Court dismissed waste tax liability for land leveling where soil contained minor construction debris.

Omakotitalon rakennuspaikkana käytetylle kiinteistölle oli ajettu maa-aineksia maaston tasoittamiseksi. Maa-ainekseen oli sisältynyt jossain määrin erilaisia purkujätteitä. Maa-aineksen sijoittaminen kiinteistölle ei muodostanut kiinteistöstä jäteverolaissa tarkoitettua yksityisen ylläpitämää kaatopaikkaa. Kiinteistön omistajia ei voitu velvoittaa maksamaan jäteveroa. Tullipiirin päätös määrätä arvioverotuksin jätevero veronkorotuksineen ja veronlisäyksineen kiinteistön omistajien maksettavaksi kumottiin.

Jäteverolaki 2 § 1 momentti 4 kohta ja 3 momentti sekä 3 §

Kort referat på svenska

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeuden päätös 11.12.2008 nro 08/1373/1

Asian aikaisempi käsittely

Eteläinen tullipiiri

on arvioverotuspäätöksellään 13.9.2007 numero 102/332/07-11 määrännyt A:n ja B:n maksettavaksi yhteisvastuullisesti verokausilta I - III/2006 jäteveroa 68 250 euroa, veronkorotusta 3 412 euroa ja veronlisäystä 6 215,48 euroa, yhteensä 77 877,48 euroa.

Arvioverotus perustuu tarkastuskertomukseen He 170/06. Arvioverotuspäätöksen perustelujen mukaan jäteverolain mukaan verovelvollinen on kaatopaikan pitäjä. Kaatopaikan pitäjällä tarkoitetaan sitä, joka ylläpitää kaatopaikkaa. A ja B on katsottu verovelvollisiksi, koska he ovat vastaanottaneet eri yrittäjien maa-aineskuormia alueelle. Alueelle ei ollut haettu ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa ennen kuin 4.10.2006 eikä toimintaa ole muullakaan viranomaispäätöksellä käsitelty. Maa-aineksen seassa olevat jätteet tekevät koko täyttömaakasan veronalaiseksi. Alueelle on arvioitu tuodun erottelematonta maa- ja kiviainesta yhteensä 1 750 kuutiometriä, jolloin jätteen määrä jäteverolain muuntokertoimella laskettuna on yhteensä 2 275 tonnia. Verovuodeksi on katsottu vuosi 2006, koska suurin osa kuormista oli tuotu tuolloin. Veronkorotusta on määrätty viisi prosenttia ja veronlisäys on määrätty ajalta 28.10.2006 - 28.9.2007.

A ja B

ovat valituksessaan hallinto-oikeudessa vaatineet, että arvioverotuspäätös kumotaan. Tullipiiri on velvoitettava korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen. Kysymyksessä olevalla kiinteistöllä tulee suorittaa katselmus.

A ja B ovat valituksensa perusteluina esittäneet seuraavaa. Kiinteistölle on tuotu maa-aineksia jyrkähkön rinnetontin tasoittamiseksi muun muassa maisemoinnin, puutarhanhoidon ja nurmikon leikkuun helpottamiseksi. A on varmistanut maa-aineksen puhtauden toimittajalta sekä Espoon ja Helsingin kaupunkien ympäristökeskuksilta. Maksutietoihin perustuvan kirjanpidon mukaan kiinteistölle on tuotu vuodesta 2003 alkaen mursketta, sepeliä ja hiekkaa yhteensä 747,83 tonnia ja multaa 144 kuutiometriä.

C Oy:n toimittamissa pihalle johtavan tien varteen läjitetyissä maa-aineskuormissa todettiin kuitenkin myöhemmin rakennusjätteitä. A tilasi D Oy:ltä haitta-ainetutkimuksen. Likaantuneet maa-aineskasat kuljetettiin pois kiinteistöltä. Tarkastuskertomus ei sisällä tarkempaa kuvausta jätejakeita koskevista havainnoista tai dokumentaatiota niiden sijainnista. Kertomuksessa tukeudutaan D Oy:n selvitykseen ja Kirkkonummen kunnan viranomaisten havaintoihin. Ne kohdistuvat jätejakeiden osalta lähinnä edellä mainittuihin pois vietyihin kasoihin. Tarkastuksessa havaitut vähäiset ja yksittäiset betonin kappaleet ovat peräisin tarpeettomaksi jääneestä kaivon kannesta ja A:n ja B:n omista valutöistä, samoin suodatinkangas on peräisin omasta rakennustoiminnasta. Lisäksi kiviperäisenä materiaalina on hyödynnetty A:n ja B:n saamia tarpeettomia tiiliä (noin 70 kpl). Löydettyjen muutaman pienehkön asfaltin kappaleen alkuperä ei ole tiedossa.

A:n ja B:n kiinteistöä ei voida katsoa jäteverolaissa tarkoitetuksi kaatopaikaksi. Sitä ei ole pidetty eikä pidetä yllä toisten tuottamien jätteiden sijoittamista varten. Vastaanotetuista maa-aineksista on itse maksettu korvaus eikä saatu korvauksia maa-ainesten toimittajilta. Jätteen hyödyntäminen muualla kuin kaatopaikalla jää jäteverolain soveltamisen ulkopuolelle. Tässäkin valossa on selvää, että tapauksessa on kysymys kaatopaikan ulkopuolisesta toiminnasta, joka yksiselitteisesti jää jäteverolain ulkopuolelle. Maanrakennustöiden yhteydessä kiinteistölle on tuotu erilaisia maamassoja täyttömaaksi. Näitä on käytetty rakennuksen pihaan ja suohon viettävän rinteen täyttömaaksi. On selvää, että tältä osin on ollut kysymys jäteverolain tarkoittamasta hyödyntämisestä.

Koska kiinteistöä ei voida katsoa jäteverolaissa tarkoitetuksi kaatopaikaksi, arvioverotuspäätös on kumottava jo tällä perusteella. Tällöin oikeudellista merkitystä ei ole sillä, onko kiinteistölle tuotujen maamassojen seassa ollut vähäisiä määriä ympäristölle vaarattomia purkujätteitä vai ei. Havaitut kiinteistölle tuodut jätejakeet sisältyivät poiskuljetettuihin maakasoihin. Väite, että niitä esiintyy muuhun maa-ainekseen sekoittuneena, on kumottavissa maaperäselvityksellä, jonka A ja B ovat valmiit tekemään. On kuitenkin kohtuullista, että maaperäselvityksistä aiheutuvat kustannukset eivät jää heidän kannettavakseen.

A ja B ovat säilyttäneet maa-ainesmassoja koskevat maksukuitit ja ovat tarvittaessa valmiit luovuttamaan ne hallinto-oikeuden käyttöön. Kuitit ja maa-ainesten toimittajien selvitykset osoittavat, että maa-ainesten käyttöön ei liity kaatopaikkatoiminnalle ominaisia piirteitä.

Maamassojen määräksi on arvioitu 1 750 kuutiometriä. Perusteluista ei kuitenkaan käy ilmi, millä tavoin arviossa on otettu huomioon se, että veronalaiseksi arvioidusta maa-ainestilavuudesta suuren osan eli 1 300 kuutiometriä muodostaa kiinteistöltä louhittu kalliomurske, jota ei ole tuotu muualta.

Arvioverotuspäätöksessä ei ole otettu huomioon jäteverokohtelun ennakoitavuuden merkitystä. Jätevero on välillinen vero, joka on tarkoitettu vyörytettäväksi niiden toiminnanharjoittajien maksettavaksi, jotka tuovat jätteitä kaatopaikalle. Päätöksen mukaan A:n ja B:n pihamaalle virheellisesti toimitettu maa-aines johtaisi täysin ennakoimattomaan ja ylivoimaiseen veroseuraamukseen liitännäisseuraamuksineen. Kunnostettavaa pihamaata ei voida katsoa kaatopaikaksi. A ja B eivät ole tilanneet tai tietoisesti hyväksyneet pihamaalleen jäteveronalaista maa-ainesta sisältävää materiaalia eivätkä he ole edes kuvitelleet vastaanottamaansa maa-ainekseen kytkeytyvän jäteveroseuraamuksia. He ovat todistettavasti pyrkineet varmistumaan maa-aineksen puhtaudesta ja hankkineet maa-aineksen julkisesti toimintaansa mainostavalta ja ammattimaiselta toimittajalta. Maanrakennustoiminnassa ei ole millään tavoin vaarannettu ympäristön tilaa tai toimittu tavalla, johon olisi muusta vastaavasta syystä aiheellista kohdistaa jäteveroa.

Jäteveron, veronkorotuksen ja veronlisäyksen edellytykset eivät täyty, koska A ja B eivät ole tahallisesti tai tuottamuksellisesti jättäneet täyttämättä ilmoitusvelvollisuuttaan.

Koska valituksenalainen ratkaisu olennaisesti pohjautuu virheelliseen käsitykseen maanrakennustyön luonteesta kaatopaikkatoimintana, katselmus kiinteistöllä selkeyttäisi käsitystä suoritettujen töiden laadusta, mittakaavasta ja luonteesta.

Koska A ja B ovat joutuneet tullipiirin virheellisen menettelyn ja virheellisen verotuspäätöksen seurauksena hakemaan muutosta päätökseen, olisi kohtuutonta, mikäli siitä aiheutuvat kustannukset jäisivät heidän kannettavakseen. Koska tarkastuskertomukseen ja arvioverotusesitykseen annetut vastineet on jätetty täysin huomioimatta, A ja B ovat joutuneet valmistautumaan muutoksenhakuun erityisen huolellisesti.

Eteläinen tullipiiri

on antanut lausunnon.

A ja B

ovat antaneet vastaselityksen ja toimittaneet lisäselvitystä. Oikeudenkäyntikulujen määräksi on ilmoitettu 6 376,72 euroa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus

on hylännyt vaatimuksen katselmuksen toimittamisesta.

Hallinto-oikeus on katsonut, ettei kysymyksessä oleva kiinteistö ole jäteverolaissa tarkoitettu kaatopaikka, ja on kumonnut arvioverotuspäätöksen.

Tullipiiri palauttaa hakemuksetta mahdollisesti suoritetun määrän.

Hallinto-oikeus on velvoittanut Eteläisen tullipiirin korvaamaan valittajien oikeudenkäyntikulut kohtuulliseksi katsottavalla 3 000 eurolla korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut tämän päätöksen päiväyksestä. Hallinto-oikeus on hylännyt vaatimuksen enemmälti.

Perustelut

Pyyntö katselmuksen toimittamiseksi

Asian lopputulokseen nähden katselmuksen toimittaminen on ilmeisen tarpeetonta.

Pääasia

Jäteverolain 2 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan kaatopaikalla tarkoitetaan jätteen käsittelypaikkaa, jonne jätettä sijoitetaan maan päälle tai maahan ja: a) jota pitää yllä kunta tai joku muu kunnan lukuun; tai b) jota pidetään yllä pääasiassa toisten tuottamien jätteiden sijoittamista varten; ei kuitenkaan milloin on kyse samaan konserniin kuuluvan yrityksen tuottamasta jätteestä.

Hallituksen esityksessä jäteverolaiksi (HE 48/1996 vp) todetaan, että lain soveltamisalaan kuuluvalla kaatopaikalla tarkoitettaisiin myös sellaista kaatopaikkaa, jolle toimitetaan pääasiassa muiden tuottamia jätteitä. Tällä tarkoitettaisiin lähinnä yleisiä kaatopaikkoja korvaavia kaatopaikkoja, joille otettaisiin vastaan, yleensä korvausta vastaan, toisten tuottamia jätteitä.

Tarkastushavaintoja ovat tukeneet myös ympäristölupahakemuksen liitteenä oleva D Oy:n maaperän haitta-ainetutkimuksen tulokset, joiden mukaan tuoduissa täyttömaissa on todettu olevan vähäisiä määriä purkujätteitä. Myös Kirkkonummen kunnan laatimassa tarkastusmuistiossa 15.9.2006 on esitetty kunnan viranomaisten havainnot maamassojen seassa olevista tiilistä, raudoista ja asfaltinpaloista. A:n mukaan tontille on tuotu maamassoja viiden eri yrittäjän toimesta. Koska A:lla ja B:llä ei ollut esittää kirjanpitoa tuoduista kuormista, tuotujen maamassojen määrä on arvioitu piha-alueen mittauksella. Mittauksen perusteella täyttömaiden määräksi on arvioitu 1 750 kuutiometriä. Tarkastuskertomuksessa on ehdotettu koko mitattu alue verotettavaksi, koska jäte on erottelematonta.

Valituksenalaisessa arvioverotuspäätöksessä A ja B on katsottu verovelvollisiksi, koska he ovat vastaanottaneet eri yrittäjien maa-aineskuormia alueelle. Päätöksen mukaan maa-aineksen seassa olevat jätteet tekevät koko täyttömaan veronalaiseksi.

Oikeudenkäyntikulut

Asiassa annettuun ratkaisuun nähden on kohtuutonta, että valittajat joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa kokonaan vahinkonaan. Korvattavia oikeudenkäyntikuluja ovat oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta sekä asiamiehen tai avustajan palkkiosta aiheutuneet kustannukset. Korvausta suoritetaan myös oikeudenkäynnin asianosaiselle aiheuttamasta työstä ja oikeudenkäyntiin välittömästi liittyvästä menetyksestä. Hallinto-oikeus on katsonut, että korvattavia oikeudenkäyntikuluja tässä asiassa ovat tarpeelliset kulut hallinto-oikeudelle toimitettujen valitus- ja vastinekirjelmien laatimisesta sekä näiden kirjelmien laatimiseen liittyvästä tiedonhankinnasta.

Hallinto-oikeus on vahvistanut korvauksen tarpeellisista oikeudenkäyntikuluista hallinto-oikeudessa 3 000 euroksi.

Hallinto-oikeus on maininnut edellä perusteluissa mainittujen säännösten lisäksi

soveltaminaan oikeusohjeina

hallintolainkäyttölain 41, 74 ja 75 §:n.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

1. Tullihallituksen tulliasiamies

on pyytänyt valituslupaa ja on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Eteläisen tullipiirin päätös saatetaan voimaan.

Asiassa joudutaan arvioimaan jäteverolaissa tarkoitetun kaatopaikan käsitteen ulottuvuutta suhteessa kaikkien viranomaislupien piirin ulkopuolella olevaan maa-alueeseen, joka riidattomasti muodostaa valtioneuvoston kaatopaikoista antamassa päätöksessä (861/1997) tarkoitetun kaatopaikan. Korkeimman hallinto-oikeuden ennakkopäätös tarvitaan siitä, millaista aluetta ja siellä harjoitettavaa toimintaa pidetään jäteverolaissa tarkoitettuna kaatopaikkana.

Hallinto-oikeus on tulkinnut jäteverolain kaatopaikkakäsitettä suppeasti, mikä on lainsäädännön taustalla olevien arvopäämäärien vastainen linjaus. Hallinto-oikeuden päätös on myös ilmeisen virheellinen. Hallinto-oikeuden näkemys, jonka mukaan kysymyksessä ei ole ollut kaatopaikka, koska kiinteistölle toimitetusta jätteestä ei ole otettu korvausta, on lakiin perustumaton.

Virheellinen on myös tulkinta, jonka mukaan jäteverolaki ei tule sovellettavaksi, koska kysymyksessä on ollut yksityishenkilön omalla kiinteistöllään toteuttama maanrakennustyö. Tämän osalta voidaan todeta, että esimerkiksi moottoritien meluvallit tulevat jäteverolain tarkoittamiksi kaatopaikoiksi, jos niihin sijoitetaan verollista jätettä. Meluvallin rakentaminen on verrattavissa maanrakennustyönä tonttien korottamiseen.

Valitusluvan myöntämiselle on myös olemassa muu painava syy. Hallinto-oikeuden päätöksen ratkaisuperusteet ovat ympäristölainsäädännön sisältämien arvopäämäärien vastaiset. Jos hallinto-oikeuden päätöksen perustelut hyväksytään, jäteveron suorittamisvelvollisuutta olisi helppo kiertää monin keinotekoisin järjestelyin. Luontoon muodostuisi tuolloin suuressa määrin kaiken viranomaisvalvonnan ulkopuolella olevia jätteen loppusijoituspaikkoja.

Jäteverolain mukaan verovelvollinen on kaatopaikan pitäjä. Kaatopaikan pitäjää ei kuitenkaan ole jäteverolaissa määritelty. Johtoa on haettava ympäristölainsäädännöstä. Jäteverolain kaatopaikkakäsitteelle on haettava johtoa valtioneuvoston kaatopaikoista annetusta päätöksestä.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään erityisesti sillä, että kysymys on ollut yksityishenkilön omalla maallaan suorittamasta maanrakennustyöstä. Kysymys on kuitenkin siitä, että kiinteistö on muodostunut kaatopaikaksi, jota on ylläpidetty toisten tuottamien jätteiden sijoittamista varten. Jätteet ovat lisäksi olleet koostumukseltaan sellaisia, että niiden sijoittamiselle olisi tullut saada ympäristölupa.

Ympäristölupaa ei tarvita maa- ja kiviainesten ottamisessa taikka maa- ja vesirakentamistoiminnassa syntyvän pilaantumattoman maa- ja kiviainesjätteen hyödyntämiseen tai käsittelyyn ottamis- tai rakennuspaikalla taikka muulla rakennuspaikalla jätelain vaatimusten täyttyessä. Tässä tapauksessa ei ole ollut kysymys maa- ja kiviaineksen sallitusta hyödyntämisestä tai käsittelystä, koska maamassojen seassa on ollut betoni- ja tiilijätettä ja kattotiiliä. Toimintaa varten olisi siten tarvittu ympäristölupa.

2. A ja B

ovat pyytäneet lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja ovat valituksessaan vaatineet, että hallinto-oikeuden päätöstä muutetaan siten, että Eteläinen tullipiiri velvoitetaan korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa hallinto-oikeudessa täysimääräisesti laillisine korkoineen.

Hallinto-oikeus on velvoittanut tullipiirin korvaamaan vaadituista oikeudenkäyntikuluista määrältään 6 376,72 eurosta ainoastaan 3 000 euroa viivästyskorkoineen. Hallinto-oikeus ei ole lausunut, millä perusteella se on katsonut, että yli puolet A:n ja B:n yksilöimistä kuluista tulisi jäädä heidän kannettavakseen. Asiassa tapahtuneen ilmeisen virheen sekä oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi. Valitusluvan myöntämiseen on myös painava taloudellinen syy.

Tullipiiri on virheellisesti sivuuttanut A:n ja B:n esittämän selvityksen siitä, että heidän kiinteistöllään ei ole harjoitettu kaatopaikkatoimintaa. Tullipiiri on perustanut harkintansa kunnan tarkastusmuistioon ja ympäristötutkimuksen tehneen yrityksen tutkimukseen sekä A:n ja B:n naapurin lausumiin. Naapuri on nostanut A:ta ja B:tä vastaan useita oikeudenkäyntejä. Edellä tarkoitettu muu aineisto ei ole tukenut sellaisen johtopäätöksen tekemistä, että A:n ja B:n tontille olisi sijoitettu jätettä.

Tullipiirin määräämä veroseuraamus on ollut 78 000 euroa. Näin suuren taloudellisen uhan vuoksi A ja B ovat katsoneet aiheelliseksi pyytää lausunnon jäteverotuksen asiantuntijalta voidakseen asianmukaisesti puolustautua. Valitusluvan myöntämistä harkittaessa olisi kiinnitettävä erityistä huomiota verotusmenettelyn laillisuusperiaatteeseen.

A ja B

ovat tulliasiamiehen valituksen johdosta antamassaan vastaselityksessä vaatineet, että tulliasiamiehen valituslupahakemus ja valitus hylätään. Mikäli korkein hallinto-oikeus myöntää tulliasiamiehelle valitusluvan, tontilla on suoritettava katselmus ratkaisun kannalta merkityksellisten olosuhteiden arvioimiseksi. Tulliasiamies ja Eteläinen tullipiiri on velvoitettava korvaamaan A:n ja B:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa laillisine korkoineen täysimääräisesti.

Tulliasiamies

on A:n ja B:n valituksen johdosta antanut selityksen.

A ja B

ovat vielä antaneet vastaselityksen tulliasiamiehen selityksen johdosta ja tulliasiamies vastaselityksen A:n ja B:n selityksen johdosta.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus hylkää A:n ja B:n vaatimuksen katselmuksen toimittamisesta.

2. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt tulliasiamiehelle valitusluvan ja on tutkinut asian. Tulliasiamiehen valitus hylätään. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

3. A:n ja B:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva valituslupahakemus hylätään.

4. Eteläinen tullipiiri määrätään korvaamaan A:n ja B:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 1 000 eurolla viivästyskorkoineen. Viivästyskorko määräytyy korkolain 4 §:n 1 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

Perustelut

1. Katselmuspyyntö

Hallintolainkäyttölain 41 §:n mukaan asian selvittämiseksi voidaan toimittaa katselmus. Kun otetaan huomioon perusteet, joiden vuoksi A ja B ovat pyytäneet katselmuksen toimittamista, selvitys, jota he ovat ilmoittaneet siinä esittävänsä, asiakirjoista saatava selvitys, sekä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen lopputulos, suullisen käsittelyn tai katselmuksen toimittaminen ei ole tarpeen asian selvittämiseksi.

2. Tulliasiamiehen valituslupahakemus ja valitus

Asiassa on kysymys siitä, onko maa-aluetta, jolle on toimitettu maantäyttötarkoituksessa maa-aineksia, joiden seassa on ollut jätteeksi luokiteltavissa olevia ainesosia, pidettävä jäteverolaissa tarkoitettuna kaatopaikkana, jolle toimitetusta aineksesta on suoritettava jäteveroa.

Sovellettavat säännökset ja lainvalmistelutyöt

Jäteverolain (495/1996) 1 §:n mukaan kaatopaikalle toimitettavasta jätteestä suoritetaan valtiolle veroa sen mukaan kuin jäteverolaissa säädetään.

Jäteverolain 2 §:n (1157/1998) 1 momentin 4 kohdan mukaan kaatopaikalla tarkoitetaan jätteen käsittelypaikkaa, jonne jätettä sijoitetaan maan päälle tai maahan ja: a) jota pitää yllä kunta tai joku muu kunnan lukuun; tai b) jota pidetään yllä pääasiassa toisten tuottamien jätteiden sijoittamista varten; ei kuitenkaan milloin on kyse samaan konserniin kuuluvan yrityksen tuottamasta jätteestä.

Jäteverolain 2 §:n 3 momentin ensimmäisen virkkeen mukaan jäteverolakia ei sovelleta alueeseen, jonne sijoitetaan yksinomaan maan ja kallioperän aineksia. Saman momentin viimeisen virkkeen mukaan lakia ei sovelleta myöskään paikkaan, jossa jäte hyödynnetään.

Jäteverolain 3 §:n mukaan velvollinen suorittamaan veroa on kaatopaikan pitäjä.

Jäteverolain 4, 5 ja 6 §:ssä määritellään tarkemmin, miten jätevero määrätään ja mitkä erät ovat verovapaita eriä, kun ne toimitetaan kaatopaikalle muista jätteistä erotettuina. Lain 5 §:n (1157/1998) 2 momentin mukaan verovapaus ei muun ohella koske halkaisijaltaan yli 150 millimetrin kokoisista kappaleista koostuvaa betonijätettä.

Hallituksen esityksessä jäteverolaiksi (HE 48/1996 vp) todetaan, että lain soveltamisalaan kuuluvalla kaatopaikalla tarkoitettaisiin sellaista jätteiden käsittelypaikkaa, jolla jätettä sijoitetaan maan päälle tai maan sisään.

Hallituksen esityksen (HE 48/1996 vp) yksityiskohtaisten perustelujen mukaan lain soveltamisala rajoitettaisiin koskemaan ensisijaisesti sellaisia kaatopaikkoja, joita pidetään jätelain 13 §:ssä tarkoitetulla tavalla kunnan lukuun tai joita kunta pitää yllä jonkun toisen lukuun. Sen varmistamiseksi, ettei yleisille kaatopaikoille toimitettavaa jätettä ohjautuisi veron ulkopuolelle oleville yksityisten perustamille kaatopaikoille, lain soveltamisalaan kuuluvilla kaatopaikoilla tarkoitettaisiin myös sellaista kaatopaikkaa, jolle toimitetaan pääasiassa muiden tuottamia jätteitä. Hallituksen esityksen mukaan tällä tarkoitettaisiin ”lähinnä yleisiä kaatopaikkoja korvaavia kaatopaikkoja, jolla otettaisiin vastaan, yleensä korvausta vastaan, toisten tuottamia jätteitä”.

Jäteverolakia on täsmennetty muun ohella lain 2 §:n osalta lailla 1157/1998, joka on tullut voimaan vuoden 1999 alusta.

Mainittua lakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 159/1998 vp) todetaan, että jäteveron ympäristöpoliittisena tavoitteena on kaatopaikalle sijoitettavan jätteen määrän vähentäminen ja jätteen hyödyntämisen lisääminen. Hallituksen esityksen mukaan veronalaisen kaatopaikan määritelmä oli lakia sovellettaessa osoittautunut tältä osin tulkinnanvaraiseksi. Veronalaiseksi kaatopaikkatoiminnaksi oli saatettu joissakin tapauksissa katsoa jätteen sijoittaminen maan päälle tai maahan myös muualla kuin varsinaisella kaatopaikalla silloinkin, kun se tapahtui jätettä hyödyntäen. Hallituksen esityksen mukaan jätettä voitiin hyödyntää useissa kohteissa, kuten teissä, kenttärakenteissa, meluvalleissa ja tukipenkereissä. Tällaisen hyödyntämisen katsominen veronalaiseksi toiminnaksi oli johtanut siihen, että rakennuskohteissa käytettiin verotonta maa- ja kiviaineista tai neitseellistä maata ja kiviainesta sekä muita ensikäyttöisiä materiaaleja, jotka olivat hinnaltaan halvempia kuin verollinen jäte.

Hallituksen esityksen (HE 159/1998 vp) yleisperusteissa jätelain muutoksen tavoitteeksi todettiinkin muun ohella olevan välttää tällaisia lain soveltamiskäytännössä ilmenneitä yksittäisiä lain ympäristötavoitteen kannalta ristiriitaisia tilanteita, joissa jätettä oli saatettu pitää veronalaisena. Tämän mukaisesti hallituksen esityksessä ehdotettiin, että ”jäteverolain piiriin kuuluvaksi kaatopaikkatoiminnaksi rajattaisiin vain jätteen lopullinen sijoittaminen jätepenkereeseen tai muuhun vastaavaan paikkaan”.

Ehdotettavan hyödyntämistä koskevan lisäyksen jälkeen jäteverolailla verotettaisiin selkeästi kaatopaikalle sijoitettavia jätteitä, ja hyödyntäminen jäisi verotuksen ulkopuolelle. Näin ollen jäteveron alaisuuden kannalta ratkaisevaa olisi, hyödynnetäänkö jäte vai käsitelläänkö se sijoittamalla kaatopaikalle. Ympäristötavoitteensa mukaisesti jäteverolaki kannustaisi jätteen hyödyntämiseen, joka olisi verotonta.”

Samassa yhteydessä hallituksen esityksen (HE 159/1998 vp) yleisperusteluissa on vielä todettu, että verolaissa ei otettaisi kantaa jätteen hyödyntämishierarkiaan, eli siihen, kuinka korkealaatuista jätteen hyödyntäminen olisi. Hallituksen esityksen mukaan hyödynnettävän jätteen olisi kuitenkin aina täytettävä hyödyntämiskohteessa materiaalilta vaadittavat edellytykset, esimerkiksi rakennustekniset, terveys- ja ympäristövaatimukset.

Asiassa saatu selvitys

A:n ja B:n omistamalla tontilla on suoritettu maanrakennustöitä pihan maisemoinnin ja tien siirron yhteydessä. Tontille on tuotu erilaisia maamassoja pihan ja suohon viettävän rinteen täyttömaaksi yhteensä noin 1 750 kuutiometriä. Mainittu arviomäärä perustuu tontilla suoritettuun mittaukseen. Maamassoja on hankittu usealta eri toimittajalta ainakin vuosina 2003 - 2006. Suurimmat maamassojen toimitukset ovat tapahtuneet vuoden 2006 aikana. Muualta tuotujen maamassojen lisäksi tontin täyttöön on käytetty omalta tontilta saatua humusta sekä rakennusvaiheen louhinnan tuottamaa louhetta.

Tullitarkastajien toimittamalla tarkastuskäynnillä 22.11.2006 muualta tuotujen maamassojen seassa havaittiin muun muassa betonikappaleita, jotka sisälsivät raudoitusterästä, suodatuskankaita ja purkujätteitä, kuten tiilenpaloja. Lisäksi maamassojen seassa havaittiin asfaltinpaloja.

Johtopäätökset

A:n ja B:n omistamalla tontilla on tehty maantäyttötöitä, joita varten tontille on tuotu sekä ulkopuolisia täyttömaita että hyödynnetty tontilta saatua humusta ja louhetta. Tontille tuoduissa kuormissa on ollut jossain määrin aineksia, jotka ovat olleet luokiteltavissa jätteiksi.

Kun otetaan huomioon edellä selostetuista lainvalmistelutöistä ilmenevät veronalaista kaatopaikkatoimintaa sekä lain tavoitteita koskevat tulkintakannanotot, tontilla suoritetuissa maantäyttötöissä ei kokonaisuutena arvioiden ole ollut kysymys sellaisesta toiminnasta, joka tulisi rinnastaa jäteverolaissa tarkoitettuun veronalaiseen yksityiseen kaatopaikkatoimintaan. Asiassa on lisäksi otettava huomioon, että jäteverolakia ei lain 2 §:n 3 momentin mukaisesti sovelleta sellaiseen toimintaan, jossa sijoitetaan yksinomaan maan ja kallioperän aineksia, eikä myöskään toimintaan, jossa on kysymys jätteen hyödyntämisestä. A ja B eivät näin ole olleet velvollisia suorittamaan jäteveroa heidän tontilleen tontin täyttötarkoituksessa sijoitetusta maa-aineksesta. Tämän vuoksi ei ole syytä muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta, joka siis jää pysyväksi.

3. A:n ja B:n valituslupahakemus

Valituksessa on kysymys viranomaisosapuolelle määrätyn yksityisen osapuolen oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden määrästä. Asian saattamiseen korkeimman hallinto-oikeuden ratkaistavaksi ei ole aihetta lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi eikä silläkään perusteella, että asiassa olisi tapahtunut ilmeinen virhe. Valitusluvan myöntämiseen ei ole myöskään painavaa taloudellista tai muuta syytä. Koska asiassa ei näin ollen ole valmisteverotuslain 48 §:ssä säädettyjä valitusluvan myöntämisen perusteita, korkein hallinto-oikeus ei myönnä A:lle ja B:lle valituslupaa eikä siten anna ratkaisua heidän valitukseensa.

4. A:n ja B:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos A ja B joutuisivat pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi Eteläinen tullipiiri on hallintolainkäyttölain 74 §:n nojalla määrättävä korvaamaan A:n ja B:n oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa edellä ratkaisuosasta ilmenevällä tavalla.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Vapaavuori, Matti Halén, Eila Rother, Hannele Ranta-Lassila ja Eija Siitari-Vanne. Asian esittelijä Kari Nieminen.

---

[SV]

Till en fastighet som användes som byggplats för ett egnahemshus hade körts marksubstans för utjämning av terrängen. I marksubstansen hade i någon mån funnits byggavfall av olika slag. Placeringen av marksubstansen på fastigheten innebar inte att den skulle ha blivit en sådan avstjälpningsplats med privat huvudman som avses i avfallsskattelagen. Fastighetens ägare kunde inte åläggas att betala avfallsskatt. Tulldistriktets beslut att genom beskattning enligt uppskattning påföra fastighetens ägare avfallsskatt med skatteförhöjning och skattetillägg upphävdes.

Avfallsskattelagen 2 § 1 mom. 4 punkten och 3 mom. samt 3 §