Supreme Administrative Court dismissed appeal against environmental agency's protected nature type boundary definition in Finland.

Alueellinen ympäristökeskus oli määritellyt Hangon kaupungissa

sijaitsevan, kahteen luonnonsuojelulain 29 §:ssä

tarkoitettuun suojeltuun luontotyyppiin kuuluvan

17,7 hehtaarin suuruisen Kolavikenin ranta-alueen

rajat siten, että osa alueesta oli luonnontilaista hiekkarantaa

(luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 4 kohta) ja

osa puutonta tai luontaisesti vähäpuustoista hiekkadyyniä

(luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 6 kohta).

Päätöksen mukaan alueiden muuttaminen niin, että

luonnontilaisen hiekkarannan ja puuttoman tai luontaisesti

vähäpuustoisen dyynin ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu, oli

kielletty. Lääninoikeus hylkäsi ympäristökeskuksen päätöksestä tehdyt valitukset.

Luonnonsuojelulaki 29 § 1 mom. 4 ja 6 kohta

Luonnonsuojeluasetus 10 § 2 mom. 4 ja 6 kohta

Selostus asian aikaisemman käsittelyn vaiheista

Uudenmaan ympäristökeskus on 13.10.1998 luonnonsuojelulain (1096/1996) 29 §:n 1 momentin 4 ja 6 kohtien sekä luonnonsuojeluasetuksen (160/1997) 10 §:n 2 momentin 4 ja 6 kohtien nojalla tekemällään päätöksellä määritellyt Hangon kaupungin Hangon kylässä kaupungin omistamalla tilalla Donationsjord RN:o 8:8 sijaitsevan pinta-alaltaan 17,7 hehtaarin suuruisen alueen (jäljempänä Kolavikenin ranta-alue), joka kuului kahteen suojeltuun luontotyyppiin, rajat siten kuin ympäristökeskuksen päätöksen liitekartasta lähemmin ilmenee. Kysymyksessä olevat suojeltavat luontotyypit, joiden rajat päätöksessä on määritelty, ovat luonnontilainen hiekkaranta (luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 4 kohta ja -asetuksen 10 §:n 2 momentin 4 kohta) sekä puuton tai luontaisesti vähäpuustoinen hiekkadyyni (luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 6 kohta ja -asetuksen 10 §:n 2 momentin 6 kohta).

Ympäristökeskus on päätöksessään lausunut, että luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin nojalla karttaan merkityn alueen muuttaminen niin, että luonnontilaisen hiekkarannan ja puuttoman tai luontaisesti vähäpuustoisen dyynin ominaispiirteiden säilyminen vaarantuu, on kielletty. Luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 1 momentin mukaan luontotyypin ominaispiirteitä ovat alueelle tyypillinen eliöyhteisö, kasvillisuus, kallio- ja maaperä ja vesitalous sekä eliölajiston luontainen uudistumismahdollisuus.

Päätökseen on kirjattu seuraavia toimia, jotka saattavat muuttaa alueen ominaispiirteitä:

-rakennusten, rakennelmien tai teiden rakentaminen;

-maa-ainesten ottaminen tai maa- tai kallioperän vahingoittaminen;

-luontaisen kasvillisuuden poistaminen, hävittäminen tai vahingoittaminen; sekä

-moottoriajoneuvoilla ajo.

Ympäristökeskus on vielä päätöksessään huomauttanut, että luonnontilaisen hiekkarannan sekä puuttoman ja luontaisesti vähäpuustoisen hiekkadyynin aluetta voidaan hoitaa maanomistajan suostumuksella ympäristökeskuksen hyväksymän hoito- ja käyttösuunnitelman mukaisesti.

Ympäristökeskus on perustellut päätöstään seuraavasti:

"Alueella on 25.8.1998 ja 2.9.1998 tehty luonnonsuojelulain luontotyyppien inventointi. Hangon ympäristölautakunta on vuonna 1994 teettänyt selvityksen "Hankoniemen luontokatsaus". Kalevi Keynäkseltä on 1998 saatu suullista tietoa sekä Jaakko Kullbergilta kirjallista tietoa rajattavan alueen hyönteislajistosta. Laaditut selvitykset ja käytettävissä olevat tiedot osoittavat, että luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 4 kohdassa ja 6 kohdassa ja luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 1 momentin (oikeastaan 2 momentin) 4 ja 6 kohdassa tarkoitetut luonnontilainen hiekkaranta sekä puuton ja luontaisesti vähäpuustoinen dyyni sijaitsevat karttaan merkityllä alueella. Luontotyyppien säilyminen vaatii päätöksessä määriteltyjä rajoja."

Soveltaminaan oikeusohjeina ympäristökeskus on viitannut, paitsi edellä perusteluissa jo mainittuihin säännöksiin, myös luonnonsuojelulain 30 §:ään ja hallintomenettelylain 15 §:n 3 momenttiin (oikeastaan 2 momentin 3 kohtaan). Samalla päätöksessä on huomautettu, että päätös on luonnonsuojelulain 30 §:n 2 momentin nojalla voimassa muutoksenhausta huolimatta, jollei lääninoikeus toisin päätä.

Ympäristökeskuksen päätöksen kertoelmaosaan sisältyvän aluekuvauksen mukaan rajattava alue on laaja luonnontilaiseen verrattava alue, jolla on tyypillinen ja osin uhanalainen kasvi- ja eläinlajisto. Kasvi- ja eläinlajistosta on aluekuvauksessa todettu seuraavaa:

"Rajattavalla alueella kasvaa hiekkarannan luonnehtijalajeista rantavehnä (Leymus arenarius), merimaltsa (Atriplex littoralis), merisinappi (Cakile maritima), merikaali (Crambe maritima), suola-arho (Honkenya peploides), merinätkelmä (Lathyrus japonicus) ja erityisesti suojeltava laji, meriotakilokki (Salsola kali ssp. kali). Muita alueen kasvilajeja ovat muun muassa hietikkonata (Festuca polesica), juolavehnä (Elymus repens), ketomaruna (Artemisia campestris), hietikkosara (Carex arenaria) ja kangasajuruoho (Thymus serpyllum). Rannalla kasvaa myös viljelykarkulainen, kurttulehtiruusu (Rosa rugosa). Dyynialueella kasvaa muun muassa sianpuolukka (Arctostaphylos uva-ursi), kangasajuruoho (Thymus serpyllum), variksenmarja (Empetrum nigrum) ja mänty (Pinus sylvestris). Monet rajattavan alueen kasveista ovat uhanalaisten hyönteisten ravintokasveja.

Rajattavalla alueella on tavattu useita uhanalaisia hyönteislajeja, muun muassa erityisesti suojeltava laji sinisiipisirkka (Sphingonotus coerulans). Erityisesti suojeltavista perhoslajeista alueella esiintyy ainakin hopeajuovakoisa (Catoptria fulgidella) sekä dyynisulkaperhonen (Pterophorus tridactylus). Muita uhanalaisia perhoslajeja alueella ovat hietaheinäkoi (Elachista brunii), nummijuuriyökkönen (Apamea anceps), marunatöyhtökoi (Bucculatrix artemisiella), hietapussikoi (Coleophora caelebipennella) ja loistokaapuyökkönen (Cucullia argentea). Alueella esiintyy myös uhanalainen kovakuoriaislaji kilokkikärsäkäs (Chromoderus affinis)."

Ympäristökeskus on aluekuvauksessa huomauttanut myös alueen virkistyskäytön osin kuluttaneen sen kasvillisuutta ja että alueen läpi kulkee kevyen liikenteen väylä sekä aluerajaukseen sisältyy parkkipaikkakin. Rannalle kasautuvaa ainesta on poistettu. Kurttulehtiruusulla (Rosa rugosa) on paikoin laajoja kasvustoja. Nämä tekijät eivät ole merkittävästi vaikuttaneet alueen luonnontilaisuuteen ja ominaispiirteiden säilymiseen.

Päätöksensä kertoelmaosassa ympäristökeskus on lopuksi todennut neuvotelleensa maanomistajan eli Hangon kaupungin kanssa 6.10.1998. Silti Hangon kaupunki oli neuvotteluista huolimatta vastoin ympäristökeskuksen kantaa ryhtynyt 9.10.1998 poistamaan alueen luontaista kasvillisuutta. Hangon kaupungilta ei ollut pyydetty etukäteen lausuntoa siitä, että asiassa annettavan päätöksen johdosta saattoi seurata rajoituksia alueen käytölle, sillä kuuleminen olisi voinut vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen.

Asian käsittely lääninoikeudessa

Vaatimukset lääninoikeudessa:

Hangon kaupunginhallitus

on vaatinut ympäristökeskuksen päätöksen kumoamista, koska päätös on tehty vastoin hallintomenettelylain 15 §:n asianosaisen kuulemista koskevaa pääsääntöä, päätökselle ei ole luonnonsuojelulain mukaisia oikeudellisia perusteita eikä päätös muutoinkaan ole tarkoituksenmukainen. Asiassa olisi syytä kuulla ainakin museovirastoa ja Uudenmaan liittoa.

Kaupunginhallitukselle ei ollut ennen päätöksen tekemistä hallintomenettelylain 15 §:n mukaisesti varattu tilaisuutta lausunnon antamiseen asiassa. Rannan kunnostusta ei ollut aiottu jatkaa sen jälkeen, kun kaupunki 12.10.1998 oli sen ympäristökeskuksen pyynnöstä välittömästi lopettanut. Kaupunginhallituksen kuuleminen ei siis olisi vaarantanut tehdyn päätöksen tarkoituksen toteuttamista.

Kaupunginhallitus on myös kiistänyt, että kysymyksessä olisi luonnonsuojelulain 29 §:ssä tarkoitettu luontotyyppi, vaan ainakin niin sanottu Bellevuen ranta (valitukseen liitetyn vyöhykekartan alueet 1 ja 2) on hoidettu uimaranta, jonka hoitotaso ei kuitenkaan viimeisten viiden vuoden aikana ole ollut riittävä, sillä uimaranta on päässyt rehevöitymään lähinnä Itämeren yleisen rehevöitymisen johdosta. Meren rehevöitymiskehitys on kuljettanut viime vuosina rannalle tuhansia tonneja levää, jota läheskään kaikkea ei ole saatu vietyä pois. Tästä syystä uimaranta ei ollut enää siinä tilassa kuin se oli vielä viisi vuotta aikaisemmin.

Luonnonsuojelulain 4 luvun säännökset edellyttävät luontotyypiltä käytännössä luonnontilaisuutta, jota voidaan muuttaa vain poikkeusluvalla. Hoito- ja käyttösuunnitelmaa ei liene tarkoitettu luontotyyppialueille, vaan lähinnä luonnonpuistoihin ja luonnonsuojelualueille.

Rantaa koskevat inventointitiedot ovat puutteellisia ja inventointi on tehty pääosin vuonna 1998 rannan ollessa aivan eri tilassa kuin esimerkiksi vuonna 1995 siitä syystä, että kaupungin hoitotoimet olivat suurelta osin jääneet tekemättä. Päätös olisi tullut valmistella huolellisesti kunnollisin inventoinnein, selvittämällä rannan kulttuurihistoriallinen arvo ja siellä tehdyt hoitotyöt eli lähinnä rantakasvillisuuden poistaminen viimeisten sadan vuoden aikana.

Bellevuen-Kolavikenin uimarantaa tarvitaan välttämättä kaupunkilaisten ja kasvavan matkailun tarpeisiin aktiiviseen uimarantakäyttöön. Rannalle on voitava sijoittaa uimakoppeja, rantapallokenttä, myyntikojuja ja muuta vastaavaa tarpeen mukaan. Uimarantaa on voitava myös hoitaa tehokkaasti vuosittaisilla tasoittamistöillä ja levää poistamalla. Nykyisin merestä ajautuu rannalle niin runsaasti levää, että sen poistamiseen valtakunnallisesti arvokkaan kulttuurimaiseman säilymiseksi välttämättä tarvitaan raskaita koneita.

Ab Pension Bellevue Oy

on vaatinut ympäristökeskuksen päätöksen kumoamista virheellisen menettelyn seurauksena syntyneenä ja muutoinkin lainvastaisena.

Päätöksessä on mainittu kaksi luontotyyppiä, luonnontilaiset hiekkarannat ja hiekkadyynit. Suurin osa rajatusta noin 18 hehtaarin alueesta koskee luonnontilaista hiekkarantaa dyynialueen, joka on jo rauhoitettu Hangon kaupungin viranomaisten päätöksin, sijaitessa ympäristökeskuksen päätöksen mukaisen aluerajauksen takaosassa. Hiekkarantoja on sekä luonnontilaisia että ei-luonnontilaisia, mutta luonnonsuojelulain mukaiset luontotyypit voivat olla ainoastaan luonnontilaisia hiekkarantoja. Luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentissa oleva lausuma "luonnontilaiseen verrattava" ei muuta tilannetta, sillä lausuma viittaa katajaketoihin ja lehdesniittyihin, jotka eivät käsitteellisestikään voi olla luonnontilaisia, vaan pelkästään luonnontilaiseen verrattavia. Siten luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 4 kohdassa on yksiselitteisesti rajattu suojeltujen hiekkarantojen luontotyyppi koskemaan vain

luonnontilaisia hiekkarantoja.

Osoituksena siitä, että ranta ei ole luonnontilainen, on ensinnäkin jo 1900-luvun alussa koko Kolavikenin ranta-alueen pituuden osalta rakennettu päällystetty kevyen liikenteen väylä. Alueen poikki kulkee lisäksi katuyhteys pysäköintialueineen Neljän Tuulen Tuvalle. Bellevuen rannassa on ollut viime vuosikymmeninä useita rantarakennelmia, jotka ilmenevät vanhoista valokuvista. Hiekkarannan pitäminen avoimena kulttuurikäytössä on edellyttänyt kasvuston raivaamista aluksi käsin ja myöhemmin koneellisesti. Samassa yhteydessä suoritetut hiekkarannan tasoitustyöt näkyvät myös vanhoista valokuvista. Mäntymetsän raja ei olisi pysynyt näin kaukana merestä ilman raivaustöitä. Hiekkarannan jättäminen lain mukaiseen luonnontilaan sulkisi hiekkarannan muutamien vuosikymmenien kuluessa.

Bellevuen ja Neljän Tuulen tuvan välinen huvila-alue, jonka oleellinen osa on avoin hiekkaranta, on mainittu eräänä Suomen tunnetuimmista ja vanhimmista kulttuurirannoista ympäristöministeriön ja museoviraston yhdessä laatimassa valtakunnallisia rakennettuja kulttuuriympäristöjä koskevassa selvityksessä. Suojelupäätöksessä on virheellisesti otettu lähtökohdaksi luonnonsuojelu, vaikka ranta on ennen kaikkea kulttuuri- ja maisema-alue.

Luonnonsuojelulaki ei tunne luontotyypin suojelun kohdalla pehmentävää käyttö- ja hoitosuunnitelmaa. Ne kuuluvat luonnonsuojelulain 5 luvussa säänneltyyn maisemansuojeluun, jolta pohjalta myös Kolavikenin tulevaisuus on ratkaistava.

Lääninoikeudelle esitetyt selvitykset

Uudenmaan ympäristökeskus

on antanut selityksen, johon se on oheistanut valitusten johdosta pyytämänsä lausunnot

Suomen ympäristökeskukselta, Luonnontieteelliseltä keskusmuseolta ja Suomen Perhostutkijain Seura ry:ltä

. Lisäksi lausuntoon on oheistettu

ympäristöministeriössä

16.1.1999 laadittu muistio luonnonsuojelulain 29 ja 30 §:n soveltamisesta sekä tutkija

Ilpo Mannerkosken

lausunto muun muassa Kolavikenin alueen kovakuoriaislajistosta.

Luonnontieteellinen keskusmuseo

on lausuntonsa yhteenvedossa muun ohella todennut, ettei ole epäilystäkään siitä, etteikö Hangon Kolavikenissä olisi ympäristökeskuksen päätöksessä tarkoitettuja suojeltuja luontotyyppejä. Aikaisemmin Kolavikenin länsiosissa suhteellisen varovaisesti tehty kasvillisuuden poistaminen on ollut kasvillisuuden ja eläimistön kannalta ennemminkin eduksi kuin haitaksi. Viime vuosina Kolavikenin ranta oli päässyt epäluontaisesti rehevöitymään. Rehevöitymistä ja sen seurauksia tulisi erityisesti pyrkiä rajoittamaan. Rannalle olisi laadittava hoito- ja käyttösuunnitelma. Suojeltavien luontotyyppien rajaamisen ei tarvitse juurikaan vaikuttaa uimarannan perinteiseen käyttöön.

Alueen luontoarvojen säilyttämiseksi on Kolavikenin ranta-alueella tarpeen tehdä hoitotoimenpiteitä. Suuri osa hiekkarannalla tarpeellisista hoitotoimista edistää, riittävän varovaisesti toteutettuna, samalla sekä alueen luontoarvojen säilyttämistä että virkistyskäyttömahdollisuuksia. Hangon kaupungin Kolavikenin rannalla 6.10.-9.10.1998 käynnistämät kunnostustyöt olivat kuitenkin rannan luontoarvojen säilymisen kannalta liian voimaperäisiä, kun hoidettavalta alueelta oli poistettu raskailla koneilla koko kasvillisuus, eliölajisto ja osa maaperästä. Näin voimaperäinen hoito ei laajamittaisena ollut edes

virkistyskäytön kannalta perusteltua. Ympäristökeskuksen päätös koko maan puitteissa poikkeuksellisen arvokkaan Kolavikenin suojelemiseksi on luonnonsuojelulain mukaan hyvin perusteltu ja tarkoituksenmukainen.

Uudenmaan ympäristökeskus

on selityksessään todennut, että sen päätöksestä

hallinto-oikeudelle tehdyistä valituksista ainoastaan Hangon kaupunginhallituksen valitus voidaan tutkia, mutta että yhtiön valitus on muiden päätöksestä tehtyjen valitusten ohella jätettävä puuttuvan valituspuhevallan johdosta tutkimatta. Valitusoikeus on ainoastaan päätöksen kohteena olevan tilan omistajalla, haltijalla tai tilaan kohdistuvien erityisten oikeuksien haltijoilla. Päätöksestä ei voine syntyä sellaisia vaikutuksia, jotka kohdistuisivat luontotyypin ulkopuoliselle alueelle. Kun kyseessä on sellainen luontotyyppi, jonka ominaispiirteitä ei voida muuttaa alueen ulkopuolella suoritettavien toimenpiteiden seurauksena, ei päätöksen voida katsoa koskevan kohteenaan olevan kiinteistön naapuritilojen omistajia tai muita tahoja, ellei valitusoikeuden perustetta erikseen osoiteta.

Ympäristökeskus on todennut valituksissa esitettyjen kuulemisvirheiden osalta neuvotelleensa Hangon kaupungin kanssa 6.10.1998 Kolavikenin luontotyyppien rajaamisesta ja niiden suojelun mahdollisesti edellyttämistä rajoituksista ja hoitotoimenpiteistä. Neuvotteluista huolimatta kaupunki oli ryhtynyt vastoin ympäristökeskuksen kantaa poistamaan alueen luontaista kasvillisuutta poistamalla rannan länsiosasta koneellisesti lähes koko kasvillisuuden ja eliölajiston. Kun alueen luonnontilaisuus oli kaupungin

aloittamien toimenpiteiden johdosta välittömästi vaarantunut, oli tarpeellista ratkaista asia asianosaista kirjallisesti kuulematta. Kaupunki oli tiennyt asian vireilläolosta, ja asiasta oli kaupungin kanssa neuvoteltu.

Luonnonsuojelulaissa tarkoitetut luontotyypit rajataan ensisijaisesti maastoinventoinnissa todettujen ominaispiirteiden ja luonnontilaisuuden perusteella. Päätöksellä rajattu alue on laaja luonnontilaiseen verrattava alue, jolla on tyypillinen ja osin uhanalainen kasvi- ja eläinlajisto. Luonnonsuojelulain 29 §:ssä tarkoitettuna luonnontilaisena tai siihen verrattavana luontotyyppinä voidaan hiekkarantaa pitää luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n mukaan silloin, kun rantaa ei ole rakentamisella tai täyttämis- tai tasoittamistoimenpiteillä merkittävästi muutettu. Sen sijaan kohteiden maankäytön historialla, maanomistuksella ja kaavatilanteella ei ole suoranaista merkitystä luontotyyppiä rajoineen määriteltäessä.

Luontotyypin edustavuutta kuvaavat sen laajuus ja sille tunnusomaisen lajiston runsaus. Kolaviken on sekä kasvillisuudeltaan että eläimistöltään poikkeuksellisen edustava hiekkaranta ja hiekkadyynialue. Alueen kasvillisuusvyöhykkeet ovat harvinaisen täydelliset. Uhanalaisten perhosten kannalta Kolaviken on tärkein Uudenmaan hiekkarannoista ja myös valtakunnallisesti erittäin merkittävä. Kovakuoriaislajiston kannalta Kolavikenin ranta on edustava ja eräs parhaista, joita Suomen mantereen rannikolla tunnetaan.

Maastoinventointien perusteella ainoastaan Kolavikenin hiekkaranta- ja dyynialue täyttävät sekä ominaispiirteidensä että luonnontilaisuutensa puolesta luonnontilaiselle hiekkarannalle sekä puuttomalle ja luontaisesti vähäpuustoiselle dyynille luonnonsuojeluasetuksen 10 §:ssä säädetyt kriteerit. Viime vuosien sulkeutumiskehityksestä huolimatta Kolavikenissä ovat säilyneet kohteen olennaiset luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 1 momentissa tarkoitetut ominaispiirteet: tietynlainen maaperä, vesi- ravinnetalous sekä näihin olosuhteisiin luontaisesti sopeutuneet eliölajit ja eliöyhdyskunnat. Näiden luontotyypin ominaispiirteiden säilyttämiseksi on Kolavikenissä tarpeen tehdä hoitotoimenpiteitä. Suunnitelmalliset ja varovaiset hoitotoimenpiteet rannan rehevöitymisen ja kasvillisuuden umpeenkasvun estämiseksi edistävät alueen luonnonarvojen säilymistä ja myös rannan virkistyskäyttöä. Kolavikeniin olisi tarpeen laatia kaupungin ja ympäristökeskuksen yhteistyönä hoito- ja käyttösuunnitelma.

Vastaselitykset: Hangon kaupunginhallitus

ja

yhtiö

ovat kumpikin antaneet

vastaselityksensä asiassa.

Kaupunginhallitus

on vastaselityksessään pyytänyt katselmuksen ja suullisen käsittelyn järjestämistä.

Kaupunginhallitus on vielä lausunut, että päätöksen tarkoittama läntinen hiekkarantaosa (Bellevuen hiekkaranta) on valtakunnallista tsaarinaikaista kylpylä- ja huvilakulttuurimaisemaa, jonka ylläpidossa on luonnonsuojelulain 2 §:n 3 momentin mukaan otettava huomioon taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset näkökohdat. Luonnonsuojelulain 29 §:ssä tarkoitetuille luontotyyppialueille ei edes voida laatia sellaista käyttö- ja hoitosuunnitelmaa kuin ympäristökeskus on kaupungilta edellyttänyt, koska luontotyyppialueiden luonnon on säilyttävä luonnontilassa. Tuohon luonnontilaisuuteen on mahdollista puuttua ainoastaan luonnonsuojelulain 31 §:n mukaisin poikkeusluvin. Luonnonsuojelulain mukaisen käyttö- ja hoitosuunnitelman laatiminen on oikeudellisesti mahdollista ainoastaan kulttuurimaisematyyppejä varten.

Yhtiö

on vastaselityksessään viitannut kaupunginhallituksen valitukseen korostamalla, että ympäristökeskuksen päätöksessä on lainvastaisesti lähtökohdaksi valittu luonnonsuojelu, vaikka kyseessä on kulttuuri- ja maisema-alue, jossa on mahdollista saavuttaa myös alueen luontoarvot turvaava lopputulos joko kaavoituksen keinoin tai luonnonsuojelulakiin sisältyvien maisemansuojelua koskevien säännösten perusteella.

Lääninoikeuden ratkaisu

Lääninoikeus

on, paitsi muuta, mistä nyt ei ole kysymys, hylännyt Uudenmaan ympäristökeskuksen tekemän väitteen yhtiön puuttuvasta puhevallasta, kaupunginhallituksen vaatimuksen katselmuksen ja suullisen käsittelyn toimittamisesta sekä lausunnon pyytämisestä museovirastolta ja Uudenmaan Liitolta. Muutoin lääninoikeus on hylännyt kaupunginhallituksen ja yhtiön valitukset.

Lääninoikeus, soveltaen asiassa hallintolainkäyttölain 37 §:ää, 38 §:n 1 momenttia ja 41 §:ää,

hallintomenettelylain 13 §:n 1 momenttia, 15 §:n 1 momenttia ja saman pykälän 2 momentin 3 kohtaa, luonnonsuojelulain 29 ja 30 §:ää sekä luonnonsuojeluasetuksen 10 §:ää, on perustellut päätöstään muun muassa seuraavasti:

Valituspuhevalta

Valitusoikeus luonnonsuojelulain 61 §:n 3 momentin mukaan on niillä, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea. Valitusoikeus on eräin poikkeuksin myös sellaisella rekisteröidyllä paikallisella tai alueellisella yhteisöllä, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun edistäminen. Hallituksen esityksen luonnonsuojelulainsäädännön uudistamiseksi (HE 79/1996 vp) mukaan niitä, joiden etua ja oikeutta asia saattaa koskea, ovat ensi sijassa alueiden omistajat ja haltijat, mutta myös naapurikiinteistöjen omistajat ja haltijat ovat usein tässä asemassa.

Ab Pension Bellevue Oy omistaa ympäristökeskuksen päätöksellä rajatun alueen läheisyydessä kiinteistön. Päätös saattaa niin ollen koskea sen oikeutta tai etua. Yhtiöllä on siten asiassa valituspuhevalta.

Ilmoitus asian vireilläolosta ja kuuleminen ennen päätöksen tekemistä

Hallintomenettelylain 13 §:n mukaan asian vireilläolosta on ilmoitettava julkisesti, jos asian ratkaisulla voi olla huomattava vaikutus laajalla alueella tai lukuisien henkilöiden oloihin. Kysymyksessa oleva luontotyypin rajojen vahvistamista koskeva päätös merkitsee sitä, että luonnonsuojelulain 29 §:n mukainen kielto muuttaa aluetta luontotyypin ominaispiirteiden säilymistä vaarantavalla tavalla astuu voimaan sen jälkeen, kun päätös on asianmukaisesti tiedoksiannettu. Asian ratkaisulla ei voida katsoa olevan sellaista hallintomenettelylain 13 §:ssä tarkoitettua huomattavaa vaikutusta kansalaisten oloihin, että sen vireillä olosta olisi tullut ilmoittaa julkisesti. Asiassa ei ole tältä osin tapahtunut menettelyvirhettä.

Hallintomenettelylain 15 §:n mukaan asianosaista on ennen asian ratkaisemista kuultava. Asian saa kuitenkin ratkaista asianosaista kuulematta muun ohessa silloin, jos kuuleminen vaarantaa päätöksen tarkoituksen toteutumisen.

Uudenmaan ympäristökeskus on päätöksessään ja valituksen johdosta antamassaan lausunnossa todennut, että se oli neuvotellut Hangon kaupungin kanssa 6.10.1998 Kolavikenin alueen luontotyyppien rajaamisesta ja niiden suojelun mahdollisesti edellyttämistä rajoituksista ja hoitotoimenpiteistä. Hangon kaupunki ryhtyi kuitenkin neuvotteluista huolimatta vastoin ympäristökeskuksen kantaa poistamaan alueen luontaista kasvillisuutta.

Kaupungin ennen ympäristökeskuksen päätöstä suorittamien toimenpiteiden luonnetta ja vaikutuksia ei voida pitää täysin selvitettynä. Asiassa ilmitulleen perusteella lääninoikeus kuitenkin katsoo, että ympäristökeskuksella on ollut perusteltu syy pelätä kuulemisen ja siitä aiheutuvan asian käsittelyn lykkääntymisen vaarantavan päätöksen tarkoituksen toteutumisen eli luontotyypin ominaispiirteiden säilymisen. Tämän vuoksi ympäristökeskus on voinut ratkaista asian ilman asianosaisten kirjallista kuulemista. Asiassa ei ole tältäkään osin tapahtunut menettelyvirhettä.

Edellytykset Kolavikenin ranta-alueen rajaamiselle suojeltuun luontotyyppiin kuuluvaan alueeseen

Rajauspäätöksen tekemisen kannalta on olennaista, minkälaisia alueita voidaan pitää edellä mainituissa säännöksissä tarkoitetulla tavalla luonnontilaisina. Luonnonsuojelulakia valmistelleen työryhmän mietinnössä (Työryhmän raportti 5, Ympäristöministeriö, Alueiden käytön osasto 1995) todetaan, että luontotyyppien lakisääteisellä suojelulla tähdätään luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen suojelemalla tiettyjä pienialaisia luontotyyppejä lähtökohtaisesti kaikkialla, missä niitä esiintyy. Lainvalmisteluasiakirjoista ei ilmene, että alueen kulttuurihistoriallisella tai virkistyskäytöllisellä arvolla tai muullakaan luonnonsuojelulainsäädännön ulkopuolisella seikalla olisi asiassa merkitystä. Näistä syistä lääninoikeus katsoo, että ainoastaan luonnonsuojelulain 29 §:ssä ja luonnonsuojeluasetuksen 10 §:ssä nimenomaisesti mainitut seikat voidaan ottaa huomioon alueen luonnontilaisuutta arvioitaessa.

Luonnontieteellisen keskusmuseon lausunnon mukaan hiekkarannoille ja -dyyneille on ominaista, että ne ovat luonnostaan dynaamisia ja vaihtelevia, aukkoisen kasvillisuuden peittämiä. Kasvillisuus on osittain lyhytikäistä ja varsinkin geomorfologisten seikkojen, kuten merihiekan rantaan ajautumisen, huuhtoutumisen ja kuivumisen sekä tuulen ja lentohiekan johdosta hiekkarannat ja -dyynit palaavat erilaisten ihmisen aiheuttamien häiriöiden jälkeen suhteellisen nopeasti luonnontilaan. Lausunnon mukaan Kolavikenin ranta-alue on sekä kasvillisuutensa että eläimistönsä suhteen poikkeuksellisen edustava hiekkaranta ja -dyynialue. Sen kasvillisuusvyöhykkeet ovat epätavallisen täydelliset. Myös hyönteisfauna on poikkeuksellisen rikas ja edustava. Kolavikenin länsiosassa suhteellisen varovaisesti tehty kasvillisuuden poistaminen on ollut kasvillisuuden ja eläimistön kannalta enemmän eduksi kuin haitaksi.

Luonnontieteellisen keskusmuseon antaman ja asiakirjoissa olevien muiden lausuntojen perusteella lääninoikeus katsoo selvitetyksi, että ympäristökeskuksen päätöksellä rajattu Kolavikenin ranta-alue on luonnonsuojelulain 29 §:ssä tarkoitettu luonnontilainen hiekkaranta, jolle on muodostunut sulkeutumattoman hiekkarannan kasvillisuutta ja jolla esiintyy hiekkarannalle tyypillisiä eliölajeja. Rantaa ei ole näiden ominaispiirteiden säilymisen kannalta merkittävästi muutettu. Ympäristökeskuksen päätöksessä tarkoitettu alue täyttää laissa luonnontilaiselle hiekkarannalle seka puuttomalle tai vähäpuustoiselle hiekkadyynille asetetut vaatimukset. Ranta-alueen kulttuurihistoriallinen arvo ja pitkään jatkunut käyttö hoidettuna uimarantana ei vaikuta asian arvosteluun, kun alue on säilyttänyt edellä mainitut luonnonsuojelulaissa tarkoitetut ominaispiirteensä.

Rajoitukset

Suojeltua luontotyyppiä koskevassa alueen rajaamispäätöksessä ei voida päättää rajoituksen sisällöstä, vaan se määräytyy suoraan luonnonsuojelulain 29 §:n mukaan eli aluetta ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Uudenmaan ympäristökeskus on päätöksessään todennut, että tietyt toimet saattavat muuttaa alueen ominaispiirteitä; näitä ovat muun muassa luontaisen kasvillisuuden poistaminen ja moottoriajoneuvoilla ajo. Maininta on luonteeltaan tiedottava eikä sillä ole sitovaa oikeudellista merkitystä.

Ympäristökeskuksen päätös ei estä rannan käyttämistä edelleen uimarantana eikä sen muutakaan käyttöä, joka ei muuta aluetta niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen alueella vaarantuu.

Ympäristökeskuksen päätöksellä ei ole rajoitettu eikä olisi voitukaan rajoittaa Stora Tallholmen -nimiselle saarelle johtavan tien käyttämistä tai muutoinkaan alueella jo olevan tiestön käyttämistä.

Hoito- ja käyttösuunnitelma

Ympäristökeskuksen päätöksen mukaan aluetta voidaan hoitaa maanomistajan suostumuksella Uudenmaan ympäristökeskuksen hyväksymän käyttö- ja hoitosuunnitelman mukaisesti. Lääninoikeus toteaa, ettei käyttö- ja hoitosuunnitelman laatiminen ole alueen käytön ja sillä suoritettavien hoitotoimenpiteiden edellytys. Aluetta saa käyttää ja hoitaa kaikilla sellaisilla tavoilla, jotka eivät vaaranna puheena olevan luontotyypin ominaispiirteiden säilymistä.

Luonnonsuojelulain 31 §:n mukaan alueellinen ympäristökeskus voi yksittäistapauksissa myöntää poikkeuksen 29 §:n 1 momentin kiellosta, mikäli kyseisen luontotyypin suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu tai luontotyypin suojelu estää yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen.

Lopputulos

Uudenmaan ympäristökeskuksen päätöstä ei ole syytä valitusten johdosta muuttaa.

Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Vaatimukset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Hangon kaupunginhallitus

on lääninoikeudessa esittämänsä uudistaen vaatinut lääninoikeuden ja ympäristökeskuksen päätösten kumoamista ja asian palauttamista ympäristökeskukselle uudelleen käsiteltäväksi kuulemisvirheen ja päätösten perusteina olleiden puutteellisten selvitysten perusteella.

Vaihtoehtoisesti kaupunki on vaatinut, että rajauspäätös kumotaan sillä perusteella, että kyseessä ei ole luonnonsuojelulain 29 §:n mukainen luonnontilainen luontotyyppi. Ainakin rajauspäätös tulisi kumota kaupunginhallituksen lääninoikeudelle tekemän valituksen liitteenä olevassa vyöhykekartassa mainittujen alueiden 1, 2, 4 ja 5 osalta.

Vielä kaupunginhallitus on pyytänyt korkeinta hallinto-oikeutta toimittamaan alueella katselmuksen lisähavaintojen saamiseksi rannan eri osien luonnontilaisuudesta sekä alueella suoritettujen hoitotoimenpiteiden laadusta ja laajuudesta.

Alue ei ole luonnonsuojelulain 29 §:ssä tarkoitetuin tavoin luonnontilainen tai sellaiseen verrattava. Kaupunginhallitus on käsityksensä tueksi viitannut muun muassa luonnonsuojelulakia valmistelleen työryhmän jäsenen Jukka Similän teoksessaan "Luonnonsuojelulaki", 1997 sivu 111 lausumaan. Lausuman mukaan "luonnontilaisuudella" tarkoitetaan sitä, "ettei ihminen ole muokannut kohteen olennaisia luonnonpiirteitä; toisin sanoen ne ovat muodostuneet luontaisesti. Jos ihminen on muokannut alueen luonnonpiirteitä hyvin kauan sitten, mutta alueen nykypiirteet ovat pitkäaikaisen luonnollisen prosessin tulosta, voidaan alue katsoa luonnontilaiseksi."

Edelleen kaupunginhallitus on viitannut hallituksen esitykseen luonnonsuojelulaiksi, (79/1996 vp), jossa "luonnontilaiseen verrattavalla" luontotyypillä tarkoitetaan "sellaisia alueita, kuten katajakedot ja lehdesniityt, joita ihminen esimerkiksi eläimiä laiduntamalla ja niittämällä on jo muuttanut, mutta jotka usein juuri sen seurauksena tarjoavat erinomaisen elinympäristön tietyille kasvi- ja eläinlajeille".

Similä on mainitussa teoksessaan kommentoinut hallituksen esitykseen sisältynyttä määritelmää "luonnontilaiseen verrattava" seuraavasti: "Hallituksen esityksessä mainitut katajakedot ja lehdesniityt ovat määritelmän omaisesti ihmiskäden kautta muotoutuneita alueita. Nämä luontotyypit eivät myöskään voi säilyttää niiden ominaispiirteitä ilman ihmisen myötävaikutusta. Kriteeri, jonka mukaan luonnontilaiseen verrattava alue kuuluu myös luontotyyppiin, on otettu lakiin juuri siksi, että suojeltavat luontotyypit eivät määritelmänomaisesti voi täyttää luonnontilaisuuskriteeriä."

Verrattaessa tässä vaiheessa ympäristökeskuksen päätöksen perusteluaineistoa lainvalmisteluasiakirjoihin sekä kaupunginhallituksen Bellevuen rannan luonnontilaisuudesta noin 100 vuoden ajalta lääninoikeudelle esittämään kirjalliseen ja kuvalliseen aineistoon, ranta ei ole eikä ole ollut lain tarkoittamalla tavalla luonnontilainen eikä edes luonnontilaisen kaltainen, vaan sitä on 1970- ja 1980-lukujen vaihteeseen asti tehokkaasti hoidettu eli aluetta on luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 2 momentin 4 kohdassa tarkoitetuin tavoin "tasoittamis- ja täyttämistoimenpiteillä merkittävästi muutettu". Kuva-aineistosta on esimerkiksi nähtävissä, että kasvillisuus on poistettu koko rantavyöhykkeeltä eikä pelkästään rannan läntisimmästä osasta Bellevuen täysihoitolarakennuksen edestä. Siten Luonnontieteellisen keskusmuseonkin arvio menneinä vuosikymmeninä Kolavikenin länsiosissa "suhteellisen varovaisesti tehdyistä kasvillisuuden poistamisista" on virheellinen.

Arvioitaessa Bellevuen rannan luonnontilaisuutta vertailukohtana voidaan pitää välittömästi kohteen jälkeen itään päin jatkuvalla rannalla sijaitsevaa niin sanottua Furuvikin tai Natura 2000 -ehdotuksessa "Anklarensbukteniksi" nimettyä rantaa ("Tammisaaren ja Hangon saariston ja Pohjanpitäjänlahden merensuojelualue", koodi F1 0100005), joka Natura-ehdotuksen lajistokuvauksen mukaan sisältää samanlaista kasvillisuutta ja samanlaisia eliölajeja kuin Kolavikeniä koskevassa luontotyypin rajausta koskevassa päätöksessäkin on mainittu. Nämä alueet ovat kuitenkin täysin hoitamattomina todella luonnontilaisia Kolavikeniin verrattuina.

Kaupunginhallitus on vielä käsitellyt valituksessaan luonnonsuojelulain 29 §:ssä tarkoitetun suojellun luontotyypin vahvistetulle asemakaava- alueelle tapahtuvaa sijoittumista koskevaa erityisongelmaa. Ympäristökeskuksen päätöksen kohteena oleva luontotyyppi on pääosin vahvistetun asemakaavan alueella (SL-, VI-merkinnöillä ja vanhimmalta osaltaan puistomerkinnöin). Ympäristöministeriön luonnonsuojelulakityöryhmä oli esittänyt loppuraportissaan (työryhmän raportti 5/1995 sivut 25 ja 42), ettei nykyisen luonnonsuojelulain 29 §:n mukaista luontotyyppisuojelua toteutettaisi lainkaan

asemakaava-alueella. Eduskunnan ympäristövaliokunta lakiehdotusta käsitellessään (valiokunnan mietintö 8/1996 vp - HE 79/1996 vp, sivu 7) kiinnitti myös asiaan huomiota lausumalla, että luontotyypin suojelu asemakaava-alueilla aiheuttaa helposti kohtuuttomia ongelmia kaavan toteuttamiselle ja erittäin suuria perusteltuja korvausvaatimuksia.

Lainsäätäjän edellä kerrottuun huolestuneisuuteen pitäisi kiinnittää huomiota, sillä luontotyypin suojelu vahvistetun asemakaavan alueella merkitsee nyt käsillä olevassa ensimmäisessä merkittävässä luonnonsuojelulain mukaisessa luontotyypin rajausta koskevassa päätöksessä alueen maankäytön järjestämistä jälkikäteen luonnonsuojelullisin mekanismein aivan toiseksi kuin asemakaavassa on edellytetty.

Ab Pension Bellevue Oy

on lääninoikeudessa esittämänsä uudistaen vaatinut lääninoikeuden ja ympäristökeskuksen päätösten kumoamista lainvastaisina kokonaisuudessaan. Lisäksi yhtiö on vaatinut lääninoikeuden päätöksestä määrätyn oikeudenkäyntimaksun poistamista.

Muun muassa rantaa koskevien valokuvaselvitysten perusteella yhtiö on esittänyt, että alue ei ole luonnonsuojelulain 29 §:ssä tarkoitetuin tavoin luonnontilainen. Lääninoikeus olisi saanut, jos se olisi toimittanut alueella katselmuksen, yhdessä rannasta esitettyjen valokuvien kanssa selvän käsityksen rannalla tehtyjen muutostöiden, muun muassa rantakasvillisuuden poistamisen luonteesta.

Lopuksi yhtiö on perustellut lääninoikeuden päätöksestä perityn oikeudenkäyntimaksun poistamista koskevaa vaatimustaan sillä, että lääninoikeus on katsonut yhtiön asianosaiseksi tutkimalla yhtiön ympäristökeskuksen päätöksestä tekemän valituksen ympäristökeskuksen yhtiön valitusoikeuteen nähden kielteisestä kannasta huolimatta. Samoin lääninoikeus on hyväksynyt yhtiön käsityksen ranta-alueen hoito- ja käyttösuunnitelmasta oikeaksi.

Yhtiö on valituksensa 13.11.2000 päivätyssä täydennyksessä todennut yhteenvetona:

Selvitykset korkeimmassa hallinto-oikeudessa:

Uudenmaan ympäristökeskus

on antanut valitusten johdosta selityksen, jonka johdosta sekä

kaupunginhallitukselle

että

yhtiölle

on varattu tilaisuus vastaselityksen antamiseen.

Kaupunginhallitus

on antanut siltä pyydetyn vastaselityksen. Tämän jälkeen korkein hallinto-oikeus on hankkinut asiassa

ympäristöministeriön

lausunnon, jonka johdosta on sekä

kaupunginhallitukselle

että

yhtiölle

varattu tilaisuus tulla kuulluiksi.

Kaupunginhallitus

on tässä yhteydessä antanut siltä pyydetyn vastineen.

Hangon kaupungin ja ympäristökeskuksen yhteistyöryhmässä on keskusteltu koko luontotyyppeinä rajatulle alueelle laadittavasta hoito- ja käyttösuunnitelmasta, jonka inventointiosan ympäristökeskus on tilannut Ympäristösuunnittelu Enviro Oy:ltä. Kesällä 1999 on tehty alueen maisema-, virkistyskäyttö-, kasvillisuus- ja hyönteisselvitykset.

Viime aikoina rannan kasvillisuus näyttää selvästi sulkeutuneen ja rehevöityneen.

Sulkeutumiskehityksestä huolimatta Kolavikenissä ovat kuitenkin valtaosin säilyneet luonnonsuojelulain ja -asetuksen edellyttämät luontotyypille arvokkaat ominaispiirteet eli rannan maaperä, vesi- ja ravinnetalous ja näihin sopeutuneet eliölajit ja eliöyhdyskunnat. Aluetta voidaan pitää luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 4 kohdan ja -asetuksen 10 §:n 2 momentin 4 kohdan mukaisena luonnontilaisena hiekkarantana, koska rantaa ei ole rakentamisella tai täyttämis- tai tasoittamistoimenpiteillä merkittävästi muutettu, ja siten myös sellaisena kohteena, jota lain 29 §:n 1 momentissa tarkoitettu muuttamiskielto koskee.

Kaupunginhallitus

on ministeriön lausunnon johdosta antamassaan vastineessa muun ohella todennut, ettei lausunto sisällä sellaista uutta tietoa, joka ei jo ilmenisi asiakirjoista. Ministeriönkin muutoin yleisluontoinen lausunto tukee kaupunginhallituksen valituksen hyväksymistä ja asian palauttamista uudelleen käsiteltäväksi. Asian uudessa käsittelyssä voitaisiin selvittää tarkemmin Kolavikenin rannan kehitysvaiheet ja sen erilaisten osa-alueiden, kuten urbaanin kaupunkiuimarannan, tutkijoiden tarkoittamien osa-alueiden, kesäravintola Neljän Tuulen Tuvan edustan pysäköintialueineen ja metsäalueiden luonnontilaisuus. Samalla kaikki asianosaiset saisivat tilaisuuden lausua käsityksensä asiassa.

Kaupunginhallitus on lopuksi huomauttanut kaupungille olevan edelleenkin epäselvää, ovatko kaupungin tuon ympäristökeskuksen 11.6.1999 tekemän päätöksen perusteella suorittamat työt sellaisia, jotka eivät vaaranna luontotyypin ominaispiirteitä ja ovat sellaisina siten välittömästi luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin nojalla sallittuja ilman viranomaisen myöntämää poikkeusta, vai onko ympäristökeskus sallinut kaupungin suorittaa nuo kunnostustyöt ympäristökeskukselle luonnonsuojelulain 31 §:n mukaan kuuluvan poikkeamisvallan nojalla 29 §:n 1 momentissa säädetystä muuttamiskiellosta.

Katselmus

: Korkein hallinto-oikeus on 3.5.2001 suorittanut luontotyypeiksi rajatulla alueella

katselmuksen

, josta laadittu pöytäkirja on liitetty näiden valitusasioiden asiakirjoihin. Katselmuksen yhteydessä on vertailevassa mielessä tutustuttu myös katselmuksen kohteena olevan ranta-alueen viereisiin alueisiin, eli välittömästi Bellevuen rannan länsipuolella olevaan Plagen uimarantaan ja luontotyypiksi rajatun alueen itäpuolelta alkavaan Natura 2000 -ohjelmaan ehdotettuun merensuojelualueeseen.

Katselmuksen yhteydessä on korkeimmalle hallinto-oikeudelle esitetty asiakirjoihin liitettäväksi edellä ympäristökeskuksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle antamassa selityksessä mainittu, sittemmin ympäristökeskuksen ja Hangon kaupungin yhteistyönä valmistunut koko luontotyypeiksi määriteltyjä alueita koskeva hoito- ja käyttösuunnitelma, "Hangon Långsandan ranta-alueen kunnostussuunnitelma", joka koskee vuosia 2000-2003.

Merkitään

, että asianosaiset ilmoittivat katselmuksen yhteydessä saaneensa aiemmin tilaisuuden tutustua hoito- ja käyttösuunnitelmaan.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu

1) Yhtiön vaatimusta lääninoikeuden päätöksestä määrätyn oikeudenkäyntimaksun poistamiseksi tai muuttamiseksi ei tutkita.

2) Valitukset hyväksytään siltä osalta kuin ne koskevat Hangon kaupunginhallituksen Uudenmaan lääninoikeudelle tekemään valitukseen oheistetun vyöhykekartan (liitteenä) osa-alueita 1 ja 2. Näiltä osilta ympäristökeskuksen päätös ja lääninoikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan tältä osin Uudenmaan ympäristökeskukselle, jonka tulee määritellä suojeltavan luontotyypin rajat tältä osin uudelleen tämän päätöksen mukaisesti.

3) Valitukset hylätään siltä osalta kuin ne koskevat Kolavikenin ranta-alueen muuta kuin sen läntistä osaa eli edellä tarkoitetun vyöhykekartan muita osa-alueita kuin osa-alueet 1 ja 2. Näiltä osilta lääninoikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Perustelut:

1) Puheena olevan vaatimuksen tutkiminen ei kuulu korkeimmasta hallinto-oikeudesta annetun lain 3 § huomioon ottaen korkeimman hallinto-oikeuden toimivaltaan.

Ratkaisuosan kohtia 2-3) koskevat yhteiset perustelut:

1. Sovellettavat säännökset

Arvioitaessa kysymyksessä olevaa Kolavikenin ranta-aluetta suojeltavana luontotyyppinä tulevat sovellettaviksi luonnonsuojelulain (1096/1996) 4 luvussa olevan 29 §:n säännökset, joiden mukaan muun muassa seuraaviin luontotyyppeihin kuuluvia luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu: 4) luonnontilaiset hiekkarannat; 6) puuttomat tai luontaisesti vähäpuustoiset hiekkadyynit.

Luonnonsuojeluasetuksen (160/1997) 10 §:n 2 momentin mukaan luonnonsuojelulain 29 §:ssä mainituilla luontotyypeillä tarkoitetaan muun muassa seuraavia alueita: 4) Luonnontilaisia hiekkarantoja, jotka ovat riittävän laajoja, jotta niihin on muodostunut sulkeutumatonta hiekkarannan kasvillisuutta ja joilla esiintyy hiekkarannalle tyypillisiä eliölajeja. Maa-aines on hiekkaa tai hietaa eikä rantaa ole rakentamisella taikka täyttämis- tai tasoittamistoimenpiteillä merkittävästi muutettu ja 6) Puuttomia ja luontaisesti vähäpuustoisia hiekkadyynejä, jotka ovat tuulen kuljettaman ja kasaaman hiekka-aineksen muodostamia alueita, jotka metsätaloudellisesti ovat jouto- tai kitumaita.

Luonnonsuojelulain 31 §:n mukaan alueellinen ympäristökeskus voi yksittäistapauksessa myöntää poikkeuksen lain 29 §:n 1 momentin kiellosta, mikäli kyseisen luontotyypin suojelutavoitteet eivät huomattavasti vaarannu tai luontotyypin suojelu estää yleisen edun kannalta erittäin tärkeän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen.

Rakenteellisesti luonnonsuojelulain 4 luvun luontotyypin suojelua koskevat säännökset eroavat lain 3 lukua "Luonnonsuojelualueet ja luonnon muistomerkit" sekä lain 5 lukua "Maiseman suojelu" koskevista säännöksistä muun muassa siinä, että luontotyypin suojelun ei ole katsottu edellyttävän annettaviksi erityisiä määräyksiä alueen käytöstä tai hoidosta eivätkä luonnonsuojelulain 4 luvun säännökset siitä syystä sisällä valtuutta antaa maanomistajaa koskevia toimenpiteisiin ryhtymiseen velvoittavia määräyksiä tai oikeuta viranomaisia vaatimaan alueelle laadittavaksi hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Luonnonsuojelulain 31 §:ssä ainoastaan annetaan alueelliselle ympäristökeskukselle eräin edellytyksin oikeus myöntää yksittäistapauksessa poikkeuksia laissa suoraan olevasta kiellosta muuttaa aluetta.

2. Alueen ominaispiirteet ja tarvittavat hoitotoimet

Kolavikenin ranta-alueen on lääninoikeuden valituksen johdosta pysyttämässä ympäristökeskuksen päätöksessä todettu täyttävän luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 1 momentissa säädettyjen luontotyypin ominaispiirteiden kannalta luonnonsuojelulain luonnontilaiselle hiekkarannalle tai puuttomille tai luontaisesti vähäpuustoisille hiekkadyyneille asettamat vaatimukset. Tällaisia ominaispiirteitä ovat tietynlainen kallio- ja maaperä sekä niiden vesi- ja ravinnetalous ja näihin olosuhteisiin luontaisesti

sopeutuneet eliölajit ja eliöyhdyskunnat.

Asiassa esitetyt korkeimman hallinto-oikeuden käytettävissä olleet asiantuntijalausunnot ovat tukeneet ympäristökeskuksen käsitystä.

Kaikki asianosaiset ja asiantuntijat ovat olleet yksimielisiä siitä, että alue tarvitsee jatkuvaa hoitoa. Tämä käsitys ilmenee myös Uudenmaan ympäristökeskuksen 11.6.1999 tekemästä suojeltujen luontotyyppien hoidoksi nimetystä päätöksestä, jota ympäristökeskus on kuvannut luonnonsuojelulain 31 §:ssä tarkoitetuksi poikkeukseksi. Tuossa päätöksessä on muun muassa lausuttu, että niin kutsutusta Bellevuen rannasta voidaan koneellisesti poistaa kaikki kurtturuusut ja männyn taimet juurineen. Bellevuen alueella vanhan levän kerrostumia voidaan poistaa noin 15 cm:n syvyydeltä samalle tasolle kuin ympäröivä alue. Niin kutsutulla Bellevuen alueella kasvavat hiekkarannalle ja dyynille luonteenomaiset kasvit sekä hyönteisten ravintokasvit säästetään. Rantavehnää voidaan poistaa eteläpuolella sijaitsevilta alueilta. Uutta rannalle ajautuvaa levämassaa voidaan tarkennetun hakemuksen mukaisesti poistaa koko luontotyyppirajauksen alueen rantaviivasta.

Saaduista selvityksistä ilmenee, että etenkään alueen länsiosan säilyttäminen nykytilan mukaisena ei ole mahdollista ilman laajahkoja hoitotoimia.

3. Johtopäätökset

Ratkaisuosan kohta 3

: Muulta kuin oheisesta vyöhykekartasta ilmenevien osa-alueiden 1 ja 2 eli niin kutsutun Bellevuen rannan osalta Kolavikenin ranta-alueen on katsottava säilyttäneen jo toteutetuista hoitotoimenpiteistä huolimatta luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 4 ja 6 kohdassa tarkoitetun luonnontilan tai siihen verrattavan tilan. Näillä ja muutoin hallinto-oikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla ei lääninoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen sanotulta osalta ole syytä.

Asian ovat ratkaisseet hallintoneuvokset Timo Silenti, Pirkko Ignatius, Lauri Tarasti, Heikki Karapuu ja Pekka Vihervuori. Asian esittelijä Ilpo Havumäki.

Eri mieltä olleen hallintoneuvos Pekka Vihervuoren, jonka mielipiteeseen hallintoneuvos Pirkko Ignatius yhtyi, äänestyslausunto: "Oikeudenkäyntimaksun poistamista tai muuttamista koskevan vaatimuksen jätän tutkimatta kuten enemmistökin.

Muutoin asiakirjoista ilmenevän ja katselmuksessa saadun selvityksen perusteella katson, että Kolavikenin ranta-alue koostuu hiekkarannasta ja osin myös hiekkadyynistä. Alueen hiekkarannoille on muodostunut sulkeutumatonta hiekkarannan kasvillisuutta ja niillä esiintyy hiekkarannoille tyypillisiä eliölajeja. Maa-aines on hiekkaa tai hietaa.

Saadun selvityksen mukaan erityisesti Bellevuen edustan rannalla on eri aikoina suoritettu toimenpiteitä lähinnä kasvillisuuden poistamiseksi. Kysymys ei kuitenkaan kokonaisuutena ole ollut rantaa merkittävästi muuttaneista, luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 2 momentin 4 kohdassa tarkoitetuista toimenpiteistä, eikä toimenpiteistä myöskään ole ollut seurauksena, ettei alueen kasvillisuus tai eläimistö enää täyttäisi sanotun kohdan vaatimuksia, vaikka Bellevuen rantaa onkin nykyisin pidettävä Kolavikenin osa-alueista luontoarvoiltaan vähiten edustavana. Poistotoimet ovat kohdistuneet pääosin levämassaan sekä alueelle luontaisesti vieraaseen kurttulehtiruusuun sekä eräisiin sellaisiin kasvilajeihin, joita ei tarkoiteta luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 2 momentin 4 kohdassa. Osin kuitenkin myös maaperää on poistettu. Myös puuraja on osin siirtynyt, mutta tämäkään seikka ei ole johtanut osa-alueen

luonnonarvojen häviämiseen.

Kun otetaan huomioon Suomeen muualta levinneen kurttulehtiruusun taipumus levitä hiekkarannoille, mikä on ollut tiedossa jo luonnonsuojelulakia säädettäessä, ja lajin nykyisin yleinen esiintyminen muuallakin merenrannikon erilaisilla hiekkarannoilla, ei sen esiintyminen Kolavikenin ranta-alueella sellaisenaan estä luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 4 kohdan soveltamista. Samoin myös rannan rehevöitymiseen osin johtanut Itämeren rehevöityminen on yhteinen piirre kaikille rannikkoalueille.

Luontotyypin muuttamista tarkoittava kielto koskee luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin mukaan vain sellaista alueen muuttamista, jonka seurauksena luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen alueella vaarantuu. Alueen hoito, jolla ei tuollaista seurausta ole, ei sitä vastoin ole kiellettyä. Toisaalta omistajaa tai haltijaa ei luonnonsuojelulain 4 luvun säännösten nojalla voida velvoittaa alueen aktiiviseen hoitoon. Jos suojeltuun luontotyyppiin kuuluvan alueen luonnonarvot myöhemmin häviävät, alueen suojelu voidaan luonnonsuojelulain 30 §:n 3 momentin mukaisesti erikseen lakkauttaa.

Kun otetaan huomioon edellä sanottu ja muutoin lääninoikeuden päätöksestä ilmenevät perusteet, Uudenmaan ympäristökeskuksen päätöksellään rajaama Kolavikenin ranta-alue koostuu luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 4 kohdassa ja luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 2 momentin 4 kohdassa tarkoitetuista luonnontilaisista hiekkarannoista sekä luonnonsuojelulain 29 §:n 1 momentin 6 kohdassa ja luonnonsuojeluasetuksen 10 §:n 2 momentin 6 kohdassa tarkoitetusta, luonnontilaisesta tai luonnontilaiseen verrattavasta hiekkadyynistä. Lääninoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei siten ole syytä."