Insurance court denied legal aid because the applicant could manage the claim without a lawyer.

A:n katsottiin kykenevän ilman avustajaa asianmukaisesti valvomaan etuaan ja oikeuttaan rikosvahingon korvaamista valtion varoista koskevassa valitusasiassa. Vakuutusoikeus otti avustajan tarvetta arvioidessaan huomioon myös hallintolainkäyttölain 33 §:n määräyksen valitusviranomaisen eli vakuutusoikeuden velvollisuudesta huolehtia asian selvittämisestä.

Esitiedot

A oli oikeusaputoimistoon toimittamallaan 18.11.2002 päivätyllä hakemuksella hakenut oikeusapua taannehtivasti 31.7.2002 lähtien koskemaan jo suoritettuja toimenpiteitä asiassa, jossa oli kysymys muutoksenhausta vakuutusoikeuteen Valtiokonttorin 26.7.2002 antamasta päätöksestä rikosvahinkolain mukaisen pysyvän kosmeettisen haitan korvattavuutta koskevassa asiassa.

A oli pyytänyt, että hänen oikeudenkäyntiavustajakseen määrättäisiin asianajaja B.

Oikeusaputoimisto oli 22.11.2002 antamallaan päätöksellä myöntänyt oikeusapua taannehtivasti 31.7.2002 lukien. Avustajaa ei ollut määrätty, koska asia oli yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävä hakemusasia, eikä siihen ollut erityisen painavia syitä ja koska kyseessä oli yleisessä tuomioistuimessa käsiteltävään hakemusasiaan verrattavissa oleva hakemusasia, joten hakijan ei katsottu tarvitsevan avustajaa. Päätöksessä oli avustajanmääräyksen osalta viitattu oikeusapulain 6 §:n 1 momenttiin ja 2 momentin 1 kohtaan.

Ratkaisupyyntö

A teki ratkaisupyynnön, minkä oikeusaputoimisto siirsi 20.12.2002 vakuutusoikeuden käsiteltäväksi.

Vaatimukset vakuutusoikeudessa

A vaati oikeusavun myöntämistä hakemuksensa mukaisesti. A katsoi, että hänen esittämänsä avustaja oli hylätty perusteettomasti. Asia ei ollut vähäpätöinen vaan sellainen, jossa avustajan määrääminen oli tarpeen. Avustajan tarve tuli arvioida siinä mielessä pystyykö asianosainen itse ilman lainopillista apua laatimaan valitukset asianmukaisesti. A katsoi, että tässä asiassa hän tarvitsi oikeudenkäyntiavustajaa.

Välitoimet

Vakuutusoikeudelle toimitettiin 29.11.2001 päivätty Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päätös, 4.10.2002 päivätty lasku, 16.10.2002 päivätty kaupunki C:n sosiaali- ja terveyslautakunnan ilmoitus, 23.10.2002 päivätty Kansaneläkelaitoksen etuusilmoitus ja sitä koskeva todistustilaus sekä kaupunki D:n sosiaali- ja terveyskeskuksen telefaxlähete.

Vakuutusoikeudella oli käytettävänään asiaa ratkaistaessa A:n rikosvahinkolain mukaista valitusasiaa koskevat asiakirjat.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Oikeusapupäätöstä ei muutettu ja vaatimus avustajan määräämisestä hylättiin.

Vakuutusoikeuden perustelut

Oikeusapulain 1 §:n 1 momentin mukaan oikeusapua annetaan henkilölle, joka tarvitsee asiantuntevaa apua oikeudellisessa asiassa ja joka taloudellisen asemansa vuoksi ei kykene itse suorittamaan sen hoitamisen vaatimia menoja.

Oikeusapulain esitöiden (HE 82/2001) mukaan oikeusavun myöntämisen yleisenä edellytyksenä on taloudellisten kriteerien ohella oikeusavustajan tarve. Avustajan tarvetta harkittaessa ratkaisevaa on se, kykeneekö hakija ilman avustajaa asianmukaisesti valvomaan etuaan kyseessä olevassa asiassa. Avustajan tarvetta harkittaessa tulee muun ohessa ottaa huomioon Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksessa asetetut vaatimukset.

Oikeusapulain säätämisen yhtenä tarkoituksena on ollut laajentaa lakimieskoulutuksen saaneiden yksityisten avustajien oikeutta antaa valtion varoista kustannettavaa oikeusapua myös kaikissa erityistuomioistuimissa eli muun muassa vakuutusoikeudessa. Avustajan määräämisen tarpeellisuutta vakuutusoikeudessa arvioitaessa on lain esitöissä muun muassa todettu, että vakuutusoikeudessa käsiteltävissä asioissa, joissa on usein kyse muutoksenhausta viranomaisen sosiaalivakuutusasiassa antamaan päätökseen, ratkaisut usein perustuvat asiassa hankittuun lääketieteelliseen selvitykseen. Jos asianosainen kykenee itsekin ilman avustajaa hoitamaan asiansa esittämällä hankkimansa selvityksen, ei avustajan tarvetta koskeva kriteeri täyty.

Oikeusapulain 6 §:n 2 momentin 1-4 kohdissa on erikseen säädetty asiaryhmistä, joissa oikeusapuun ei pääsääntöisesti kuulu avustaminen. Säännöksen 1 kohta koskee vain yleisiä tuomioistumia eikä vakuutusoikeudessa käsiteltäväksi ole myöskään määrätty sellaisia asioita, joita tarkoitetaan säännöksen 2, 3 ja 4 kohdissa.

Valtiokonttori on 26.7.2002 antamallaan päätöksellä muun ohessa myöntänyt A:lle korvausta pysyvästä kosmeettisesta haitasta A:n vaatiman 2.236,90 euron sijasta kohtuulliseksi harkitsemansa 550 euroa sekä vaatteiden vahingoittumisesta aiheutuneesta vahingosta A:n vaatiman 336,38 euron asemesta, rikosvahinkolain 11 §:ään perustuva A:n oma myötävaikutus huomioon ottaen, 224,25 euroa. Muutoksenhakemuksessa Valtiokonttorin rikosvahinkolain mukaisessa korvausasiassa antamaan päätökseen on kysymys A:lle rikoksen seurauksena aiheutuneen pysyvän kosmeettisen haitan korvattavuuden määrästä sekä hänelle rikoksen seurauksena aiheutuneen vaatevahingon korvaamisen määrästä.

A:n oikeus rikosperusteiseen vahingonkorvaukseen rikoksen tekijältä on vahvistettu Helsingin käräjäoikeuden 16.3.2001 antamalla tuomiolla. Helsingin hovioikeus ei ole 7.5.2002 antamallaan tuomiolla muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Vahingonkorvaustuomion perustelujen mukaan vahingonkorvausta on soviteltu pysyvän kosmeettisen haitan korvattavuuden osalta A:n oman myötävaikutuksen perusteella. Rikoksentekijä on käräjäoikeudessa myöntänyt A:n esittämän korvausvaatimuksen pilalle menneiden vaatteiden osalta kokonaisuudessaan oikeaksi. Vahingonkorvaustuomiossa on rikoksentekijä velvoitettu suorittamaan A:lle korvaus pilalle menneistä vaatteista täysimääräisesti.

Rikosvahinkolain mukaista korvausta haetaan Valtiokonttorilta. Hakemukseen on liitettävä muun ohessa asian tuomioistuinkäsittelyssä syntyneet pöytäkirjat sekä selvitys vahingosta ja muu tarpeellinen näyttö. Valtiokonttori ei ole korvauksen määrän osalta sidottu tuomioistuimen korvausasiassa antamaan ratkaisuun.

Rikosvahinkokorvauksen hakijalle rikoksen seurauksena aiheutuneen pysyvän kosmeettisen haitan korvattavuuden arviointi perustuu lähtökohtaisesti jo asian tuomioistuinkäsittelyn yhteydessä esitettyyn asiakirja-aineistoon ja erityisesti sen yhteydessä esitettyyn lääketieteelliseen selvitykseen. Asiassa on esitetty edellä mainittujen käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioiden lisäksi 12.10.2000 päivätty lääkärinlausunto. A:n avustajana toimiva asianajaja ei ole katsonut tarpeelliseksi esittää tältä osin vakuutusoikeudelle mitään uutta selvitystä. Pysyvän kosmeettisen haitan korvattavuuden osalta kyse on rikosvahinkoasioissa tavanomaisena pidettävästä korvauksen määrää koskevasta kysymyksestä eikä asian ratkaisemiseen sisälly vaativia oikeus- ja tosiasiakysymyksiä.

A:lle rikoksen seurauksena aiheutuneen vaatevahingon korvaamisen osalta vakuutusoikeus toteaa, että A:n avustaja on valituskirjelmässä tältä osin ainoastaan esittänyt vaatimuksen korvauksen maksamisesta jo Valtiokonttorille esitetyn vaatimuksen mukaisesti. Avustajan sanotusta menettelystä voidaan päätellä, ettei hänkään ole katsonut A:n oikeusturvan tältä osin edellyttävän lisäselvityksen esittämistä asiassa tai edes muutosvaatimuksen tarkempaa perustelemista. Vaatevahingon korvaamisen osalta kyse on tässä tapauksessa lähtökohtaisesti rikosvahinkoasioissa tavanomaisena pidettävästä korvauksen määrän arvioinnista ottaen huomioon sen, että vahingonkorvaustuomio tältä osin on perustunut tekijän myöntämiseen.

Vakuutusoikeus katsoo, että A kykenisi itsekin ilman avustajaa asianmukaisesti valvomaan etuaan ja oikeuttaan asiassa eli valittamaan vakuutusoikeuteen. Asiassa ei myöskään ole vedottu sellaiseen A:n henkilöstä johtuvaan syyhyn, jonka perusteella voitaisiin arvioida, ettei hän olisi kyennyt itse hakemaan muutosta Valtiokonttorin päätökseen.

Vakuutusoikeus on avustajan tarvetta arvioidessaan ottanut lisäksi huomioon hallintolainkäyttölain 33 §:n määräyksenvalitusviranomaisen eli vakuutusoikeuden velvollisuudesta huolehtia asian selvittämisestä.

Osasto