Family reunification visa denied due to severed family life between Finnish father and Turkish minor children.

Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin mukaisessa kokonaisharkinnassa painavan syyn perheenyhdistämistä koskevan oleskeluluvan myöntämistä vastaan muodosti Suomessa asuvan vanhemman ja ulkomailla asuvien alaikäisten lasten todellisen perhe-elämän katkeaminen.

Ulkomaalaislaki 18 b § 1 mom. ja 18 c § 1 mom.

Selostus asian aikaisemman käsittelyn vaiheista

Ulkomaalaisvirasto on 2.10.2000 antamallaan päätöksellä hylännyt muiden ohella A:n ja B:n perheenyhdistämisen perusteella tekemän oleskelulupahakemuksen muun muassa sillä perusteella, että hakijoiden isän muutettua pois yhteisestä kodista Suomeen elokuussa vuonna 1991 hakijoiden etu ei ensisijaisesti vaatinut oleskeluluvan myöntämistä heidän perhesiteidensä painottuessa kokonaisuudessaan Turkkiin. Oleskelulupien myöntämistä vastaan oli olemassa ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentissa tarkoitettuja painavia syitä.

Kuopion hallinto-oikeus on 19.6.2001 antamallaan päätöksellään hylännyt isän C ja hänen lastensa Ulkomaalaisviraston päätöksestä tekemän valituksen.

Korkein hallinto-oikeus on 20.2.2002 antamallaan päätöksellä kumonnut ja poistanut Kuopion hallinto-oikeuden asiassa antaman päätöksen sekä siirtänyt asian Helsingin hallinto-oikeuden käsiteltäväksi.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt C:n muun muassa alaikäisten lastensa A:n ja B:n puolesta tekemän valituksen.

Perustelut:

Ulkomaalaislain 18 b §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan Suomessa asuvan henkilön aviopuoliso sekä alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja Suomessa asuva henkilö on.

Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin mukaan Suomessa asuvan Suomen kansalaisen perheenjäsenelle myönnetään oleskelulupa, jollei luvan myöntämistä vastaan ole yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen perustuvia taikka muita painavia syitä. Oleskeluluvan myöntäminen ratkaistaan ottaen huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. Kokonaisharkinnassa on otettava myös huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

C on tullut Suomeen Turkista vuonna 1991. C:lle Suomen kansalaisen kanssa solmitun avioliiton perusteella myönnettyjen määräaikaisten oleskelulupien jälkeen hän on saanut Suomessa pysyvän oleskeluluvan 29.5.1996. C on saanut Suomen kansalaisuuden 18.3.1999. C:n lapset ovat olleet isoisänsä huollossa vuodesta 1991. C ja lasten äiti ovat eronneet eivätkä lapset sukujen välisten riitojen vuoksi ole olleet yhteydessä äitiinsä. Viime aikoina lapsista on huolehtinut C:n veli. C on lähtönsä jälkeen tavannut lapsiaan kaksi kertaa. Hän on pitänyt lapsiinsa yhteyttä puhelimitse ja kirjeitse. Lisäksi hän on lähettänyt lapsilleen kuukausittain rahaa. Ulkomaalaisviraston pyynnöstä suoritetussa kuulemisessa lapset ovat kertoneet asuvansa keskenään Konyan kaupungissa ja että lähistöllä asuva setä huolehtii heistä. A ei muista kumpaakaan vanhemmistaan. B muistaa isänsä käyneen kerran Turkissa ja vanhimmat sisarukset muistavat molemmat isän vierailut.

Sovelletut oikeusohjeet:

Ulkomaalaislaki 18 b §:n 1 momentti ja 18 c §:n 1 momentti

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

C on pyytänyt lupaa valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä, koska lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa on tärkeää saattaa asia korkeimman hallinto-oikeuden tutkittavaksi. Luvan myöntämiseen on myös muu painava syy.

Valituksessaan C on vaatinut hallinto-oikeuden ja Ulkomaalaisviraston päätöksiä kumottaviksi ja oleskeluluvat myönnettäviksi hänen alaikäisille lapsilleen A:lle ja B:lle.

C:n lähtiessä Turkista vuonna 1991 hän oli sopinut isänsä kanssa siitä, että tämä huolehti korvausta vastaan hänen tuolloin 9, 8, 5, ja 1-vuotiaista lapsistaan. C ei ollut avioliitossa lasten äidin kanssa eikä lapsilla ollut mitään yhteyttä äitiinsä vanhempien eron jälkeen. Koska C:n isä on täyttänyt jo 74-vuotta eikä hän enää pystynyt huolehtimaan poikansa lapsista näiden muutettua Konyan kaupunkiin parempien elinolosuhteiden vuoksi, lapsista on huolehtinut C:n veli. Tämä ei kuitenkaan oman perheensä johdosta enää ole halukas huolehtimaan lapsista edes korvausta vastaan. Näin ollen nuorimmat lapset ovat olleet asevelvollisuuttaan suorittavan veljensä ja täysi-ikäiseksi tulleen sisarensa huollettavina. Sisar on kuitenkin menossa lähiaikoina avioliittoon ja muuttamassa miehensä luokse, jolloin alaikäiset lapset ovat vaarassa jäädä keskenään.

Hallinto-oikeuden päätös on virheellinen, sillä C:n ja hänen lastensa perhesiteen ei voida katsoa katkenneen, vaikka isällä on ollut vain viisi kertaa mahdollisuus vierailla lastensa luona. Kuitenkin hän on kuukausittain lähettänyt rahaa sekä pitänyt yhteyttä puhelimitse ja kirjeitse.

Koska lasten olosuhteet Turkissa isän poismuuton jälkeen ovat muuttuneet siten, että he ovat jääneet vaille huoltajaa sisarusten vastuulle, on kokonaisharkinnassa otettava huomioon lasten etuna, että he saavat asua, kasvaa ja kehittyä täysi-ikäisiksi isänsä kanssa.

Ulkomaalaisvirasto

on antanut valituslupahakemuksen johdosta lausunnon.

C

on antanut Ulkomaalaisviraston lausunnon johdosta vastaselityksen. Lisäksi hän on 15.4.2003 jättänyt asiaan lisäselvityksenä liikehuoneiston vuokrasopimuksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Valituslupa myönnetään ja valitus tutkitaan.

Valitus hylätään. Helsingin hallinto-oikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut:

Ulkomaalaislain 18 b §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan muun muassa Suomessa asuvan henkilön alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja Suomessa asuva henkilö on.

Ulkomaalaislain 18 c § sisältää säännökset edellytyksistä oleskeluluvan myöntämiselle ulkomailla olevalle henkilölle perhesiteen perusteella.

Viimeksi mainitun pykälän 1 momentin mukaan muun muassa Suomessa asuvan Suomen kansalaisen perheenjäsenelle myönnetään oleskelulupa, jollei luvan myöntämistä vastaan ole yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen perustuvia taikka muita painavia syitä. Oleskeluluvan myöntäminen ratkaistaan ottaen huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. Kokonaisharkinnassa on otettava myös huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 50/1998 vp) on todettu muun ohella, että 18 c §:n tarkoituksena on säätää edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle perhesiteen perusteella. Säännöksen tavoitteena on perhe-elämän suojaaminen. Hallituksen esityksen mukaan lopputulos, johon päädytään kokonaisarvion perusteella, ei saisi olla asianomaisten kannalta kohtuuton.

Hallituksen esityksen mukaan lähtökohtana hakemuksia ratkaistaessa on olettamus siitä, että kyseessä on todellinen perhe-elämä. Myös Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty yleissopimus, Sops 18-19/1990) suojaa nimenomaan riittävän läheistä, tosiasiallista perhe-elämää.

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia muun muassa yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Sopimus turvaa oikeuden perheen yhdistämiseen, ellei artiklassa mainittuja vastasyitä ole. Tähän ihmisoikeuteen viranomaiset saavat puuttua muun muassa vain silloin, kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen tai yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi.

Ulkomaalaislain 1 c §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksen teossa, joka koskee 18 vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59-60/1991) 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan lapsella on, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Edelleen 10 artiklan mukaan lapsen ja hänen vanhempiensa hakemukset, jotka koskevat muun muassa sopimusvaltioon saapumista perheen jälleenyhdistämiseksi, on käsiteltävä myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti.

Asiakirjojen mukaan nyt käsiteltävässä asiassa lasten isä C on lähtenyt kotikylästään Turkista elokuussa 1991 lasten ollessa 9, 8, 5 ja 1 vuotiaita ja saapunut Suomeen turvapaikanhakijana 22.8.1991. Kielteisen turvapaikkapäätöksen 14.9.1992 jälkeen hän oli solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa 23.10.1992 ja hänelle oli myönnetty sen perusteella määräaikainen oleskelulupa 26.11.1992. Pysyvä oleskelulupa C:lle on myönnetty 29.5.1996 ja Suomen kansalaisuus 18.3.1999. Puolisot ovat muuttaneet asumaan erilleen ja heidät on tuomittu avioeroon 11.7.2001.

Asiakirjoissa on selvitys, jonka mukaan C:n perheeseen kuuluvat lapset, 22.11.1981 syntynyt D, 11.1.1983 syntynyt E, 5.8.1985 syntynyt B sekä 15.9.1989 syntynyt A. Oleskelulupahakemuksia jätettäessä 26.5.1999 kaikki neljä ovat olleet alle 18-vuotiaita ja C:n ulkomaalaislain 18 b §:ssä tarkoitettuja perheenjäseniä. Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin nojalla heille myönnetään Suomen kansalaisen perheenjäseninä oleskelulupa, mikäli lainkohdan mukaiset edellytykset luvan myöntämiselle täyttyvät. D:n ja E:n tultua täysi-ikäisiksi C on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ilmoittanut vaativansa hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista siten, että Ulkomaalaisviraston päätökset kumotaan vain alaikäisten B:n ja A:n osalta.

C on täydentäessään oleskelulupahakemuksia kertonut pitäneensä yhteyttä lapsiinsa puhelimitse ja kirjeitse sekä käyneensä kaksi kertaa tapaamassa heitä Turkissa. Oleskelulupahakemusten johdosta Ankaran suurlähetystössä heinäkuussa 2000 suoritetussa haastattelussa nuorin lapsista A ei muistanut lainkaan tavanneensa isäänsä ja toinen tuolloin alaikäinen B muisti yhden tapaamiskerran. Vanhemmat lapset kertoivat isän käyneen Turkissa kahdesti ja soittaneen silloin tällöin. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa C on kertonut käyneensä Turkissa viisi kertaa, viimeksi elokuussa 2002.

Asiakirjojen mukaan lähtiessään Turkista vuonna 1991 C oli tehnyt isänsä kanssa sopimuksen lasten hoitamisesta kuukausittain maksettavaa korvausta vastaan. Lapset eivät olleet tavanneet äitiään isän lähdön jälkeen. Isoisän tultua kyvyttömäksi hoitamaan lapsia nämä olivat muuttaneet Konyan kaupunkiin, missä lähellä asuva C:n veli oli huolehtinut heistä.

Kahdesta valituksessa tarkoitetusta alaikäisestä lapsesta ovat viimeksi huolehtineet Turkissa C:n veli yhdessä lasten kahden täysi-ikäisen sisaruksen kanssa, joiden kanssa lapset ovat asuneet C:n vuokraamassa asunnossa Konyassa. Vanhin lapsista D oli vuoden 2001-2002 vaihteessa aloittanut 18 kuukautta kestävän asepalveluksen ja täysi-ikäisen E:n on kerrottu suunnittelevan avioitumista ja muuttamista aviomiehensä luokse.

Ulkomaalaisviraston ja hallinto-oikeuden päätökset hylätä C:n tuolloin vielä alaikäisten lasten perheenyhdistämistä koskevat oleskelulupahakemukset eivät estä häntä viettämästä sen tasoista perhe-elämää kuin hän oli itse valinnut asettuessaan asumaan Suomeen avioliiton perusteella, kun otetaan huomioon, että Euroopan ihmisoikeussopimus ei takaa maahanmuuttajalle oikeutta valita sopivinta paikkaa perhe-elämän viettämiseen.

Kun otetaan huomioon Suomessa asuvan vanhemman huoltajuussuhde alaikäisiin lapsiinsa, lasten siteet kotimaahansa Turkkiin, missä he ovat koko ikänsä asuneet, sekä kaikki asiassa ilmenneet seikat kokonaisuudessaan, korkein hallinto-oikeus katsoo Ulkomaalaisviraston ja hallinto-oikeuden tavoin, että ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin mukaisessa perhesiteen perusteella myönnettävän oleskeluluvan kokonaisharkinnassa A:n ja B:n oleskelulupien myöntämistä vastaan on lainkohdassa tarkoitettuja painavia syitä.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ahti Rihto, Pirkko Lundell, Olli Nykänen, Ilkka Pere ja Ahti Vapaavuori. Asian esittelijä Kai Träskelin.

Asiaa ratkaistaessa on toimitettu äänestys. Hallintoneuvos Pirkko Lundellin äänestyslausunto:

"Myönnän valitusluvan ja tutkin valituksen. A:n osalta kumoan hallinto-oikeuden ja

Ulkomaalaisviraston päätökset ja palautan asian Ulkomaalaisvirastolle uudelleen käsiteltäväksi. B:n osalta hylkään valituksen ja jätän hallinto-oikeuden päätöksen hänen osaltaan pysyväksi.

Perustelut:

Ulkomaalaislain 18 b §:n 1 momentin mukaan perheenjäseneksi katsotaan muun muassa Suomessa asuvan henkilön alle 18-vuotias naimaton lapsi, jonka huoltaja Suomessa asuva henkilö on.

Ulkomaalaislain 18 c § sisältää säännökset edellytyksistä oleskeluluvan myöntämiselle ulkomailla olevalle henkilölle perhesiteen perusteella.

Viimeksi mainitun pykälän 1 momentin mukaan muun muassa Suomessa asuvan Suomen kansalaisen perheenjäsenelle myönnetään oleskelulupa, jollei luvan myöntämistä vastaan ole yleiseen järjestykseen tai turvallisuuteen perustuvia taikka muita painavia syitä. Oleskeluluvan myöntäminen ratkaistaan ottaen huomioon kaikki asiassa ilmenevät seikat kokonaisuudessaan. Kokonaisharkinnassa on otettava myös huomioon Suomessa jo luvallisesti asuvan henkilön mahdollisuus muuttaa takaisin kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan viettämään perhe-elämää, jos perhesiteiden voidaan kokonaisuudessaan katsoa painottuvan sinne.

Hallituksen esityksessä Eduskunnalle laiksi ulkomaalaislain muuttamisesta (HE 50/1998 vp) on todettu muun ohella, että 18 c §:n tarkoituksena on säätää edellytykset oleskeluluvan myöntämiselle perhesiteen perusteella. Säännöksen tavoitteena on perhe-elämän suojaaminen. Hallituksen esityksen mukaan lopputulos, johon päädytään kokonaisarvion perusteella, ei saisi olla asianomaisten kannalta kohtuuton.

Hallituksen esityksen mukaan lähtökohtana hakemuksia ratkaistaessa on olettamus siitä, että kyseessä on todellinen perhe-elämä. Myös Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimus (Ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamiseksi tehty yleissopimus, Sops 18-19/1990) suojaa nimenomaan riittävän läheistä, tosiasiallista perhe-elämää.

Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukaan jokaisella on oikeus nauttia muun muassa yksityis- ja perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Sopimus turvaa oikeuden perheen yhdistämiseen, ellei artiklassa mainittuja vastasyitä ole. Tähän ihmisoikeuteen viranomaiset saavat puuttua muun muassa vain silloin, kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen tai yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi.

Ulkomaalaislain 1 c §:n 1 momentin mukaan mainitun lain nojalla tapahtuvassa päätöksenteossa, joka koskee 18 vuotta nuorempaa lasta, on erityistä huomiota kiinnitettävä lapsen etuun sekä hänen kehitykseensä ja terveyteensä liittyviin seikkoihin.

Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen (SopS 59-60/1991) 3 artiklan 1 kohdan mukaan kaikissa tuomioistuinten ja hallintoviranomaisten toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu. Sopimuksen 7 artiklan 1 kohdan mukaan lapsella on, mikäli mahdollista, oikeus tuntea vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan. Edelleen 10 artiklan mukaan lapsen ja hänen vanhempiensa hakemukset, jotka koskevat muun muassa sopimusvaltioon saapumista perheen jälleenyhdistämiseksi, on käsiteltävä myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti.

Asiakirjojen mukaan nyt käsiteltävässä asiassa lasten isä C on lähtenyt kotikylästään Turkista elokuussa 1991 lasten ollessa 9, 8, 5 ja 1 vuotiaita ja saapunut Suomeen turvapaikanhakijana 22.8.1991. Kielteisen turvapaikkapäätöksen 14.9.1992 jälkeen hän oli solminut avioliiton Suomen kansalaisen kanssa 23.10.1992 ja hänelle oli myönnetty sen perusteella määräaikainen oleskelulupa 26.11.1992. Pysyvä oleskelulupa C:lle on myönnetty 29.5.1996 ja Suomen kansalaisuus 18.3.1999. Puolisot ovat muuttaneet asumaan erilleen ja heidät on tuomittu avioeroon 11.7.2001.

Asiakirjoissa on selvitys, jonka mukaan C:n perheeseen kuuluvat lapset, 22.11.1981 syntynyt D, 11.1.1983 syntynyt E, 5.8.1985 syntynyt B sekä 15.9.1989 syntynyt A. Oleskelulupahakemuksia jätettäessä 26.5.1999 kaikki neljä ovat olleet alle 18-vuotiaita ja C:n ulkomaalaislain 18 b §:ssä tarkoitettuja perheenjäseniä. Ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentin nojalla heille myönnetään Suomen kansalaisen perheenjäseninä oleskelulupa, mikäli lainkohdan mukaiset edellytykset luvan myöntämiselle täyttyvät. D:n ja E:n tultua täysi-ikäisiksi C on korkeimmassa hallinto-oikeudessa ilmoittanut vaativansa hallinto-oikeuden päätöksen muuttamista siten, että Ulkomaalaisviraston päätökset kumotaan vain alaikäisten B:n ja A:n osalta.

C on täydentäessään oleskelulupahakemuksia kertonut pitäneensä yhteyttä lapsiinsa puhelimitse ja kirjeitse sekä käyneensä kaksi kertaa tapaamassa heitä Turkissa. Oleskelulupahakemusten johdosta Ankaran suurlähetystössä heinäkuussa 2000 suoritetussa haastattelussa vanhemmat lapset kertoivat isän käyneen Turkissa kahdesti ja soittaneen silloin tällöin. Korkeimmassa hallinto-oikeudessa C on kertonut käyneensä Turkissa viisi kertaa, viimeksi elokuussa 2002.

Asiakirjojen mukaan lähtiessään Turkista vuonna 1991 C oli tehnyt isänsä kanssa sopimuksen lasten hoitamisesta kuukausittain maksettavaa korvausta vastaan. Lapset eivät olleet tavanneet äitiään isän lähdön jälkeen. Isoisän tultua kyvyttömäksi hoitamaan lapsia nämä olivat muuttaneet Konyan kaupunkiin, missä lähellä asuva C:n veli oli huolehtinut heistä.

Kahdesta valituksessa tarkoitetusta alaikäisestä lapsesta ovat viimeksi huolehtineet Turkissa C:n veli yhdessä lasten kahden täysi-ikäisen sisaruksen kanssa, joiden kanssa lapset ovat asuneet C:n vuokraamassa asunnossa Konyassa. Vanhin lapsista D oli vuoden 2001-2002 vaihteessa aloittanut 18 kuukautta kestävän asepalveluksen ja täysi-ikäisen E:n on kerrottu suunnittelevan avioitumista ja muuttamista aviomiehensä luokse.

Edellä lausutuilla perusteilla ja ottaen kokonaisharkinnassa myös huomioon, että B on nyttemmin tullut täysi-ikäiseksi, katson, että perhesiteeseen perustuvan oleskeluluvan myöntämistä vastaan on B:n osalta ulkomaalaislain 18 c §:n 1 momentissa tarkoitettuja painavia syitä. Näin ollen hallinto-oikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen B:n osalta ei ole syytä.

---

[SV]

Ett vägande skäl i helhetsbedömningen enligt 18 c § 1 mom. utlänningslagen som talade mot att bevilja uppehållstillstånd för återförening av en familj utgjordes av att det verkliga familjelivet mellan den i Finland bosatta föräldern och de i utlandet bosatta minderåriga barnen hade avbrutits.