Supreme Administrative Court allows firefighter's sick pay claim during strike when illness began before strike.

Viranhaltijalla oli oikeus virkaehtosopimuksen mukaiseen palkkaan aikaprioriteettiperiaatetta noudattaen myös lakonaikaisen työkyvyttömyyden ajalta, kun samasta sairaudesta aiheutunut työkyvyttömyys oli alkanut ennen lakkoa.

Vaatimus käsiteltiin hallintoriitana vastaavista syistä kuin vuosikirjaratkaisussa KHO:1999:80.

Asian aikaisempi käsittely

Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen hallinto-osaston taloustoimisto

oli perinyt palomies P:ltä takaisin sairausloma-ajalta 4.-7.3.1995 maksetun palkan yhteensä 1 171,83 markkaa, koska P:n oli katsottu osallistuneen tuona aikana Suomen Palomiesliiton SPAL ry:n 20.2.1995 alkaneeseen ja 27.4.1995 loppuneeseen lakkoon.

Helsingin kaupunginhallitus

on 14.10.1996 jättänyt P:n valituksen taloustoimiston päätöksestä toimivaltaansa kuulumattomana tutkimatta.

Uudenmaan lääninoikeus

on päätöksellään 23.10.1997 nro 659/2 hylännyt P:n valituksen. Päätöksen perustelujen mukaan kaupunginhallituksen on tullut jättää P:n tekemä valitus tutkimatta. Kysymys P:n oikeudesta sairausajan palkkaan lakon ajalta koskee virkaehtosopimuksen tietyn sopimuskohdan tulkintaa. Sen ratkaiseminen, miten virkaehtosopimusta on asiassa tulkittava ja onko kaupungin menettely ollut asiassa virkaehtosopimuksen mukaista, kuuluu työtuomioistuimen yksinomaiseen asialliseen toimivaltaan.

Korkein hallinto-oikeus

on 31.12.1999 antamallaan päätöksellä taltionumero 4409 kumonnut ja poistanut lääninoikeuden päätöksen ja siirtänyt asian Helsingin hallinto-oikeudelle hallintoriita-asiana käsiteltäväksi.

Korkein hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluissa lausunut seuraavaa.

Asiassa saadun selvityksen mukaan P ei ole minkään neuvotteluoikeuden omaavan

viranhaltijayhdistyksen jäsen. Työtuomioistuimesta annetun lain 13 §:n 1 ja 2 momentissa on

kanteennostamisvalta annettu virkaehtosopimuksen osallisille ja, tietyin edellytyksin, sopimuksiin sidotuille. Sanotussa säännöksessä ei anneta järjestäytymättömälle virkamiehelle kanteennostamisvaltaa.

Kunnallisen virkaehtosopimuslain 26 §:n viranhaltijaan kohdistuva muutoksenhakukielto koskee tilanteita, joissa hänellä tai viranhaltijayhdistyksellä on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa. Viranhaltijayhdistyksellä on aina tämä mahdollisuus, mutta järjestäytymättömällä tai neuvotteluoikeuden omaavaan viranhaltijayhdistykseen kuulumattomalla viranhaltijalla ei ole mahdollisuutta velvoittaa virkaehtosopimukseen osallisena sidottua yhdistystä nostamaan kannetta puolestaan. Viimeksi mainitun lainkohdan perustelujen (HE 13/1970 vp. s. 10) mukaan ei ollut asianmukaista, että samassa asiassa olisi käytettävissä kaksi erilaista oikaisukeinoa. Säännöksellä oli tarkoitus sulkea pois mahdollisuus valittaa 2 §:n mukaan sopimuksenvaraisessa asiassa annetusta päätöksestä, jos viranhaltijayhdistyksellä tai virkamiehellä olisi oikeus panna asiaa koskeva kanne vireille työtuomioistuimessa.

P:n vaatimus sairauslomaan ja sairausloma-ajan palkkaan on luonteeltaan hallitusmuodon 16 §:n 1 momentissa tarkoitettu asianomaisen oikeuksia koskeva asia, jota koskeva päätös on oikeus saada tuomioistuimen tai vastaavan riippumattoman lainkäyttöelimen ratkaistavaksi.

Edellä mainituilla perusteilla kunnallisen virkaehtosopimuslain 26 § ei estä viranhaltijaa

hallintolainkäytön järjestyksessä vaatimasta palvelussuhteesta johtuvaa taloudellista etua sellaisena kuin se on hänelle suoritettava, vaikka vaatimuksen ratkaiseminen edellyttää virkaehtosopimuksen tulkintaa, jos viranhaltija ei työtuomioistuimesta annetun lain 13 §:n vuoksi voi saattaa asiaa työtuomioistuimen ratkaistavaksi.

Hallintolainkäyttölain 69 §:n 1 momentin (586/1996) mukaan julkisoikeudellisesta oikeussuhteesta aiheutuvaa velvollisuutta tai oikeutta koskevan riidan, johon haetaan viranomaisen ratkaisua muuten kuin muutoksenhakuteitse (hallintoriita-asia), käsittelee lääninoikeus. Lääninoikeuden olisi siten tullut käsitellä asia hallintoriita-asiana.

Asian käsittely Helsingin hallinto-oikeudessa

P

on hallintoriita-asiassaan vaatinut, että Helsingin kaupunki velvoitetaan suorittamaan hänelle takaisin peritty palkka 1 171,83 markkaa. Lisäksi P on vaatinut, että hänen oikeudenkäyntikulunsa lääninoikeudessa, korkeimmassa hallinto-oikeudessa ja hallinto-oikeudessa korvataan 4 401 markalla laillisine korkoineen. P on luopunut vaatimuksestaan koron suorittamisesta palautettavalle palkalle.

Helsingin kaupunginhallitus

on selityksessään todennut, että kaupungin pelastuslaitos on perinyt P:lta takaisin sellaista sairausajan palkkaa, jota oli maksettu lakon aikana annettujen lääkärintodistusten perusteella. Sairausajan palkan takaisinperintä on perustunut siihen, ettei lakon toimeenpanevan järjestön jäsenille myönnetä lakon aikana virkavapautta tai työlomaa. P on lakon aikaisen työkyvyttömyyden jälkeen jäänyt lakkoon tulematta ensin töihin.

Helsingin hallinto-oikeus

on valituksenalaisella päätöksellään hallintolainkäyttölain 69 §:n nojalla velvoittanut Helsingin kaupungin palauttamaan P:lle sairausajalta takaisin perityn palkan 1 171,83 markkaa. Lisäksi hallinto-oikeus on velvoittanut Helsingin kaupungin korvaamaan P:n oikeudenkäyntikulut 2 500 markalla viivästyskorkoineen.

Hallinto-oikeus on päätöksensä perusteluina lausunut seuraavaa.

Asiakirjojen mukaan lääkäri on 17.2.1995 ennen palomiesten 20.2.1995 alkanutta lakkoa todennut P:n sairauden johdosta työkyvyttömäksi ajalla 17.2.-3.3.1995. Lääkäri on edelleen 3.3.1995 antamallaan lääkärintodistuksella todennut P:n työkyvyttömäksi sairauden perusteella ajalla 3.-7.3.1995. Asiassa ei ole väitetty, että P:n sairaus ja työkyvyttömyys eivät olisi olleet todellisia tai että P olisi sairautensa aikana osallistunut lakkotoimenpiteisiin. Asiassa ei ole myöskään kiistetty sitä, että kysymyksessä on ollut keskeytymätön työkyvyttömyyden jatkuminen.

Kysymyksessä olevan palkan takaisinperintä on P:n kohdalla perustunut Helsingin pelastuslaitoksen ilmoitukseen, jonka mukaan P:lle on maksettu liikaa sairausajan palkkaa. P on allekirjoituksellaan sitoutunut maksamaan takaisin liikaa maksetun palkan 1171,83 markkaa. Kun sitoumus on perustunut virheelliseen käsitykseen takaisinperinnän oikeutuksesta, sitoumuksella ei ole vaikutusta palkan palautusvelvollisuuteen.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

P

on antanut valituksen johdosta selityksen, jossa hän on vaatinut oikeudenkäyntikulujensa korvaamista 732 markalla korkoineen.

Helsingin kaupunginhallitus

on antanut vastaselityksen.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Sillä seikalla, että viranhaltija sairasloman päätyttyä ei ole palannut työhön, vaan on osallistunut lakkoon, ei ole asiakirjoista ilmenevissä olosuhteissa merkitystä. Tähän nähden ja kun otetaan huomioon asiassa esitetyt vaatimukset, saatu selvitys sekä Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevät lainkohdat ja muut perustelut, päätöksen muuttamiseen ei ole syytä.

Helsingin kaupunki velvoitetaan hallintolainkäyttölain 74 §:n nojalla korvaamaan P:n

oikeudenkäyntikulut korkeimmassa hallinto-oikeudessa 732 markalla/123,11 eurolla viivästyskorkoineen, mikä määräytyy korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaisesti siitä lukien, kun kuukausi on kulunut tämän korkeimman hallinto-oikeuden päätöksen antamisesta.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Erkki Onikki, Ritva Koljonen, Esa Aalto, Pirkko Ignatius ja Niilo Jääskinen. Asian esittelijä Anneli Tulikallio.

---

[SV]

En tjänsteinnehavare hade rätt till lön enligt tjänstekollektivavtal med iakttagande av principen om tidsprioritet också vid arbetsoförmåga som inträffade under strejk, då arbetsoförmågan som hade orsakats av samma sjukdom hade börjat före strejken.

Yrkandet behandlades som förvaltningstvist av motsvarande skäl som i årsboksbeslut HFD:1999:80.