen mukaan puheena oleva ajoneuvo on ollut 8.3.2012 kello 6.19 pysäköitynä Elannontien kääntöpaikalle pysäköintikieltoalue -liikennemerkin vaikutusalueella. Kysymyksessä on siten pysäköintivirhe. Ajoneuvon omistaja on A Oy ja ajoneuvo on esitetyn vuokrasopimuksen mukaan ollut vuokrattuna 7.3.2012‒21.3.2012 puolalaiselle henkilölle, jota on pidettävä ajoneuvon kuljettajana. Yhtiö on saattanut todennäköiseksi, että se ei ole tehnyt pysäköintivirhettä. Yhtiö ei näin ollen ole vastuussa pysäköintivirhemaksusta.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainittu ja

Laki pysäköinninvalvonnasta 1 § 1 momentti

Tieliikenneasetus 16 § merkki 373

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Matti Tamminen, Tuulikki Tulokas ja Tero Leskinen. Esittelijä Kirsti Helin.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vantaan kaupungin pysäköinninvalvoja

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja vahvistetaan, että A Oy on puheena olevan ajoneuvon rekisteriin merkittynä omistajana vastuussa 8.3.2012 määrätyn pysäköintivirhemaksun suorittamisesta.

Pysäköinninvalvoja on perustellut valitustaan muun ohella seuraavasti:

A Oy ei ole osoittanut laissa tarkoitettua riittävän yksilöityä ja luotettavaa selvitystä pysäköintivirheen tehneestä kuljettajasta vapautuakseen ajoneuvon omistajana pysäköintivirhemaksun suorittamisesta. Yhtiö ei ole esittänyt oikaisuvaatimuksen yhteydessä tai muutoinkaan ajoneuvon vuokrasopimusta Vantaan kaupungin pysäköinninvalvojalle, vaan tulosteen, josta ei ilmene, mistä tuloste on peräisin. Varsinaista ajoneuvon vuokrasopimusta ei ole esitetty pysäköinninvalvojalle myöskään hallinto-oikeuden lausuntopyynnön yhteydessä. Hallinto-oikeuden päätöksen perusteluissa kuitenkin nimenomaan todetaan, että yhtiö olisi esittänyt ajoneuvon vuokrasopimuksen, jonka perusteella hallinto-oikeus on tehnyt päätöksensä. Yhtiön esittämän puutteellisen ja riittämättömästi yksilöidyn selvityksen perusteella pysäköintivirhemaksua ei voitaisi periä ajoneuvon kuljettajaksi väitetyltä henkilöltä.

Ajoneuvojen omistusta ja vuokrausta harjoittavilla yhtiöillä on mahdollisuus periä ajoneuvoille määrätyt pysäköintivirhemaksut asiakkailtaan. Suomen Autovuokraamojen liitto ry:n yleisten vuokraehtojen mukaan vuokraamolla on oikeus, silloin kun peruste tähän on olemassa, veloittaa vuokrasopimuksessa yksilöidyltä vuokraajan luottokortilta sopimuksen mukaisen vuokran lisäksi lisäveloituksia, muun ohella vuokra-ajan aikana aiheutuneet pysäköintivirhemaksut.

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 19 §:n mukaan ajoneuvon omistajalla tai haltijalla on oikeus saada suorittamansa pysäköintivirhemaksun ja rengaslukon käyttämisestä aiheutuneen korvauksen määrä pysäköintivirheen tehneeltä kuljettajalta, jollei maksua ole palautettu lain 18 §:n 2 momentin nojalla.

Ajoneuvon omistajilla ja haltijoilla on laissa säädetyt riittävät oikeusturvakeinot periä maksamansa pysäköintivirhemaksut ajoneuvon kuljettajalta. Ajoneuvon omistajalla tai haltijalla voidaan yleensäkin katsoa olevan parhaiten tietoa siitä, kenen käytössä ajoneuvo on ollut. Vastaavasti viranomaisten mahdollisuudet periä pysäköintivirhemaksuja ajoneuvojen kuljettajiksi väitetyiltä henkilöiltä on rajoitetumpi, varsinkin jos kyseessä on ulkomaalainen henkilö, jolla ei ole suomalaista sosiaaliturvatunnusta ja asuinpaikkaa Suomessa, kuten valituksenalaisessa tapauksessa. Viranomaisilla ei myöskään kaikissa tapauksissa ole toimivaltuutta periä saatavia ulkomailla asuvilta velallisilta.

A Oy

on selityksessään vaatinut, että pysäköinninvalvojan valitus hylätään ja yhtiön oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa määrätään korvattavaksi.

Valituksessa on väitetty, ettei yhtiö ole esittänyt riittäviä todisteita ajoneuvon vuokrallaolosta pysäköintivirheen ajankohtana. Valituksen mukaan riittävä todiste voisi olla vain yksilöllinen kirjallinen vuokrasopimus. Autonvuokrauksista valtaosa tapahtuu tänä päivänä internetin välityksellä, jolloin paperista sopimusta ei yhtiön ja asiakkaan välillä kaikissa tapauksissa tehdä. Yhtiön varausjärjestelmästä esittämästä tulosteesta ilmenee vuokrauksen alkamis- ja päättymisaika, vuokrattu ajoneuvo sekä vuokralleottaja. Tulosteesta käy ilmi, kenelle ajoneuvo on ollut pysäköintivirheen tekoajankohtana vuokrattuna.

A Oy on autonvuokrausta harjoittava yhtiö. Mitään perusteita edellyttää muunlaista näyttöä ei ole. Esimerkiksi poliisi on katsonut vastaavanlaiset tulosteet yhtiön vuokrausjärjestelmästä riittäviksi tutkintapyynnön kohdistamiseen ajoneuvon kuljettajaan automaattisen liikennevalvonnan yhteydessä. Laki ei sinänsä edellytä, että ajoneuvon omistaja kertoisi pysäköinninvalvontaviranomaiselle ajoneuvon haltijan tai kuljettajan tiedot, vaan vastuusta vapautuakseen omistajan tulee ainoastaan saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole tehnyt pysäköintivirhettä.

Valituksenalaisen asian käsittelyn kannalta ei ole merkityksellistä, mitä yhtiö on sopinut autonvuokraajan kanssa. Asiassa on kysymys ainoastaan yhtiön vastuusta suorittaa pysäköintivirhemaksu ajoneuvon omistajana, ei mahdollisista yksityisoikeudellisista takautumisvastuista. Pysäköinninvalvojan käsitys yhtiön mahdollisuuksista veloittaa mahdollisesti autonvuokraajien puolesta suorittamansa pysäköintivirhemaksut on virheellinen. Tosiasiassa yhtiö ei saa veloitetuksi asiakkaidensa luottokorteilta sellaisia eriä, jotka nämä kiistävät. Sama koskee käteis- ja laskutusasiakkaita. Mikäli yhtiö ryhtyisi suorittamaan pysäköintivirhemaksuja asiakkaidensa puolesta, se joutuisi pahimmassa tapauksessa käynnistämään kansainvälisen oikeusprosessin jokaisen ulkomaalaisen autonvuokraajan puolesta maksamansa yksittäisen pysäköintivirhemaksun perimiseksi.

Laissa säädetty takautumisoikeus ei voi tulla sovellettavaksi, vaikka yhtiöllä olisi sekä sopimusperusteisesti että suoraan lain säännöksen nojalla oikeus saada vuokralleottajan puolesta mahdollisesti suorittamansa pysäköintivirhemaksu perityksi vuokralleottajalta. Yksityinen yhtiö ei voi ottaa vastatakseen viranomaiselle kuuluvia perintävelvoitteita. Pysäköinninvalvonnasta annettu tai mikään muukaan laki ei perusta pysäköinninvalvontaviranomaisille oikeutta sälyttää omien virhemaksujensa perimisvelvollisuutta yksityiselle toimijalle.

Pysäköinninvalvoja

on vastaselityksessään todennut, että tapauksella on pysäköinninvalvonnan yleiselle järjestämiselle olennaista merkitystä. Tämän tapauksen myötä muodostuvalla ratkaisukäytännöllä on vaikutusta valtakunnallisesti pysäköinninvalvontaa ohjaavasti. Vastaavaa oikeuskäytäntöä ei tällä hetkellä ole olemassa. Vantaan pysäköinninvalvonnalle tapauksella on lisäksi erityistä merkitystä sen vuoksi, että kaupungin alueella sijaitsee Helsinki-Vantaan lentokenttä, jolla autovuokraamojen toimintaa on erityisen paljon.

Pysäköinninvalvoja on pitänyt epäuskottavana, että ammattimaisesti autonvuokrausta harjoittava yritys ei kykenisi perimään asiakkaidensa antamien yhteystietojen perusteella vuokratuille ajoneuvoille määrättyjä pysäköintivirhemaksuja vuokrasopimukseen perustuvan ehdon mukaisesti silloin, kun asiakas kiistää teon. Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 19 §:n nimenomainen tarkoitus on mahdollistaa nyt esillä olevan kaltainen perintäoikeus.

Yhtiön oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus on hylättävä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. A Oy:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

Perustelut

1. Pääasia

Sovellettavat säännökset

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain (727/2011) 1 §:n 1 momentin mukaan pysäköintivirheestä saadaan määrätä pysäköintivirhemaksu. Pysäköintivirheitä ovat pykälän 1 momentin 1 kohdan mukaan tieliikennelain (267/1981) tai sen nojalla annetun ajoneuvon pysäköintiä tai pysäyttämistä taikka pysäköintikiekon käyttöä koskevan säännöksen tai määräyksen vastainen menettely.

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 9 §:n 1 momentin mukaan pysäköintivirhemaksu on pysäköintivirheen tehneen kuljettajan suoritettava.

Lain 9 §:n 2 momentin mukaan pysäköintivirheen johdosta määrätystä pysäköintivirhemaksusta vastaa myös ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja tai haltija. Ajoneuvon omistaja tai haltija on kuitenkin vastuusta vapaa, jos hän saattaa todennäköiseksi, että hän ei tehnyt pysäköintivirhettä tai että pysäköintivirhemaksun määräämiselle ei ollut edellytyksiä.

Pysäköinninvalvonnasta annettua lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 223/2010 vp) 9 §:n 1 momentin yksityiskohtaisten perustelujen mukaan pysäköintivirhemaksu olisi pysäköintivirheen tehneen kuljettajan suoritettava. Lähtökohtana edelleen olisi, että pysäköintivirheen tekijä on ensisijaisessa vastuussa, mikä ilmenee myös 18 §:n 2 momentista ja 19 §:stä.

Perustuslakivaliokunnan huomautuksen vuoksi lakivaliokunta on mietinnössään (LaVM 42/2010 vp) ehdottanut pykälän 2 momentin luvatonta käyttöä koskevan edellytyksen muuttamista niin, että ajoneuvon omistaja tai haltija on vastuusta vapaa, jos hän saattaa todennäköiseksi, että hän ei tehnyt pysäköintivirhettä. Pykälä säädettiin lakivaliokunnan ehdottomassa muodossa.

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 19 §:n mukaan ajoneuvon omistajalla tai haltijalla on oikeus saada suorittamansa pysäköintimaksun ja rengaslukon käyttämisestä aiheutuneen korvauksen määrä pysäköintivirheen tehneeltä kuljettajalta, jollei maksua ole palautettu 18 §:n 2 momentin nojalla.

Johtopäätös

Asiassa on kysymys siitä, onko autonvuokrausta harjoittava yhtiö velvollinen suorittamaan pysäköintivirhemaksun, joka on määrätty, kun yhtiön omistama auto on ollut auton vuokranneen henkilön käytössä. Kun otetaan huomioon ratkaisun lopputulos asiassa ei ole tarpeen lausua siitä, miten pysäköinninvalvonnasta annetun lain 19 §:ää on tulkittava.

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 9 §:n sanamuodosta ja lain esitöistä ilmenee, että pysäköintivirhemaksusta on ensisijaisesti vastuussa auton kuljettaja. Oletuksena lisäksi on, että auton kuljettaja yleensä on myös auton omistaja tai haltija ja tällöin fyysinen henkilö, joka voi esittää väitteen siitä, ettei ole toiminut auton kuljettajana pysäköintivirheen sattuessa. Laissa tai sen esitöissä ei käsitellä sitä tilannetta, että auton omistaja on oikeushenkilö, joka lain mukaan voi olla velvollinen suorittamaan pysäköintivirhemaksun. Laki lähtee siitä, että omistaja tai haltija voi vapautua pysäköintivirhemaksun suorittamisesta, jos hän voi osoittaa, ettei ole ollut auton kuljettajana pysäköintivirheen sattuessa. Kun oikeushenkilö on auton omistaja tai haltija, lähtökohtana tulee pitää sitä, että myös oikeushenkilö voi vapautua sille määrätyn pysäköintivirhemaksun suorittamisesta, jos se osoittaa, ettei auton kuljettajana ole toiminut oikeushenkilön alaisuudessa tai sen puolesta autoa kuljettanut henkilö.

A Oy on osoittanut, että sen omistama henkilöauto on ollut autonvuokrauksesta esitetyn selvityksen perusteella auton vuokranneen henkilön käytössä 8.3.2012, jolloin pysäköintivirhemaksu on määrätty. Kun auto ei ole ollut yhtiön käytössä pysäköintivirheen sattuessa, yhtiö ei ole vastuussa pysäköintivirhemaksun suorittamisesta.

Tämän vuoksi ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että asianosainen joutuu pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Mitä asianosaisesta on säädetty, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on pykälän 2 momentin mukaan otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Koska oikeudenkäynnin ei ole katsottava johtuneen viranomaisen virheestä, on A Oy:n vaatimus oikeudenkäyntikulujen korvattavaksi määräämisestä hylättävä.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Matti Halén, Eila Rother ja Hannele Ranta-Lassila. Asian esittelijä Kari Nieminen.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Matti Halénin äänestyslausunto:

"Myönnän valitusluvan. Kumoan hallinto-oikeuden päätöksen ja saatan pysäköinninvalvojan päätöksen voimaan.

Perustelut

:

Yhdyn enemmistön perusteluihin "Johtopäätökset" -kappaleeseen asti. Johtopäätöksinäni lausun seuraavaa:

Asiassa on kysymys siitä, voidaanko pysäköintivirhemaksu määrätä autonvuokrausta harjoittavalle yhtiölle ajoneuvon rekisteriin merkittynä omistajana tai haltijana pysäköinninvalvonnasta annetun lain 9 §:n 2 momentin nojalla, kun säännös eroaa aikaisemmin voimassa olleesta pysäköintivirhemaksusta annetun lain (248/1970) 8 §:stä siten, että omistaja tai haltija on vastuusta vapaa, jos hän saattaa todennäköiseksi, ettei hän ole tehnyt pysäköintivirhettä.

Aikaisempi oikeustila

Hallituksen esityksessä 223/2010 vp. ehdotettiin pysäköinninvalvonnasta annetun lain 9 §:n 2 momentissa säädettäväksi, että omistaja ja haltija olisi vapaa vastuusta vain, jos hän saattaisi todennäköiseksi, että ajoneuvo oli luvattomasti kuljettajan käytössä. Ehdotettu säännös vastasi tältä osin pysäköinninvalvonnasta annetulla lailla kumotun lain (248/1970) vastaavaa 8 §:ää. Tuota lakia koskevassa hallituksen esityksessä 130/1969 vp. on tarkasteltu autonvuokraamoiden asemaa ehdotetussa maksun määräämismenettelyssä seuraavasti:

"Ammattimaisesti autojen vuokrausta harjoittavat yritykset voivat eräissä tapauksissa joutua suorittamaan vuokraajiensa tekemistä virheistä maksuja, joita niiden on vaikea tai mahdotonkin saada takaisin autojen kuljettajilta, esimerkiksi näiden ollessa ulkomaan kansalaisia. Koska jonkin omistajaryhmän asettaminen eri asemaan muihin ajoneuvon omistajiin verrattuna aiheuttaisi vaikeuksia lain soveltamisessa, ei autonvuokraamojen kohdalta kuitenkaan ole katsottu voitavan tehdä poikkeusta omistajan vastuun osalta. Näiden olisi otettava huomioon puheena oleva riski yrityksen taloudellisia laskelmia tehdessään tai pyrittävä muutoin sopivin keinoin turvaamaan asemansa tässä kohden".

Pysäköinnin valvonnasta annetun lain voimaantuloon asti pysäköintivirhemaksusta vastuussa on siis ollut oikeushenkilö rekisteriin merkittynä omistajana tai haltijana riippumatta siitä, kuka omistajaksi tai haltijaksi merkitsemätön henkilö on ajoneuvoa kuljettanut, kunhan kysymys ei ole ollut luvattomasta käytöstä. Tämän on lain esitöissä nimenomaisesti todettu koskevan myös autonvuokraamotoiminnan harjoittajaa.

Vertailu kameravalvonnan perusteella määrättävään rikesakkoon

Rekisteriin merkityn omistajan tai haltijan asema maksuvelvollisena on ollut lainsäädännössä esillä ennen kysymyksessä olevaa lainmuutosta muutettaessa rikesakkomenettelystä annettua lakia lailla 59/2006. Lakiin otettiin uudet menettelysäännökset, jotka mahdollistavat sen, että automaattisessa liikennevalvonnassa havaitusta ylinopeusrikkomuksesta tai liikennemerkkien vastaisesta ajosta linja-auto- tai raitiovaunukaistalla annettu rikesakkomääräys voidaan lähettää rikkomukseen käytetyn ajoneuvon kuljettajaa selvittämättä ajoneuvon rekisteriin merkitylle omistajalle tai haltijalle.

Lakia koskevassa hallituksen esityksessä HE 16/2005 vp. on todettu, että rikesakkoa ei voida määrätä oikeushenkilölle. Selostettaessa nykytilaa on tuotu esille, että yritysten ja julkisyhteisöjen omistamien ajoneuvojen kohdalla ajoneuvorekisteriin ei aina ilmoiteta haltijaksi ajoneuvon pääasiallisena käyttäjänä olevaa luonnollista henkilöä, vaikka niin esimerkiksi työsuhdeautojen osalta olisi tehtävä. On myös oikeushenkilöitä, joiden omistamilla ajoneuvoilla ei ole vain yhtä pääasiallista käyttäjää. Tällaisia oikeushenkilöitä ovat monet linja-auto- tai kuorma-autoliikennettä harjoittavat yritykset. Myöskään julkisyhteisöjen omistamien ajoneuvon haltijoiksi ei aina ole merkitty luonnollista henkilöä. Ajoneuvohallintokeskukselta saatujen tietojen mukaan rekisterissä oli vuonna 2004 tehdyn otoksen mukaan yhteensä 223 179 henkilöautoa, joilla ei ole luonnollista henkilöä omistajana tai haltijana. Linja-autoja oli yhteensä 10 080, paketti- ja kuorma-autoja yhteensä 175 896.

Esityksessä ehdotettiin ajoneuvolakia muutettavaksi siten, että niissä tapauksissa, joissa auto on rekisteröity pelkästään oikeushenkilön nimiin, autolle olisi ilmoitettava rekisteriin merkittäväksi luonnollinen henkilö, joka olematta auton omistaja tai haltija, on auton pääasiallinen kuljettaja tai henkilö, jolla on tiedot auton kuljettajista. Rekisteriteknisistä syistä tällainen henkilö merkittäisiin ajoneuvoliikennerekisteriin nimellä käyttövastaava. Tätä koskevat säännökset on sisällytetty lailla 61/2006 ajoneuvolain 64 §:n 2 momenttiin.

Rikesakkomenettelystä annettuun lakiin on hallituksen esityksen perusteella lailla 59/2006 lisätty uuteen 2 a lukuun säännökset menettelystä rikesakon määräämiseksi ajoneuvoa pysäyttämättä havaituista liikennerikkomuksista. Lain 13 b §:n 1 momentin mukaan menettely käynnistyy siten, että rikesakkomääräys annetaan rikkomukseen käytetyn ajoneuvon kuljettajaa selvittämättä sille luonnolliselle henkilölle, joka rikkomuksen tekoaikana oli rikkomukseen käytetyn ajoneuvon rekisteriin merkitty omistaja, haltija tai tilapäinen käyttäjä. Pykälän 2 momentin mukaan rikesakkomääräys annetaan ajoneuvolain (1090/2002) 3 §:n 23 kohdassa tarkoitetulle käyttövastaavalle, jos kaikki rikkomukseen liittyvät seikat huomioon ottaen voidaan pitää selvitettynä, että hän on rikkomuksen tekoaikana kuljettanut siihen käytettyä autoa. Muussa tapauksessa käyttövastaavalta on tiedusteltava, kuka kyseistä autoa on silloin kuljettanut.

Sovellettavassa pysäköinninvalvonnasta annetun lain 9 §:n 2 momentin säännöksessä on kysymys pysäköintivirhemaksua koskevan vastuun toteuttamisesta vastaavassa tilanteessa kuin rikesakon määräämisessä rikesakkomenettelystä annetun lain 13 §:ssä. Pykälässä pysäköintivirheen määräämisen edellytyksiä on aikaisempaan verrattuna muutettu. Aikaisemmassa muodossaan säännöksen on nimenomaan tarkoitettu ulottavan vastuun myös oikeushenkilöihin omistajina tai haltijoina, ja tämän on todettu lakiesityksen perusteluissa koskevan myös autonvuokrausyrityksiä.

Pysäköinninvalvonnasta annetun lain 9 §:n 2 momentin hallituksen esitykseen nähden muutettua muotoa ei ole valiokuntamietinnöissä kuitenkaan tarkasteltu oikeushenkilöiden kannalta. Lakiin ei ole sisällytetty rajoitusta, että pysäköintivirhemaksu voitaisiin rikesakon tavoin määrätä vain luonnolliselle henkilölle. Toisaalta laissa ei ole säädetty, että pysäköintivirhemaksu voitaisiin määrätä ajoneuvorekisteriin merkitylle käyttövastaavalle. Koska rikesakkomenettelyn mukaista järjestelyä ei oikeushenkilöiden osalta ole toteutettu, on ilmeistä, ettei oikeushenkilöitä ole tarkoitettu yleisesti vapauttaa maksuvastuusta. Tähän viittaa se, että lain 8 §:n 2 momentin, jota ei eduskuntakäsittelyssä esitykseen verrattuna muutettu, mukaan päätös on lähetettävä ajoneuvon omistajalle tai haltijalle.

Asian arviointi

Tarkasteltavaksi tulee, missä tilanteissa oikeushenkilö voi vapautua maksusta 9 §:n 2 momentin nojalla. Pykälän sanamuoto voidaan sanatarkasti ymmärtää niin, että oikeushenkilö vapautuu maksusta viittaamalla siihen, ettei se itse ole voinut tehdä pysäköintivirhettä, vaan sen on tehnyt yksityishenkilö. Toisaalta sana "hän"viittaa siihen, että vapautumisen lainkohdan nojalla on ajateltu koskevan vain luonnollista henkilöä. Perustuslakivaliokunnan lausunnosta ilmenee, että on haluttu turvata sellaisen omistajan tai haltijan, joka voisi olla kuljettaja, mahdollisuus osoittaa syyttömyytensä. Hallituksen esityksessä ehdotettua muotoilua on pidetty syyttömyysolettaman kannalta ongelmallisena.

Oikeushenkilön ollessa omistaja tai haltija sen maksuvelvollisuus perustuu laissa toteutettuun vastuujärjestelmään, jossa maksusta vastaa muukin kuin ajoneuvon kuljettaja. Tämä vastuu ei perustu syyllisyyteen, vaan siihen, että ajoneuvon kuljettajaa koskevan tiedon puuttuessa rekisteristä maksu kuitenkin voidaan periä vastuussa olevalta ja tämä voi selvitettyään syyllisen käyttää takautumisoikeuttaan. Lakiin sisällytetty aikaisemmin voimassa ollutta säännöstä vastaava 19 § takautumisoikeudesta viittaakin osaltaan siihen, ettei oikeushenkilön ole tarkoitettu vapautuvan maksusta pelkästään sillä perusteella, että joku siihen sopimussuhteessa oleva on ajoneuvon pysäköinyt. Tältä osin on huomattava, että 9 §:n 2 momentin sanamuodon mukaan vapautumisen edellytyksenä ei ole, että virheen todellinen tekijä selvitetään, ja että maksu voidaan määrätä hänelle.

Lainkohtaa voitaisiin ajatella tulkittavan niin, että oikeushenkilö katsottaisiin 9 §:n 2 momentin tarkoittamassa mielessä itse pysäköintivirheen tekijäksi, jos virheen on tehnyt yrityksen työntekijä, ja että tätä tilannetta arvioitaisiin toisin kuin esimerkiksi auton lyhytaikaista luovutusta asiakkaalle. Oikeushenkilö ei ensiksi mainitussa tilanteessa vapautuisi vastuusta, mutta muutoin luovutusta ulkopuoliselle arvioitaisiin samoin kuin luonnollisen henkilön luovutusta. Lainkohdasta ei ole kuitenkaan pääteltävissä, että ajoneuvon erilaisia käyttötilanteita esimerkiksi toisaalta yrityksen työajossa tai työsuhdeautona ja toisaalta asiakkaalle vuokrattavana autona olisi oikeushenkilön vastuusta vapautumisen kannalta tarkasteltava eri tavoin. Tälle vaikeasti tehtävälle rajanvedolle ei löydy perusteita myöskään lain esitöistä.

Tulkintaa, ettei 9 §:n 2 momentin ole tarkoitus muuttaa oikeushenkilöiden asemaa siitä, mikä se on ollut aikaisemmin, tukee se seikka, ettei kumotun lain pysäköintivirhemaksusta annetun lain (248/1970) 8 §:n esitöissä kuvatun käytännön muuttamisesta ole muutoksen perusteluissa lausuttu, vaikka tällainen muutos olisi oikeushenkilöiden vastuun kannalta merkittävä, eikä perustuisi syyttömyysolettamaan.

Hallinto-oikeuden lopputulosta puoltaa säännöksen sanamuoto ja se, että rangaistusluonteisen seuraamuksen soveltamisedellytysten arvioinnissa sanamuodolle olisi annettava yksityisen eduksi etusija. Toisaalta edellä mainitut seikat puoltavat päinvastaista ratkaisua. Tätä säännöksen tulkintaa voidaan perustella myös sillä, että oikeushenkilön vastuulla tilanteissa, joissa kuljettaja ei ole tiedossa, turvataan pysäköintivirhemaksun periminen yhdenmukaisesti ajoneuvon omistussuhteista riippumatta.

Näillä perusteilla katson, että valituksessa tarkoitettu pysäköintivirhemaksu on voitu määrätä A Oy:lle ja että yhtiö on maksusta vastuussa siitä huolimatta, että se on selvittänyt auton olleen pysäköintiajankohtana auton vuokranneen asiakkaansa käytössä. Tämän vuoksi kumoan hallinto-oikeuden päätöksen ja saatan pysäköinninvalvojan päätöksen voimaan.

---

[SV]

En felparkeringsavgift hade påförts för en bil som ägdes av ett biluthyrningsföretag medan den person från utlandet som hyrt bilen hade den. Felparkeringsavgiften hade påförts biluthyrningsföretaget. Eftersom biluthyrningsföretaget hade visat att bilen hade varit uthyrd och att den som hade hyrt bilen hade haft den när felparkeringen skedde, kunde biluthyrningsföretaget inte påföras felparkeringsavgiften med skyldighet att betala den. Högsta förvaltningsdomstolen avslog den kommunala parkeringsövervakarens besvär över förvaltningsdomstolens beslut, att upphäva debiteringsbeslutet.

Omröstning 4 - 1

Lagen om parkeringsövervakning 9 §