Insurance court dismissed appeal; injury deemed too minor to aggravate pre-existing shoulder arthritis after 2001.

Vakuutusoikeus katsoi, ettei A:lle sattunutta tapaturmamekanismia voitu pitää niin suurienergisenä, että sen seurauksena olisi aiheutunut terveen kiertäjäkalvosimen repeämä. Kysymykseen ei myöskään enää tullut A:lla todetun oikean olkapään rappeumasairauden olennainen paheneminen.

Esitiedot

A oli työssään irroittanut kivirapuista liukuestekumia maalinpoistoaineella. Hän oli alas tullessaan liukastunut ja estääkseen kaatumisen hän oli tarttunut kaiteesta kiinni, jolloin hänen oikea olkavartensa oli revähtänyt taaksepäin.

Vakuutuslaitos oli myöntänyt A:lle oikean olkavarren venähdysvamman johdosta päivärahaa 100 %.n työkyvyn alentuman mukaan ajoille 18.1. - 25.2.2001 ja 26.2. - 26.3.2001. Vakuutuslaitos oli todennut antamassaan päätöksessään, että työkyvyttömyyden ja sairaanhoitokulujen tarve 26.3.2001 jälkeen eivät johdu enää korvatusta työtapaturmasta.

A haki tapaturmalautakunnalta muutosta vakuutuslaitoksen antamaan päätökseen ja vaati korvausten suorittamista 26.3.2001 jälkeenkin. A kertoi tapaturmavammansa syntyneen siten, että hän oli liukastunut portaissa. Kyseessä oli jyrkät, noin 10 metriä pitkät kiviportaat, joissa hän oli alkanut kaatua selkä edellä. Kaatuessaan hän oli tarttunut oikealla kädellä kaiteeseen ja jäänyt roikkumaan sen varaan. A totesi, ettei tapaturmamekanismi ole ollut vähäinen. A viittasi myös korkeimman oikeuden ennakkopäätökseen KKO:2000:128.

Tapaturmalautakunnan ratkaisu

Tapaturmalautakunta muutti valituksenalaista päätöstä ja määräsi vakuutuslaitoksen suorittamaan edelleen korvausta tapaturman aiheuttaman olkapääsairauden olennaisen pahenemisen osalta leikkaukseen 13.5.2001 saakka. Asia palautettiin vakuutuslaitokselle tapaturmalautakunnan päätöksestä aiheutuvia toimenpiteitä varten.

Tapaturmalautakunta hylkäsi valituksen muilta osin.

Tapaturmalautakunnan perustelut

Tapaturmavakuutuslain 1 §:n 1 momentin ja 4 §:n 1 momentin nojalla työntekijällä on oikeus saada tämän lain mukaista korvausta häntä kohdanneen työtapaturman aiheuttamasta vammasta tai sairaudesta.

Kun ratkaistaan sitä, onko vamma tai sairaus tapaturman aiheuttama, perustuu syy-yhteyden harkinta oikeuskäytännössä ensisijaisesti lääketieteelliseen tietämykseen vammojen ja sairauksien syntymekanismeista sekä tältä pohjalta tehtävään todennäköisyysarvioon. Syy-yhteyden hyväksyminen edellyttää, että syy-seuraussuhde tapaturman ja vamman tai sairauden välillä on lääketieteellisesti arvioiden todennäköinen.

Työtapaturman seurauksena korvataan tapaturmavakuutuslain 4 §:n 4 momentin nojalla myös muun kuin työtapaturman aiheuttaman vamman tai sairauden olennainen paheneminen, kun paheneminen on todennäköisesti aiheutunut työtapaturmasta. Korvausta maksetaan tällöin sairauden tai vamman pahenemisen ajalta.

Päivärahaa suoritetaan siihen saakka, kunnes tapaturmavammasta johtunut tapaturmavakuutuslain 17 §:n 1 ja 3 momentin nojalla korvattava työkyvyttömyys on päättynyt, kuitenkin enintään yhden vuoden ajan tapaturmapäivästä lukien. Päivärahan saamisen edellytyksenä on, että työntekijän kyky tehdä työtään on alentunut vähintään 10 %.

Lääketieteellisen tietämyksen mukaan kiertäjäkalvosimen repeämä voi syntyä rappeumamuutosten tai olkapäähän kohdistuvan tapaturman seurauksena. Kiertäjäkalvosimeen vähitellen kehittyvät rappeumamuutokset heikentävät jännekudosta. Kiertäjäkalvosimen rappeuman syynä voi olla se, että olkalisäkkeen alainen tila on ahdas. Ahtaassa tilassa kiertäjäkalvosinjänne hankautuu sekä vähitellen ohenee käden ja olkanivelen liikkeissä. Kiertäjäkalvosimen rappeumamuutokset ja jänteen rakenteen heikkeneminen saattavat olla seurausta myös heikosta verenkierrosta olkapään alueella.

Oikeuskäytännössä kiertäjäkalvosimen repeämä katsotaan korvaukseen oikeuttavaksi yleensä silloin, kun tapaturmana on yläraajan varaan riippumaan jääminen, kaatuminen suoraan olkapään päälle, tai ojennetun yläraajan varaan, tai voimakkuudeltaan ja mekanismiltaan näitä vastaava vahinkotapahtuma.

Kun tapaturmana on yläraajan varaan riippumaan jääminen, edellyttää repeämän korvattavuus yleensä sitä, että vahingoittunut on jäänyt yläraajansa varaan riippumaan koko painollaan, esimerkiksi putoamista tapaturman yhteydessä.

Tapaturmailmoituksen ja lääkärinlausuntojen mukaan A on portaita alas tullessaan liukastunut ja estääkseen kaatumisen hän on tarttunut kaiteesta kiinni, jolloin hänen oikea olkavartensa on revähtänyt taaksepäin.

Tapaturman seurauksena korvaukseen oikeuttaa oikean olkavarren venähdysvamma ja tapaturman aiheuttama olkapääsairauden paheneminen. Näiden johdosta A:lle tulee suorittaa edelleen korvausta 100 %:n työkyvyn alentuman mukaan 13.5.2001 suoritettuun leikkaukseen saakka. Tapaturman ei voida enää viimeksi mainitun päivän jälkeen arvioida aiheuttaneen rappeumasairauden olennaista pahenemista eikä näin ollen tapaturmavakuutuslain 17 §:n 1 ja 3 momenttien nojalla korvattavaa vähintään 10 %:n työkyvyn alentumaa eikä 15 §:n 1 momentin nojalla korvattavia vamman johdosta tarpeellisia sairaanhoitokuluja.

A:lla on ultraääni- ja magneettitutkimuksissa todettu kiertäjäkalvosimen repeämä, joka on vahvistunut leikkauksessa. Magneettikuvauksessa hänellä on todettu lisäksi rappeumaperäisiä muutoksia (solisluu-olkalisäkenivelen alkava nivelrikko ja olkalisäkkeen osteofyyttinokkaa). Huomioon ottaen tapaturmailmoituksessa ja lääkärinlausunnoissa kerrottu vammamekanismi tapaturmalautakunta katsoo, että A:lla todettu kiertäjäkalvosimen repeämä ei ole korvatun tapaturman seurausta, vaan johtuu olkapään rappeumaperäisistä muutoksista. Sen sijaan kyseinen tapaturma on olennaisesti pahentanut rappeumaperäistä olkapääsairautta, minkä johdosta korvausta suoritetaan kyseisen pahenemisen ajalta. Korvausta ei ole kuitenkaan suoritettava enää tapaturman aiheuttamana olennaisena pahenemisena 13.5.2001 jälkeiseltä ajalta.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A haki muutosta tapaturmalautakunnan päätökseen ja vaati, että vakuutuslaitos velvoitetaan korvaamaan 17.1.2001 sattunut tapaturma myös 13.5.2001 jälkeiseltä ajalta ensisijaisesti siten, että vamman katsotaan aiheutuneen tapaturmasta tai toissijaisesti siten, että tapaturman katsotaan olennaisesti pahentaneen rappeumasairautta. A korosti, että vamma on aiheuttanut työkyvyttömyyttä ja kustannuksia myös 13.5.2001 jälkeenkin. Hän kertoi, että hänen tapaturmavammansa syntyi siten, että hän liukastui työtehtävää suorittaessaan portaissa, jotka olivat noin kymmenen metriä pitkät ja jyrkät. Kaatuessaan selkä edellä hän oli tarttunut oikealla kädellä kaiteeseen ja jäänyt roikkumaan sen varaan. A korosti, että hänen vammamekanisminsa on hyvin samankaltainen kuin yläraajan varaan riippumaan jääminen, koska olennaista lienee riuhtaiseva liike, jonka takana on henkilön koko paino. A viittasi myös korkeimman oikeuden tapaukseen KKO 2000:128.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Tapaturmalautakunnan päätöstä ei muutettu ja valitus siis hylättiin.

Vakuutusoikeuden perustelut

Tapaturmalautakunnan päätöksessä mainitut perustelut. Vakuutusoikeus totesi lisäksi, että A:n ilmoituksen mukaan hän oli 17.1.2001 liukastunut jyrkissä noin kymmenen metriä pitkissä kiviportaissa ja alkanut kaatua selkä edellä, jolloin hän oli ottanut oikealla kädellä kaiteesta kiinni ja jäänyt sen varaan roikkumaan. Vakuutusoikeus katsoi, että A:lle sattunutta tapaturmamekanismia ei voida pitää niin suurienergisenä, että sen seurauksena aiheutuisi terveen kiertäjäkalvosimen repeämä. Myöskään A:lla todetut lääketieteelliset löydökset eivät tue tapaturmavamman ensisijaisuutta. Tapaturmavamman on katsottava olleen siinä määrin pienienerginen, ettei sen voida arvioida olennaisesti pahentaneen A:n oikean olkapään rappeumasairautta niin, että tällä perusteella tapaturmasta aiheutuisi vähintään 10 %:n työkyvyn alentuma tai korvattavia sairaanhoitokuluja 13.5.2001 jälkeen.

Lainkohdat

Tapaturmavakuutuslaki

Osasto