Court allows quarry waste reuse exemption from waste law if detailed production plans exist.

Korkein hallinto-oikeus kumosi ympäristökeskuksen päätöksen lupamääräykset 8-12 ja palautti asian näiltä osin ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi. Ympäristökeskuksen tuli varata yhtiölle tilaisuus esittää läjitysalueille sijoitettavien jätteiden määrästä ja läjittämisestä uusi läjityssuunnitelma ympäristökeskukselle ympäristökeskuksen asettamaan määräaikaan mennessä ja tällöin kiinnittää yhtiön huomiota perusteluissa mainittuihin näkökohtiin.

Korkein hallinto-oikeus katsoi kaivostoiminnan käsitteen määräytyvän kansallisen lainsäädännön mukaisesti ja viittasi perusteluissaan korkeimman hallinto-oikeuden kahdessa muussa asiassa pyytämään Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ennakkoratkaisuun, 18.4.2002 annettuun graniitin tarvekiveksi louhimista koskevan ennakkoratkaisuun C-9/00 sekä 11.9.2003 annettuun kaivostoimintaa koskevaan ennakkoratkaisuun C-114/01 ja niistä ilmeneviin oikeusperiaatteisiin. Mainitut oikeusperiaatteet huomioon ottaen vuolukiven louhinnassa syntyvästä maa- ja kiviaineksesta enintään noin vuoden ajan yhtiön vuolukivikaivoksen läjitysalueella varastoitavat ja sen jälkeen välittömästi tuotantoon käytettävissä olevat tilavuudeltaan 1,5 - 5 m³:n suurlohkareet eivät olleet kaivostoiminnan sivukivenä jätettä, koska niitä ainakin pääosin käytettiin ja voitiin edelleen käyttää ilman edeltäviä muuntamistoimia yhtiön tuotantoprosessissa.

Vuolukiven louhinnassa lisäksi syntyvät tilavuudeltaan 0,2 - 1,5 m³:n kokoiset pienlohkareet ja muu vähäisempi työstöjäte, kuten ripekivi ja vuolukivijauho, sekä maanpoistomassat eivät myöskään olleet edellä mainituista ennakkoratkaisuista ilmenevät oikeusperiaatteet huomioon ottaen kaivostoiminnan sivutuotteina jätettä samoin edellytyksin kuin suurlohkareetkaan, jos niitä voitiin edelleen käyttää ilman edeltäviä muuntamistoimia yhtiön tuotantoprosessissa ja mikäli yhtiö esitti tästä käytöstä riittävän yksityiskohtaisen suunnitelman. Toisaalta ne eivät myöskään olleet kaivostoiminnan jäännöstuotteina jätettä, mikäli niitä käytettiin kaivoksen louhintatoiminnassa ja yhtiö esitti riittävät takeet näiden maa- ja kiviainesten yksilöimisestä ja tosiasiallisesta käytöstä. Osaa pienlohkareista voitiin käyttää esineiden valmistukseen. Muuta työstöjätettä saattoi olla mahdollista käyttää kaivoksen sisäisiin tiejärjestelyihin, ja huomattava osa läjitysalueelle varastoitavista pienlohkareista on voitu myydä.

Merkittävä osa läjitettävästä aineksesta oli joka tapauksessa jätettä. Kysymys siitä, oliko vuolukiven louhinnassa syntyvää muuta maa- ja kiviainesta kuin suurlohkareita pidettävä kaikilta osin jätelain 3 §:n 1 momentin 1 kohdassa ja jäteasetuksen (1390/1993) 3 §:ssä sekä jäteasetuksen liitteen 1 kohdassa Q 11 tarkoitettuna jätteenä, oli kuitenkin jäänyt epäselväksi riittävän yksityiskohtaisten suunnitelmien ja selvitysten puuttuessa asiakirjoista. Tässä tarkoitetun maa- ja kiviaineksen käsittelystä ja läjitystavasta viime vuosina saatu selvitys osoitti kuitenkin, että sen joukossa oli myös sellaisia aineksia, joita ei sellaisinaan ollut pidettävä edellä esitettyjen perusteiden mukaan jätteinä, vaikkakin niiden läjittäminen jätteeksi luettavan aineksen seassa saattoi olla osoitus siitä, ettei takeita ainesten yksilöimisestä ja tosiasiallisesta käytöstä ollut. Tämän vuoksi asian jatkokäsittelyssä yhtiölle oli varattava tilaisuus lupaviranomaiselle esitettävässä läjityssuunnitelmassa tarkemmin selvittää asiaa.

Koska ympäristökeskuksen päätös kumottiin ja asia palautettiin vain osittain, asian käsittelyssä ja ratkaisemisessa oli jatkossa sovellettava, ottaen huomioon ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (113/2000) 20 §, ympäristölupamenettelylakia, jollei hankkeen suunnitelmaa tässä yhteydessä läjitysalueiden osalta tai muutoin muutettu alkuperäiseen hakemuksen verrattuna siten, että vireillä olevaan asiaan kokonaisuutena on sovellettava ympäristönsuojelulakia (86/2000).

Ks. myös ratkaisuja KHO:2004:43 ja KHO:2002:82, joissa edellä mainitut ennakkoratkaisut oli pyydetty.

Jätedirektiivi 75/442/ETY, muutettuna direktiivillä 91/156/ETY, 1 artiklan a, b ja d alakohdat, 2 artiklan 1 kohdan b alakohta, 3 artiklan 1 kohta ja 4 artikla

Ympäristölupamenettelylaki (735/1991)

Laki ympäristönsuojelulainsäädännön voimaanpanosta (113/2000) 20 §

Jätelaki (1072/1993) 3 § 1 mom. 1 kohta, 10 kohta ja 11 kohta, 6 §, 42 § ja 44 §

Kaivoslaki (503/1965) 40 § 2 mom. (208/1995)

Jäteasetus (1390/1993) 3 § ja jäteasetuksen liitteen 1 kohta Q 11

Jäteasetus 4 § ja jäteasetuksen liitteet 5 ja 6

Jäteasetus 1 § 1 mom. 2 kohta (294/1997) ja jäteasetuksen muuttamisesta annettu asetus 171/2000, jolla sanotun asetuksen 1 §:n 1 ja 2 momentit on kumottu 1.3.2000 lukien

Jäteasetus 8 §

Valtioneuvoston päätös kaatopaikoista 861/1997 ja mainitun päätöksen 2 §:n 2 momentti sellaisena kuin se on muutettuna valtioneuvoston päätöksellä 1049/1999, 1.1.2002 lukien.

Kort referat på svenska

---

[SV]

Högsta förvaltningsdomstolen upphävde tillståndsvillkoren 8-12 i miljöcentralens beslut och återförvisade ärendet på dessa punkter till miljöcentralen för ny behandling. Miljöcentralen skulle ge bolaget tillfälle att framlägga en ny deponeringsplan för miljöcentralen över mängden och deponeringen av avfallet som skulle placeras på deponeringsområdet inom en tidsfrist som miljöcentralen fastställer och på samma gång uppmärksamma bolaget på de synpunkter som nämns i motiveringen.

Högsta förvaltningsdomstolen ansåg att begreppet gruvdrift skall definieras utgående från den nationella lagstiftningen och hänvisade i sin motivering till förhandsavgörandena av Europeiska gemenskapernas domstol som högsta förvaltningsdomstolen hade begärt i två andra ärenden, C-9/00 av den 18 april 2002 om brytning av granit till nyttosten och C-114/01 av den 11 september 2003 om gruvdrift, och rättsprinciperna som framgår av dem. Av jord- och stenmaterialet från brytningen av täljsten skulle stora block med en volym av 1,5 - 5 m

, som lagras i högst ett år på deponeringsområdet vid bolagets täljstensgruva och som därefter omedelbart kan användas för produktion enligt dessa rättsprinciper, inte betraktas som avfall i sin egenskap av sidosten från gruvdriften, eftersom de åtminstone till största delen användes och kunde användas vidare i bolagets produktionsprocess utan föregående bearbetning.

Eftersom miljöcentralens beslut upphävdes och ärendet återförvisades endast delvis, skulle lagen om miljötillståndsförfarande i fortsättningen tillämpas när ärendet behandlas och avgörs, med beaktande av 20 § i lagen om införande av miljöskyddslagstiftningen (113/2000), om inte planen för projektet med avseende på deponeringsområdena eller i andra avseenden i det sammanhanget har ändrats jämfört med den ursprungliga ansökningen så att miljöskyddslagen (86/2000) skall tillämpas på hela det anhängiga ärendet.