Supreme Administrative Court dismisses annulment request as late notice did not affect the nature-protected area decision.

Purun hakijoille määräalaan myöhemmin myönnettyä lainhuutoa ei voitu pitää sellaisena uutena selvityksenä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen ja jonka esittämättä jääminen ei johtuisi hakijoista. Purkuhakemuksessa ei ollut esitetty, että luonnonsuojelualueen perustamisen edellytykset eivät muutoin olisi olleet käsillä. Luonnonsuojelulain 24 §:n 3 momentin ja 77 §:n nojalla luonnonsuojelualue määräalankin alueelle olisi ollut perustettavissa ympäristökeskuksen päätöksellä myös ilman maanomistajan hakemusta tai suostumusta. Määräalasta muodostetun tilan osuutta rauhoituskorvauksesta koskeva riita-asia oli mahdollista panna vireille käräjäoikeudessa. Purkuhakemus hylättiin.

Hallintolainkäyttölaki 63 §

Luonnonsuojelulaki 10, 21, 24, 58, 61 ja 77 §

Maakaari 7 luku ja 13 luku 4 § 2 mom.

Laki maakaaren voimaanpanosta (541/1995) 6 §

Kort referat på svenska

Asian aikaisempi käsittely

Länsi-Suomen ympäristökeskus

on Oulusta olevan A:n ja Oulaisista olevan B:n hakemuksesta 20.7.2000 tekemällään päätöksellä luonnonsuojelulain 10, 21, 24, 58 ja 61 §:n nojalla rauhoittanut luonnonsuojelualueena Himangan kunnan Himangan kylässä sijaitsevan pinta-alaltaan noin 1,5 hehtaaria olevan tilan X kokonaan. Korvaus rauhoituksen aiheuttamista taloudellisista menetyksistä, määrältään 190 000 silloista Suomen markkaa, on sittemmin maksettu A:lle ja B:lle näiden 18.4.2000 antaman kirjallisen suostumuksen mukaisesti.

Rauhoitettava alue käsittää Kalliokarin saarella sijaitsevan erillisen metsäpalstan. Alue sisältyy valtakunnalliseen rantojensuojeluohjelmaan (Rahjan saaristo RSO110101) sekä valtioneuvoston päätökseen Euroopan yhteisöjen Natura 2000 -verkoston Suomen ehdotuksen hyväksymisestä (FI1000005). Rauhoittaminen edistää saariston luontotyyppien suotuisan suojelutason säilyttämistä ja on tarpeen luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Ympäristökeskuksen päätöksessä on määräykset toisaalta niistä toimenpiteistä, jotka on alueella kielletty, ja toisaalta niistä toimenpiteistä, jotka on alueella sallittu. Määräyksistä voidaan maanomistajan suostumuksella poiketa ympäristökeskuksen hyväksymän suunnitelman mukaisesti, mikäli se palvelee alueen suojelun ja hoidon tavoitteita. Alueelle laaditaan tarvittaessa yhteistyössä maanomistajan kanssa hoito- ja käyttösuunnitelma, jonka ympäristökeskus hyväksyy.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Hakemus korkeimmassa hallinto-oikeudessa

C asiakumppaneineen

on tänne 5.6.2002 saapuneessa hakemuksessaan vaatinut, että hakemuksen kohteena oleva päätös puretaan. Länsi-Suomen ympäristökeskus on A:n ja B:n hakemuksesta rauhoittanut tilan X Himangan kunnan Himangan kylässä. Rauhoituskorvaus on maksettu A:lle ja B:lle, jotka eivät ole omistaneet X:n tilan aluetta kokonaan eivätkä siten ole olleet oikeutettuja yksin hakemaan rauhoitusta ja saamaan lunastuskorvausta kokonaisuudessaan itselleen. Hakijoiden äiti D oli nimittäin luovuttaessaan tilan 4.6.1993 vahvistetulla kauppakirjalla hakijoiden veljen F:n pojille A:lle ja B:lle pidättänyt itselleen 5 000 neliömetrin määräalan tilasta. D:n kuoltua 14.8.1995 määräala on kuulunut kuolinpesälle, jonka osakkaita hakijat D:n ja F:n lapsina ovat. Kuolinpesä on määräalaa lukuun ottamatta jaettu.

Kuolinpesälle on 1.2.2001 myönnetty lainhuuto määräalaan, josta on 20.12.2001 kiinteistörekisteriin merkityssä lohkomisessa muodostettu Y:n tila, sanotussa Himangan kylässä. Suurin osa, noin 166 000 silloista Suomen markkaa, A:n ja B:n saamasta korvauksesta on kohdistunut Y:n tilaan ja olisi kuulunut kuolinpesälle. Tämä seikka ei päätöstä tehtäessä kuitenkaan ollut ympäristökeskuksen tiedossa eikä se ollut myöskään ilmennyt virallisista rekisteritiedoista. Korvauksen saajat kauppakirjan allekirjoittajina olivat kyllä tietoisia siitä, että D oli kaupassa pidättänyt itselleen määräalan lastensa tarpeisiin. Tämän seikan he salasivat asioidessaan ympäristökeskuksen kanssa.

Hakijat eivät ole olleet tietoisia A:n ja B:n hakemuksesta ympäristökeskukselle eivätkä ole sen vuoksi voineet valvoa kuolinpesän etua asian käsittelyssä. Hakijoista ei johdu, että aikanaan asian käsittelyssä ei ole esitetty uuden selvityksen osoittamaa seikkaa eli sitä, että A ja B eivät ole olleet oikeutettuja yksin hakemaan rauhoitusta ja saamaan kuin murto-osan heille suoritetusta lunastuskorvauksesta. Hakijat ovat pyrkineet sopimaan asian A:n ja B:n kanssa sekä pyytäneet ympäristökeskusta oikaisemaan päätöstään. Nämä pyrkimykset eivät ole tuottaneet tulosta.

Uusi selvitys on niin olennainen, että se olisi vaikuttanut päätöksen sisältöön. Päätös loukkaa kuolinpesän ja sitä kautta hakijoiden yksityistä oikeutta. A ja B ovat salanneet hakemuksessaan sen seikan, että he eivät olleet oikeutettuja yksinään hakemaan rauhoitusta ja sopimaan rauhoituskorvauksesta. Myös julkinen etu vaatii päätöksen purkamista. Esittämillään perusteilla hakijat ovat pyytäneet, että korkein hallinto-oikeus purkaa ja poistaa Länsi-Suomen ympäristökeskuksen 20.7.2000 tekemän päätöksen sekä palauttaa asian ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Länsi-Suomen ympäristökeskus

on lausunnossaan esittänyt tehneensä 20.7.2000 päätöksen, jolla se on A:n ja B:n hakemuksesta rauhoittanut X:n tilan Himangan kunnan Himangan kylässä. Rauhoitus on tapahtunut luonnonsuojelulain (1096/1996) 24 §:n nojalla, ja rauhoituskorvaus, määrältään 190 000 Suomen markkaa, on ympäristökeskuksen ja rauhoituksen hakijoiden välisen sopimuksen mukaisesti maksettu aikanaan A:lle ja B:lle. Rauhoituspäätös on lainvoimainen.

Ympäristökeskus on perustamispäätöstä tehdessään ja korvaukset maksaessaan ollut vilpittömässä mielessä, kun A ja B:kään eivät ilmoittaneet ympäristökeskukselle määräalan luovutuksesta. Erottamisoikeutensa kiinnittämisen tai muun edellä mainitun suojaamistoimen laiminlyöneen määräalan luovutuksensaajan oikeussuoja emäkiinteistön omistajan koko tilaa koskevia määräämistoimia vastaan on tällaisessa tilanteessa varsin heikko. Ympäristökeskus on katsonut, ettei luonnonsuojelualueen perustamispäätös ole syntynyt oikeudellisesti virheellisellä tavalla.

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 2 momentin mukaan päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista. Päätöksen ei ole katsottu loukkaavan yksityistä etua esimerkiksi siinä tapauksessa, että oikeuden toteuttamiseen on käytettävissä jokin muu tie, kuten kanteen nostaminen yleisessä alioikeudessa.

F

, joka on D:n ja E:n kuolinpesän osakas, on selityksessään esittänyt, etteivät hakijat ole tuoneet esille mitään sellaista syytä, joka edellyttäisi Länsi-Suomen ympäristökeskuksen tekemän rauhoituspäätöksen purkamista.

A:lle ja B:lle

on varattu tilaisuus selityksen antamiseen purkuhakemuksen johdosta.

C asiakumppaneineen

on ympäristökeskuksen lausunnon ja F:n antaman selityksen johdosta antamassaan vastaselityksessä lausunut, että purkuhakemus ei perustu siihen, että asiassa olisi tapahtunut menettelyvirhe, vaan siihen, että päätös on perustunut virheelliseen tosiseikastoon, joka on vaikuttanut päätöksen sisältöön. Mikäli A ja B eivät olisi hakemuksessaan salanneet sitä seikkaa, että he eivät olleet oikeutettuja yksin hakemaan rauhoitusta ja sopimaan rauhoituskorvauksesta, määräalan lainhuudon hakematta jättämisellä ei olisi ollut merkitystä. Mikäli purun hakijat olisivat olleet tietoisia asiasta ja sen merkityksestä, he olisivat toimineet välittömästi. Ympäristökeskuksen kuvaamat, sille purkamisesta hallintoviranomaisena mahdollisesti aiheutuvat vaikeudet eivät voi olla esteenä hakijoiden pääsemiselle oikeuksiinsa. Päätös loukkaa hakijoiden perusoikeuksia, joiden turvaaminen on yksi tuomioistuimen tehtävistä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian.

Hakemus hylätään.

Perustelut

Luonnonsuojelualueen perustamista koskeva Länsi-Suomen ympäristökeskuksen 20.7.2000 tekemä päätös on siinä olevan merkinnän mukaan annettu "maanomistajalle" tiedoksi saantitodistuksin. Maanomistajalla on tällöin tarkoitettu luonnonsuojelualueen perustamista koskevassa asiassa hakijoina olleita A:ta ja B:tä, ei päätöksen purkamista nyt hakevia henkilöitä. Lisäksi päätöksen nähtävilläoloa koskeva kuulutus on päätökseen liitetystä valitusosoituksesta ilmenevin tavoin asetettu kunnan ilmoitustaululle. Päätöksen jakelusta ilmenee, että kysymys on Himangan kunnasta, jonka ilmoitustaululla päätös on ollut nähtävänä 24.7.-11.9.2000. Valitusaika on valitusosoituksen mukaan ollut 37 päivää siitä päivästä lukien, jona ympäristökeskuksen päätös on asetettu kunnan ilmoitustaululle, mainittua päivää lukuun ottamatta. Ympäristökeskuksen päätökseen ei sanotussa ajassa ole haettu muutosta.

Hallintolainkäyttölain 63 §:n 1 momentissa säädetään, että päätös voidaan purkaa: 1) jos asiassa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; 2) jos päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen tai erehdykseen, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen; tai 3) jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen, eikä hakijasta johdu, että uutta selvitystä ei ole aikanaan esitetty. Pykälän 2 momentissa säädetään, että päätöstä ei saa purkaa, ellei se loukkaa yksityisen oikeutta tai julkisen edun katsota vaativan päätöksen purkamista.

Länsi-Suomen ympäristökeskuksen päätöksellä 20.7.2000 luonnonsuojelualueena rauhoitettu X:n tilan alue on tullut luonnonsuojelualueen perustamista hakeneiden A:n ja B:n omistukseen 4.6.1993 vahvistetulla kauppakirjalla. Kiinteistön myyjä D on kauppakirjan ehdon 1. mukaan pidättänyt itselleen kauppakirjan liitteenä olevaan karttaan puneella merkityn määräalan, jonka pinta-ala on noin 5 000 neliömetriä.

Jotta kauppakirjan ehdossa 1. mainitun määräalan jättäminen kiinteistön kaupan ulkopuolelle olisi tullut kolmatta henkilöä sitovaksi tuolloin voimassa olleen jakolain 203 §:ssä säädetyllä tavalla, olisi D:n jakolain 202 §:n (625/1988) mukaisesti tullut hakea kiinnitys määräalan erottamisoikeuden vakuudeksi. Asiakirjojen mukaan kiinnitystä erottamisoikeuden vakuudeksi ei ollut haettu. Jakolaki on kumottu 1.1.1997 voimaan tulleella kiinteistönmuodostamislailla (554/1995).

Lainhuudatuksesta ja kiinteistönsaannon moittimisajasta annettu laki (86/1930) on kumottu 1.1.1997 voimaan tulleella uudella maakaarella (540/1995). Maakaaren 11 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan jokainen on velvollinen hakemaan kiinteistön taikka sen määräosan tai määräalan saannolleen lainhuudon. Saman pykälän 2 momentin mukaan lainhuutoa on haettava kuuden kuukauden kuluessa luovutuskirjan tai muun saannon perusteena olevan asiakirjan tekemisestä.

Maakaaren voimaanpanosta annetun lain (541/1995) 6 §:n 1 momentissa säädetään kuitenkin, että määräalan omistaja ja käyttöoikeuden haltija, jonka uuden maakaaren mukaan on kirjattava oikeutensa, on velvollinen hakemaan myös ennen lain voimaantuloa saamansa oikeuden kirjaamista. Kirjaamista on haettava kahden vuoden kuluessa uuden maakaaren voimaantulosta. Jos kiinteistön muodostaminen on vireillä uuden maakaaren tullessa voimaan, lainhuudatusaika alkaa saman pykälän 2 momentin mukaan, kun määräalasta on muodostettu kiinteistö.

Määräalan lohkomistoimitus on tullut vireille vasta 29.3.2001. Edellä mainitut säännökset huomioon ottaen kuolinpesän olisi tullut kirjata oikeutensa määräalaan viimeistään 31.12.1998. Näin ei kuitenkaan ole tapahtunut, vaan määräalaan on myönnetty lainhuuto vasta 1.2.2001. Lohkominen on merkitty kiinteistörekisteriin 20.12.2001.

Länsi-Suomen ympäristökeskuksella on hakemusta ratkaistessaan ollut käytettävissään 1.2.2000 annetut X:n tilaa koskevat kiinteistörekisteriote ja lainhuutotodistus sekä 22.6.2000 päivätty rasitustodistus. Lainhuutotodistuksen mukaan lainhuuto X:n tilaan on ollut A:lla ja B:llä, puoliksi kummallakin. Rasitustodistuksen mukaan X:n tilaa ei rasittanut kiinnitys määräalan erottamisoikeuden vakuudeksi. Kun otetaan huomioon maakaaren 7luvussa tarkoitetulla lainhuuto- ja kiinnitysrekisterillä oleva julkinen luotettavuus sekä maakaaren 13 luvun 4 §:n 2 momentista ilmenevä periaate, ympäristökeskus ei ole menetellyt virheellisesti luottaessaan lainhuuto- ja rasitustodistuksista ilmeneviin tietoihin. Edellä selostettu huomioon ottaen purettavaksi haettu päätös ei perustu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

D ei ole aikanaan jakolain 202 §:n nojalla hakenut kiinnitystä määräalan erottamisoikeuden vakuudeksi, eivätkä purun hakijat ole uuden maakaaren voimaan tultua 31.12.1998 mennessä hakeneet ennen lain voimaantuloa saamansa oikeuden kirjaamista. Määräalan lohkomista on haettu vasta vuonna 2001. Näistä syistä purun hakijoille 1.2.2001 määräalaan myönnettyä lainhuutoa ei voida pitää asiaan tulleena sellaisena uutena selvityksenä, joka olisi olennaisesti voinut vaikuttaa päätökseen ja jonka esittämättä jääminen ei johtuisi hakijoista.

Hakemuksessa ei näin ollen ole esitetty sellaista hallintolainkäyttölain 63 §:ssä tarkoitettua perustetta, jonka johdosta päätös voitaisiin purkaa.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Esa Aalto, Pekka Vihervuori, Kari Kuusiniemi, Irma Telivuo ja Jukka Mattila. Asian esittelijä Tuulia Riikonen.

---

[SV]

Lagfarten på det outbrutna området som senare hade beviljats dem som hade ansökt om återbrytande kunde inte betraktas som en sådan ny utredning som väsentligt hade kunnat inverka på beslutet och vars avsaknad inte hade berott på de sökande. I ansökan om återbrytande hade det inte lagts fram att förutsättningarna för att inrätta ett naturskyddsområde skulle ha saknats i andra avseenden. Ett naturskyddsområde kunde ha inrättats också i det outbrutna området genom beslut av miljöcentralen med stöd av 24 § 3 mom. och 77 § i naturvårdslagen även utan markägarens ansökan eller samtycke. Ett tvistemål, som gällde den av det outbrutna området bildade fastighetens andel i ersättningen som hade betalats på grund av fridlysningen, kunde väckas vid tingsrätten. Ansökan om återbrytande avslogs.