Citizenship denied to athlete spouse as continuous residence requirement not met despite marriage.

X oli saanut ensimmäisen oleskeluluvan Suomeen 16.8.1999 ja pysyväisluonteisen oleskeluluvan 16.4.2002. Hän haki Suomen kansalaisuutta 30.5.2006. X on 1.1.2003 muuttanut yhteen Suomen kansalaisen Y:n kanssa ja he ovat solmineet avioliiton 15.8.2005. X työskentelee Suomessa päätoimisena urheilijana. X:llä on edellisestä avioliitostaan vuonna 1997 syntynyt tytär, joka asuu X:n ja hänen puolisonsa kanssa Suomessa ja käy täällä koulua. X:n asumisajan alkamisajankohtana on pidettävä kansalaisuuslain 15 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla ensimmäisen oleskeluluvan myöntämispäivää 16.8.1999. X:n varsinaisen asunnon ja kodin katsottiin olleen kansalaisuuslain 22 §:ssä tarkoitetulla tavalla Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta keskeytyksettä.

Kansalaisuuslaki (359/2003) 7 §, 13 § 1 mom. 2 kohta, 15 § 1 mom. 2 kohta, 22 §

Kort referat på svenska

Asian aikaisempi käsittely

Ulkomaalaisvirasto

on 13.9.2006 tekemällään päätöksellä päättänyt, ettei Venäjän kansalaiselle X:lle myönnetä Suomen kansalaisuutta, koska hän ei täytä asumisaikaedellytystä eikä hakemuksen tueksi ole tältä osin havaittu erityisiä syitä.

Hakija on oman ilmoituksensa mukaan asunut Suomessa 15.7.2000 alkaen. Hän on saanut ensimmäisen pysyväisluontoisen oleskeluluvan Suomeen 16.4.2002 ja väestötietojärjestelmän mukaan hänellä on ollut pysyvä osoite Suomessa 15.7.2000 lähtien. Hän on asunut yhdessä suomalaisen puolison kanssa 1.1.2003 lukien. Hakemuksessa kertomansa tiedon mukaan hakija on asunut Saksan liittotasavallassa 16.8.2005 - 15.5.2006 eli yli kuuden kuukauden, mutta alle vuoden ajan. Yli kuusi kuukautta mutta alle vuoden kestävä asuminen ulkomailla ei katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa Suomessa, mutta sitä ei oteta mukaan kyseiseen asumisaikaan.

Hakija ei siten täytä kansalaisuuslain (359/2003) 13 §:n 1 momentin 2 kohdan vaatimusta siitä, että hakijan varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa keskeytyksettä viimeiset kuusi vuotta tai kahdeksan vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä.

Hakija ei täytä myöskään kansalaisuuslain vaatimusta siitä, että Suomen kansalaisen puolison varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta keskeytyksettä tai kuusi vuotta 15 ikävuoden täyttymisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä.

Asiaa kokonaisuudessaan harkittuaan Ulkomaalaisvirasto katsoo, ettei hakijan kohdalla ole esitetty tai havaittu sellaisia erityisiä syitä, joiden nojalla olisi perusteltua tai tarkoituksenmukaista poiketa asumisaikaedellytyksestä.

Ulkomaalaisvirasto on soveltaminaan lainkohtina maininnut kansalaisuuslain 3 §:n 1 momentin, 13 §:n 1 momentin, 16 §:n, 22 §:n ja 41 §:n.

X on valittanut Ulkomaalaisviraston päätöksestä Turun hallinto-oikeuteen. Hän on vaatinut Ulkomaalaisviraston päätöksen kumoamista ja kansalaisuuden myöntämistä.

Ulkomaalaisvirasto on antanut lausunnon, johon X on vastannut. X on vielä toimittanut hallinto-oikeudelle lisäselvitystä.

Turun hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus

on valituksenalaisella päätöksellään kumonnut Ulkomaalaisviraston päätöksen ja palauttanut asian virastolle uudelleen käsiteltäväksi.

Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

Sovellettavien säännösten sisältö

Arvioitaessa ulkomaalaisen Suomessa asumista varsinaisella asunnolla ja kodilla tarkoitetaan kansalaisuuslaissa henkilön tosiasiallista ja pääasiallista oleskelupaikkaa, jossa hän oleskelee pysyväisluonteisesti. Hallituksen esityksen kansalaisuuslaiksi (HE 235/2002 vp) mukaan henkilöllä ei voisi olla varsinaista asuntoa ja kotia Suomessa, jos hän oleskelisi täällä muulla kuin pysyväisluonteisella oleskeluluvalla.

Asumisaika alkaa Suomeen muuttopäivästä tai Suomeen paluusta, jos hakijalle on sitä ennen myönnetty lupa tai oikeus muuttaa pysyväisluonteisesti Suomeen tai ensimmäisen oleskeluluvan myöntämispäivästä, jos hakijalla ei ole Suomeen tullessaan maahan muuttoon oikeuttavaa lupaa. Edellä mainitun hallituksen esityksen mukaan hakijalla pitäisi olla Suomeen saapuessaan pysyväisluonteinen oleskelulupa, jotta asumisajan voitaisiin katsoa alkavan jo muuttopäivästä.

Muut kuin lyhyet poissaolot katkaisevat yhtäjaksoisen asumisajan. Yhtäjaksoinen asumisaika katkeaa lisäksi, jos poissaoloja on niin säännöllisesti ja niin paljon, että hakijan voidaan katsoa oleskelleen tai oleskelevan enimmäkseen Suomen ulkopuolella. Jos poissaolo on johtunut painavasta henkilökohtaisesta syystä, voidaan kuitenkin katsoa, että yhtäjaksoinen asumisaika ei ole katkennut. Lyhyet poissaolot otetaan mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan. Tällaisia ovat alle yhden kuukauden poissaolot, enintään kuusi yli kuukauden, mutta alle kahden kuukauden poissaoloa, sekä yksi yli kahden, mutta alle kuuden kuukauden poissaolo ja yksi enintään kuusi kuukautta kestänyt poissaolo. Yli kuusi kuukautta, mutta alle vuoden kestäneitä tilapäisiä poissaoloja ei oteta mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan eivätkä ne katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa.

Suomen kansalaisen puolisolle, jolla kansalaisuuslaissa tarkoitetaan asianomaisen aviopuolisoa ja asianomaisen kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää henkilöä, voidaan myöntää Suomen kansalaisuus, jos puolisot asuvat ja ovat asuneet yhdessä vähintään kolme vuotta ja hakijan varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta keskeytyksettä tai yhteensä kuusi vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä.

Asiassa saatu selvitys

Ulkomaalaisvirastosta saadun tiedon mukaan X on saanut ensimmäisen tilapäisen oleskeluluvan Suomeen 16.8.1999. Hänellä on ollut väestötietojärjestelmään merkittynä Suomessa tilapäinen osoite 25.8.1999 ja pysyvä osoite 15.7.2000 lähtien. Ensimmäisen luvan pysyväisluonteiseen maassa oleskeluun X on saanut 16.4.2002. Pysyvän oleskeluluvan hän on saanut 6.4.2004. X:n vuonna 1997 solmima avioliitto Venäjän kansalaisen kanssa on päättynyt avioeroon 28.10.2002. X on 1.1.2003 muuttanut asumaan yhteen Suomen kansalaisen Y:n kanssa, ja he ovat solmineet avioliiton 15.8.2005. X:llä on edellisestä avioliitosta vuonna 1997 syntynyt tytär, joka asuu puolisoiden kanssa Suomessa. Tytär on Suomessa peruskoulun kolmannella luokalla. X pelaa Suomessa ammatikseen lentopalloa. Hän on suorittanut valtionhallinnon kielitutkinnon tyydyttävällä suullisella ja kirjallisella taidolla. X on ollut 16.8.2005 - 14.5.2006 Saksassa, jossa oleskelun syynä oli hänen puolisonsa työtehtävät siellä.

K ry:n päävalmentajan ja toiminnanjohtajan 14.8.2006 antaman selvityksen mukaan yhdistys joutuu pelaajien loukkaantumisten ja sopivien suomalaisten pelaajien puutteen vuoksi ulkomaalaiskiintiön puitteissa harkitsemaan X:n kanssa tekemänsä pelaajasopimuksen purkamista. Suomalaisia keskikenttäpelaajia, jota paikkaa X pelaa joukkueessa, on joukkueeseen riittävästi tarjolla.

Hallinto-oikeuden johtopäätökset

Kansalaisuuslaissa säädettyä asumisaikaa laskettaessa otetaan huomioon vain luonteeltaan pysyvä oleskelu. X:n asumisajan alkamisajankohtana on pidettävä 16.4.2002, jolloin hän on saanut ensimmäisen pysyväisluonteisen oleskeluluvan. X on elokuun 2005 ja toukokuun 2006 välisenä aikana ollut poissa Suomesta yhdeksän kuukauden ajan. Tällaista yli kuusi kuukautta, mutta alle vuoden kestänyttä tilapäistä poissaoloa ei kansalaisuuslain mukaan oteta mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan, mutta se ei katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa. X on näin ollen hakemusta ratkaistaessa asunut yhtäjaksoisesti Suomessa vain kolme vuotta ja kahdeksan kuukautta. X ei siten ole hakemusta ratkaistaessa täyttänyt kansalaistamisen yleisiin edellytyksiin kuuluvaa kuuden vuoden yhtäjaksoista asumisaikaa.

X ja hänen suomalainen aviopuolisonsa asuvat ja ovat asuneet yhdessä yli kolme vuotta. X ei ole kuitenkaan, kun hänen mainittua tilapäistä poissaoloaan ei voida myöskään harkittaessa, onko tapaukseen sovellettava Suomen kansalaisen puolison osalta säädettyä poikkeussäännöstä, ottaa mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan, täyttänyt tuon säännöksen vaatimusta siitä, että hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta.

X:n yhdeksän kuukautta kestänyt Saksassa oleskelu ei katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa myöskään harkittaessa, voidaanko hänelle myöntää Suomen kansalaisuus lain yleisen asumisaikaa koskevan poikkeussäännöksen nojalla. Näin ollen on katsottava, että hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on viimeksi kuluneet kaksi vuotta ollut keskeytyksettä Suomessa kuten säännöksessä edellytetään. X:lle voidaan siten muidenkin tämän säännöksen edellytysten täyttyessä myöntää Suomen kansalaisuus riippumatta kansalaistamisen yleisenä edellytyksenä olevasta asumisajasta.

X on asunut Suomessa 25.8.1999 lukien ja hän on 1.1.2003 lukien asunut yhdessä suomalaisen aviopuolisonsa kanssa. Myös X:n tytär asuu Suomessa ja käy täällä koulua. X, joka työskentelee Suomessa päätoimisena urheilijana, on lisäksi tyydyttävästi omaksunut suomen kielen. X:llä on siten lailliseen ja pitkäaikaiseen Suomessa oleskeluun sekä muihin edellä mainittuihin seikkoihin perustuen kiinteät siteet Suomeen. Kun otetaan huomioon X:n olosuhteet kokonaisuudessaan, asiassa on katsottava olevan kansalaisuuslain mukainen painava erityinen syy, jonka vuoksi asumisaikaedellytyksestä voidaan vastoin Ulkomaalaisviraston näkemystä poiketa.

Sovellettuina oikeusohjeina hallinto-oikeus on maininnut kansalaisuuslain 2 §:n 8 ja 10 kohdan, 7 §:n, 13 §:n 1 momentin 2 kohdan ja 2 momentin, 15 §:n 1 momentin, 16 §:n, 18 §:n 1 momentin ja 22 §:n.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Ulkomaalaisvirasto

on valituksessaan vaatinut Turun hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista ja Ulkomaalaisviraston päätöksen pysyttämistä.

X:n oleskelu ulkomailla yhdeksän kuukauden ajan on kansalaisuuslain 16 §:n 2 momentissa tarkoitettu poissaolo, joka ei katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa, mutta tuota aikaa ei myöskään oteta huomioon asumisaikaa laskettaessa. Näin ollen X ei ole voinut täyttää lain vaatimusta viimeksi kuluneiden kahden vuoden keskeytyksettömästä asumisesta Suomessa.

Kansalaisuuslain 16 § on tarkoitettu sääntelemään muun muassa niitä tilanteita silmällä pitäen, jolloin henkilö työskentelee ulkomailla, mutta hän on kuitenkin asunut Suomessa niin pitkään, että hän voi kerryttää asumisaikaansa useammassa erässä. Kahden vuoden keskeytyksetön asuminen varmistaa kuitenkin sen, että henkilö on riittävästi integroitunut yhteiskuntaan ja hänen varsinainen asuntonsa on Suomessa. Kansalaisuuslain 18 §:n poikkeamisperusteet koskevat ainoastaan lain 13 §:n 1 momentin kohtia 2 ja 6 eivätkä lain 16 §:ssä määriteltyjä yhtäjaksoisen asumisajan katkeamiseen liittyviä säännöksiä. Poikkeusperusteet eivät siten voi olla sovellettavissa hakemusta ratkaistessa.

Kansalaisuuslain 18 §:n poikkeussäännöksen soveltaminen edellyttää, että hakijaan on sovellettavissa 1momentin 1 kohdan lisäksi aina jokin 1 momentin 2 kohdan a-d alakohdan mukaisista edellytyksistä. X:n olosuhteita kokonaisuudessaan ei voida pitää sellaisena kansalaisuuslain 18 §:n 1 momentin 2 kohdan a-c alakohdassa mainittuna painavana erityisenä syynä, jonka perusteella asumisaikavaatimuksesta voitaisi poiketa.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

X

on antanut valituksen johdosta selityksen. Palkanmaksu K:sta päättyy 31.1.2007, jolloin siirtoajat liigassa loppuvat ja koska samassa joukkueessa ei saa olla enempää kuin kaksi ulkomaalaista pelaajaa. X saa pelata lentopalloa, mutta palkkaa siitä ei tuon päivämäärän jälkeen makseta.

Ulkomaalaisvirasto

on antamassaan vastaselityksessä katsonut olevan epätodennäköistä, että K olisi valmis lopettamaan syyskauden 2006 parhaan pelaajansa X:n työsuhteen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut

Kansalaisuuslain 13 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan ulkomaalaiselle myönnetään hakemuksesta Suomen kansalaisuus, jos hakemusta ratkaistaessa hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut Suomessa (

asumisaika

) viimeksi kuluneet kuusi vuotta keskeytyksettä (

yhtäjaksoinen asumisaika

) tai kahdeksan vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä (

kerätty asumisaika

). Kansalaisuuslain 15 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan asumisaika alkaa ensimmäisen oleskeluluvan myöntämispäivästä, jos hakijalla ei ole Suomeen tullessaan maahan muuttoon oikeuttavaa lupaa. Kansalaisuuslain 22 §:n mukaan Suomen kansalaisen puolisolle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus 13 §:n 1 momentin 2 kohdan estämättä, jos puolisot asuvat ja ovat asuneet yhdessä vähintään kolme vuotta ja hakijan varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta keskeytyksettä tai yhteensä kuusi vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä.

Kansalaisuuslain 7 §:n mukaan arvioitaessa ulkomaalaisen Suomessa asumista varsinaisella asunnolla ja kodilla tarkoitetaan kansalaisuuslaissa henkilön tosiasiallista ja pääasiallista oleskelupaikkaa, jossa hän oleskelee pysyväisluonteisesti.

Hallituksen esityksessä uudeksi kansalaisuuslaiksi (HE 235/2002 vp) lausutaan kansalaisuuslain 15 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetystä asumisajan alkamisesta muun ohella, että hakijan asumisaika alkaisi ensimmäisen pysyväisluonteisen oleskeluluvan myöntämispäivästä, jos hakijalla ei olisi Suomeen muuttaessaan 1 kohdassa tarkoitettua lupaa. Eduskunnan perustuslakivaliokunta on mietinnössään (PeVM 8/2002 vp) kuitenkin todennut tältä osin seuraavaa: Pysyväisluonteisen oleskeluluvan käsite ei ole yksiselitteinen lainsäädännössä. Asumisajan liittäminen siihen on valiokunnan käsityksen mukaan aiheetonta, kun otetaan huomioon 13 §:n 1 momentin 2 kohdan asumisaikasäännökset. Valiokunta pitää siksi riittävänä, että 15 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädetään asumisajan alkavan oleskeluluvan myöntämispäivästä. Valiokunta on poistanut kohdasta sanan "pysyväisluonteinen".

X on saanut ensimmäisen oleskeluluvan Suomeen 16.8.1999 ja hän on 25.8.1999 lukien asunut Suomessa. Hän on hakenut Suomen kansalaisuutta 30.5.2006. X on 1.1.2003 muuttanut yhteen Suomen kansalaisen Y:n kanssa ja he ovat solmineet avioliiton 15.8.2005. X pelaa Suomessa ammatikseen lentopalloa. X:llä on edellisestä avioliitostaan vuonna 1997 syntynyt tytär, joka asuu X:n perheen kanssa ja käy täällä koulua.

Ottaen huomioon, mitä edellä on mainittu, X:n asumisajan Suomessa on katsottava alkaneen kansalaisuuslain 15 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla 16.8.1999.

X ja hänen suomalainen aviopuolisonsa asuvat ja ovat asuneet yhdessä yli kolme vuotta minkä lisäksi X:n asunto ja koti on kansalaisuuslain 7 §:n ja 22 §:n tarkoitetulla tavalla ollut Suomessa viimeiset neljä vuotta keskeytyksettä. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei ole syytä muuttaa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Pirkko Ignatius, Niilo Jääskinen, Ilkka Pere, Matti Pellonpää ja Sakari Vanhala. Asian esittelijä Camilla Sandström.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Ilkka Peren äänestyslausunto:

"Kumoan hallinto-oikeuden päätöksen ja saatan voimaan Ulkomaalaisviraston päätöksen.

Perustelut

1. Kansalaistamisessa huomioon otettava asuminen ja asumisajan alkaminen

1.1. Sovellettavat säännökset

Kansalaisuuslain (359/2003) 13 §:n (

Kansalaistamisen yleiset edellytykset

) 1 momentin 2 kohdan mukaan kansalaistamisen yleisenä edellytyksenä on, että hakemusta ratkaistaessa ulkomaalaisen varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa (

asumisaika

); a) viimeksi kuluneet kuusi vuotta keskeytyksettä (

yhtäjaksoinen asumisaika

); tai b) yhteensä kahdeksan vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä (

kerätty asumisaika

).

Kansalaisuuslain 7 §:n (

varsinainen asunto ja koti

) mukaan arvioitaessa ulkomaalaisen Suomessa asumista varsinaisella asunnolla ja kodilla tarkoitetaan henkilön tosiasiallista ja pääasiallista oleskelupaikkaa, jossa hän oleskelee pysyväisluonteisesti.

Kansalaisuuslain 15 §:n (

asumisajan alkaminen

) 1 momentin 1 kohdan mukaan asumisaika alkaa Suomeen muuttopäivästä tai Suomeen paluusta, jos hakijalla on tai hänelle on sitä ennen myönnetty lupa tai oikeus muuttaa pysyväisluonteisesti Suomeen, ja 2 kohdan mukaan ensimmäisen oleskeluluvan myöntämispäivästä, jos hakijalla ei ole Suomeen tullessaan maahan muuttoon oikeuttavaa lupaa.

1.2. Kansalaistamisessa huomioon otettava asuminen

Kansalaisuuslain 13 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan kansalaistamisessa otetaan huomioon se asumisaika, jona ulkomaalaisen varsinainen asunto ja koti on ollut Suomessa. Tämä asuminen määritellään lain 7 §:ssä.

Mainitusta 7 §:stä lausutaan kansalaisuuslakia koskevan hallituksen esityksen (HE 235/2002 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa muun muassa: 'Ulkomaalaisen varsinainen asunto ja koti olisi henkilön tosiasiallinen ja pääasiallinen oleskelupaikka. Tosiasiallisella oleskelupaikalla tarkoitettaisiin paikkaa, jossa henkilö fyysisesti oleskelee ja pääasiallisella paikkaa, jossa henkilö oleskelee eniten. Varsinaiselta asunnolta ja kodilta edellytettäisiin kummankin arviointiperusteen täyttymistä. Pääsääntöä täydentäisivät ulkomaalaislainsäädännön mukaiset, ulkomaalaisen Suomessa oleskelua ja sen laatua koskevat säännökset.

Henkilöllä ei voisi olla varsinaista asuntoa ja kotia Suomessa, jos hän oleskelisi täällä muulla kuin pysyväisluontoisella oleskeluluvalla tai ilman oleskelulupaa, jos henkilö olisi ulkomaalaislainsäädännön mukaan lupavelvollinen. Voimassa oleva, pysyväisluontoinen (jatkuva) oleskelulupa ei kuitenkaan yksin riittäisi osoittamaan varsinaisen asunnon ja kodin olemassaoloa Suomessa....

Kansalaisuusasian kannalta asuminen kytkeytyy paitsi ulkomaalaislainsäädännön mukaiseen tilapäistä, pysyväisluontoista ja pysyvää oleskelua koskevaan säännöstöön myös fyysisen Suomessa oleskelun edellytykseen.

Perustuslakivaliokunta on mainitusta hallituksen esityksestä antamassaan mietinnössä 8/2002 vp poistanut esitetystä 7 §:n lakitekstistä (... oleskelupaikkaa, jossa hän oleskelee ulkomaalaislainsäädännön mukaisesti pysyväisluontoisesti.) tarpeettomana pykälän loppuosan viittauksen ulkomaalaislainsäädäntöön, koska mietinnön mukaan lain 14 §:n (luvattoman oleskelun hyväksi lukeminen) ja 15 §:n säännöksistä yksilöityy riittävästi, mistä seikasta Suomessa asumisen luetaan alkavan.

Hyväksytystä lain 7 §:stä ilmenee perustuslakivaliokunnan mietintökin huomioon ottaen yksiselitteisesti, että varsinaisen asunnon ja kodin käsitteeseen liittyy oleskelun pysyväisluonteisuus. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee edelleen, ettei oleskelun pysyväisluonteisuudella tarkoiteta maahan saapuvan ulkomaalaisen omaa tahdontilaa tai käsitystä maahantulon tarkoituksesta, vaan sellaista oleskelua, jonka luonne täsmennetään ja vahvistetaan viranomaistoimella, ulkomaalaiselle myönnetyllä pysyväisluonteisella oleskeluluvalla.

Varsinaisen asunnon ja kodin käsitteen ja siinä tarkoitetun, kansalaistamisessa huomioon otettavan asumisen kytkeminen pysyväisluonteiseen oleskeluun merkitsee siis vastakohtaispäätelmänä sitä kansalaisuuslakia koskevassa hallituksen esityksessä nimenomaisesti mainittua johtopäätöstä, että henkilöllä ei voisi olla varsinaista asuntoa ja kotia Suomessa, jos hän oleskelisi täällä muulla kuin pysyväisluonteisella oleskeluluvalla. Tämän on myös hallinto-oikeus kirjannut päätökseensä.

Kansalaistamisessa otetaan näin ollen huomioon ainoastaan se asuminen, joka on tapahtunut pysyväisluonteisella (jatkuvalla) oleskeluluvalla.

1.3. Asumisajan alkaminen

Asiassa on riidatonta, että X:lle on myönnetty ensimmäinen pysyväisluonteinen oleskelulupa 16.4.2002. Edellä lausutuilla perusteilla katson kuten hallinto-oikeus, että mainitusta ajankohdasta alkaa X:n kansalaistamisessa huomioon otettava asumisaika.

2. Asumisajan yhtäjaksoisuuden katkeaminen ja asumisajan pituus

Kun otetaan huomioon kansalaisuuslain 16 §:n säännökset, muut kuin lyhyet poissaolot katkaisevat yhtäjaksoisen asumisajan. Yhtäjaksoinen asumisaika katkeaa lisäksi, jos poissaoloja on niin säännöllisesti ja niin paljon, että hakijan voidaan katsoa oleskelleen tai oleskelevan enimmäkseen Suomen ulkopuolella. Jos poissaolo on johtunut painavasta henkilökohtaisesta syystä, voidaan kuitenkin katsoa, että yhtäjaksoinen asumisaika ei ole katkennut. Lyhyet poissaolot otetaan mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan. Tällaisia ovat alle yhden kuukauden poissaolot, enintään kuusi yli kuukauden, mutta alle kahden kuukauden poissaoloa, sekä yksi yli kahden, mutta alle kuuden kuukauden poissaolo ja yksi enintään kuusi kuukautta kestänyt poissaolo. Yli kuusi kuukautta, mutta alle vuoden kestäneitä tilapäisiä poissaoloja ei oteta mukaan yhtäjaksoiseen asumisaikaan eivätkä ne katkaise yhtäjaksoista asumisaikaa.

3. Poikkeaminen kansalaisuuslain 13 §:n 1 momentin 2 kohdan asumisajasta

3.1. Yleiset säännökset

Kansalaisuuslain 18 §:n 1 momentin mukaan ulkomaalaiselle voidaan myöntää Suomen kansalaisuus lain 13 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaisen asumisajan estämättä, jos hänellä on lailliseen ja pitkäaikaiseen Suomessa oleskeluun taikka muuhun tähän verrattavaan syyhyn perustuen kiinteät siteet Suomeen sekä hänen varsinainen asuntonsa ja kotinsa on ja on viimeksi kuluneet kaksi vuotta ollut keskeytyksettä Suomessa ja jos

a) Suomessa olevan, vakinaisen ja päätoimisen työn hoitaminen on kohtuuttoman vaikeaa ilman Suomen kansalaisuutta;

b) 65-vuotiaan tai sitä vanhemman hakijan elinolot huomioon ottaen kansalaistamiselle on erittäin painavat perusteet;

c) hakijaa on ilman omaa syytään virheellisesti pidetty Suomen kansalaisena vähintään 10 vuotta suomalaisen viranomaisen sellaisen erehdyksen takia, josta on johtunut Suomen kansalaisen oikeuksiin tai velvollisuuksiin liittyvä merkittävä seuraus; tai

d) muutoin on olemassa painava a-c alakohdassa mainittuun verrattavissa oleva erityinen syy.

Hallituksen esityksen 18 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa lausutaan: 'Jotta pykälän mukaista poikkeussäännöstä ylipäänsä voitaisiin soveltaa, hakijaan pitäisi lisäksi olla sovellettavissa aina jokin 1 momentin 2 kohdan a-d alakohdan mukaisista edellytyksistä.

Säännöksen 1 momentin 2 kohdan b alakohdassa tarkoitetaan niitä 65-vuotiaita ja tätä vanhempia hakijoita, joille korkeaan ikään liittyvän vanhuudenheikkouden tai sairauden vuoksi katsottaisiin kohtuulliseksi myöntää kansalaisuus poiketen asumisajasta tai kielitaitoedellytyksestä tai kummastakin. Elinolojen huomioon ottamisella tarkoitettaisiin hakijan yksilöllisiin olosuhteisiin Suomessa liittyvää asiantilaa, johon Suomen kansalaisuuden saaminen vaikuttaisi selvästi parantavasti.

Pykälän 1 momentin 2 kohdan d alakohdassa annettaisiin mahdollisuus muulloinkin poiketa asumisajasta (ja kielitaitoedellytyksestä) painavasta, a-c alakohtaan verrattavissa olevasta erityisestä syystä. Tällaisena syynä voitaisiin pitää esimerkiksi 10 vuotta lyhyemmän ajan kestänyttä, suomalaisen viranomaisen erehdystä, josta olisi kuitenkin aiheutunut merkittävä, Suomen kansalaisen oikeuksiin tai velvollisuuksiin liittyvä seuraus. Säännös voisi olla sovellettavissa myös, jos ulkomainen viranomainen olisi erehdyksessä pitänyt hakijaa Suomen kansalaisena suomalaisen viranomaisen ratkaisun johdosta, ja jos tästä olisi aiheutunut hakijalle merkittävä seuraus.'

X ei ole työnantajansa todistuksella tai muutoin osoittanut, että hänen Suomessa olevan, vakinaisen ja päätoimisen työnsä hoitaminen on kansalaisuuslain 18 §:n 1 momentin 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetulla tavalla kohtuuttoman vaikeaa, taikka muulla tavoin selvittänyt, että hänen toimeentulonsa vaarantuisi ilman Suomen kansalaisuutta. Hän ei myöskään ole 65-vuotias tai sitä vanhempi. Samoin X:ään ei sovellu viranomaisen erehdystä koskeva 18 §:n 1 momentin 2 kohdan c alakohta. Poikkeuksen myöntäminen edellyttää siten, että X:llä on painava a-c alakohdassa mainittuun verrattavissa oleva erityinen syy.

3.2. Suomen kansalaisen puolison osalta tehtävä poikkeus

Suomen kansalaisen puolisolle, jolla kansalaisuuslaissa tarkoitetaan asianomaisen aviopuolisoa ja asianomaisen kanssa avioliitonomaisissa olosuhteissa elävää henkilöä, voidaan kansalaisuuslain 22 §:n mukaan myöntää Suomen kansalaisuus lain 13 §:n 1 momentin 2 kohdan estämättä, jos puolisot asuvat ja ovat asuneet yhdessä vähintään kolme vuotta ja hakijan varsinainen asunto ja koti on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta keskeytyksettä tai yhteensä kuusi vuotta 15 ikävuoden täyttämisen jälkeen, joista viimeksi kuluneet kaksi vuotta keskeytyksettä.

X on asunut Suomessa 1.1.2003 lukien yhdessä ja sittemmin 15.8.2005 solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa. Siten X ja hänen mainittu puolisonsa ovat Ulkomaalaisviraston ratkaistessa asian asuneet yhdessä yli kolme vuotta. X ei kuitenkaan, kun hänen edellä mainittua yhdeksän kuukauden tilapäistä poissaoloaan ei voida myöskään harkittaessa, onko tapaukseen sovellettava Suomen kansalaisen puolison osalta kansalaisuuslain 22 §:n poikkeussäännöstä, ottaa mukaan 16.4.2002 alkaneeseen yhtäjaksoiseen asumisaikaan, täyttänyt tuon säännöksen vaatimusta siitä, että hänen varsinaisen asuntonsa ja kotinsa on ja on ollut Suomessa viimeksi kuluneet neljä vuotta.

4. Lopputulos

Edellä lausutuilla perusteilla X ei ole asiaa Ulkomaalaisvirastossa ratkaistaessa täyttänyt Suomen kansalaisuuden myöntämiselle asetettua asumisaikavaatimusta. Myöskään poikkeuksen myöntämiselle asumisaikavaatimuksesta ei ole esitetty painavaa, erityistä syytä. Ulkomaalaisvirasto on tämän vuoksi voinut hylätä X:n kansalaisuushakemuksen.

Edellä lausutuilla perusteilla kumoan hallinto-oikeuden päätöksen ja saatan voimaan Ulkomaalaisviraston päätöksen."

---

[SV]

X hade fått sitt första uppehållstillstånd i Finland 16.8.1999 och ett uppehållstillstånd av permanent karaktär 16.4.2002. Hon ansökte 30.5.2006 om finskt medborgarskap. X hade 1.1.2003 flyttat ihop med finska medborgaren Y och ingått äktenskap med honom 15.8.2005. I Finland arbetar X som professionell idrottare. Från sitt tidigare äktenskap har X en dotter, som är född år 1997 och som bor tillsammans med X och hennes make i Finland och går i skolan här. Som tidpunkt när X:s boende i Finland hade börjat skulle enligt 15 § 1 mom. 2 punkten i medborgarskapslagen betraktas 16.8.1999, när X hade beviljats sitt första uppehållstillstånd. X ansågs under de senaste fyra åren utan avbrott hade haft sitt egentliga bo och hemvist i Finland, så som avses i 22 § i medborgarskapslagen.

Medborgarskapslagen (359/2003) 7 §, 13 § 1 mom. 2 punkten, 15 § 1 mom. 2 punkten och 22 §