Supreme Administrative Court allows service residence for disabled person needing constant care but not continuous hospital care.

A:lla oli ollut huhtikuussa 2004 raju aivoverenvuoto, jonka jälkeen hän oli ollut kuukauden tehohoidossa. A oli täysin autettava. A pystyi istumaan muutamia tunteja. Hän ei pystynyt kommunikoimaan eikä pyytämään apua soittokellolla. A nostettiin päivittäin istumaan ja hän polki restoraattoria.

Se, että A tarvitsi toisen henkilön apua ja huolenpitoa ympärivuorokautisesti ei välttämättä sulkenut häntä pois palveluasumisen piiristä. Kun otettiin huomioon lääkärinlausunnoista ja asiakirjoista saatava selvitys A:n sairaudesta ja hänen avuntarpeestaan, A:n oli katsottava olevan vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa ja vammaispalveluasetuksen 11 §:ssä tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, joka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsi toisen henkilön apua päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa jatkuvaluonteisesti, vuorokauden eri aikoina tai muutoin runsaasti. A:n ei ollut kuitenkaan katsottava olevan jatkuvan laitoshoidon tarpeessa, koska hänen palvelutarpeisiinsa vastaaminen ei edellyttänyt pääasiassa sairaanhoidon osaamista tai muuta erityisosaamista jatkuvasti tai pitkäaikaisesti. A:n tarvitsema riittävä huolenpito oli mahdollista turvata avohuollon toimenpitein.

Kunnan oli siten järjestettävä A:lle palveluasuminen.

Perustuslaki 19 § 1 momentti

Laki vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 3 § 1 ja 2 momentti, 4 § 1 momentti ja 8 § 2 momentti

Asetus vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 11 §

Ks. myös KHO 2013:7.

Kort referat på svenska

Päätös, josta valitetaan

Oulun hallinto-oikeus 10.10.2011 nro 11/0462/1

Asian aikaisempi käsittely

B

on 25.5.2010 tekemässään hakemuksessa pyytänyt, että A:lle järjestetään vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisen henkilön palveluasuminen ostopalveluna V:n ryhmäkodissa.

Oulun sosiaali- ja terveyslautakunnan sosiaali- ja terveysjaoston alainen viranhaltija

on 2.6.2010 tekemällään päätöksellä hylännyt hakemuksen, koska kunnalla ei ole erityistä velvollisuutta palveluasumisen eikä henkilökohtaisen avun järjestämiseen, jos vaikeavammaisen henkilön riittävää huolenpitoa ei voida turvata avohuollon toimenpitein. A:lle on tehty pitkäaikainen laitoshoitopäätös 1.11.2004. A on edelleenkin laitoshoidon tarpeessa 14.5.2010 tehdyn selvityksen ja lääkärin 30.3.2010 tekemän väliarvion perusteella.

Sosiaali- ja terveysjaosto

on 12.8.2010 hylännyt B:n oikaisuvaatimuksen ja pitänyt voimassa viranhaltijan päätöksen.

Käsittely hallinto-oikeudessa

B

on valituksessaan vaatinut, että sosiaali- ja terveysjaoston päätös kumotaan ja että hänelle järjestetään vammaispalvelulain mukainen vaikeavammaisen henkilön palveluasuminen hakemuksen mukaisesti.

Palveluasumispaikkaa haettiin jo vuonna 2008. Tuolloin A:lle suositeltiin useissa lääkärinlausunnoissa ympärivuorokautista palveluasumista. Hänelle suositeltiin jatkuvaa ja säännöllistä kuntouttavaa fysioterapiaa ja virikkeellistä ympäristöä. Hän olisi saanut tuolloin palveluasumispaikan, mutta hän joutui eristykseen saamansa tartuntataudin vuoksi. Oulun kaupunki katsoi tuolloin, että hän täyttää palveluasumisen kriteerit. Kuntoutuksen tarve ei ole tästä muuttunut. A siirrettiin vuonna 2008 I:n hoivakotiin, jotta hän saisi virikkeellisemmän ympäristön ja enemmän kuntoutusta. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan hoivakodissa toteutetaan lähinnä perushoivaa.

A on vaikeavammainen ja hän hyötyy kuntoutuksesta. Kaupungin fysioterapeutti käy vain kerran viikossa ja A:lle joudutaan ostamaan kerran viikossa fysioterapiaa ja kerran kuukaudessa vyöhyketerapiaa. Fysioterapeutin mukaan A hyötyisi runsaammasta ja säännöllisemmästä kuntoutuksesta.

Palveluasumisvaihtoehdossa A voisi hakea Kansaneläkelaitokselta tukea fysio- ja toimintaterapiaan. Lisäksi asuinympäristö olisi nykyistä virikkeellisempi. V:n ryhmäkodista on kerrottu, että sieltä järjestyy palveluasumispaikka A:lle.

Kaksi lääkäriä on jo vuonna 2005 arvioinut, että A hyötyy palveluasumisesta. Hänen pääsynsä palveluasumiseen siirtyi aikoinaan bakteeritartunnan vuoksi. Laitoshoidolle ei ole ollut tuolloin eikä ole nytkään muuta perustetta. Sekä P:n palvelukodista että V:n ryhmäkodista on ilmoitettu, että A voi asua heidän yksikössään.

Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimi

on antanut lausunnon.

A:lle

on varattu tilaisuus antaa vastaselitys. Vastaselitystä ei ole annettu.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Oulun hallinto-oikeus

on valituksenalaisella päätöksellään A:n valituksesta kumonnut sosiaali- ja terveysjaoston päätöksen ja palauttanut asian jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavat oikeusohjeet

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (

vammaispalvelulaki

) 3 §:n mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Vammaispalvelulain 4 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään silloin, kun vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai etuuksia muun lain nojalla.

Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin (981/2008) mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle palveluasuminen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Erityistä velvollisuutta palveluasumisen järjestämiseen ei kunnalla ole, jos henkilö on jatkuvan laitoshuollon tarpeessa.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen (vammaispalveluasetus) 10 §:n mukaan palveluasumiseen kuuluvat asunto sekä asumiseen liittyvät palvelut, jotka ovat välttämättömiä asukkaan jokapäiväiselle suoriutumiselle. Näitä palveluja voivat olla avustaminen asumiseen liittyvissä toiminnoissa kuten liikkumisessa, pukeutumisessa, henkilökohtaisessa hygieniassa, ruokataloudessa ja asunnon siivouksessa sekä ne palvelut, joita tarvitaan asukkaan terveyden, kuntoutuksen ja viihtyvyyden edistämiseksi. Vammaispalveluasetuksen 11 §:n mukaan palveluasumista järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsee toisen henkilön apua päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa jatkuvaluonteisesti, vuorokauden eri aikoina tai muutoin erityisen runsaasti.

Asiassa saatu selvitys ja oikeudellinen arvio

Osastolääkärin 6.10.2005 allekirjoittaman lausunnon mukaan A:lla on 8.4.2004 ollut raju aivoverenvuoto, jonka jälkeen hän oli kuukauden tehohoidossa. A on täysin autettava ja hän ulostaa ja virtsaa alleen. A pystyy istumaan muutamia tunteja. Hän ei pysty kommunikoimaan. Lääkärinlausunnossa on suositeltu ympärivuorokautisen palveluasumisen järjestämistä A:lle P:n palvelukodissa.

Sairaalalääkärin ja apulaisylilääkärin 21.12.2005 laatiman siirtoepikriisin mukaan A on tuolloin siirtynyt T:n hoivakotiin. Lausunnon mukaan A hyötyisi jatkossa palvelukotityyppisestä asumisesta ja esimerkiksi P:n palvelukoti olisi hyvä vaihtoehto.

Geriatrian erikoislääkärin 30.3.2010 tekemän toimintakyvyn arvion mukaan A:ta joudutaan syöttämään. Hänen vasen kätensä on spastinen ja virheasennossa, oikealla kädellään A pystyy esimerkiksi ottamaan leipäpalan ja viemään sen suuhunsa. A:n jalat ovat koukistuneet, mutta A pystyy pukeutumistilanteessa ojentamaan jalkansa. A ei pysty itse pyytämään apua soittokellolla. A nostetaan päivittäin istumaan ja hän polkee restoraattoria.

Kun otetaan huomioon edellä mainittu selvitys A:n terveydentilasta ja avun tarpeesta, hallinto-oikeus katsoo, että A on vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa ja vammaispalveluasetuksen 11 §:ssä tarkoitetulla tavalla vaikeavammainen henkilö. Koska asiakirjoista ei käy ilmi, että A olisi jatkuvan laitoshoidon tarpeessa, Oulun kaupungin tulee järjestää A:lle vaikeavammaisen henkilön palveluasuminen. Kunta voi sinänsä valita sen, miten palveluasuminen järjestetään, mutta sen on huolehdittava siitä, että palveluasumiseen oikeutetulle henkilölle tarjotaan hänelle sopivat ja riittävä palvelut. Kun sosiaali- ja terveysjaostolla on ollut asiasta eri käsitys, hallinto-oikeus palauttaa asian jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet Marja Mattila ja Anne Niemi. Esittelijä Antti Toppari.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimi

on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja sosiaali- ja terveysjaoston päätös saatetaan voimaan.

Sosiaalityöntekijän 14.5.2010 tekemän kattavan palvelutarvearvion ja sen pohjalta laaditun palvelusuunnitelman mukaan A:n tuen ja avun tarve vastaa laitoshoidon tasoa. A tarvitsee hoitohenkilökunnan hoivaa ympärivuorokautisesti kaikissa päivittäisissä ja henkilökohtaisissa asioissa. A ei kykene itse määrittämään avun tai tuen tarvettaan. Minkäänlaista yhteistyökykyä ei A:lla ole. Hän on täysin autettava vuodepotilas eikä kykene hälyttämään apua.

Vammaispalvelulain mukaista palveluasumista tuottavat asumisyksiköt eivät tarjoa asumispalveluja siinä laajuudessa, mitä A:n hoito, huolenpito ja valvonta vaativat, eivätkä ne näin ollen voi turvata A:lle sopivia ja riittäviä asumispalveluja. A:n pitkäaikainen laitoshoito ja siihen liittyvät hoivapalvelut toteutetaan I:n hoivakodissa.

A:n edunvalvojalle B:lle

on varattu tilaisuus selityksen antamiseen.

Sosiaali- ja terveysministeriö

on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antanut asiassa lausunnon, jossa on esitetty muun ohella seuraavaa:

Vammaispalvelulaissa ei ole määritelty, missä ja miten palveluasuminen tulisi järjestää. Palveluasumiseen liittyvät palvelut voidaan järjestää henkilön omaan kotiin. Palveluasumista voidaan järjestää myös erilaisissa palveluasumisyksiköissä, kuten palvelutaloissa, ryhmäkodeissa tai hajautettuna asumisena, jolloin kunta tai muu palveluntuottaja järjestää palvelut asukkaan luo. Huolimatta vaikeavammaisen henkilön subjektiivisesta oikeudesta saada palveluasumista kunnalla on oikeus päättää palveluasumisen järjestämistavasta. Osa vaikeavammaisista henkilöistä, joiden toimintakyky on monin tavoin rajoittunut, tarvitsee myös ympärivuorokautista hoivaa.

Vammaispalvelulain mukaista kunnan erityistä järjestämisvelvollisuutta palveluasumiseen on arvioitava siitä lähtökohdasta, tarvitaanko vaikeavammaisen henkilön huolenpidon turvaamiseen jatkuvasti tai pitkäaikaisesti pääasiassa sairaanhoidon osaamista tai muuta erityisosaamista.

Henkilön tarvitsema hoiva ja huolenpito eivät sinänsä ole synonyymejä sairaanhoidon osaamiselle. Vammaispalvelulain mukainen oikeus palveluasumiseen ei edellytä, että henkilön toimintakykyä voitaisiin palveluasumiseen liittyvillä palveluilla merkittävästi parantaa. Edellytyksenä ei myöskään ole se, että henkilö itse kykenisi määrittelemään tarvitsemansa avun ja tukitoimen tarpeen.

Monimuotoisten asumis- ja palveluratkaisujen kehittämisellä on mahdollista turvata myös vaativaa ja monialaista apua, tukea ja huolenpitoa tarvitsevien vaikeavammaisten henkilöiden riittävät palvelut avohuollossa. Tarvittavat sairaanhoidon erityisosaamista edellyttävät interventiot on mahdollista tehdä ihmisten luona ilman, että heitä on tarpeen sijoittaa pitkäaikaiseen laitoshoitoon huolimatta siitä, että he tarvitsevat päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen lisäksi hoivaa ja huolenpitoa vammaisuutensa perusteella.

Laitoshoito tulisi nähdä kaikkien ihmisten kohdalla enemmän lyhytaikaisena interventiona, jolla on selkeästi määritelty tavoite henkilön terveydentilan tai tietyn toimintakyvyn osa-alueen parantamiseksi tai arvioimiseksi. Asuminen ja siinä tarvittava apu, tuki ja huolenpito tulisi lähtökohtaisesti pyrkiä järjestämään avohuollossa ja valita laitoshoito järjestämistavaksi vain tilanteissa, joissa se on lääketieteellisesti tai muista hoidollisista syistä aivan välttämätöntä.

Sosiaali- ja terveysministeriön lausunto on annettu tiedoksi

Oulun sosiaali- ja terveystoimelle

sekä

B:lle

.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

Perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Saman pykälän 3 momentin mukaan julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä. Tarkempia säännöksiä sosiaali- ja terveyspalveluista on annettu muun muassa sosiaalihuoltolailla (710/1982) ja terveydenhuoltolailla (1326/2010).

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 3 §:n 1 momentin mukaan kunnan on huolehdittava siitä, että vammaisille tarkoitetut palvelut ja tukitoimet järjestetään sisällöltään ja laajuudeltaan sellaisina kuin kunnassa esiintyvä tarve edellyttää. Saman pykälän 2 momentin mukaan vammaispalvelulain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestettäessä on otettava huomioon asiakkaan yksilöllinen avun tarve.

Vammaispalvelulain 4 §:n 1 momentin mukaan mainitun lain mukaisia palveluja ja tukitoimia järjestetään, jos vammainen henkilö ei saa riittäviä ja hänelle sopivia palveluja tai tukitoimia muun lain nojalla.

Vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle palveluasuminen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. Erityistä velvollisuutta palveluasumisen järjestämiseen ei kunnalla ole, jos henkilö on jatkuvan laitoshoidon tarpeessa.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen 11 §:n mukaan palveluasumista järjestettäessä vaikeavammaisena pidetään henkilöä, joka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsee toisen henkilön apua päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa jatkuvaluonteisesti, vuorokauden eri aikoina tai muutoin runsaasti ja joka ei ole jatkuvan laitoshuollon tarpeessa.

Oikeudellinen arvio ja lopputulos

Se seikka, että henkilö tarvitsee toisen henkilön apua ja huolenpitoa ympärivuorokautisesti, ei välttämättä sulje häntä pois palveluasumisen piiristä. Kun otetaan huomioon lääkärinlausunnoista ja asiakirjoista saatava selvitys A:n sairaudesta ja hänen avuntarpeestaan, hänen on katsottava olevan vammaispalvelulain 8 §:n 2 momentissa ja vammaispalveluasetuksen 11 §:ssä tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, joka vammansa tai sairautensa vuoksi tarvitsee toisen henkilön apua päivittäisistä toiminnoista suoriutumisessa jatkuvaluonteisesti, vuorokauden eri aikoina tai muutoin runsaasti. A:n ei kuitenkaan ole katsottava olevan jatkuvan laitoshoidon tarpeessa, koska hänen palvelutarpeisiinsa vastaaminen ei edellytä pääasiassa sairaanhoidon osaamista tai muuta erityisosaamista jatkuvasti tai pitkäaikaisesti. A:n tarvitsema riittävä huolenpito on mahdollista turvata avohuollon toimenpitein.

Edellä esitetyillä perusteilla ja kun muutoin otetaan huomioon edellä ilmenevät hallinto-oikeuden päätöksen perustelut ja perusteluissa mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pekka Vihervuori sekä hallintoneuvokset Anne E. Niemi, Eija Siitari-Vanne, Tuomas Lehtonen ja Lauri Jääskeläinen. Asian esittelijä Camilla Sandström.

---

[SV]

A hade i april 2004 haft en kraftig hjärnblödning, varefter han under en månads tid hade vårdats på en intensivvårdsavdelning. A kunde sitta upp några timmar åt gången. Han kunde inte kommunicera eller kalla på hjälp med ringklocka. A lyftes dagligen upp i sittande ställning och han kunde trampa en s.k. restorator.

Den omständigheten att A behövde hjälp och omsorg av en annan person dygnet om innebar inte nödvändigtvis att han inte kunde beviljas serviceboende. Med hänsyn till den utredning som läkarutlåtandena och övriga handlingar erbjöd om A:s sjukdom och hjälpbehov, skulle A anses vara en sådan gravt handikappad person som avses i 8 § 2 mom. i lagen om service och stöd på grund av handikapp och 11 § i förordningen om service och stöd på grund av handikapp, som på grund av sitt handikapp eller sin sjukdom fortlöpande, under olika tider av dygnet eller annars i särskilt stor utsträckning behöver en annan persons hjälp för att klara av sina dagliga sysslor. A skulle dock inte anses vara i fortgående behov av sluten vård, eftersom hans servicebehov inte huvudsakligen förutsatte fortlöpande eller långvarig vård av personer med sjukvårds- eller annan specialkompetens. A kunde garanteras tillräcklig omsorg genom vårdtjänster inom den öppna vården.

Kommunen skulle således ordna serviceboende för A.

Finlands grundlag 19 § 1 mom.

Lagen om service och stöd på grund av handikapp 3 § 1 och 2 mom., 4 § 1 mom. och 8 § 2 mom.

Förordningen om service och stöd på grund av handikapp 11 §