Death benefit claim dismissed because victim did not claim compensation before death.

A:n oikeuden saada korvausta rikosvahinkolain nojalla ei katsottu siirtyneen hänen oikeudenomistajilleen, kun A ei ollut hakenut korvausta Valtiokonttorilta elinaikanaan.

Esitiedot

A:n kuolinpesä haki Valtiokonttorilta rikosvahinkolain nojalla korvausta A:n sairaanhoitokuluista sekä kivusta, särystä ja muusta tilapäisestä haitasta.

Valtiokonttorin ratkaisu ja perustelut

Henkilövahingon kärsinyt A oli kuollut ennen korvaushakemuksen tekemistä eikä ollut näytetty, että hän olisi itse hakenut korvausta elinaikanaan. Näin ollen A:n oikeus saada korvausta kärsimästään henkilövahingosta ei ollut siirtynyt hänen oikeudenomistajilleen siten, että korvausta A:n kärsimästä henkilövahingosta voitaisiin suorittaa hänen kuolinpesälleen, joten korvaushakemus hylättiin.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A:n kuolinpesä haki muutosta Valtiokonttorin päätökseen ja vaati Valtiokonttorin velvoittamista suorittamaan korvausta kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta 3.000 euroa sekä vamman sairaanhoito- ja matkakustannuksista 769,60 euroa. A:n kuolinpesä vetosi käräjäoikeuden tuomioon, jonka mukaan A:n esitutkinnassa tekemä vaatimus oli katsottu vahingonkorvauslain 7 luvun 3 §:ssä tarkoitetuksi, ennen kuolemaa tehdyksi vaatimukseksi. A:n kuolinpesä katsoi olevansa asianosaisseuraannon perusteella oikeutettu korvaukseen.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Valtiokonttorin päätöstä ei muutettu. Valitus hylättiin.

Äänestysratkaisu (7 - 4).

Vakuutusoikeuden perustelut

Rikosvahinkolain (1204/2005) 1 §:n 1 momentin mukaan rikoksella luonnolliselle henkilölle tai kuolinpesälle aiheutettu vahinko korvataan valtion varoista siten kuin tässä laissa säädetään.

Rikosvahinkolain esitöiden (HE 192/2005) mukaan laki koskee vain luonnolliselle henkilölle ja kuolinpesälle aiheutetun vahingon korvaamista. Korvauksen suorittaminen kuolinpesälle tullee käytännössä useimmiten kysymykseen korvattaessa hautauskustannuksia 8 §:n 1 momentin nojalla.

Vakuutusoikeus totesi, että vakiintuneen oikeuskäytännön (esimerkiksi vakuutusoikeuden päätös 12.10.2006/4883:2005) mukaan vahingon kärsineen kuoleman jälkeen rikosvahinkolain nojalla voidaan suorittaa korvausta oikeudenomistajille vain siinä tapauksessa, että vahingon kärsinyt itse on ehtinyt saattaa korvaushakemuksensa vireille Valtiokonttorissa elinaikanaan.

Uusi rikosvahinkolaki, jota sovelletaan nyt käsiteltävänä olevassa asiassa, on tullut voimaan 1.1.2006. Uudessakaan laissa ei ole nimenomaisesti säädetty kuolinpesän oikeudesta hakea korvauksia rikosvahingon perusteella rikoksen uhrin kuoleman jälkeen tilanteessa, jossa vahingon kärsinyt itse ei ole saattanut korvaushakemusta vireille Valtiokonttorissa elinaikanaan. Rikosvahinkolain esitöissä (HE 192/2005) ei ole myöskään tuotu ilmi, että aikaisempaa vakiintunutta oikeuskäytäntöä olisi tältä osin ollut tarkoitus muuttaa.

A oli kuollut 11.7.2007. A:n kuolinpesän korvaushakemus oli saapunut Valtiokonttorille 13.6.2008. Koska A ei ollut hakenut korvausta Valtiokonttorilta elinaikanaan, ei hänen oikeutensa saada korvausta rikosvahinkolain nojalla ollut siirtynyt hänen oikeudenomistajilleen.

Lainkohdat

Rikosvahinkolaki 1 § ja 4 §

Äänestyslausunto

Eri mieltä olleet jäsenet poistivat Valtiokonttorin päätöksen sairaanhoito- ja matkakustannuksia koskevalta osin ja palauttivat asian näiltä osin Valtiokonttorille uudelleen käsiteltäväksi sekä hylkäsivät valituksen enemmälti.

Henkilövahingon ja kärsimyksen korvaamista koskevien vahingonkorvauslain säännösten uudistamisen (HE 167/2003) keskeisimpänä tavoitteena on ollut vahinkoa kärsineiden yhdenvertaisen kohtelun edistäminen. Tähän tavoitteeseen on todettu sisältyvän pyrkimys yhtenäistää oikeus- ja korvauskäytäntöä paitsi suoraan vahingonkorvauslain nojalla korvattavien vahinkojen osalta myös erityisten korvausjärjestelmien piirissä korvattavien vahinkojen ja vahingonkorvauslain nojalla korvattavien vahinkojen välillä.

Rikosvahinkolain esitöiden (HE 192/2005) mukaan lain uudistuksen tavoitteena on vastaavasti edistää sitä, että korvaukset henkilövahingoista ja kärsimyksestä rikosvahinkolain nojalla määrättäisiin mahdollisimman yhdenmukaisesti vahingonkorvauslakiin perustuvien vahingonkorvausten kanssa. Niiltä osin kuin rikosvahinkolain mukainen korvaussuoja on suppeampi kuin vahingonkorvauslain mukainen korvaussuoja, ehdotetaan sääntelyä, jossa erot korvaussuojien laajuudessa nimenomaisesti ilmenevät laista.

Vahingonkorvauslakia sovellettaessa korvaus taloudellisista menetyksistä siirtyy vahinkoa kärsineen oikeudenomistajille tämän kuoltua. Oikeus korvaukseen aineettomasta vahingosta suoritettaviin korvauksiin siirtyy oikeudenomistajille, mikäli vahinkoa kärsinyt on esittänyt korvausvaatimuksen ennen kuolemaansa.

Huomioon ottaen rikosvahinkolain esitöistä ilmenevän pyrkimyksen yhdenmukaiseen korvauskäytäntöön mainitun lain ja vahingonkorvauslain soveltamisessa eri mieltä olleet jäsenet katsoivat, että myös rikosvahinkolain nojalla oikeus korvaukseen taloudellisista menetyksistä siirtyy vahinkoa kärsineen kuoltua tämän oikeudenomistajille. Näin ollen Valtiokonttorin ei olisi tullut hylätä kuolinpesän korvaushakemusta A:n matka- ja sairaanhoitokustannusten osalta sillä perusteella, että rikosvahinkolain mukainen korvaushakemus oli tehty vasta A:n kuoleman jälkeen.

Korvausta aineettomasta vahingosta on sen sijaan pidettävä kiinteästi rikoksen uhriin liittyvänä, luonteeltaan henkilökohtaisena korvauksena. Tämä huomioon ottaen oikeuden korvaukseen aineettomasta vahingosta on katsottava siirtyvän oikeudenomistajille ainoastaan, jos vahinkoa kärsinyt on hakenut rikosvahinkolain mukaista korvausta ennen kuolemaansa. Näin ollen A:n kuolinpesällä ei ollut oikeutta rikosvahinkolain nojalla korvaukseen kivun ja säryn sekä muun tilapäisen haitan osalta.

Osasto

Äänestys

7 - 4