Court dismisses claim to reduce disability transport allowance because occasional public bus use does not negate need for taxis.

Vaikeavammaiselle myönnettyjen kuljetuspalvelumatkojen asetuksen mukaista vähimmäismäärää ei voitu vähentää sillä perusteella, että vaikeavammainen ilmoitti käyttävänsä joskus joukkoliikenteen matalalattiabussia.

Laki vammaisuuden perusteella myönnettävistä palveluista ja tukitoimista 8 § 2 mom.

Asetus vammaisuuden perusteella myönnettävistä palveluista ja tukitoimista 4 § 3 mom., 5 § 1 mom. ja 6 §

Kort referat på svenska

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin sosiaalilautakunnan eteläisen sosiaalijaoston alainen viranhaltija

on päätöksellään 11.11.2003 myöntänyt Helsingistä olevalle A:lle vammaispalvelulain mukaisena kuljetuspalveluna 12 kuukausittaista vapaa-ajan taksimatkaa ajalle 1.12.2003 - 30.11.2005. Asiaselosteen mukaan A:n kuljetuspalvelun tarve oli arvioitu uudelleen ja asiassa oli konsultoitu asiantuntijalääkäriä. Selvitysten mukaan A pystyy käyttämään joissakin tilanteissa julkisia kulkuneuvoja.

Helsingin sosiaalilautakunnan eteläinen sosiaalijaosto

on päätöksellään 11.2.2004 pysyttänyt viranhaltijan päätöksen. Päätöksen perustelujen mukaan A:lle on edellisellä viranhaltijan 18.1.2001 tekemällä päätöksellä myönnetty vammaispalvelulain mukaisena kuljetuspalveluna 18 kuukausittaista vapaa-ajan taksimatkaa. Kuljetuspalvelun uudelleen arvioimiseksi tehdyssä haastattelussa A on kertonut käyttävänsä silloin tällöin matalalattiabussia. A käyttää liikkuessaan keppiä ja hän on kertonut tasapainovaikeuksistaan. Hän liikkuu myös kävellen, mutta joutuu lepäämään välillä keuhkoastmansa vuoksi. Päätös on tehty vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentin perusteella.

A

on Helsingin hallinto-oikeudessa vaatinut, että sosiaalijaoston päätös kumotaan ja asia palautetaan uuteen käsittelyyn. A on vaikeavammainen. Hänen kuljetustarpeensa liittyy jokapäiväisessä elämässä tarpeellisiin matkoihin. Kunnalla ei ole oikeutta poiketa 18 yhdensuuntaisen matkan määrästä.

A

on antanut vastaselityksen. Hän on ilmoittanut käyttävänsä satunnaisesti julkisia kulkuneuvoja, mutta hänen terveydentilansa on jatkuvasti heikentynyt. Sellaista johtopäätöstä, että A pystyisi säännöllisesti käyttämään matalalattiabussia tai - raitiovaunua, ei voida tehdä. Julkisen liikennevälineen käyttö tai käveleminen on ollut satunnaista eikä säännöllistä eikä se poista taksimatkojen tarvetta tai vähennä sitä. A on lisäksi toimittanut hallinto-oikeudelle 18.10.2004 pyydetyt kuljetuspalveluhakemuksen liitteenä olleet sairauksiin liittyvät selvitykset.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään kysymyksessä olevalta osalta tutkinut valituksen ja lausunut, että kunnan on järjestettävä A:lle vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen 6 §:n nojalla vähintään 18 yhdensuuntaista vapaa-ajan matkaa kuukaudessa mainitun asetuksen 4 §:n 3 momentin mukaisesti taksilla, invataksilla tai vastaavalla kulkuneuvolla. Ottamatta asiaa enemmälti ratkaistavakseen hallinto-oikeus on kumonnut jaoston päätöksen ja palauttanut asian jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöksen perusteluina on lausuttu, että vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun lain (vammaispalvelulaki) 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Asiakirjojen mukaan A sairastaa oikean polven nivelrikkoa, keuhkoastmaa, sepelvaltimotautia, sydämen vajaatoimintaa ja hänellä on rasitushengenahdistusta. Lisäksi hän sairastaa diabetestä ja polyneuropatiaa. Terveyskeskuslääkärin 15.1.2001 antaman lääkärinlausunnon mukaan A:n kävelymatkan pituus on 200 - 300 metriä. A on jaostolle 14.11.2003 saapuneessa muutoksenhaussaan todennut olevansa kaihin takia leikkausjonossa. Potilaskertomuksen mukaan hänellä on runsaasti selkä-, polvi- ja olkapääoireita, jotka ovat rajoittaneet liikkumista. Hänellä esiintyy käsissä ja alaraajoissa kivuliaita lihaskouristuksia erityisesti yöllä.

Jaosto on katsonut, että A on vammaispalveluasetuksen 5 §:n 1 momentissa tarkoitettu vaikeavammainen henkilö, joka ei sairauksiensa vuoksi voi käyttää julkista joukkoliikennettä ilman kohtuuttomia vaikeuksia. A:lle on myönnetty 12 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Matkojen määrää vähentävänä tekijänä on mainittu, että A pystyy joissakin tilanteissa käyttämään julkisia liikennevälineitä. Koska A:n on edellä mainitun tavoin katsottu olevan vaikeavammainen henkilö, hänelle on myönnettävä vammaispalveluasetuksen 6 §:ssä säädetty vähimmäismäärä matkoja kuljetuspalveluna. Jaosto ei ole voinut mainitsemallaan perusteella rajoittaa matkojen määrää.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta/toinen aikuispalvelujaosto

on valituksessaan vaatinut, että hallinto-oikeuden päätös kumotaan.

Valituksen perusteluina on lausuttu, että A:lle oli myönnetty vammaispalvelulain mukaisena kuljetuspalveluna 12 kuukausittaista vapaa-ajan taksimatkaa ajalle 1.12.2003 - 30.11.2005. Kuljetuspalvelujen järjestämistapa oli A:n kohdalla arvioitu uudestaan ottaen huomioon hänen mahdollisuutensa käyttää vammaisille ja liikuntarajoitteiselle soveltuvaa Helsingin kaupungin liikennelaitoksen matalalattiakuljetuskalustoa. Kuljetuspalveluja koskevaa päätöstä tehtäessä A oli itse ilmoittanut pystyvänsä käyttämään matkoihinsa myös matalalattiabussia.

A:lle on järjestetty hänen tarvitsemansa kuljetuspalvelut myöntämällä hänelle 12 yhdensuuntaista vapaa-ajan matkaa kuukaudessa, jonka lisäksi A:lla on mahdollisuus käyttää asuntonsa läheisyydessä liikkuvaa bussilinja 18:n matalalattiabussia. Mainittu linja liikennöi niin sanotuilla matalalattiabusseilla. A on itse ilmoittanut käyttävänsä kuukausittain 2 - 3 kertaa mainittua bussia käydessään muun muassa Kampissa vesijumpassa sekä Kivelässä käynteihin. Kun kunnalla ei ole lakiin perustuvaa velvollisuutta toteuttaa vaikeavammaisten kuljetuspalveluita ainoastaan taksikyyteinä, voi A käyttää osin tarvitsemiinsa kuljetuspalveluihin, ottaen lisäksi huomioon A:n kuljetuspalvelujen tarpeestaan ilmoittama, myös matalalattiabusseja.

Helsingin matalalattiabusseja voi hyvin verrata muissa kunnissa käytössä oleviin julkista liikennettä vastaaviin erilaisiin palvelulinja- ynnä muihin samanlaisiin seudullisiin ratkaisuihin. Tässäkin tapauksessa asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan A pystyy selviytymään osin päivittäisistä jokapäiväiseen elämään liittyvistä kuljetustarpeistaan käyttämällä niihin julkisen joukkoliikenteen suomia liikuntarajoitteisillekin henkilölle tarkoitettuja kuljetusratkaisuja. Asiassa ei ole rajoitettu tai kavennettu A:n oikeutta vammaispalvelulain tarkoittamiin kuljetuspalveluihin. Mikäli A:n kuljetuspalvelujen tarve määräaikaisen päätöksen voimassaoloaikana muuttuu, A:lla on mahdollisuus hakea kuljetuspalveluja uudestaan, jolloin asia ratkaistaan näiden muuttuneiden olosuhteiden mukaisesti.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

A

on selityksessään lausunut, että valitus tulee hylätä ja Helsingin kaupungin sosiaalilautakunta on velvoitettava korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 1 220 eurolla. Matalalattiabussit ovat tavanomaisia julkisen liikenteen liikennevälineitä eli vammaispalveluasetuksen 5 §:ssä tarkoitettuja julkisia joukkoliikennevälineitä. Kuljetuspalvelut poikkeavat kyseisessä säännöksessä tarkoitetuista liikennepalveluista. Siksi matalalattiabussit ja niiden käyttömahdollisuus eivät edes lain ja asetuksen mukaan oikeuta vähentämään kuljetuspalvelujen määrää.

A:n oikeudenkäyntikuluvaatimus on perusteeton ottaen huomioon, että jaostolla on ollut perusteltu syy ja aihe saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden käsiteltäväksi. Hallinto-oikeuden valituksenalainen päätös ei ole ollut yksimielinen. Asiassa ei ole myöskään korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä ohjaavaa yksiselitteistä ratkaisua.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus hylkää valituksen. Helsingin hallinto-oikeuden päätöstä ei muuteta.

Perustelut

Kun otetaan huomioon korkeimmassa hallinto-oikeudessa esitetyt vaatimukset, asiassa saatu selvitys sekä Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu ja sen perustelut, hallinto-oikeuden päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttölain 74 §:n 1 momentin mukaan asianosainen on velvollinen korvaamaan toisen asianosaisen oikeudenkäyntikulut kokonaan tai osaksi, jos erityisesti asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen on kohtuutonta, että asianosainen joutuu pitämään oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Mitä asianosaisesta on säädetty, voidaan soveltaa myös päätöksen tehneeseen hallintoviranomaiseen. Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta pykälän 2 momentin mukaan on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun lopputulos huomioon ottaen olisi kohtuutonta, jos A joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan kokonaisuudessaan. Tämän vuoksi korkein hallinto-oikeus velvoittaa Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnan/toisen aikuispalvelujaoston hallintolainkäyttölain 74 §:n nojalla korvaamaan A:n selityksen antamisesta aiheutuneet oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa asian laadun mukaan kohtuulliseksi arvioidulla 800 eurolla.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Niilo Jääskinen, Jukka Mattila, Eila Rother ja Matti Halén. Asian esittelijä Marja-Terttu Savolainen.

---

[SV]

Att en gravt handikappad person som beviljats färdtjänst hade meddelat sig ibland använda kollektivtrafikens låggolvsbussar var inte en omständighet som gav kommunen rätt att bevilja den handikappade färre resor med färdtjänst än vad en gravt handikappad minst skall kunna företa enligt förordningen om service och stöd på grund av handikapp.