Court allows partial refund of vehicle tax revocation fee, permitting up to 500 EUR charge based on usage duration.

Verotuksen peruuttamisen johdosta verovelvolliselta perittävä maksu, josta nykyisin säädetään autoverolain 35 a §:n 2 momentissa, on oikeudelliselta luonteeltaan vero. Maksuun on tämän vuoksi sovellettava Suomen perustuslain 81 §:n 1 momentissa ilmaistua vaatimusta, että veron suuruuden perusteista on säädettävä lailla. Autoverolain 35 a §:n 2 momentissa on säädetty ainoastaan maksun enimmäismäärä. Kun säännöstä koskevasta hallituksen esityksestä kuitenkin ilmenee lisäksi, että maksun suuruus on tarkoitus suhteuttaa ajoneuvon käyttöaikaan Suomessa, korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei maksun määrääminen säännöstä soveltamalla ollut perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.

Äänestys 4-1.

Suomen perustuslaki 81 ja 106 §

Autoverolaki 35 a §

Kort referat på svenska

1. Asian aikaisempi käsittely

A

on tehnyt 29.12.2005 autoveroilmoituksen Virosta Suomeen tuomastaan henkilöautosta. Itäinen tullipiiri oli tätä ennen päätöksellään 23.12.2005 myöntänyt A:lle autoa koskevan, päätöksessä siirtoluvaksi nimitetyn väliaikaisen ajoluvan ajaksi 23.12.2005 - 23.3.2006.

Itäinen tullipiiri/Lappeenrannan tulli

on autoveropäätöksellään 30.1.2006 määrännyt A:n suorittamaan autosta autoveroa sekä autoverosta arvonlisäveroa.

Lappeenrannan tulli

on päätöksellään 15.3.2006, A:n peruutettua 7.3.2006 autoverotuksen, oikaissut 30.1.2006 tehtyä autoveropäätöstä siten, että määrätty autovero ja autoverosta suoritettava arvonlisävero on poistettu.

Itäinen tullipiiri

on päätöksellään 20.3.2006 A:n peruutettua autoverotuksen, määrännyt hänen maksettavakseen autoverolain 43 §:n 2 momentin nojalla 110 euron suoritemaksun sekä autoverolain muuttamisesta annetun lain (266/2003) voimaantulosäännöksen 10 kohdan nojalla 2 800 euron suuruisen ajoluvan peruutusmaksuksi nimitetyn maksun. Päätöksen mukaan peruutusmaksun määrä on 8,22 prosenttia siitä verosta, joka peruutuksen kohteena olevalla autoveropäätöksellä olisi tullut säännönmukaisesti suorittaa.

Itäinen tullipiiri

on päätöksellään 1.6.2006 oikaissut 20.3.2006 tekemäänsä päätöstä siten, että ajoluvan peruuntumisesta kannettava määrä on 1 850 euroa. Päätöksen mukaan maksua on kannettu kolmen kuukauden ajoluvan myöntämispäivästä 23.12.2005 autoveropäätöksen eräpäivään 9.2.2006 asti. Päätöksellä 20.3.2006 määrätty 110 euron suoritemaksu jää edelleen maksettavaksi.

2. Asian käsittely hallinto-oikeudessa

A

on 30.3.2006 päivätyssä valituksessaan vaatinut, että hänen maksettavakseen määrätty ajoluvan peruutusmaksu poistetaan. Auto on rekisteröity ja vakuutettu Virossa, jossa A:lla on asumisoikeus. Ajoneuvon käyttöajaksi Suomessa jäi noin yksi kuukausi, kun ajo- ja siirtolupa peruutettiin 30.1.2006.

Itäinen tullipiiri

on antanut valituksen johdosta lausunnon ja

tulliasia-mies

vastineen.

A:lle

on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen.

Hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus kumoaa tullipiirin päätöksen siltä osin kuin A:lta on peritty autoverotuksen peruuttamisen johdosta muuta kuin ennakkoratkaisusta perittävä 110 euron suuruinen maksu.

Tullipiiri palauttaa hakemuksetta takaisin mahdollisesti liikaa perityn määrän.

Perustelut

A on 29.12.2005 ilmoittanut maahan tuomansa henkilöauton verotettavaksi. Lappeenrannan tulli oli 23.12.2005 myöntänyt A:lle sanottua ajoneuvoa koskevan siirtoluvan ajalle 23.12.2005 - 23.3.2006. Autoverotus on toimitettu 30.1.2006 ja ajo- ja siirtoluvan voimassaoloaika on päättynyt kymmenen päivää sen jälkeen. A on ilmoituksellaan 7.3.2006 peruuttanut jo toimitetun autoverotuksen, jonka jälkeen häneltä on peritty nyt kysymyksessä olevat maksut.

Tullipiiri on valituksen vireilletulon jälkeen päätöksellään 1.6.2006 oikaissut valituksenalaista päätöstä. Maksettavaksi on oikaisupäätöksen jälkeen jäänyt ennakkoratkaisusta perittävän 110 euron suuruisen maksun lisäksi 1 850 euron suuruinen muu autoverotuksen peruuttamisen johdosta perittävä maksu. Hallinto-oikeus on käsitellyt asian sellaisena kuin se on oikaisupäätöksen jälkeen.

Autoverolain 43 §:n 1 momentin mukaan muu kuin rekisteröity verovelvollinen, joka on antanut ajoneuvosta autoveroilmoituksen, voi peruuttaa ilmoituksen ennen kuin ajoneuvo on merkitty ensi kertaa rekisteriin Suomessa tai otettu täällä käyttöön. Jos verotus on jo toimitettu, se peruutetaan ilmoituksen johdosta, jos veroa ei ole vielä maksettu. Saman pykälän 2 momentin (413/1997) mukaan, jos verotus peruutetaan siten kuin 1momentissa säädetään, verovelvolliselta peritään sama maksu kuin ennakkoratkaisusta.

Autoverolain muuttamisesta annetun lain (266/2003) voimaantulosäännöksen 10 momentin ja autoverolain 35 a §:n (1126/2005) mukaan henkilön omaa käyttöä varten hankittua ajoneuvoa, josta on annettu autoveroilmoitus, voidaan käyttää väliaikaisesti veroja suorittamatta tulliviranomaisen myöntämällä luvalla enintään kolmen kuukauden ajan luvan myöntämisestä. Luvan voimassaolo päättyy 10 päivän kuluttua verotuspäätöksen tekemisestä. Jos veroilmoitus tai verotus peruutetaan autoverolain 43 §:ssä tarkoitetulla tavalla, verovelvolliselta peritään ennakkoratkaisusta perittävän maksun lisäksi maksu, jonka suuruus on enintään yksi kymmenesosa siitä verosta, joka ajoneuvosta olisi tullut säännönmukaisesti suorittaa.

Autoverolain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 194/2005 vp) perustelujen mukaan hallinnollisen maksun tarkoituksena on varmistaa, että ajolupa myönnetään vain niille ajoneuvoille, jotka myös verotetaan Suomessa, eikä menettelyyn turvauduta yksinomaan lyhytaikaisen verottoman käytön mahdollistamiseksi. Maksua ei ole myöskään pidetty varsinaisena autoverona, joten sitä ei myöskään voida ottaa huomioon vähennyksenä verosta, jos luvassa tarkoitettu ajoneuvo myöhemmin tulee Suomessa verotettavaksi. Hallituksen esityksestä ilmenee myös, että käytännössä maksun perimiseen on turvauduttu harvoin, ja että näissä tilanteissa maksun suuruus on suhteutettu ajoneuvon käyttöaikaan.

Suomen perustuslain 81 §:n mukaan valtion verosta säädetään lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Valtion viranomaisten virkatoimien, palvelujen ja muun toiminnan maksullisuuden sekä maksujen suuruuden yleisistä perusteista säädetään lailla.

3. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Tulliasiamies

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja tullipiirin oikaisupäätös, jolla A:n maksettavaksi on määrätty 1 850 euron suuruinen maksu autoverotuksen peruuttamisen johdosta, saatetaan voimaan.

Helsingin hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut puheena olevan hallinnollisen maksun veroksi ja tarkastellut maksun määräämisen edellytyksiä viittaamalla Suomen perustuslain 81 §:ään. Hallinto-oikeus on päätöksessään lisäksi viitannut oikeusohjeina autoverolain muuttamisesta annetun lain (266/2003) voimaantulosäännöksen 10 momentin ja autoverolain 35 a §:n (1126/2005) säännöksiin, joissa ei ole säädetty veroilmoituksen tai verotuksen peruuttamisen vuoksi perittävän maksun määräytymisen perusteista muutoin kuin, että maksun suuruus on enintään yksi kymmenesosa siitä verosta, joka ajoneuvosta olisi tullut säännönmukaisesti suorittaa.

Hallinto-oikeus on painottanut sitä, että mainituissa oikeusohjeissa on säädetty ainoastaan maksun ylärajasta, mutta muutoin maksuperuste jää viranomaisen harkintaan, minkä vuoksi perustuslain vaatimus veron säätämistä koskevasta tarkkuudesta ja täsmällisyydestä ei tässä tapauksessa täyty.

Kysymyksessä olevan hallinnollisen maksun oikeudellisena perusteena on erityinen ajolupamenettely, jonka puitteissa myönnetään väliaikainen oikeus käyttää maahantuotua ajoneuvoa liikenteessä Suomessa ennen verotuksen toimittamista. Järjestely muodostaa poikkeuksen siitä autoverotuksessa sovellettavasta pääsäännöstä, että ajoneuvon käyttö liikenteeseen Suomessa on verollista. Maksun kantamisen tarkoituksena on varmistaa, että tällainen poikkeuksellinen ajolupa myönnetään ainoastaan sellaisille ajoneuvoille, jotka myös verotetaan Suomessa, eikä kyseiseen poikkeusmenettelyyn turvauduta sitä koskevan hallituksen esityksen perusteluissa lausutun mukaisesti yksinomaan ajoneuvojen lyhytaikaisen verottoman käytön mahdollistamiseksi.

Asian tarkastelussa tulee ottaa huomioon maksun perimiselle laissa säädetty enimmäismäärä sekä maksun määrällisen suuruuden sitominen maahantuodun ajoneuvon toteutuneeseen käyttöaikaan. Tämän vuoksi on katsottava, kun otetaan huomioon kyseisen maksusääntelyn muodostama kokonaisuus, että maksun määräävällä viranomaisella on riittävänä pidettävät edellytykset arvioida perittäväksi jäävän maksun suuruus siinä tapauksessa, että autoverotus peruutetaan. Vaikka maksu katsottaisiin valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan veroksi, ei maksun määräämistä koskevaa säännöstä ole pidettävä Suomen perustuslain 81 §:n vastaisena eikä säännöstä voida tällä perusteella jättää soveltamatta.

Autoverolain muuttamista koskevan hallituksen esityksen (HE 194/2005 vp) perustelujen mukaan maksua ei ole pidettävä varsinaisena autoverona eikä maksun perimisessä ole myöskään kyse ajoneuvon hankintavaiheen tai käyttövaiheen erityisestä verosta.

Valtiovarainministeriö

on korkeimman hallinto-oikeuden pyynnöstä antamassaan lausunnossa esittänyt, että autoverolain 35 a §:n väliaikaista verotonta käyttöä koskeva säännös on sisällytetty lakiin autoverotuksen ruuhkautumisen ja käytettyjen tuontiautojen verotuksen käsittelyaikojen pidentymisestä verovelvollisille aiheutuvien ongelmien vähentämiseksi. Menettely rajattiin aluksi koskemaan vuotta 2003, jonka jälkeen sitä on lainsäädäntömuutoksilla jatkettu. Nykyisin sitä koskeva säännös sisältyy autoverolain 35 a §:ään.

Menettely merkitsee poikkeusta siihen autoverotuksen lähtökohtaan, että ajoneuvosta on maksettava vero ennen kuin se voidaan rekisteröidä tai sitä voidaan ryhtyä käyttämään liikenteeseen. Väliaikaista verotonta käyttöä koskevien muiden ehtojen tavoin säännöksessä tarkoitetun hallinnollisen maksun tarkoituksena on varmistaa, että verottomaan käyttöön oikeuttava ajolupa myönnetään vain niille ajoneuvoille, jotka myös verotetaan Suomessa, eikä menettelyyn turvauduta yksinomaan väliaikaisen verottoman käytön mahdollistamiseksi. Veroilmoituksen tai verotuksen peruuttaminen on autoverolain 43 §:n mukaan mahdollista ennen kuin ajoneuvo on merkitty rekisteriin. Yhdessä väliaikaista verotonta käyttöä koskevan 35 a §:n kanssa tämä mahdollistaisi ajoneuvon verottoman käytön jopa kolmen kuukauden pituisissa jaksoissa. Kysymyksessä olevalla hallinnollisella maksulla on siten myös ennaltaehkäisevä luonne.

Autoverolain 35 a §:n perusteluiden mukaan säännöksessä tarkoitettua hallinnollista maksua ei ole pidetty autoverona, joten sitä ei myöskään voida ottaa huomioon vähennyksenä verosta, jos luvassa tarkoitettu ajoneuvo myöhemmin tulee Suomessa verotettavaksi. Käytännössä maksun perimiseen on turvauduttu harvoin. Näissä tilanteissa maksun suuruus on suhteutettu ajoneuvon käyttöaikaan Suomessa.

Helsingin hallinto-oikeus on päätöksessään katsonut kysymyksessä olevan hallinnollisen maksun veroksi. Koska laissa on säädetty ainoastaan maksun ylärajasta, sen suuruuden perusteesta ei hallinto-oikeuden mukaan ole säädetty riittävän tarkasti perustuslain 81 §:ssä edellytetyllä tavalla. Säännös tulee siten kyseistä maksua koskevalta osalta jättää soveltamatta perustuslain 106 §:n nojalla.

Valtiovarainministeriö yhtyy tulliasiamiehen valituslupahakemuksessa ja valituksessa esittämään näkemykseen, jonka mukaan maksun määräävällä viranomaisella on asiakokonaisuus huomioon ottaen riittävänä pidettävät edellytykset arvioida maksun suuruus siinäkin tapauksessa, että maksu katsottaisiin valtiosääntöoikeudelliselta luonteeltaan veroksi. Maksua koskevaa säännöstä ei tällä perusteella voida jättää soveltamatta.

A:lle

on varattu tilaisuus lausua asiassa valituksen ja lausunnon johdosta.

Tulliasiamies

on antanut ministeriön lausunnon johdosta vastaselityksen.

4. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian.

Tosiseikat ja autoverolain säännökset

Asiakirjojen mukaan tullipiiri on päätöksellään 23.12.2005 myöntänyt A:lle kysymyksessä olevaa autoa koskevan, päätöksessä siirtoluvaksi nimitetyn väliaikaisen ajoluvan ajaksi 23.12.2005 - 23.3.2006. Luvan myöntäminen on perustunut tuolloin voimassa olleeseen autoverolain muuttamisesta annetun lain (266/2003) voimaantulosäännöksen 10 kohtaan. Lainkohdan mukaan henkilön omaa käyttöä varten hankittua ajoneuvoa, josta on annettu autoveroilmoitus, voidaan käyttää väliaikaisesti veroja suorittamatta enintään kolmen kuukauden ajan luvan myöntämisestä. Lupa voidaan myöntää myös ehdolla, että autoveroilmoitus annetaan viiden päivän kuluessa luvan myöntämisestä. A:n annettua 29.12.2005 autoveroilmoituksen tullipiiri on toimittanut autoverotuksen 30.1.2006. Mainitun lainkohdan mukaan luvan voimassaoloaika on päättynyt 10 päivän kuluttua verotuspäätöksen tekemisestä.

Edellä selostetussa lainkohdassa säädetään väliaikaisen ajoluvan myöntämisen lisäksi, että jos veroilmoitus tai verotus peruutetaan autoverolain 43 §:ssä tarkoitetulla tavalla, verovelvolliselta peritään ennakkoratkaisusta perittävän maksun lisäksi maksu, jonka suuruus on enintään yksi kymmenesosa siitä verosta, joka ajoneuvosta olisi tullut säännönmukaisesti suorittaa. Viimeksi mainitun maksun osalta, josta tässä asiassa on kysymys, ei autoverolain muuttamisesta annettua lakia (266/2003) koskevassa hallituksen esityksessä (HE 271/2002 vp) eikä sitä koskevassa eduskunnan valtiovarainvaliokunnan mietinnössä (VaVM 46/2002 vp) ole yksityiskohtaisia perusteluja.

Hallituksen esitykseen (HE 136/2003 vp), joka koskee edellä selostetun voimaantulosäännöksen 10 kohdassa tarkoitetun väliaikaista ajolupaa koskevan menettelyn jatkamista vuoden 2004 loppuun, sisältyy nyt kysymyksessä olevaa maksua koskevia perusteluja. Esityksessä todetaan, että lupamenettelyn muiden ehtojen tavoin tämän hallinnollisena seuraamuksena pidettävän maksun tarkoituksena on varmistaa, että ajolupa myönnetään vain niille ajoneuvoille, jotka myös verotetaan Suomessa, eikä menettelyyn turvauduta yksinomaan lyhytaikaisen verottoman käytön mahdollistamiseksi. Säännöksessä tarkoitettua hallinnollista maksua ei siten ole pidettävä varsinaisena autoverona, joten sitä ei myöskään voida ottaa huomioon vähennyksenä verosta, jos luvassa tarkoitettu ajoneuvo myöhemmin tulee Suomessa verotettavaksi.

Autoverolakiin 1.1.2006 lukien lisätyssä 35 a §:ssä (1126/2005) on asiallisesti samansisältöiset säännökset väliaikaisen ajoluvan myöntämisestä ja veroilmoituksen tai verotuksen peruuttamisen johdosta perittävästä maksusta. Tätä säännöstä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 194/2005 vp) todetaan, että kysymyksessä oleva ajolupamenettely, jossa myönnetään väliaikainen oikeus käyttää maahantuotua ajoneuvoa liikenteessä Suomessa ennen autoverotuksen toimittamista, poikkeaa siitä autoverotuksessa sovellettavasta pääsäännöstä, jonka mukaan ajoneuvon käyttö on verollista. Ajolupamenettelyä on pidetty perusteltuna autoverotuksen ruuhkautumisen ja pitkittymisen vuoksi. Hallinnollisella maksulla on tarkoituksena varmistaa, että ajolupa myönnetään vain niille ajoneuvoille, jotka verotetaan Suomessa, eikä menettelyyn turvauduta yksinomaan lyhytaikaisen verottoman käytön mahdollistamiseksi. Maksun perimiseen on turvauduttu harvoin ja maksun suuruus on suhteutettu ajoneuvon käyttöaikaan.

Suomen perustuslain säännökset

Suomen perustuslain valtion veroja ja maksuja koskevan 81 §:n 1 momentin mukaan valtion verosta säädetään lailla, joka sisältää säännökset verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista sekä verovelvollisen oikeusturvasta. Saman pykälän 2 momentin mukaan valtion viranomaisten virkatoimien, palvelujen ja muun toiminnan maksullisuuden sekä maksujen suuruuden yleisistä perusteista säädetään lailla. Perustuslain etusijasta säädetään lain 106 §:ssä. Säännöksen mukaan tuomioistuimen on annettava etusija perustuslain säännökselle, jos tuomioistuimen käsiteltävänä olevassa asiassa lain säännöksen soveltaminen olisi ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.

Perustuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 1/1998 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa on 81 §:n osalta lausuttu, että valtion veroa koskevassa laissa tulisi ehdotuksen mukaan säätää verovelvollisuuden ja veron suuruuden perusteista. Laista tulisi yksiselitteisesti ilmetä verovelvollisuuden piiri. Lain säännösten tulisi myös olla sillä tavoin tarkkoja, että lakia soveltavien viranomaisten harkinta veroa määrättäessä olisi sidottua harkintaa. Lisäksi verolaissa edellytettäisiin säädettäväksi, miten verovelvollinen voi saada oikeusturvaa hakemalla muutosta verotuspäätökseen. Vakiintuneen määritelmän mukaan vero on rahasuoritus, joka ei ole korvaus tai vastike julkisen vallan maksuvelvolliselle antamista eduista tai palveluista ja jolle on ominaista valtion menojen rahoittaminen. Myös veron käyttötarkoitukseen on kiinnitetty huomiota.

Hallituksen esityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa, jotka koskevat lain 106 §:ää, on lausuttu muun ohella, että ehdotettu säännös tulisi sovellettavaksi vasta silloin, jos perustuslain ja lain välistä ristiriitaa ei ole mahdollista poistaa perustuslainmukaisen tai perusoikeusmyönteisen tulkinnan avulla. Lain säännöksen soveltamatta jättämisen edellytyksenä olisi tällöin, että ristiriita olisi ilmeinen. Säännös ei siten antaisi oikeutta jättää lakia soveltamatta pelkästään tulkinnanvaraisen ristiriidan perusteella. Ilmeisyysvaatimus edellyttää, että ristiriita on selvä ja riidaton.

Johtopäätökset

Korkein hallinto-oikeus katsoo samoin kuin hallinto-oikeus, että nyt kysymyksessä oleva verovelvolliselta autoverotuksen peruuttamisen johdosta perittävä maksu ei ole Suomen perustuslain 81 §:n 2 momentissa tarkoitettu valtion viranomaisen toiminnastaan perimä tai muukaan lainkohdassa tarkoitettu maksu, vaan se on oikeudelliselta luonteeltaan vero. Maksuun on näin ollen sovellettava perustuslain 81 §:n 1 momentissa ilmaistua vaatimusta, että veron suuruuden perusteista on säädettävä lailla.

Autoverolain muuttamisesta annetun lain (266/2003) voimaantulosäännöksen 10 kohdassa samoin kuin autoverolain 35 a §:n 2 momentissa on säädetty maksun enimmäismäärä, yksi kymmenesosa siitä verosta, joka ajoneuvosta olisi tullut säännönmukaisesti suorittaa. Edellä selostetusta hallituksen esityksestä (HE 194/2005 vp) ilmenee lisäksi, että maksun suuruus on tarkoitettu suhteuttaa ajoneuvon käyttöaikaan Suomessa. Vaikka säännös sanamuotonsa mukaan on suhteellisen väljä, kun siihen ei sisälly hallituksen esityksen perusteluissa mainittuja, säännöstä sovellettaessa huomioon otettavia seikkoja, voidaan maksua koskevaa säännöstä kuitenkin sen tarkoitus huomioon ottaen soveltaa ilman, että maksun määrääminen säännöstä soveltamalla olisi perustuslain 106 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Maksun määräämistä koskevaa päätöstä ei näin ollen voida kumota perustuslain 81 ja 106 §:n perusteella.

Asiakirjojen mukaan A:lla on ollut lupa käyttää ajoneuvoa liikenteessä Suomessa 23.12.2005 ja 9.2.2006 välisen ajan. Tähän nähden ja kun otetaan huomioon sen veron määrä, joka ajoneuvosta olisi tullut säännönmukaisesti suorittaa, korkein hallinto-oikeus katsoo, että autoverotuksen peruuttamisen johdosta A:lta ennakkoratkaisusta perittävän maksun lisäksi perittävää maksua ei ole määrättävä 500 euroa suuremmaksi.

Edellä esitetyillä perusteilla korkein hallinto-oikeus, hyläten tulliasiamiehen valituksen enemmälti, kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin kuin siinä on kumottu tullipiirin päätös A:lta autoverotuksen peruuttamisen johdosta peritystä maksusta sekä ottaen asian välittömästi ratkaistavakseen maksun suuruuden osalta määrää A:lta perittäväksi maksuksi 500 euroa.

Tullipiiri oikaisee maksuunpanon tämän päätöksen mukaiseksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Rihto, Raimo Anttila, Ahti Vapaavuori, Irma Telivuo ja Matti Halén. Asian esittelijä Marina Äimä.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Ahti Rihdon äänestyslausunto:

"Myönnän valitusluvan ja katson, kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset, asiassa saatu selvitys sekä hallinto-oikeuden ratkaisu perusteluineen, ettei hallinto-oikeuden päätöstä ole syytä muuttaa."

Asian esittelijän esittelijäneuvos Marina Äimän päätösehdotus asian ratkaisemiseksi oli samansisältöinen kuin hallintoneuvos Ahti Rihdon äänestyslausunto.

---

[SV]

Om den avgift som tas ut hos det skattskyldige när beskattningen återkallas bestäms numera i 35 a § 2 mom. i bilskattelagen. Avgiften är till sin juridiska karaktär en skatt. På den skall därför tillämpas kravet att om grunderna för skattens storlek bestäms genom lag, så som föreskrivs i 81 § 1 mom. i Finlands grundlag. Bestämmelsen i 35 a § 2 mom. i bilskattelagen anger endast avgiftens högsta belopp. Av regeringens proposition med förslag till nämnda bestämmelse framgår emellertid också att det har varit meningen att avgiftens storlek står i proportion till fordonets användningstid. Högsta förvaltningsdomstolen ansåg därför att det att skatten påfördes med stöd av nämnda bestämmelse inte uppenbart stred mot grundlagen, så som avses i 106 § i grundlagen.

Omröstning 4-1.

Finlands grundlag 81 och 106 §

Bilskattelagen 35 a §