Supreme Administrative Court dismisses appeal; mother fulfilled assistance duty; child deemed Finnish citizen despite father's refusal.

Asiassa oli arvioitavana, minkälainen myötävaikuttamisvelvollisuus äidillä oli lapsen isyyden selvittämiseksi määritettäessä lapsen kansalaisuusasemaa. Kansalaisuuslain 9 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan syntymämaaperiaate on toissijainen. Äidin ilmoituksen mukaan lapsen isä oli Somalian kansalainen, joka asui ulkomailla, eikä isä halunnut olla tekemisissä lapsen kanssa.

Kansalaisuuslaissa ei ollut nimenomaisia säännöksiä isyyden selvittämisestä kansalaisuusaseman määrittämistä koskevan asian yhteydessä eikä liioin syntymämaaperiaatetta sovellettaessa. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei äiti ollut laiminlyönyt kansalaisuuslain 39 §:ssä säädettyä myötävaikuttamisvelvollisuuttaan. Kansalaisuuslain 9 §:n 1 momentin 4 kohtaa ei myöskään päätöksessä kerrotuissa oloissa ja kun otettiin huomioon kansainvälisistä sopimuksista, perustuslaista ja kansalaisuuslaista ilmenevä pyrkimys välttää lapsen kansalaisuudettomuutta, ollut perusteita tulkita siten, että lapsella olisi syntymänsä perusteella toissijaisesti oikeus saada isänsä mukaan Somalian kansalaisuus. Lapsi tuli siten määrittää Suomen kansalaiseksi.

Suomen perustuslaki 5 §

Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus 7 artikla 1 ja 2 kohta

Kansalaisuuslaki 9 § 1 momentti 4 kohta, 36 § ja 39 §

Kort referat på svenska

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeus 17.6.2009 nro 09/0625/6

Maahanmuuttoviraston päätös

Maahanmuuttovirasto

on 14.2.2008 kansalaisuusaseman määrittämistä koskevassa päätöksessään todennut, että A on kansalaisuudeton.

A on syntynyt väestötietojärjestelmässä Somalian kansalaisena olevan B:n avioliiton ulkopuolisena lapsena. Maahanmuuttovirastolle toimitetun selvityksen mukaan A:n äiti on vastustanut isyyden selvittämistä 4.6.2007.

Maahanmuuttovirastolla Somalian kansalaisuuslainsäädännöstä olevan tiedon mukaan ulkomailla avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi ei voi saada Somalian kansalaisuutta äidiltään. Suomessa syntynyt lapsi ei voi saada Suomen kansalaisuutta Suomessa syntymisen perusteella, jos lapsella olisi oikeus vanhempansa kansalaisuuteen ja jos lapsi saisi sen vanhemman kansalaisuusvaltion lainsäädännön vaatiman toimenpiteen, kuten isyyden vahvistamisen tai syntymäilmoituksen tekemisen perusteella taikka kansalaisuuden saamiseen oikeuttavalla tavalla, esimerkiksi kansalaisuusilmoituksesta.

Lapsen huoltajan tahdosta riippuu, saako lapsi vanhempansa kansalaisuuden tapauksissa, joissa kansalaisuuden saaminen edellyttää huoltajan toimenpidettä. Koska A:n äiti on vastustanut isyyden selvittämistä, jää A kansalaisuudettomaksi huoltajastaan johtuvasta syystä.

Käsittely hallinto-oikeudessa

B on valituksessaan esittänyt, että hänen lastaan ei tule pitää kansalaisuudettomana.

B matkusti Etiopiaan heinäkuussa 2006 ja tapasi matkan aikana miehen, jonka kanssa hän vietti aikaa. Suomeen palattuaan hän huomasi tulleensa raskaaksi ja synnytti lapsen. B oli lapsen syntymän jälkeen yhteydessä mieheen, joka ilmoitti, ettei hän halua olla tekemisissä B:n eikä lapsen kanssa. Lapsi on kuitenkin somalialainen, koska hänen isänsä ja äitinsä ovat somalialaisia. B on toivonut, että asia päättyy lapsen edun mukaisesti ja hän saa kansalaisuuden.

Maahanmuuttovirasto

on antanut lausunnon.

B:lle

on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen.

B

on vastauksena hallinto-oikeuden täydennyspyyntöön ilmoittanut haluavansa pojalleen Suomen kansalaisuuden.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus

on, siltä osin kuin korkeimmassa hallinto-oikeudessa on kysymys, valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Maahanmuuttoviraston päätöksen. Asia on palautettu Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi siten, että A:n kansalaisuudeksi määritellään Suomen kansalaisuus.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään tältä osin seuraavasti:

Kansalaisuuslain 36 §:n 1 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto määrittää viranomaisen tai asianosaisen pyynnöstä kansalaisuusaseman, jos asialla on merkitystä Suomen kansalaisuuden olemassaolon tai siihen liittyvän oikeuden tai velvollisuuden kannalta, viranomaisen henkilörekisterissä olevan merkinnän oikeellisuuden, ulkomaalaisen Suomessa oleskelun taikka muun näihin verrattavissa olevan syyn kannalta.

Kansalaisuuslain 9 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lapsi saa syntyessään Suomen kansalaisuuden, jos lapsi syntyy Suomessa eikä saa syntyessään minkään vieraan valtion kansalaisuutta, eikä hänellä syntymänsä perusteella ole edes toissijaisesti oikeutta saada minkään vieraan valtion kansalaisuutta.

Maahanmuuttovirasto on tehnyt päätöksensä sillä perusteella, ettei A:n isästä ole ollut tietoa eikä äiti ole halunnut selvittää lapsen isyyttä. B on valituskirjelmässään ilmoittanut lapsen isän olevan Somalian kansalainen ja asuvan ulkomailla sekä ilmoittaneen, ettei hän halua olla tekemisissä lapsen kanssa.

A on syntynyt 3.5.2007 Suomessa. Hän on syntynyt avioliiton ulkopuolisena lapsena ja hänen äitinsä B on Somalian kansalainen. Valituksenalaisen päätöksen mukaan ulkomailla avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi ei voi saada Somalian kansalaisuutta äidiltään. Asiakirjojen mukaan isyyden selvittäminen ei tule näissä oloissa kyseeseen. Näin ollen A ei ole saanut syntyessään minkään vieraan valtion kansalaisuutta, eikä hänellä ole edes toissijaisesti oikeutta saada minkään vieraan valtion kansalaisuutta. A:ta on siten pidettävä kansalaisuuslain 9 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitettuna lapsena, joka saa syntyessään Suomen kansalaisuuden. Näin ollen ja kun myöskin otetaan huomioon lapsen etu ja sitä koskevat sitovat velvoitteet kokonaisuutena, hallinto-oikeus kumoaa Maahanmuuttoviraston päätöksen ja palauttaa asian Maahanmuuttovirastolle uudelleen käsiteltäväksi siten, että A:n kansalaisuudeksi määritellään Suomen kansalaisuus.

Hallinto-oikeuden soveltamat oikeusohjeet

Perusteluissa mainittujen lisäksi

Lapsen oikeuksia koskeva yleissopimus

Laki lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä (1129/91)

Asetus lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen voimaansaattamisesta sekä yleissopimusten eräiden määräysten hyväksymisestä annetun lain voimaantulosta (1130/91)

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Maahanmuuttovirasto

on valituksessaan vaatinut hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja Maahanmuuttoviraston päätöksen saattamista voimaan.

Jotta Suomessa syntyvä lapsi voisi saada Suomen kansalaisuuden syntymäpaikan perusteella, edellytetään, että lapsella ei ole toissijaisesti oikeutta saada vieraan valtion kansalaisuutta. Nykyisessä kansalaisuuslaissa syntymämaaperiaate on toissijainen. Isyyden vahvistamista voidaan pitää minimitoimenpiteenä, mitä vanhemmilta voidaan edellyttää isän kansalaisuuden siirtymiseksi lapselle.

Hallinto-oikeuden päätöksestä seuraa se, että isyyden vahvistamisia tehdään entistä vähemmän, koska tiedossa on mahdollisuus saada Suomen kansalaisuus lapselle syntymäpaikan perusteella. Melko monessa valtiossa on edelleen periaatteena kansalaisuuden siirtyminen lapselle nimenomaan isän, ei äidin kautta. Motiivi lapsen isän tietojen salaamiselle ja Suomen kansalaisuudella keinottelulle on erittäin huomattava.

Maahanmuuttovirastolla Somalian kansalaisuuslainsäädännöstä olevan tiedon mukaan lapsi ei saa äidiltään Somalian kansalaisuutta. Asiassa on kuitenkin ilmennyt, että äiti B tietää kuka lapsen isä on ja tietää myös sen, että isä on Somalian kansalainen. Isän vastahakoisuudesta on puolestaan vain B:n sana.

Lapsen oikeuksia koskevan YK:n yleissopimuksen 7 artiklan mukaan lapsella on syntymästään lähtien oikeus kansalaisuuteen. Suomen lainsäädännön mukaan syntymämaaperiaatetta sovelletaan toissijaisesti, joten ensisijaisesti lapsen vanhemman kansalaisuus on se kansalaisuus, joka lapsen kuuluu saada.

Maahanmuuttoviraston päätöksentekohetkellä Suomea eivät sitoneet YK:n yleissopimus kansalaisuudettoman vähentämisestä (voimaan 5.11.2008) ja Euroopan neuvoston kansalaisuusyleissopimus (voimaan 1.12.2008). Kumpikin sopimus sisältää jäsenvaltioita koskevia määräyksiä estää ja vähentää kansalaisuudettomuutta. Kumpikaan sopimuksista ei kuitenkaan puolla hallinto-oikeuden kantaa siitä, että tosiasioiden selvittämisestä kieltäytymisellä voitaisiin valita lapselle jonkin tietyn valtion kansalaisuus. Kansainvälisten sopimusten tarkoitus on turvata tahtomattaan kansalaisuudettomien lasten asemaa.

B

on antanut selityksen, jonka mukaan hän toivoo lapsensa saavan joko Suomen tai Somalian kansalaisuuden. Lapsen isä ei voi tunnustaa lasta, kun hän ei ole Suomessa eikä Suomeen tuleminen ole mahdollista. B ei ole ollut yhteydessä isään eikä tiedä hänen asuinpaikkansa.

Maahanmuuttovirasto

on antanut vastaselityksen, joka on lähetetty tiedoksi B:lle.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat säännökset ja lainvalmisteluaineisto

Suomen perustuslain

5 §:n mukaan Suomen kansalaisuus saadaan syntymän ja vanhempien kansalaisuuden perusteella sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään. Kansalaisuus voidaan myöntää laissa säädetyin edellytyksin myös ilmoituksen tai hakemuksen perusteella. Suomen kansalaisuudesta voidaan vapauttaa vain laissa säädetyillä perusteilla ja sillä edellytyksellä, että henkilöllä on tai hän saa toisen valtion kansalaisuuden.

Kansalaisuuslain

36 §:n 1 momentin mukaan Maahanmuuttovirasto määrittää viranomaisen tai asianosaisen pyynnöstä kansalaisuusaseman, jos asialla on merkitystä Suomen kansalaisuuden olemassaolon tai siihen liittyvän oikeuden tai velvollisuuden kannalta, viranomaisen henkilörekisterissä olevan merkinnän oikeellisuuden, ulkomaalaisen Suomessa oleskelun taikka muun näihin verrattavissa olevan syyn kannalta.

Kansalaisuuslain 9 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan lapsi saa syntyessään Suomen kansalaisuuden, jos lapsi syntyy Suomessa eikä saa syntyessään minkään vieraan valtion kansalaisuutta, eikä hänellä syntymänsä perusteella ole edes toissijaisesti oikeutta saada minkään vieraan valtion kansalaisuutta.

Kansalaisuuslain 39 §:n mukaan asianosaisen tulee antaa Maahanmuuttovirastolle ja 38 §:ssä tarkoitetuissa tapauksissa maistraatille kansalaisuusaseman määrittämistä varten tiedossaan olevat kansalaisuuden saamiseen ja menettämiseen liittyvät tiedot sekä avustaa tarvittavien tietojen ja asiakirjojen saamisessa niiltä osin kuin avustamista voidaan häneltä kohtuudella vaatia.

Kansalaisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 235/2002 vp) 9 §:n 1 momentin 4 kohdan yksityiskohtaisten perustelujen

mukaan 4 kohdassa on ilmaistu syntymämaaperiaate, jonka mukaan lapsen kansalaisuus määräytyy syntymäpaikan mukaan. Syntymämaaperiaatteen soveltaminen olisi toissijaista.

Sama periaate on ilmaistu samoin toissijaisena myös voimassa olevassa kansalaisuuslaissa (kansalaisuuslain 1 §:n 1 momentin 4 kohta). Sen mukaan Suomessa syntyvä lapsi saa syntymäpaikan perusteella Suomen kansalaisuuden, jos lapsi ei saa syntyessään minkään vieraan valtion kansalaisuutta. Nykyisellään säännös takaa sen, ettei Suomessa synny kansalaisuudettomia lapsia.

Säännös ei olisi sovellettavissa, jos lapsen vanhemman kansalaisuusvaltion laki sisältää toissijaisen säännöksen, jonka perusteella lapsi saa vanhempansa kansalaisuuden, jos lapsi jäisi muutoin kansalaisuudettomaksi.

Säännöksen mukaan lapsen huoltajan tahdosta riippuisi, saisiko lapsi vanhempansa kansalaisuuden tapauksissa, joissa kansalaisuuden saaminen edellyttäisi huoltajan toimenpidettä tämän kansalaisuusvaltion viranomaisessa.

Hallituksen esityksen (HE 235/2002 vp) 36 §:n yksityiskohtaisten perustelujen

mukaan pykälässä säädettäisiin mahdollisuudesta pyytää kansalaisuusaseman määrittämistä. Ehdotetun 3 §:n 1 momentin toimivaltasäännöksen mukaan määrittäminen kuuluisi Ulkomaalaisvirastolle. Kansalaisuusaseman määrittäminen on tarpeen tapauksissa, joissa kansalaisuuden saamisen, säilyttämisen tai menettämisen perusteista ei ole riittävän tarkkaa tietoa. Säännöksen tarkoituksena olisi selvittää kansalaisuusasema tilanteissa, joissa siitä ei ole tietoa ja parantaa eri viranomaisten henkilörekisterien kansalaisuutta koskevan tiedon yhdenmukaisuutta. Kyse olisi uudesta säännöksestä.

Pykälän 2 momentin mukaan Ulkomaalaisviraston olisi pyrittävä määrittämään sellaisen henkilön kansalaisuusasema, joka olisi kansalaisuudeltaan tuntematon, ja jolla olisi kotikunta Suomessa. Säännöksen tarkoituksena olisi Suomessa olevan ulkomaalaisväestön kansalaisuusaseman ja siihen liittyvän oikeusaseman selvittäminen. Määritystarve tulisi kysymykseen esimerkiksi silloin, jos Suomeen muuttaa henkilö, jolla ei ole minkään valtion antamaa kansallista passia vaan jokin muu matkustusasiakirja. Kansalaisuusasemaa ei kuitenkaan määritettäisi, jos henkilöllisyys olisi muilta osin epäselvä. Kansalaisuusaseman määrittäminen olisi tällaisessa tapauksessa mahdotonta, koska määrittämisen perusteena olevista asianosaisen henkilötiedoista ei olisi riittävää varmuutta.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen

7 artiklan 1 kohdan mukaan lapsi on rekisteröitävä heti syntymänsä jälkeen, ja hänellä on syntymästään lähtien oikeus nimeen ja kansalaisuuteen sekä mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Saman artiklan 2 kohdan mukaan sopimusvaltiot takaavat näiden oikeuksien toteuttamisen kansallisen lainsäädäntönsä ja asiaankuuluvissa kansainvälisissä asiakirjoissa määriteltyjen velvoitteidensa mukaisesti etenkin silloin, kun lapsi muuten olisi kansalaisuudeton.

Tosiseikat

A on syntynyt 3.5.2007 Suomessa avioliiton ulkopuolisena lapsena. Hänen äitinsä B on Somalian kansalainen. Saadun selvityksen mukaan ulkomailla avioliiton ulkopuolella syntynyt lapsi ei voi saada Somalian kansalaisuutta äidiltään. B on valituskirjelmässään ilmoittanut, että lapsen isä on Somalian kansalainen, joka asuu ulkomailla sekä että isä ei halua olla tekemisissä lapsen kanssa eikä muutenkaan ole mahdollista, että isä tulisi Suomeen.

Arviointia ja lopputulos

Asiassa tulee arvioitavaksi, millainen myötävaikuttamisvelvollisuus äidillä on lapsen isyyden selvittämiseksi syntymämaaperiaatetta sovellettaessa.

Kansalaisuuslain 9 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan syntymämaaperiaate on toissijainen. Lainkohdan perusteluissa todetaan muun ohella, että jos vanhemman kansalaisuuden saaminen edellyttää ainoastaan esimerkiksi lapsen syntymän ilmoittamista viranomaiselle asianomaisen valtion määräämin tavoin tai muuta siihen verrattavaa toimenpidettä, lapsella voidaan katsoa olevan oikeus vanhempansa kansalaisuuteen. Edelleen perustelujen mukaan lapsen huoltajan tahdosta riippuisi, saisiko lapsi vanhempansa kansalaisuuden tapauksissa, joissa kansalaisuuden saaminen edellyttäisi huoltajan toimenpidettä tämän kansalaisuusvaltion viranomaisessa.

Lainkohdalla on sen perustelujen valossa pyritty varmistamaan, että Suomessa ei synny kansalaisuudettomia lapsia, mutta toisaalta lapsi ei saisi Suomen kansalaisuutta, jos hän saa syntyessään automaattisesti tai ilmoituksesta taikka rekisteröimisluonteisen toimenpiteen seurauksena vanhempansa, yleensä isänsä, kansalaisuuden.

Kansalaisuuslain 39 §:ssä edellytetään asianosaisen antavan kansalaisuusaseman määrittämistä varten tiedossaan olevat kansalaisuuden saamiseen ja menettämiseen liittyvät tiedot sekä avustavan tarvittavien tietojen ja asiakirjojen saamisessa niiltä osin kuin avustamista voidaan häneltä kohtuudella vaatia. Säännöksen ei kuitenkaan voida tulkita asettavan velvollisuutta isyyden selvittämiseen tai vahvistamiseen.

B on kertonut lapsen isän oleskelevan ulkomailla ja että tämä ei halua olla tekemisissä äidin ja lapsen kanssa. Hän on myös kertonut, ettei tiedä isän olinpaikkaa eikä voi olla tähän yhteydessä.

Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Kari Kuusiniemi, Matti Pellonpää, Alice Guimaraes-Purokoski, Heikki Harjula ja Outi Suviranta. Asian esittelijä Camilla Sandström.

---

[SV]

I ärendet gällde det att bedöma en mors skyldighet att medverka till att faderskapet till hennes barn blev utrett när det var frågan om att fastställa medborgarskapsstatus. Enligt 9 § 1 mom. 4 punkten i medborgarskapslagen var födelselandsprincipen sekundär. Modern hade uppgivit att barnets far var en utomlands bosatt somalisk medborgare som inte ville ha med barnet att göra.

I medborgarskapslagen fanns inga uttryckliga bestämmelser om faderskapsutredning i samband med fastställandet av medborgarskapsstatus eller vid tillämpningen av födelselandsprincipen. Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att modern inte hade försummat den skyldighet att medverka om vilken föreskrivs i 39 § i medborgarskapslagen. Under de förhållanden som framgår av beslutet samt med hänsyn till den strävan att undvika att ett barn blir statslöst om vilken föreskrivs i internationella avtal, Finlands grundlag och medborgarskapslagen fanns det inte heller grunder att tolka bestämmelserna i 9 § 1 mom. 4 punkten i medborgarskapslagen så, att barnet på grundval av födelsen i andra hand skulle ha rätt att genom sin far förvärva somaliskt medborgarskap. Barnet medborgarskapsstatus skulle således bestämmas så att barnet var finsk medborgare.

Finlands grundlag 5 §

Konventionen om barnets rättigheter artikel 7.1 och 7.2

Medborgarskapslagen 9 § 1 mom. 4 punkten, 36 § och 39 §