Supreme Administrative Court dismissed appeal; Order of Merit bodies are not public authorities under Public Access Law.

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien hallitus ei ollut viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu valtion viranomainen tai momentin 8 kohdassa tarkoitettu viranomaiseen rinnastettava itsenäinen toimielin. Ritarikunnat eivät kunniamerkkejä antaessaan myöskään käyttäneet pykälän 2 momentissa tarkoitetuin tavoin julkista valtaa. Tähän nähden julkisuuslakia ei sovellettu ritarikuntien hallituksen toimintaan, eikä ritarikuntien hallituksella ollut velvollisuutta antaa julkisuuslain 14 §:ssä säädettyä ratkaisua X:n asiakirjapyyntöön.

Laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta 4 § 1 momentti 1 ja 8 kohta sekä 2 momentti

Laki julkisen arvonannon osoituksista 1 §, 2 § 1 ja 2 momentti

Asetus Suomen Leijonan ritarikunnan perustamisesta 11.9.1942/747 1, 2 ja 13 §

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ohjesääntö 16.5.1919

PeVM 8/1999 vp

Kort referat på svenska

Päätös, josta valitetaan

Helsingin hallinto-oikeuden päätös 14.4.2010 nro 10/0335/2

Asian käsittelyn aikaisemmat vaiheet

X

on vaatinut, että Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien hallitus/kanslia antaa hänen nähtäväkseen kunniamerkkirekisterin vuosilta 1939-1944 ja samalta ajalta yli 50 vuotta sitten kuolleiden henkilöiden saamien kunniamerkkipäätösten perustelut.

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien sihteeri

oli kieltäytynyt kirjeellään 16.10.2009 luovuttamasta X:lle hänen pyytämiään tietoja.

Helsingin hallinto-oikeus

on 23.12.2009 antamallaan päätöksellä numero 09/1167/2 siirtänyt tietojen antamista koskevan X:n valituksen Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien hallituksen ratkaistavaksi. Päätöksen perusteluissa hallinto-oikeus on muun ohella todennut, että ritarikuntien sihteerin päätös 16.10.2009 ei ole julkisuuslain 33 §:n 1 momentissa tarkoitettu viranomaisen valituskelpoinen päätös, vaan vasta saman lain 14 §:n 2 momentissa tarkoitettu viranomaisen henkilöstöön kuuluvan ratkaisu.

Asian aikaisempi käsittely

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien sihteeri Y

on 17.3.2010 ilmoittanut puhelimitse X:lle, ettei ritarikuntien hallitus ole suostunut X:n pyyntöön saada nähtäväkseen hänen pyytämiä asiakirjoja. Y on myös ilmoittanut, ettei kirjallista päätöstä anneta.

X

on Helsingin hallinto-oikeudelle tekemässään valituksessa vaatinut, että ritarikuntien hallitus velvoitetaan hallintolain 2 §:n 2 momentin ja 43 §:n 1 momentin perusteella antamaan hänelle kirjallinen päätös asiakirjojen antamista koskevassa asiassa.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Helsingin hallinto-oikeus

on valituksenalaisella päätöksellään jättänyt X:n vaatimuksen tutkimatta.

Päätöstään hallinto-oikeus on perustellut seuraavasti:

Hallinto-oikeuslain 3 §:n mukaan hallinto-oikeus käsittelee ja ratkaisee ne hallinto-oikeudelliset valitukset, hallintoriita-asiat ja muut asiat, jotka säädetään kuuluviksi hallinto-oikeuden toimivaltaan hallintolainkäyttölaissa tai muussa laissa.

Edellä mainittu lainkohta huomioon ottaen hallinto-oikeuden toimivaltaan ei kuulu antaa määräyksiä viranomaisille päätösten tekemisestä. Näin ollen hallinto-oikeus ei voi ottaa asiaa tutkittavakseen.

Sovelletut oikeusohjeet

Perusteluissa mainittu

Hallintolainkäyttölaki 51 § 2 momentti

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

X

on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus velvoittaa Helsingin hallinto-oikeuden käsittelemään hänen 17.3.2010 tekemänsä pyynnön.

Vaatimuksensa tueksi X on esittänyt muun ohella seuraavaa:

Hallinto-oikeuden kanta on absurdi. Ensimmäisessä päätöksessään hallinto-oikeus on katsonut, ettei ritarikuntien sihteerin tekemä päätös ole viranomaisen valituskelpoinen päätös, minkä johdosta asia on jätetty ritarikuntien hallituksen ratkaistavaksi. Kun ritarikuntien hallitus on vastoin hallintolain määräyksiä kieltäytynyt antamasta kirjallista päätöstä, eikä hallinto-oikeus ole nähnyt hyväksi sitä kirjalliseen päätökseen velvoittaa, kansalainen on juridisessa umpikujassa pyrkiessään saamaan nähtäväkseen julkisuuslain mukaan julkisia asiakirjoja.

Hallinto-oikeuslain 3 § ja hallintolainkäyttölain 51 §:n 2 momentti eivät ole pitävä oikeudellinen peruste jättää vaatimukset tutkimatta. Mikäli näin kuitenkin olisi, X on pyytänyt korkeimman hallinto-oikeuden kantaa siihen, mihin julkiseksi viranomaiseksi katsottavan ritarikuntien hallituksen laista piittaamattomasta menettelystä voi valittaa saadakseen julkiset asiakirjat nähtäväkseen.

Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien hallitus

on antanut selityksen, jossa se on katsonut, että viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettu laki ja hallintolaki eivät koske ritarikuntia.

Tämän tueksi ritarikuntien hallitus on esittänyt lausunnossaan muun ohella seuraavaa:

Kun vuoden 1999 julkisuuslaki annettiin, sillä ei muutettu aikaisempaa tilannetta, jonka mukaan ritarikuntien toiminta ei ollut julkista toimintaa. Valtioneuvoston kanslia on lausunnossaan 1194/41/1999 opetusministeriölle todennut, että ritarikuntiin liittyvä toiminta ei ole viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetussa laissa tarkoitettua viranomaistoimintaa.

Perustuslakivaliokunnan mietintö 8/1999 vp, joka koskee lakia julkisen arvonannon osoituksista, sisältää pääpiirteissään seuraavaa:

- Tunnustetaan ritarikuntien erikoinen ja poikkeuksellinen asema tasavallan presidentin välittömässä yhteydessä olevina yhteisöinä.

- Suurmestari päättää kunniamerkkiritarikunnan asioista tässä ominaisuudessa eikä valtion päämiehenä.

- Ritarikunnan kunniamerkin myöntäminen ei ole valtion vaan ritarikunnan päätös.

X:n laaja-alaiset ja yleisluontoisesti perustellut aineistoa koskevat pyynnöt nojaavat julkisuuslakiin, jonka piiriin ritarikuntien asiakirjat eivät kuulu. Hänen vaatimuksensa saada kirjalliset perustelut ritarikuntien hallituksen menettelylle puolestaan nojaavat julkisia hallintotehtäviä koskevaan hallintolakiin, vaikka ritarikuntien toiminnassa ei ole kyse julkisista hallintotehtävistä.

X

on antanut vastaselityksen, jossa on todettu muun ohella seuraavaa:

Jotta viranomaisen tai siihen rinnastettavan elimen toiminta voisi olla salaista, salassapidosta pitäisi säätää lailla. Tällaista ei ole säädetty, joten ritarikuntien hallituksen käsitykselle ei ole laissa perustetta. Näkemyksensä tueksi ritarikuntien hallitus viittaa valtioneuvoston kanslian antamaan lausuntoon 1194/41/1999, jossa viitattiin perustuslakivaliokunnan mietintöön, joka koski lakia julkisen arvonannon osoituksista. Kyseisessä mietinnössä ei kuitenkaan viitata lainkaan siihen, että ritarikuntien toiminta olisi salaista tai sen asiakirjat eivät olisi julkisuuslainsäädännön alaisia.

On hyväksyttävää, että ritarikunnilla on perustuslakivaliokunnan mainitsema erikoinen asema tasavallan presidentin alaisuudessa. Kuitenkin on syytä ottaa huomioon, että tasavallan presidentinkin toiminta on julkista toimintaa, ellei erikseen ole toisin säädetty. Lisäksi on otettava huomioon, että kysymys on 65 vuoden takaisista asioista ja asiakirjoista.

Ritarikuntien hallituksen tapaa ilmoittaa puhelimitse, ettei kirjallista päätöstä anneta, on pidettävä hyvän hallintotavan ja hallintolain vastaisena.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut valituksen ja hylkää sen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Sovellettavat oikeusohjeet

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain säännökset

Viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain (julkisuuslaki) 1 §:n 1 momentin mukaan viranomaisten asiakirjat ovat julkisia.

Julkisuuslain 4 §:n 1 momentin mukaan viranomaisilla tarkoitetaan sanotussa laissa:

1) valtion hallintoviranomaisia sekä muita valtion virastoja ja laitoksia;

- - - - - -

8) lain tai asetuksen taikka 1, 2 tai 7 kohdassa tarkoitetun viranomaisen päätöksen perusteella tiettyä tehtävää itsenäisesti hoitamaan asetettuja lautakuntia, neuvottelukuntia, komiteoita, toimikuntia, työryhmiä, toimitusmiehiä ja kunnan ja kuntayhtymän tilintarkastajia sekä muita niihin verrattavia toimielimiä.

Mitä viranomaisesta säädetään, koskee pykälän 2 momentin mukaan myös lain tai asetuksen taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää hoitavia yhteisöjä, laitoksia, säätiöitä ja yksityisiä henkilöitä niiden käyttäessä julkista valtaa.

Julkisen arvonannon osoituksista annetun lain säännökset

Julkisen arvonannon osoituksista annetun lain (1215/1999) 1 §:n mukaan tasavallan presidentin asetuksella voidaan säätää kunniamerkkien ja ansiomerkkien myöntämiseksi perustetuista ritarikunnista sekä niiden järjestysmuodosta ja säännöistä.

Saman lain 2 §:n 1 momentin mukaan tasavallan presidentin asetuksella voidaan säätää arvonimistä samoin kuin tasavallan presidentin, valtioneuvoston tai valtion muun viranomaisen päätöksellä myönnettävistä muista julkisen arvonannon osoituksista, kuten kunniamerkeistä ja ansiomerkeistä, sekä niiden myöntämisen ja peruuttamisen edellytyksistä. Pykälän 2 momentin mukaan presidentti päättää yksittäistä arvonimeä tai muuta julkisen arvonannon osoitusta koskevasta asiasta, jollei päätöksen tekoa ole säädetty muun viranomaisen tehtäväksi. Presidentti tekee päätöksen valtioneuvostossa ilman valtioneuvoston ratkaisuehdotusta.

Ritarikuntia koskevat säännökset

Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ohjesääntö on vahvistettu valtionhoitaja C. G. E Mannerheimin päätöksellä 16.5.1919.

Suomen Leijonan ritarikunta on perustettu 11.9.1942 annetulla asetuksella (747/1942). Asetuksen 2 §:n mukaan ritarikunnan suurmestarina on tasavallan presidentti, joka yksin on oikeutettu antamaan sen kunniamerkkejä. Asetuksen 13 §:n mukaan ritarikunnan asioita hoitaa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan hallitus, jota asetuksen antamispäivästä lähtien sanotaan Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan ja Suomen Leijonan ritarikunnan hallitukseksi.

Vapaudenristin ritarikunta on perustettu 4.2.1918 Vapaudenmitalien ja Vapaudenristin ritarimerkkien väliaikaisista säädöksistä annetulla Suomen senaatin päätöksellä. Säännökset vapaudenmitalin ja vapaudenristin ritarimerkin antamisen perusteista on annettu asetuksessa 8.12.1939, jota on aikanaan muutettu 20.12.1939, 16.12.1940 ja 25.9.1942 annetuilla asetuksilla. Mainitut säädökset on sittemmin korvattu tasavallan presidentin 18.8.1944 antamalla asetuksella Vapaudenristin ritarikunnasta (55/1944). Viimeksi mainitun asetuksen 2 §:n 3 momentin mukaan suurmestarina on Suomen puolustusvoimain ylipäällikkö, kuitenkin niin, että Suomen Marsalkka, vapaaherra Mannerheim on suurmestarina elinaikansa.

Sovellettavien oikeusohjeiden esityöt

Julkisuuslain esityöt

Julkisen arvonannon osoituksista annetun lain esityöt

Hallituksen esityksen n:o 146/1999 johdannosta ilmenee, että julkisen arvonannon osoituksista annetun lain säätäminen on tullut tarpeelliseksi toisaalta siksi, että 1.3.2000 voimaan tulleen Suomen perustuslain 80 § ei enää tuntenut tasavallan presidentin omaperäistä asetuksenantovaltaa, ja toisaalta siksi, että perustuslain 58 §:n 1 momentin mukaan tasavallan presidentti käyttää ratkaisuvaltaansa valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta, jollei lailla ole toisin säädetty. Lakiehdotuksen 1 §:n yksityiskohtaisten perustelujen mukaan säännös ei velvoita säätämään ritarikunnasta asetuksella.

Oikeudellinen arviointi ja lopputulos

Julkisuuslain soveltaminen ritarikuntiin julkisuuslain 4 §:n 1 momentin 1 tai 8 kohdan nojalla

Ritarikunta tai ritarikuntien hallitus ei ole julkisuuslain 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu valtion viranomainen, joten lakia ei voida tällä perusteella soveltaa ritarikuntien hallituksen tai sitä avustavan ritarikuntien kanslian asiakirjoihin.

Julkisuuslakia sovelletaan lain 4 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla myös tasavallan presidentin toimintaan erityisesti silloin, kun tasavallan presidentti toimii hallintoviranomaisena, asioita käsitellään tasavallan presidentin kansliassa tai tasavallan presidentin ratkaistavaksi tulevat asiat valmistellaan ministeriössä. Näistä tilanteista ei ole kysymys tasavallan presidentin toimiessa ritarikunnan suurmestarina.

Ritarikuntien hallinto on perustettu tasavallan presidentin asetuksella. Kun kuitenkin otetaan huomioon edellä mainittu ritarikuntien erikoinen ja poikkeuksellinen asema, ritarikuntien hallitusta tai kansliaa ei voida pitää julkisuuslain 4 §:n 1 momentin 8 kohdassa tarkoitettuna asetuksella tai muullakaan tavoin asetettuna, momentissa tarkoitettuihin lautakuntiin ja muihin toimielimiin verrattavana toimielimenä.

Julkisuuslain soveltaminen ritarikuntiin julkisuuslain 4 §:n 2 momentin nojalla

Julkisen vallan käsitettä ei ole lainsäädännössä tarkemmin määritelty. Julkisuuslain esitöiden mukaan julkisen vallan käytön keskeiseen sisältöön kuuluu puuttuminen hallintopäätöksellä tai tosiasiallisella toimella yksityisen oikeusasemaan. Esimerkkeinä julkisen vallan käyttöä merkitsevistä toimista mainitaan etuuksien myöntäminen tai tutkintotodistusten antaminen.

Hallituksen esityksestä 1/1998 vp perustuslain 124 §:n yksityiskohtaisista perusteluista ilmenee seuraavaa: "Julkisella hallintotehtävällä viitataan tässä yhteydessä verraten laajaan hallinnollisten tehtävien kokonaisuuteen, johon kuuluu esimerkiksi lakien toimeenpanoon sekä yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen oikeuksia, velvollisuuksia ja etuja koskevaan päätöksentekoon liittyviä tehtäviä." Edelleen perusteluista ilmenee seuraavaa: "Ehdotetun säännöksen mukaan lähtökohtana tulisi olla, että julkisen hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle säädetään laissa. Koska etenkin julkisten palvelutehtävien hoitaminen on kuitenkin voitava järjestää joustavasti eikä tällaisten tehtävien antamisesta ole sääntelyn tavoitteiden kannalta tarpeen edellyttää säädettäväksi yksityiskohtaisesti lailla, voitaisiin hallintotehtävän antamisesta muulle kuin viranomaiselle ehdotetun säännöksen mukaan säätää tai päättää lain nojalla."

Julkisen arvonannon osoituksista annetun lain esitöistä ilmenee, että lain säätämistä on pidetty tarpeellisena toisaalta siksi, että tasavallan presidentin valta omaperäisten asetusten antamiseen poistui perustuslain tullessa voimaan ja toisaalta siksi, että tasavallan presidentin tavanomaisesta poikkeavasta päätöksentekomenettelystä oli tarpeen säätää lailla. Laintasoisia säännöksiä ei sen sijaan pidetty tarpeellisina sen vuoksi, että viranomaiskoneiston ulkopuoliselle taholle annetaan julkisen vallan käyttämiseen liittyviä tehtäviä.

Kunniamerkki on tasavallan presidentin ritarikunnan suurmestarina antama ansioituneisuuteen perustuva tunnustus. Sen myöntäminen perustuu asianomaisiin ritarikuntakohtaisiin säännöksiin. Kunniamerkkiin liittyvästä kunniakirjasta on asetuksen nojalla eräissä tapauksissa suoritettava lunastus. Toimintaan liittyy siten julkisen tehtävän piirteitä.

Kunniamerkin antamista ei kuitenkaan voida rinnastaa esimerkiksi oppilasarvosteluun, tutkintotodistuksen antamiseen taikka eläkkeen myöntämistä tai vakuutuksen johdosta tehtävää korvauspäätöstä koskevaan ratkaisuun. Mainitunlaisissa asioissa päätetään yksityisen oikeuksista ja eduista ja ratkaisut voivat olla oikaisuvaatimuksen tai muutoksenhaun kohteina. Kunniamerkin saamiseen ei ole säädetty oikeutta, eikä kunniamerkin antamista koskeva päätös voi olla muutoksenhaun kohteena.

Kunniamerkkien antaminen ei sinänsä edellytä, että sellaisen antamisen perusteista ja myöntäjästä on säädetty asetuksella tai muullakaan säädöksellä. Tähän nähden se, että kunniamerkkien antamisen perusteista ja myöntäjästä on osin säädetty asetuksella, ei sekään sellaisenaan merkitse, että kunniamerkkien antaminen merkitsisi julkisen vallan käyttämistä.

Edellä lausutuista syistä kunniamerkin antamista ei voida pitää sellaisena julkisen vallan käyttämisenä, jota julkisuuslain 4 §:n 2 momentissa tarkoitetaan. Julkisuuslakia ei siis voida tälläkään perusteella soveltaa ritarikuntien hallitukseen tai kansliaan.

Lopputulos

Edellä lausutuin perustein julkisuuslakia ei voida soveltaa ritarikuntien hallitukseen tai kansliaan, eikä se ole siten ollut velvollinen tekemään julkisuuslain 14 ja 33 §:ssä tarkoitettua valituskelpoista ratkaisua. Tämän vuoksi ei ole perusteita muuttaa hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pekka Vihervuori, Sakari Vanhala, Anne E. Niemi, Hannu Ranta ja Heikki Harjula. Asian esittelijä Kirsi Miettinen.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Heikki Harjulan äänestyslausunto:

"Julkisuuslain 4 §:n 2 momentin mukaan laki koskee myös lain tai asetuksen taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista tehtävää hoitavia yhteisöjä, laitoksia, säätiöitä ja yksityisiä henkilöitä niiden käyttäessä julkista valtaa. Hallintolain 2 §:n 3 momentin mukaan kyseistä lakia sovelletaan valtion liikelaitoksissa, julkisoikeudellisissa yhdistyksissä sekä yksityisissä niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä.

Kunniamerkkiritarikuntien aseman perusteista säädetään laintasoisesti eli laissa julkisen arvonannon osoituksista (1215/1999). Perustuslakivaliokunnan mietinnössä 8/1999 vp on todettu, että kunniamerkkiritarikunta on eräänlainen julkisoikeudellinen yhdistys. Ritarikuntien toiminnan perustan muodostavat laki julkisen arvonannon osoituksista sekä tasavallan presidentin asetukset. Suomen Leijonan ja Suomen Valkoisen Ruusun ritarikuntien kunniamerkeillä on maassamme erityinen merkitys nimenomaan julkisen arvonannon osoituksina.

Hallituksen esityksessä laiksi viranomaisten toiminnan julkisuudesta (HE 30/1998 vp) todetaan, että yhteisöjä, joille on uskottu julkisen vallan käyttöön kuuluvia tehtäviä, ovat muun muassa julkisoikeudelliset yhdistykset, jotka on perustettu lainsäädäntötoimin.

Edellä sanotun johdosta julkisuuslain ja hallintolain sovellettavuutta harkittaessa merkitystä ei ole sillä, onko kyseessä valtion vai ritarikunnan päätös. Merkitystä on sillä, käytetäänkö asiassa lain tai asetuksen nojalla taikka lain tai asetuksen nojalla annetun säännöksen tai määräyksen perusteella julkista valtaa.

Kuten hallituksen esityksen julkisuuslain 4 §:n perusteluista ilmenee, julkisen vallan käyttöä ei laissa ole määritelty. Hallituksen esityksen mukaan julkisen vallan käyttönä pidettäisiin myös etuuksien myöntämistä tai tutkintotodistuksen antamista. Katson, että ritarikuntien myöntämää kunniamerkkiä on sen erityisen merkityksen vuoksi pidettävä sellaisena etuutena, jonka myöntämiseen liittyy julkisen vallan käyttöä.

Hallinto-oikeuden toimivaltaan ei kuitenkaan hallinto-oikeuden mainitsemien lainkohtien perusteella kuulu antaa määräyksiä päätösten tekemisestä viranomaisille tai muille niiden hoitaessa julkisia hallintotehtäviä. Hallinto-oikeuden on siten ratkaisustaan ilmenevien perustelujen ja siinä mainittujen lainkohtien nojalla tullut jättää valitus tutkimatta. Tämän vuoksi katson, että hallinto-oikeuden päätöksen muuttamiseen ei ole perusteita."

Asian esittelijän ma. esittelijäneuvos Kirsi Miettisen esitys asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin hallintoneuvos Heikki Harjulan äänestyslausunto.

---

[SV]

Ordenskapitlet för Finlands Vita Ros Orden och Finlands Lejons Orden var inte en statlig myndighet som avses i 4 § 1 mom. 1 punkten i lagen om offentlighet i myndigheternas verksamhet (offentlighetslagen) eller ett sådant självständigt organ som avses i 8 punkten av samma moment och som kan jämställas med en myndighet. När utmärkelsetecken förlänades utövade inte heller Finlands Vita Ros Orden eller Finlands Lejons Orden offentlig makt på det sätt som avses i 2 mom. i nämnda 4 §. Med beaktande av detta tillämpades offentlighetslagen inte på deras verksamhet och ordenskapitlet hade ingen skyldighet att enligt 14 § i offentlighetslagen ge ett avgörande med anledning av X:s begäran om utlämnande av handlingar.

Lagen om offentlighet i myndigheternas verksamhet 4 § 1 mom. 1 och 9 punkterna samt 2 mom.

Lagen om offentlig belöning 1 § samt 2 § 1 ja 2 mom.

Förordningen angående instiftande av Finlands Lejons orden 11.9.1942/747, 1, 2 och 13 §

Statuterna för Finlands Vita Ros orden 16.5.1919

GrUB 8/1999 rd