Supreme Administrative Court quashes lower court decision for denying oral hearing in tax dispute, citing ECHR Article 6 rights.

Toimitetussa jälkiverotuksessa A:n oli katsottu saaneen asunto-osakkeiden luovutukseen liittyvän voitonjakosopimuksen perusteella voitonjakoa, jota A ei ollut ilmoittanut verotuksessaan. Voitonjako oli verotettu A:n pääomatulona, minkä lisäksi A:n suoritettavaksi oli määrätty 130 000 markkaa veronkorotusta. A katsoi valituksessaan hallinto-oikeudelle, että hän ei ollut ollut tosiasiallisena sopijaosapuolena mainitussa sopimussuhteessa, vaan hänen entinen aviopuolisonsa oli A:n tietämättä käyttänyt A:n nimeä sopijaosapuolena ja väärentänyt A:n allekirjoituksia kysymyksessä oleviin sopimusasiakirjoihin. Tähän liittyen A pyysi, että hallinto-oikeudessa järjestettäisiin suullinen käsittely hänen todistajaksi nimeämänsä henkilön kuulemiseksi. Hallinto-oikeus ratkaisi asian suullista käsittelyä toimittamatta ja hylkäsi A:n valituksen pääasian osalta alentaen kuitenkin veronkorotuksen määrän 75 000 markkaan.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että verovelvollisen veronkorotusta koskevan valitusasian yhteydessä esittämää suullisen käsittelyn järjestämistä koskevaa pyyntöä hallintolainkäyttölain mukaisesti ratkaistaessa oli otettava huomioon myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla ja sitä koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytäntö. Näin ollen ratkaisun, jolla suullinen käsittely jätettiin hallintolainkäyttölain nojalla toimittamatta, tuli olla myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukainen. Korkein hallinto-oikeus katsoi, ottaen huomioon hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin, että hallinto-oikeus ei ollut voinut jättää toimittamatta A:n pyytämää suullista käsittelyä sillä perusteella, että suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen ja palautti asian hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamista varten. Verovuosi 2000.

Suomen perustuslaki 21 §

Hallintolainkäyttölaki 38 §

Euroopan ihmisoikeussopimus 6 artikla

Kort referat på svenska

Asian aikaisempi käsittely

2. Verovirasto

on jälkiverotuspäätöksellään lisännyt A:n verovuoden 2000 pääomatuloon luovutusvoittona Z Oy:n kanssa 15.3.2000 tehdyn sopimuksen mukaista voitonjakoa 2 618 850 markkaa. Lisäksi A:n suoritettavaksi on verotusmenettelystä annetun lain 32 §:n 3 momentin nojalla määrätty veronkorotusta 130 000 markkaa. Verovirasto on jälkiverotuspäätöksensä perusteluissa muun ohella todennut, että sopimuksessa 15.3.2000 ja sen loppuun 14.9.2000 tehdyssä ilmoituksessa tilitysten vastaanottamisesta on molemmissa A:n allekirjoitus, ja että verovirasto on toimittanut jälkiverotuksen näiden asiakirjojen perusteella, koska näyttöä ei ole siitä, että allekirjoitukset olisivat väärennöksiä.

3. A

on oikaisuvaatimuksessaan pyytänyt, että voittovarojen jälkiverotus kumotaan ja verotus kohdistetaan B:n kuolinpesän hoitajaan. A on todennut, että hän ei ole saanut voittoa haltuunsa, sekä katsonut, että hän on joutunut tietämättään bulvaanin asemaan entisen puolisonsa rikollisen toiminnan vuoksi. A on liittänyt oikaisuvaatimukseensa tekemänsä rikosilmoituksen B:n toiminnasta.

4. Verotuksen oikaisulautakunta

on hylännyt A:n oikaisuvaatimuksen katsoen, että A:n rikosilmoitusta ei voida oikeuden päätöksen puuttuessa pitää riittävänä näyttönä hänen allekirjoitustensa väärentämisestä.

6. Veroasiamies

on antanut vastineen ja A sen johdosta vastaselityksen. Verovirasto on antanut lausunnon ja A vielä täydennyskirjelmän.

7. Hallinto-oikeus

on hylännyt A:n suullisen käsittelyn toimittamista koskevan vaatimuksen sekä hänen valituksensa muutoin hyläten alentanut veronkorotuksen määrän 75 000 markkaan. Hallinto-oikeus on lausunut päätöksensä perusteluina seuraavaa:

8. A

on tehnyt poliisilaitokselle rikosilmoituksen, jonka mukaan B on väärentänyt useasti hänen nimensä asiapapereihin. Tutkittaviksi on pyydetty tässä kysymyksessä oleviin voitonjakosopimukseen ja tilitysilmoitukseen liittyvät nimikirjoitusten väärennykset. Poliisilaitos on päättänyt tutkinnan saattamatta asiaa syyttäjän harkittavaksi, koska rikoksesta epäilty on kuollut. A:n suulliseen käsittelyyn hallinto-oikeudessa todistajaksi nimeämä henkilö on todennut rikosilmoituksen perusteella suoritetussa kuulustelussa, että hän on ollut vuosina 1987-2002 useaan otteeseen paikalla, kun B on väärentänyt asiakirjoihin A:n allekirjoituksen. Hän ei kuitenkaan pysty nimeämään yksittäistä tapausta.

Hallinto-oikeus katsoo, että A:n nimeämän todistajan kuulemisella ei ole saatavissa sellaista lisäselvitystä, jolla olisi merkitystä kysymyksessä olevan veroasian ratkaisuun. Suullisen käsittelyn järjestäminen on näin ollen ilmeisen tarpeetonta.

9. A ja B ovat merkinneet Asunto Oy Y:n koko osakekannan eli 500 osaketta. A:n osuus osakkeista on ollut 184 osaketta. A ja B ovat myyneet osakkeet 16.9.1999 tehdyllä kaupalla Z Oy:lle yhden markan kauppahinnalla. A ja B sekä Z Oy ovat tehneet 15.3.2000 sopimuksen yhteisomistuksesta ja voitonjaosta. Sopimuksella on ollut tarkoitus sopia omistuksen jakamisesta ja voittojen allokoimisesta liittyen edellä mainitun asunto-osakeyhtiön osakkeiden edelleen luovutuksiin, joissa Z Oy myöhemmin luovuttaa omistusosuutensa yhtiön osakkeisiin. Sopimuksessa on todettu, että Z Oy on hankkinut osakkeet nimiinsä siten, että A tosiasiallisesti omistaa 50 prosentin osuuden osakkeista edelleen.

Osakkeiden myynnistä saatava voitto on sovittu tilitettäväksi siten, että sopimuksessa mainittujen kulujen jälkeen jäävä laskennallinen voitto puolitetaan, jonka jälkeen Z Oy suorittaa kertakorvausluonteisena tasauksena A:lle 100 000 markkaa. Sopimuksen mukaan Z Oy saa vastaanottaa A:n puolesta koko kauppasumman, jonka se tilittää A:lle. Osapuolet ovat sopineet tekevänsä sopimukseen käsin liitteen siitä, että he ovat saaneet osuutensa sekä merkitsevät osuuden määrän tähän sopimukseen ja allekirjoittavat sen. Sopimuksessa olevan 14.9.2000 päivätyn tilitysten vastaanottamista koskevan ilmoituksen mukaan sopimuksessa mainittu tilitys on toteutunut 26.7.2000 ja A on saanut 2 618 850 markkaa. Ilmoituksessa on sekä A:n että C:n allekirjoitukset.

A:n nimensä luvattomasta käytöstä, entisen puolison toiminnasta ja rahavarojen käytöstä esittämän tai asiakirjoissa olevan muunkaan selvityksen perusteella ei voida katsoa, että kysymyksessä olevaa luovutusvoittoa ei olisi tullut verottaa A:n tulona. A:n jätettyä luovutusvoiton verotukseen ilmoittamatta ja jäätyä tämän johdosta osasta tuloaan verottamatta veroviraston on tullut toimittaa jälkiverotus ja määrätä veronkorotus. Jälkiverotuksin A:n tuloon lisättyä määrää ei ole näytetty vahvistetun liian suureksi. Veronkorotuksen kohtuullista määrää ei ole vahvistettava edellä ratkaisuosasta ilmenevää määrää suuremmaksi.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

10. A

on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä ja on valituksessaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle vaatinut, että toimitettu jälkiverotus kumotaan ja hänen pääomatuloonsa lisätty 2 618 850 markkaa sekä hänen suoritettavakseen määrätty veronkorotus 75 000 markkaa poistetaan.

A on lisäksi vaatinut, että korkein hallinto-oikeus toimittaa asiassa suullisen käsittelyn, jossa T:tä voidaan kuulla todistajana, taikka palauttaa asian hallinto-oikeudelle T:n kuulemiseksi.

12. Asiaa hallinto-oikeudessa käsiteltäessä on toisaalta tapahtunut myös ratkaisun lopputulokseen vaikuttava ilmeinen virhe näytön arvioinnissa hallinto-oikeuden jätettyä käytännössä kokonaan huomiotta sen asiassa esitetyn kirjallisen todistelumateriaalin, joka osoittaa A:n entisen aviopuolison väärentäneen A:n allekirjoitukset eri asiakirjoihin. Esitettyjen todisteiden mukaan B on tehnyt omassa intressissään liiketoimia käyttäen näissä liiketoimissa luvatta A:n nimeä ja B on pitänyt näistä liiketoimista tuloutuneet varat.

14. Verovirasto on epäillyt, että asiassa on tapahtunut veropetos, ja on tehnyt A:sta tutkintapyynnön. Läänin talousrikosyksikkö on kuitenkin lopettanut tutkinnan katsoen, ettei asiassa ole tapahtunut rikosta, toisin sanoen A ei ole saanut haltuunsa väitettyjä varoja.

15. Poliisilaitoksen rikosylikomisario on B:tä koskevan esitutkinnan lopettaneessa päätöksessään todennut muun ohella, että poliisilaitoksen talousrikosyksikössä aikaisemmin suoritetun X Oy:tä ja eräitä muita yhtiöitä koskeneen esitutkinnan aikana tehtyjen havaintojen mukaan on tullut esiin seikkoja, joiden mukaan on selvää, että B oli kirjoittanut A:n allekirjoituksia liiketoimien yhteydessä eri asiakirjoihin. Rikosylikomisario on edelleen todennut, että siitä ei ole selvyyttä, miltä osin B:llä oli lupa kirjoittaa A:n allekirjoituksia ja oliko B mahdollisesti väärentänyt A:n allekirjoituksia. Rikosylikomisarion mukaan T on esitutkinnassa kertonut, että B:llä oli tapana kirjoittaa omavaltaisesti yhtiökumppaniensa allekirjoituksia asiakirjoihin ja että T:n käsityksen mukaan väite väärentämisestä pitää täysin paikkansa.

16. A on hallinto-oikeudessa nimennyt todistajaksi T:n ja siten pyytänyt suullisen käsittelyn järjestämistä. Hallinto-oikeus on hylännyt pyynnön. T:n kuuleminen on tarpeen ennen asian ratkaisemista A:n oikeussuojan turvaamiseksi. A on ilmoittanut T:n suullisen kuulemisen osalta korkeimmassa hallinto-oikeudessa samat todistusteemat kuin hän oli ilmoittanut valituksessaan hallinto-oikeudelle.

17. Veroasiamies

on antanut valituksen johdosta vastineen.

18. A

on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

19. Korkein hallinto-oikeus on myöntänyt valitusluvan ja tutkinut asian.

20. Korkein hallinto-oikeus kumoaa hallinto-oikeuden päätöksen siltä osin kuin A:n vaatimukset on hylätty ja palauttaa asian hallinto-oikeudelle suullisen käsittelyn toimittamista varten.

Perustelut

Sovellettavat säännökset

21. Suomen perustuslain 21 §:ssä on säädetty oikeusturvasta. Pykälän 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti ja ilman aiheetonta viivytystä lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa sekä oikeus saada oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan koskeva päätös tuomioistuimen tai muun riippumattoman lainkäyttöelimen käsiteltäväksi. Pykälän 2 momentin mukaan käsittelyn julkisuus sekä oikeus tulla kuulluksi, saada perusteltu päätös ja hakea muutosta samoin kuin muut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin ja hyvän hallinnon takeet turvataan lailla.

22. Hallintolainkäyttölain 37 §:n 1 momentin mukaan asian selvittämiseksi toimitetaan tarvittaessa suullinen käsittely. Siinä voidaan kuulla asianosaisia, lain 36 §:ssä tarkoitettua viranomaista, todistajia ja asiantuntijoita sekä vastaanottaa muuta selvitystä. Lain 37 §:n 2 momentin mukaan suullista käsittelyä voidaan rajoittaa siten, että se koskee ainoastaan osaa asiasta, asianosaisten käsitysten selvittämistä tai suullisen todistelun vastaanottamista, tai muulla vastaavalla tavalla.

23. Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin (433/1999) mukaan hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely, jos yksityinen asianosainen pyytää sitä. Sama koskee korkeinta hallinto-oikeutta sen käsitellessä valitusta hallintoviranomaisen päätöksestä. Asianosaisen pyytämä suullinen käsittely voidaan jättää toimittamatta, jos vaatimus jätetään tutkimatta tai hylätään heti tai jos suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Pykälän 3 momentin mukaan, jos asianosainen pyytää suullisen käsittelyn toimittamista, hänen on ilmoitettava, minkä vuoksi sen toimittaminen on tarpeen ja mitä selvitystä hän esittäisi suullisessa käsittelyssä.

24. Hallintolainkäyttölain 39 §:n 1 momentin mukaan suullisessa käsittelyssä voidaan kuulla todistajana henkilöä, jonka asianosainen tai päätöksen tehnyt hallintoviranomainen nimeää tai jonka kuulemista valitusviranomainen pitää tarpeellisena. Jos asiassa vedotaan yksityisluonteiseen kirjalliseen todistajankertomukseen, todistajaa kuullaan suullisesti, jollei se ole tarpeetonta tai siihen ole erityistä estettä. Pykälän 2 momentin mukaan asianosaista voidaan kuulla totuusvakuutuksen nojalla sellaisista seikoista, joilla on erityistä merkitystä ratkaistaessa asiaa.

25. Edellä mainittuja säännöksiä sovellettaessa on otettava huomioon myös lailla (438/1990) voimaan saatetun Euroopan neuvoston ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskeva yleissopimus (Euroopan ihmisoikeussopimus). Se on paitsi Suomea sitova kansainvälinen velvoite myös osa valtion sisäistä lainsäädäntöä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla asettaa vähimmäisvaatimukset oikeudenmukaiselle oikeudenkäynnille.

26. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen mukaan jokaisella on oikeus kohtuullisen ajan kuluessa oikeudenmukaiseen ja julkiseen oikeudenkäyntiin laillisesti perustetussa riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Artiklan 3 kappaleen d)kohdan mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus kuulustella tai kuulustuttaa todistajia, jotka kutsutaan todistamaan häntä vastaan, ja saada hänen puolestaan esiintyvät todistajat kutsutuiksi ja kuulustelluiksi samoissa olosuhteissa kuin häntä vastaan todistamaan kutsutut todistajat.

27. Euroopan ihmisoikeussopimusta on sovellettava ottaen huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytäntö.

28. Tässä tapauksessa on erityisesti otettava huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen Suomen valtiota koskeva tuomio 23.11.2006 (Jussila-tapaus). Kysymyksessä on ensimmäinen veronkorotusta koskeva asia, jonka Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaissut suuressa jaostossa, mihin nähden tuomiolla on katsottava olevan erityistä ennakkotapausarvoa valtion sisäisten tuomioistuimien oman ratkaisukäytännön kannalta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on puheena olevalla tuomiollaan ratkaissut kysymykset siitä, koskiko veronkorotuksen, määrältään 1 836 markkaa, määrääminen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa tarkoitettua rikosasiaa ja olisiko hallinto-oikeuden tullut asiaa käsitellessään järjestää suullinen käsittely veronkorotuksesta tehdyn valituksen johdosta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on lausunut kannanottoinaan edellä sanottuihin kysymyksiin erityisesti seuraavaa:

30. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan noudattamista koskevalta osalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin lausui tuomiossaan, että suullista ja julkista käsittelyä koskevalla sopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen periaatteella oli erityistä merkitystä rikosjutuissa, joissa yleensä täytyi olla artiklan kaikkien vaatimusten mukainen ensimmäisen asteen tuomioistuin ja joissa syytetyllä oli oikeus tulla henkilökohtaisesti kuulluksi sekä kuulustella tai kuulustuttaa todistajia. Velvollisuus suullisen käsittelyn pitämiseen ei kuitenkaan ollut ehdoton, ja saattoi olla juttuja, joissa suullista käsittelyä ei tarvittu. Näin oli asia esimerkiksi silloin, kun uskottavuudesta tai riitautetuista tosiseikoista ei ollut syntynyt suullista käsittelyä edellyttäviä kysymyksiä ja tuomioistuin saattoi ratkaista jutun asianosaisten kirjallisten lausumien ja muun kirjallisen aineiston perusteella.

31. Aikaisempaan oikeuskäytäntöönsä viitaten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi myös, että viranomaiset saivat kiinnittää huomiota tehokkuuden ja taloudellisuuden vaatimuksiin ja että systemaattiset suulliset käsittelyt voisivat johtaa lopulta oikeudenkäynnin kohtuullista aikaa koskevan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleen vaatimuksen noudattamatta jättämiseen. Tosin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli varhemmassa oikeuskäytännössään korostanut, että suullinen käsittely täytyi pitää ensimmäisessä ja ainoassa oikeusasteessa, paitsi jos oli poikkeuksellisia seikkoja, jotka oikeuttivat sellaisesta käsittelystä luopumisen. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli kuitenkin täsmentänyt, että tämä ei tarkoittanut, että suullisen käsittelyn pitämättä jättäminen olisi oikeutettua vain harvoissa tapauksissa. Luopumisen oikeutus riippui tuomioistuimen päätettävien kysymysten laadusta eikä esiintymistiheydestä.

32. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin hyväksyi, että käsiteltävien kysymysten laatu ei aina välttämättä edellyttänyt suullista käsittelyä edes Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tarkoittamissa rikosasioissa. Veronkorotukset eivät kuuluneet rikosoikeuden ydinalueeseen, joten rikoshaaran takeita ei välttämättä sovellettu ehdottoman tiukasti. Vielä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin huomautti siitä, että Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaletta ei sovellettu itse veroa koskevissa asioissa, vaikka sitä sovellettiin veronkorotukseen. Ei ollut kuitenkaan epätavallista, että menettely sisälsi erilaisia aineksia eikä ollut mahdollista erottaa, mikä osa menettelystä tarkoitti rikossyytteestä päättämistä sanotun artiklan mielessä. Niin ollen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen täytyi tarkastella asianomaista menettelyä, vaikka tarkastelu välttämättä koskisikin tietyssä määrin puhtaita verokysymyksiä.

Tosiseikat

34. Esillä olevassa asiassa on verokohtelua koskevan pääasian osalta kysymys siitä, onko A ollut oikea verovelvollinen 15.3.2000 päivätyn sopimuksen mukaisesta 2 618 850 markan jako-osuudesta, ja siihen liittyen erityisesti siitä, onko A ollut tosiasiallisena sopijaosapuolena Asunto Oy Y:n osakkeiden yhteisomistuksesta ja voitonjaosta päätettäessä ja onko hän vastaanottanut ne sopimukseen perustuneet voittovarojen tilitykset, joista häntä on jälkiverotettu. Jälkiverotuksen yhteydessä A:n suoritettavaksi on määrätty 130 000 markkaa veronkorotusta, jota hallinto-oikeus on alentanut 75 000 markkaan. A:n väittämän mukaan hänen entinen ja nyttemmin edesmennyt aviopuolisonsa B on ilman A:n lupaa ja tämän tietämättä käyttänyt A:n nimeä sopijaosapuolena sekä kirjoittanut A:n allekirjoituksia sopimusasiakirjoihin.

Korkeimman hallinto-oikeuden johtopäätökset

36. Hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin mukaan on pääsääntönä, että hallinto-oikeuden on toimitettava suullinen käsittely silloin, kun yksityinen asianosainen sitä pyytää. Tästä pääsäännöstä voidaan poiketa muun ohessa sillä perusteella, että suullinen käsittely on asian laadun vuoksi tai muusta syystä ilmeisen tarpeeton. Nyt kysymyksessä olevassa asiassa on ratkaistavana, onko hallinto-oikeus voinut evätä A:n suullisen käsittelyn toimittamista koskevan pyynnön tuolla perusteella.

37. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen edellä selostetun ratkaisukäytännön mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kappaleesta johtuvia velvoitteita on tulkittava niin, että yksityisen asianosaisen pyytämän suullisen käsittelyn toimittaminen tuomioistuimessa on yleensä osa tuossa säännöksessä tarkoitettua oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännöstä ilmenee niin ikään, että veronkorotusta koskeva asia on valtion sisäisessä tuomioistuimessa tapahtuvassa käsittelyssä rikosasian luonteinen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklaa tulkittaessa. Näin ollen veronkorotusta koskevan valitusasian yhteydessä verovelvollisen kansalliselle tuomioistuimelle esittämää suullisen kuulemisen järjestämistä koskevaa pyyntöä ja sen perusteita on arvioitava mainitussa artiklassa asetettuihin vaatimuksiin nähden.

39. Vaikkakin veronkorotusta koskeva asia on rikosasian luonteinen Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan tarkoittamassa mielessä, voidaan yleisenä tulkintalinjauksena todeta, että veronkorotusta koskevassa asiassa oikeutta suulliseen käsittelyyn ei ole oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytyksiä arvioitaessa pidettävä yhtä painavana oikeutena kuin rikosoikeuden alaan suoranaisesti kuuluvassa asiassa.

40. Suullisen käsittelyn toimittamista on vaadittava ja vaatimus on perusteltava. Asiaa arvioitaessa on erityisesti tarkasteltava sitä, miten verovelvollinen on muutoksenhakutuomioistuimelle osoittamissaan valituskirjelmissä perustellut vaatimuksensa ja mistä seikoista suullisessa käsittelyssä on tarkemmin haluttu esittää selvitystä. Suullisen käsittelyn toimittamista koskevaan perusteltuunkin pyyntöön voidaan oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita loukkaamatta jättää suostumatta, mikäli asiassa ei ole kysymys henkilötodistelua tai muuta suullista kuulemista edellyttävistä uskottavuuskysymyksistä, vaan selvästi asiakirjojen perusteella ratkaistavasta kysymyksestä. Tässä yhteydessä on kuitenkin huomattava, että joissakin tapauksissa suullisessa käsittelyssä saatavalla selvityksellä voi olla merkitystä nimenomaan teon moitittavuuden arvioinnin eli veronkorotuksen määräämisen kannalta.

41. Suullisen käsittelyn järjestämisestä päätettäessä on otettava huomioon myös asian rahallinen arvo eli verovelvolliselle määrätyn veronkorotuksen suuruus. Asian rahallinen arvo on pyrittävä suhteuttamaan verovelvollisen oloihin ja on arvioitava sen merkitystä verovelvolliselle. Suullisen käsittelyn toimittamista koskeva vaatimus on suhteutettava myös muihin oikeusarvoihin, esimerkiksi oikeudenkäynnin joutuisuuteen.

42. Edellä selostettuihin Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamisesta johdettuihin seikkoihin perustuvan kokonaisarvioinnin jälkeen ja siinä tehtyihin johtopäätöksiin nojautuen kansallinen tuomioistuin päättää sovellettaviksi tulevien kansallisten säännösten nojalla suullisen käsittelyn järjestämisestä. Mikäli kansallinen tuomioistuin, tässä tapauksessa alueellinen hallinto-oikeus, päätyy ratkaisemaan pääasian ilman suullista kuulemista, on epäämistä koskeva päätös perusteltava johdonmukaisesti siten, että edellä selostetut ja mahdolliset muut asiaan vaikuttavat seikat tulevat päätöksessä julki.

43. Hallintolainkäyttölaki on tietoisesti laadittu siten, että se täyttää Euroopan ihmisoikeussopimuksesta johtuvat vaatimukset. Tähän nähden hallintolainkäyttölain 38 §:n 1 momentin suullista käsittelyä koskevaa säännöstä on tulkittava ja sovellettava tavalla, joka on sopusoinnussa Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklassa asetettujen vähimmäisvaatimusten kanssa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Olof Olsson, Raimo Anttila, Irma Telivuo, Matti Pellonpää ja Matti Halén. Asian esittelijä Vesa Heikkilä.

---

[SV]

Enligt verkställd efterbeskattning ansågs A med stöd av ett avtal om fördelning av vinst från överlåtelse av bostadsaktier ha fått vinstutdelning, som A inte hade uppgivit i sin skattedeklaration. Utdelningen hade beskattats som kapitalinkomst för A, som dessutom hade påförts en skatteförhöjning om 130 000 mark. I sina besvär till förvaltningsdomstolen uppgav A sig inte ha varit någon riktig avtalspart i ovan nämnda avtalsförhållande, utan A:s tidigare make hade utan A:s vetskap antecknat A som avtalspart i avtalet och förfalskat A:s underskrifter i avtalshandlingarna. Med hänvisning till detta begärde A muntlig förhandling i förvaltningsdomstolen för hörande av en namngiven person som vittne. Förvaltningsdomstolen avgjorde målet utan muntlig förhandling och avslog A:s besvär i huvudsaken, men sänkte dock skatteförhöjningens belopp till 75 000 mark.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att när en skatteskyldigs begäran om muntlig förhandling i ett besvärsärende som gäller skatteförhöjning avgörs med stöd av förvaltningsprocesslagen, skall även Europeiska människorättskonventionens artikel 6 och Europeiska människorättsdomstolens rättspraxis i anslutning till nämnda artikel beaktas. Följaktligen skall ett beslut att med stöd av förvaltningsprocesslagen inte hålla muntlig förhandling även motsvara bestämmelserna i Europeiska människorättskonventionen. Med hänsyn till 38 § 1 mom. i förvaltningsprocesslagen ansåg högsta förvaltningsdomstolen att förvaltningsdomstolen inte hade kunnat avslå A:s begäran och att avstå från att hålla muntlig förhandling på den grunden att muntlig förhandling med hänsyn till ärendets art eller av någon annan orsak var uppenbart onödig. Högsta förvaltningsdomstolen upphävde därför förvaltningsdomstolens beslut och återförvisade målet till förvaltningsdomstolen för muntlig förhandling. Skatteåret 2000.

Finlands grundlag 21 §

Förvaltningsprocesslagen 38 §

Europeiska människorättskonventionen artikel 6