Supreme Administrative Court allows transport services for disabled workers on retirement grounds violating equality principle.

Vaikeavammaisen henkilön hakemusta kuljetuspalvelujen myöntämisestä

työmatkoja varten ei voitu hylätä sillä perusteella, että kuljetuspalveluja

työmatkoihin ei myönnetä vanhuuseläkkeen saajille.

Suomen perustuslaki 6 § 2 mom.

Laki vammaisuuden perusteella

järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 1 §, 8 § 2 mom.

Asetus

vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista 4 § 1

mom., 5 §, 6 §

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin sosiaalilautakunnan ja terveyslautakunnan itäisen sosiaali- ja

terveysjaoston alainen viranhaltija

on 19.2.2002 hylännyt A:n hakemuksen

kuljetuspalvelujen myöntämisestä työmatkoja varten. Sosiaaliviraston

soveltamisohjeiden mukaan vammaispalvelulain mukaisia työmatkoja ei myönnetä

vanhuuseläkkeen saajille. A:n työmatkapäätös on lakkautettu 28.2.2002

lukien.

A:lle, joka on syntynyt vuonna 1929, oli myönnetty työmatkat vuodesta 1986

lukien. Vanhuuseläkkeelle jäämisen jälkeen A on tehnyt töitä 0 - 3 päivänä

viikossa. Kyse on ollut keikkatyöstä ja se on tehty tilausten mukaan. Hän on

jatkanut työntekoa edelleen. Näkövammaisena henkilönä hän ei kykene yksinään

käyttämään julkisia liikennevälineitä.

Helsingin sosiaalilautakunnan ja terveyslautakunnan itäinen sosiaali- ja

terveysjaosto on 21.3.2002 pysyttänyt viranhaltijan päätöksen. Yhtenäisen

päätöksentekokäytännön tukemiseksi sosiaalivirasto on antanut ohjeen, jonka

mukaan vanhuuseläkettä saaville ei myönnetä työmatkoja. A voi käyttää

myönnettyjä vapaa-ajan matkoja virkistys- ja harrastusluontoiseen työntekoonsa,

joka ei ole enää edellytys toimeentulolle. Hän voi myös laskuttaa matkakuluista

työn tilaajaa.

Helsingin hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeus on hylännyt A:n valituksen. Päätöksen perusteluina on

lausuttu seuraavaa:

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun

lain 1 §:n mukaan tämän lain tarkoituksena on edistää vammaisen henkilön

edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan jäsenenä

sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä. Saman

lain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle

henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen,

jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua

suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun

asetuksen 4 §:n 1momentin mukaan kuljetuspalveluihin niihin liittyvine

saattajapalveluineen kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun,

asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen, virkistyksen tai muun sellaisen

syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset. Saman

asetuksen 6 §:ssä säädetään kuljetuspalvelujen laajuudesta: Kuljetuspalveluja on

järjestettävä edellä 5 §:ssä tarkoitetulle henkilölle siten, että hänellä on

mahdollisuus suorittaa välttämättömien työhön ja opiskeluun liittyvien matkojen

lisäksi vähintään kahdeksantoista yhdensuuntaista jokapäiväiseen elämään

kuuluvaa matkaa kuukaudessa.

Lainsäädäntöä työmatkojen osalta on tulkittava siten, että kuljetuspalvelun

tarkoituksena on poistaa työn tekemiseen liittyviä esteitä ja mahdollistaa

vammaiselle toimeentulon hankkiminen. Näin ollen, kun otetaan huomioon, että A

on vanhuuseläkkeellä päätoimestaan sekä hänen nykyisen toimintansa laajuus,

puheena olevia matkoja ei voida pitää välttämättöminä työhön liittyvinä

matkoina. Jaoston päätöstä ei voida pitää Suomen perustuslain 6 §:n vastaisena.

Jaoston päätöstä ei ole syytä muuttaa.

Sovellettuina oikeusohjeina

on päätöksen perusteluissa mainittujen

säännösten lisäksi viitattu vammaisuuden perusteella järjestettävistä

palveluista ja tukitoimista annetun asetuksen 5 §:ään.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Myöskään ei voida edellyttää, että A käyttäisi virkistykseen myönnettyjä

kuljetuspalveluja työmatkoihin. A:n työssä on kyse yritystoiminnasta eikä

harrastuksesta. Väite, että A:n työnteko ei ole edellytys hänen

toimeentulolleen, on tässä yhteydessä täysin epärelevantti ja lakiin

perustumaton. Vammaispalvelulainsäädäntö ei sisällä mitään tulorajoja eikä

varallisuusharkintaa. Päätöksessä oleva maininta, että A voisi laskuttaa

matkakuluista työn tilaajaa, on epäasiallinen ja lakiin perustumaton. Jos A

sisällyttäisi laskuun matkakulunsa eli taksimatkan hinnan, hänen työntekonsa

olisi loppunut jo aikaa sitten tällaisen laskutustavan vuoksi.

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

A

on antanut vastaselityksen ja siinä lausunut muun ohella, että

pianonvirittäjä laskuttaa asiakasta yleensä vain tehdystä työstä eli pianon

virityksestä. Näkevä pianonvirittäjä saattaa sisällyttää laskuun 4-5 euroa niin

sanottua bensarahaa eli täysin nimellisen summan. Jos hän sisällyttäisi laskuun

todelliset matkakulut eli taksimatkan hinnan, olisi hänen työntekonsa loppunut

asiakaspulaan tällaisen laskutustavan johdosta. Näkevänä hänkin kulkisi omalla

autollaan erityisesti, koska pianonvirittäjä kuljettaa itse yleensä noin 20 kg

painavat työvälineet mukanaan.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Hallinto-oikeuden ja Helsingin itäisen sosiaali- ja terveysjaoston päätökset

kumotaan ja asia palautetaan jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut:

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun

lain (vammaispalvelulaki) 1 §:n mukaan lain tarkoituksena on edistää vammaisen

henkilön edellytyksiä elää ja toimia muiden kanssa yhdenvertaisena yhteiskunnan

jäsenenä sekä ehkäistä ja poistaa vammaisuuden aiheuttamia haittoja ja esteitä.

Saman lain 8 §:n 2 momentin mukaan kunnan on järjestettävä vaikeavammaiselle

henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen,

jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua

suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista annetun

asetuksen 4 §:n 1 momentin mukaan kuljetuspalveluihin niihin liittyvine

saattajapalveluineen kuuluu vaikeavammaisen henkilön työssä käymisen, opiskelun,

asioimisen, yhteiskunnallisen osallistumisen,

virkistyksen tai muun sellaisen

syyn vuoksi tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset.

A on yksityisyrittäjänä toimiva pianonvirittäjä, joka oman ilmoituksensa

mukaan jatkaa työntekoaan. Työtilauksia on hänen arvionsa mukaan korkeintaan 3

päivänä viikossa. Hän on vanhuuseläkkeellä. Hänen työmatkoihinsa aikaisemmin

myönnetyt kuljetuspalvelut on lakkautettu 28.2.2002 lukien sillä perusteella,

että vammaispalvelulain mukaisia työmatkoja ei myönnetä vanhuuseläkkeen

saajille.

Suomen perustuslain 6 §:n 2 momentin mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää

syytä asettaa eri asemaan muun muassa iän perusteella. Vammaispalvelulaissa tai

vastaavassa asetuksessa ei ole säännöstä, jonka mukaan vanhuuseläkkeelle

siirtyminen estäisi kuljetuspalvelujen myöntämisen työmatkoihin. A:n

kuljetuspalveluhakemusta ei näin ollen ole voitu hylätä sillä perusteella, että

vanhuuseläkettä saavalle ei myönnetä edellä mainitun asetuksen 4 §:n mukaisia

kuljetuspalveluja työmatkoihin. Tämän vuoksi hallinto-oikeuden ja itäisen

sosiaali- ja terveysjaoston päätökset on kumottava ja asia palautettava

jaostolle uudelleen käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Ilmari Ojanen, Pirkko Ignatius,

Marita Liljeström, Niilo Jääskinen ja Heikki Jukarainen. Asian esittelijä

Marja-Terttu Savolainen.

---

[SV]

En gravt handikappad persons ansökan om färdtjänst för arbetsresor kunde inte avslås på den grunden att personer som får ålderspension inte beviljas färdtjänst för arbetsresor.