Supreme Court ruled that regional environmental center, not municipality, had jurisdiction over sauna construction variance on agricultural zone.

Toimivalta ratkaista poikkeamishakemus saunarakennuksen rakentamiseksi rakennuslain nojalla vahvistetun rantaosayleiskaavan maa- ja metsätalousvaltaisella alueella (M) kuului alueelliselle ympäristökeskukselle.

Kaava sisälsi rakennuslain 123 b §:n 1 momentissa tarkoitetun määräyksen siitä, että rakennuslupa voidaan myöntää yleiskaavan RA- ja RA-1-alueilla tavanomaisen lomarakennuksen rakentamiseen ilman rantakaavaa.

Maankäyttö- ja rakennuslaki 43 § 2 momentti, 72 § 1, 72 § 3 momentti 4 kohta, 72 § 5 ja 6momentti, 171 § 1, 2 ja 3 momentti, 172 § 1 momentti, 211 §

Rakennuslaki (370/1958) 6 a § (1097/1996) 1 ja 5 momentti ja 123 b § 1 momentti (1097/1996)

Ks. KHO:2006:4; vrt. KHO 2001:43

Kort referat på svenska

Asian aikaisempi käsittely

Pohjois-Karjalan ympäristökeskus oli päätöksellään 30.1.2003 diaarinumero PKA-2002-L-495 hylännyt A:n poikkeamislupahakemuksen saada käyttää Enon kunnan Enon kylässä sijaitsevaa noin 47 hehtaarin suuruista Hiirenniemen tilaa RN:o 37:8 talousrakennuksen (sauna) rakentamiseen. Poikkeamista oli haettu rantasaunan rakentamiseksi rantaosayleiskaavan M-alueelle.

Kuopion hallinto-oikeus oli päätöksellään 22.3.2004 nro 186/2 kumonnut ja poistanut ympäristökeskuksen päätöksen ja siirtänyt hakemuksen Enon kunnan asianomaisen viranomaisen käsiteltäväksi katsoen, että toimivalta poikkeamishakemuksen ratkaisemiseksi kuului kunnalle.

Enon ympäristölautakunta on 21.4.2004 §:n 26 kohdalla tekemällään ja 28.4.2004 julkipanon jälkeen antamallaan päätöksellä hyväksynyt A:n hakemuksen saada käyttää Enon kunnan Enon kylässä sijaitsevaa tilaa Hiirenniemi RN:o 37:8 rantasaunan rakentamiseen rantaosayleiskaavan M-alueelle.

Kuopion hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen valituksesta kumonnut Enon ympäristölautakunnan päätöksen. Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa lausunut seuraavaa:

Sovellettavat säännökset

Maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n 1 momentin mukaan kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen tässä laissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista.

Maankäyttö- ja rakennuslain 172 §:n 1 momentin mukaan poikkeaminen ei saa:

1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;

2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista; eikä

3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista.

Asiassa saatu selvitys

Hakemuksen tarkoittama rakennuspaikka Hiirenniemen tilalla RN:o 37:8 sijaitsee Enon kunnanvaltuuston 2.11.1998 hyväksymän ja Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen 22.11.1999 vahvistaman Pielisjoen rantaosayleiskaavan maa- ja metsätalousvaltaisella alueella (M). Alue on kaavamerkinnän mukaan tarkoitettu pääasiassa maa- ja metsätalouskäyttöön. Kaavamääräyksen mukaan rantavyöhykkeellä, jonka syvyys on 200 metriä, on kielletty muu, kuin maa- ja metsätaloutta varten tarpeellinen rakentaminen. Tältä vyöhykkeeltä on yleiskaavan mitoitusperusteiden mukainen (ranta)rakennusoikeus siirretty maanomistajakohtaisesti A-, RA- ja RM-alueille. Rantavyöhykkeen ulkopuoliselle M-alueelle voidaan muodostaa rakennuslain 4 §:ssä tarkoitettua haja-asutusta rakennuspaikoille, joiden vähimmäiskoko on 10 000 m². Rakennuslautakunta voi erityisestä syystä myöntää vähimmäiskoosta poikkeuksen.

Suunniteltu saunarakennus on tarkoitus rakentaa noin 15 metrin etäisyydelle Pielisjoen rantaviivasta alueelle, jolle ei ole osoitettu rakennusoikeutta. Rakennus tulisi sijaitsemaan rantavyöhykkeellä ja noin 200 metrin etäisyydellä Hiirenniemi -tilan alueella sijaitsevasta lomakäytössä olevan vanhan maatilakeskuksen pihapiiristä.

Arviointia ja johtopäätös

Hiirenniemi -tilalla sijaitsevan maatilakeskuksen ja poikkeamishakemuksen kohteena olevan saunarakennuksen välinen etäisyys huomioon ottaen kysymys ei ole olemassa olevan asuinrakennuksen kanssa samaan pihapiiriin kuuluvasta saunasta. Hakemuksen kohteena olevan saunarakennuksen rakentamisella muodostettaisiin siten rantavyöhykkeelle uusi rantarakennuspaikka Pielisjoen rantaosayleiskaavassa M-alueeksi merkitylle maa- ja metsätalousalueelle.

Pielisjoen rantaosayleiskaavassa on osoitettu alueen tilakohtaiset rakennusoikeudet kantatilaperiaatetta, oikeastaan emätilaperiaatetta noudattaen. Emätilatarkastelun avulla pyritään turvaamaan maanomistajien tasapuolinen kohtelu. Rantaosayleiskaava on laadittu niin, että se turvaa maankäyttö- ja rakennuslaissa yleiskaavalle asetetut sisältövaatimukset. Poikkeamisen edellytyksiä harkittaessa on katsottava, ettei poikkeamisella toteuteta hanketta, joka vaikeuttaa alueelle laaditun kaavan toteuttamista. Kun otetaan huomioon rakennushankkeen sijoittuminen kaava-alueelle, rantaosayleiskaavassa jo osoitetut rakennuspaikat ja maanomistajien yhdenvertaisen kohtelun periaate, poikkeamisen myöntäminen aiheuttaa haittaa kaavan toteuttamiselle ja alueiden käytön muulle järjestämiselle.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A on valituksessaan vaatinut, että korkein hallinto-oikeus kumoaa Kuopion hallinto-oikeuden päätöksen, koska hanke ei lainkaan edellytä poikkeamislupaa. Toissijaisesti A on vaatinut, että Kuopion hallinto-oikeuden päätös kumotaan ja Enon ympäristölautakunnan päätös saatetaan voimaan. Lisäksi A on vaatinut, että Pohjois-Karjalan ympäristökeskus velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkeimmassa hallinto-oikeudessa laillisine korkoineen.

A on valituksensa perusteluissa esittänyt muun ohella, että Hiirenniemen tilalla on harjoitettu maataloutta 1910-luvulta lukien ja tilalla on vanha maatilan päärakennus. Rantavyöhykerakentamista koskevan säännöstön tarkoituksena ei ole ollut estää olemassa olevaan, rantavyöhykkeella sijaitsevaan asuinrakennukseen tai maatilaan liittyvän rantasaunan rakentamista. Tällainen ei edellytä asemakaavaa tai rakentamiseen oikeuttavaa yleiskaavaa eikä vastaavasti myöskään poikkeamispäätöstä, vaan rantasauna voidaan rakentaa rakennusluvan nojalla. Tämä oikeus ei ole sidottu pihapiirin käsitteeseen, vaan rantasaunan rakentamisoikeus on olemassa riippumatta siitä, sijaitseeko sauna pihapiirissä vai ei. Näin ollen myöskään yleiskaavalla ei ole voitu rajoittaa rakentamasta rantasaunaa palvelemaan ennen 1.1.1997 olemassa ollutta rantavyöhykkeellä sijaitsevaa 500 metriä rantaviivaa omaavaa maatilaa. Kyse ei ole uuden rakennuspaikan muodostumisesta siten kuin yleiskaavassa on tarkoitettu.

Lyhyenä rantakaistaleena kysymyksessä olevalla ranta-alueella ei ole käyttöä maa- ja metsätalouteen eikä siitä maisemallisista syistäkään voida käyttää kuin nykyiseen tapaan. Saunarakennus palvelee kiinteästi tilan päärakennusta ja on olennainen osa suomalaista kesänviettotapaa. Kun lisäksi otetaan huomioon saunan maisemallisesti hyvä sijainti rantapuuston suojassa, ei 24 m²:n suuruisen saunan rakentaminen saata mitenkään haitata osayleiskaavan toteuttamista. Kapealla kaistaleella, joka on valittajan venevalkama- ja uintikäytössä, ei rakennettujen kiinteistöjen välissä ole myöskään yleistä virkistyskäyttöarvoa. Lomakäytössä olevaa talouskeskusta palvelevalla saunalla ei lähtökohtaisesti saata olla osayleiskaavan toteuttamista haittaavaa vaikutusta eikä se tosiasiallisesti voi haitata myöskään alueiden käytön järjestämistä. Kuntakaan ei kaavan laatijana näe estettä saunan sijoittamiseksi haettuun paikkaan.

Pohjois-Karjalan ympäristökeskus on lausunnossaan esittänyt valituksen ja oikeudenkäyntikuluvaatimuksen hylkäämistä sekä uudistanut hallinto-oikeudelle antamassaan lausunnossa esittämänsä.

Enon ympäristölautakunta on selityksessään uudistanut hallinto-oikeudessa lausumansa.

A on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1. Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Kuopion hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

2. Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva vaatimus hylätään.

1. Perustelut pääasiaratkaisun osalta

Toimivaltakysymys

Suunnittelutarvetta ranta-alueella koskevat säännökset ja niiden perustelut

Suunnittelutarvetta ranta-alueella koskevan maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentin mukaan meren tai vesistön ranta-alueeseen kuuluvalle rantavyöhykkeelle ei saa rakentaa rakennusta ilman asemakaavaa tai sellaista oikeusvaikutteista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena.

Maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 3 momentin 4 kohdan mukaan mitä 1 ja 2 momentissa säädetään, ei koske muun ohella olemassa olevan asuinrakennuksen kanssa samaan pihapiiriin kuuluvan talousrakennuksen rakentamista.

Pykälän 5 momentin mukaan poikkeuksen myöntämisestä 1 momentin rajoituksesta säädetään lain 23 luvussa.

Maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 6 momentin mukaan mitä 1 momentissa säädetään, ei koske ennen 1 päivää tammikuuta 1997 olemassa olleeseen asuinrakennukseen tai maatilaan liittyvän saunarakennuksen rakentamista.

Maankäyttö- ja rakennuslain 211 §:n mukaan rakennuslain (370/1958) nojalla voimaan tullut vahvistettu yleiskaava on voimassa maankäyttö- ja rakennuslain mukaisena oikeusvaikutteisena yleiskaavana. Mainitun pykälän yksityiskohtaisten perustelujen mukaan (hallituksen esitys rakennuslainsäädännön uudistamiseksi, HE 101/1998 vp) lainkohdassa yleiskaavojen oikeusvaikutukset vastaavat toisiaan sillä tavoin, että tällainen jatkuvuus on mahdollinen. Yleiskaava olisi voimassa sen sisältöisenä kuin se aikanaan on tullut voimaan.

Maankäyttö- ja rakennuslailla kumotun rakennuslain 6 a §:n (1097/1996) 1 momentin mukaan meren tai vesistön rantavyöhykkeelle ei saanut ilman 123 b §:ssä tarkoitettua vahvistettua yleiskaavaa tai asemakaavaa, rakennuskaavaa tai rantakaavaa rakentaa uudisrakennusta. Rakennuslain 6 a §:n 5 momentin mukaan poikkeuksen myöntämisestä mainitun pykälän rajoituksesta säädettiin lain 132 §:ssä.

Rakennuslain 123 b §:n 1 momentin (1097/1996) mukaan rakennusluvan myöntävän viranomaisen oli katsottava, ettei uudisrakennusta rakennettu ranta-alueelle, ennen kuin rantakaava on vahvistettu, milloin kaavaa 123 a §:n 1 momentin säännösten mukaan oli pidettävä tarpeellisena. Rakennusluvan voi kuitenkin myöntää tavanomaisen omarantaisen lomarakennuksen rakentamiseen ennen vahvistettua rantakaavaa, jos alueelle oli vahvistettu yleiskaava, jossa niin oli erityisesti määrätty.

Poikkeamistoimivaltaa koskevat säännökset ja niiden perustelut

Maankäyttö- ja rakennuslain 23 lukuun sisältyvän 171 §:n 1 momentin mukaan kunta voi erityisestä syystä myöntää poikkeuksen mainitussa laissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista tai muuta toimenpidettä koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista.

Pykälän 2 momentin mukaan kunta ei kuitenkaan saa myöntää poikkeusta, kun kysymys on muun ohella:

1) uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa;

2) vähäistä suuremmasta poikkeamisesta asemakaavassa osoitetusta rakennusoikeudesta tai

3) poikkeamisesta rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä.

Pykälän 3 momentin (476/2004) mukaan poikkeamisen 2 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa voi myöntää alueellinen ympäristökeskus. Jos rakentaminen tai muu toimenpide edellyttää alueellisen ympäristökeskuksen toimivaltaan kuuluvan poikkeamisen lisäksi kunnan toimivaltaan 1 momentin mukaan kuuluvaa poikkeamista, ympäristökeskus voi ratkaista asian koko laajuudessaan, jos ratkaisu on kunnan kannan mukainen.

Poikkeamista koskevan 23 luvun yleisperusteluissa (HE 101/1998 vp) lausuttiin muun ohella seuraavaa:

"Poikkeamista koskevat säännökset noudattavat lain perusajatusta kunnallisen päätösvallan vahvistamisesta. Poikkeamissäännöksissäkin päätösvalta on näin osin pääosin kunnallisella viranomaisella. Eräissä asiaryhmissä päätösvalta kuitenkin kuuluu alueelliselle ympäristökeskukselle, jolla on aina mahdollisuus saattaa muutoksenhaun kautta kunnallinen poikkeamispäätös hallintotuomioistuimen tutkittavaksi.

Kunnallista kaavoituspäätösvaltaa korostavan sääntelyn tarkoituksena on myös yleisesti vähentää poikkeamistarvetta, sillä asemakaavojen ja yleiskaavojen muuttaminen ja laatiminen on kokonaisuudessaan kunnan omassa päätösvallassa."

Maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n yksityiskohtaisissa perusteluissa (HE 101/1998 vp) lausuttiin muun ohella seuraavaa:

"Poikkeamisvaltasäännös määrittelisi yleisesti toimivallan poikkeusten myöntämiselle ja sääntelee kunnan ja valtion viranomaisten toimivallan jakoa poikkeamisasioissa. Ehdotetun lain mukainen pääsääntö on kunnallinen päätösvalta poikkeamisasioissa. Säännöksen 2 momentissa säädetään poikkeukset tästä pääsäännöstä. Tällöin poikkeamisvalta kuuluisi valtion viranomaiselle eli alueelliselle ympäristökeskukselle."

"Poikkeamisvalta ranta-aluetta koskevasta kaavoitusvelvollisuudesta, eli kun kyse on uuden rakennuksen rakentamisesta ranta-alueelle, kuuluisi alueelliselle ympäristökeskukselle. Esityksessä noudatetaan näin uuden luonnonsuojelulain säätämisen yhteydessä rakennuslakiin tehtyjen muutosten linjaa."

"Asemakaavassa osoitetusta rakennusoikeudesta poikkeaminen vähäistä enemmän vaatii sekin alueellisen ympäristökeskuksen myöntämän poikkeuksen. Tämän säännöksen eräänä tarkoituksena on myös se, että kun rakennusoikeudesta halutaan poiketa, tulisi pääsääntöisesti muuttaa kyseistä kaavaa. Kaavojen muuttaminenhan on tämän lain mukaisessa järjestelmässä kokonaisuudessaan kunnan omassa harkinnassa."

"Rakennuksen suojelua koskevasta kaavamääräyksestä poikkeaminen olisi mahdollista ainoastaan alueellisen ympäristökeskuksen päätöksellä. Rakennussuojelun osalta kysymys on yleensä ylikunnallisesta suojeluintressistä. Päätösvaltaa ei tämän vuoksi voida jättää kunnallisen päätösvallan varaan."

Poikkeamistoimivaltaa aikaisemmin koskeneen rakennuslain 132 §:n (696/1990) 1 momentin (1097/1996) mukaan alueellinen ympäristökeskus ja asetuksella säädetyissä kunnissa ympäristöministeriö sai momentissa säädetyin edellytyksin myöntää poikkeuksen rakennuslaissa säädetyistä tai sen nojalla annetuista rakentamista koskevista säännöksistä, määräyksistä, kielloista ja muista rajoituksista. Pykälän 2 momentin (769/1994) 1 kohdan (1097/1996) mukaan kunta sai 1 momentissa säädetyin edellytyksin myöntää siinä tarkoitetun poikkeuksen, milloin kysymys ei ollut rakentamisesta 6 a §:ssä tarkoitetulle rantavyöhykkeelle tai 123 a §:n 1 momentissa tarkoitetulle ranta-alueelle.

Kysymyksessä olevaa rakennuspaikkaa koskevat kaavamääräykset

Hakemuksen tarkoittama rakennuspaikka tilalla Hiirenniemi RN:o 37:8 sijaitsee Enon kunnanvaltuuston 2.11.1998 hyväksymän ja Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen 22.11.1999 vahvistaman Pielisjoen rantaosayleiskaavan maa- ja metsätalousvaltaisella alueella (M). Alue on kaavamerkinnän mukaan tarkoitettu pääasiassa maa- ja metsätalouskäyttöön. Kaavamääräyksen mukaan rantavyöhykkeellä, jonka syvyys on 200 metriä, on kielletty muu kuin maa- ja metsätaloutta varten tarpeellinen rakentaminen. Tältä vyöhykkeeltä on yleiskaavan mitoitusperusteiden mukainen (ranta)rakennusoikeus siirretty maanomistajakohtaisesti A-, RA- ja RM-alueille. Rantavyöhykkeen ulkopuoliselle M-alueelle voidaan muodostaa rakennuslain 4 §:ssä tarkoitettua haja-asutusta rakennuspaikoille, joiden vähimmäiskoko on 10 000 m². Rakennuslautakunta voi erityisestä syystä myöntää vähimmäiskoosta poikkeuksen.

Hakemuksessa on kysymys talousrakennuksen eli saunan rakentamisesta tilaan Hiirenniemi RN:o 37:8 kuuluvalle rakennuspaikalle, jota koskee mainitun kaavan merkintä M. Tilan vapaa-ajan käytössä olevat muut rakennukset sijoittuvat noin 200 metrin päähän kysymyksessä olevasta rakennuspaikasta.

Oikeudellinen arviointi

Kun otetaan huomioon suunnitellun rakennuksen etäisyys tilalla jo olevista rakennuksista sekä rakennushankkeen luonne, hankkeessa ei ole kysymys valituksessa tarkoitetulla tavalla ennen 1.1.1997 olemassa olleeseen asuinrakennukseen tai maatilaan liittyvän saunarakennuksen rakentamisesta eikä kysymyksessä olevan rakennuksen voida myöskään katsoa kuuluvan olemassa olevan asuinrakennuksen kanssa samaan pihapiiriin. Rantavyöhykkeen suunnittelutarve ei siten maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 3 momentin 4 kohta tai 72 §:n 6 momentti huomioon ottaen ole poistunut.

Maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentin mukaan asemakaava poistaa aina suunnittelutarpeen. Rakentaminen asemakaavan vastaisesti edellyttää kuitenkin maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:n 1 momentti huomioon ottaen poikkeusta. Jos poikkeuksessa on kysymys rakennusoikeuden osoittamisesta alueelle, jolle ei kaavassa ole osoitettu rakennusoikeutta, poikkeamista koskeva toimivalta kuuluu maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan alueelliselle ympäristökeskukselle.

Mainittu 72 §:n 1 momentti koskee myös sellaista yleiskaavaa, jossa on erityisesti määrätty yleiskaavan tai sen osan käyttämisestä rakennusluvan myöntämisen perusteena. Tällöin on ratkaistava, poistaako sanotunlainen yleiskaava suunnittelutarpeen kaikilta niiltä kaavan osa-alueilta, joita koskevat yleiskaavassa riittävän yksityiskohtaisesti määrätyt rakentamisrajoitukset, vai ainoastaan niiltä osa-alueilta, jotka ylipäätään on kaavassa tarkoitettu rakentamiseen ja joiden osalta yleiskaavaa 72 §:n 1 momentin sanamuodon mukaisesti voidaan käyttää rakennusluvan myöntämisen perusteena. Vaikka nyt on kysymys rakennuslain nojalla vahvistetusta yleiskaavasta, asiaa on arvioitava myös siltä kannalta, kuinka sanottua säännöstä yhdessä lain 171 §:n 1, 2 ja 3 momentin kanssa sovellettaisiin maankäyttö- ja rakennuslain mukaisesti hyväksytyn oikeusvaikutteisen yleiskaavan alueella.

Nyt kysymyksessä oleva yleiskaava on tarkoitus rakentamisen osalta toteuttaa suoraan myöntämällä RA-alueilla rakennusluvat yleiskaavan mukaisesti ja jättää esimerkiksi M-alueet rakentamatta kaavan siltä osin kuin kysymys ei ole maa- ja metsätaloutta varten tarpeellisesta rakentamisesta. Alueelle ei ole tarpeen laatia asemakaavaa.

Maankäyttö- ja rakennuslain 171 §:n 1 momentista ilmenevän poikkeamisia yleensä koskevan pääsäännön mukaan kunta on toimivaltainen ratkaisemaan poikkeamista koskevat hakemukset. Pykälän 2 momentissa luetellaan poikkeukset, joista 1 kohta koskee uuden rakennuksen rakentamista ranta-alueelle, jolla ei ole voimassa 72 §:n 1 momentissa tarkoitettua kaavaa.

Kyseinen yleiskaava ei edellä lausuttuun nähden voi poistaa suunnittelutarvetta M-alueelle suunnitellun rakentamisen osalta, koska yleiskaavassa ei näiltä osin ole erityisesti määrätty yleiskaavan osan käyttämisestä maankäyttö- ja rakennuslain 72 §:n 1 momentissa edellytetyllä tavalla rakennusluvan myöntämisen perusteena. Rakentaminen on päinvastoin maa- ja metsätaloutta varten tarpeellista rakentamista lukuun ottamatta kielletty. Näillä perusteilla toimivalta kysymyksessä olevan poikkeamisasian ratkaisemiseen on kuulunut Pohjois-Karjalan ympäristökeskukselle.

Kuopion hallinto-oikeus on aikaisemmalla, 22.3.2004 antamallaan päätöksellä kumonnut Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen päätöksen 30.1.2003, jolla A:n vastaavanlainen hakemus oli hylätty, ja siirtänyt asian Enon kunnan asianomaisen viranomaisen ratkaistavaksi. Tähän nähden Kuopion hallinto-oikeuden valituksenalaista 23.5.2005 annettua päätöstä, jolla poikkeamishakemus on ympäristökeskuksen valituksen johdosta tullut hylätyksi, ei kunnanhallituksen toimivallan puuttumisesta huolimatta ole syytä kumota ja siirtää asiaa Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen ratkaistavaksi, vaan viivytyksen välttämiseksi asia ratkaistaan tällä korkeimman hallinto-oikeuden päätöksellä.

Poikkeamisen edellytykset ja lopputulos

Kun poikkeamisen edellytysten osalta otetaan huomioon edellä ilmenevät Kuopion hallinto-oikeuden 23.5.2005 antaman valituksenalaisen päätöksen perustelut ja siinä mainitut oikeusohjeet sekä korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset ja asiassa saatu selvitys, hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

2. Perustelut oikeudenkäyntikuluratkaisun osalta

Asian näin päättyessä ja kun otetaan huomioon hallintolainkäyttölain 74 §, A:lle ei ole määrättävä maksettavaksi korvausta oikeudenkäyntikuluista korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Lauri Tarasti, Pekka Vihervuori, Kari Kuusiniemi, Tuula Pynnä ja Anne E. Niemi. Asian esittelijä Petteri Leppikorpi.

---

[SV]

En regional miljöcentral var behörig att avgöra en ansökan om undantag för uppförande av en bastubyggnad på ett område som betecknats som jord- och skogsbruksdominerat område (M) i en stranddelgeneralplan som fastställts med stöd av byggnadslagen.

I planen ingick en i 123 b § 1 mom. i byggnadslagen avsedd bestämmelse om att byggnadslov för att uppföra en sedvanlig semesterbyggnad utan strandplan kunde beviljas på de områden som i generalplanen betecknats som RA- och RA-1-områden.

Se HFD:2006:4, jfr HFD 2001:43