Court rules criminal damage cap does not limit compensation for loss of income or earnings.

Rikosvahinkolain 7 §:n mukainen kertakorvauksen enimmäismäärää koskeva rajoitus ei koskenut tulojen menetyksestä suoritettavaa korvausta. Myöskään lain säännökset, ottaen huomioon 18 §:ssä ja 22 §:ssä säädetty, eivät tukeneet Valtiokonttorin päätöstä siltä osin, kuin siinä oli hylätty tulojen menetystä koskeva korvaushakemus 7 §:n perusteella. Asiassa esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella vakuutusoikeus katsoi, että A oli törkeästä pahoinpitelystä aiheutuneiden henkilövahinkojen johdosta pysyvästi työkyvytön. Vakuutusoikeus katsoi edelleen, että A:lle oli aiheutunut rikosvahinkolain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyä tulojen vähentymistä. A:n hakemusta ei siten olisi tullut hylätä myöskään kyseisen lainkohdan nojalla.

Esitiedot

A, joka oli 8.2.1997 joutunut törkeän pahoinpitelyn kohteeksi, oli hakenut Valtiokonttorilta korvausta hänelle kyseisen rikoksen seurauksena aiheutuneista henkilövahingoista rikosvahinkolain nojalla. Valtiokonttori oli 14.5.1998 ja 7.4.1999 antamillaan päätöksillä myöntänyt A:lle korvauksia. Valtiokonttori katsoi viimeksi mainitussa päätöksessä muun muassa, että rikosvahinkolain 7 §:n mukainen enimmäiskorvaus on 270.000 markkaa ja koska A:lle oli korvattu 14.5.1998 annetulla päätöksellä 87.564,80 markkaa, jäi korvausta suoritettavaksi 182.435,20 markkaa. Valtiokonttori ilmoitti antavansa tulojen vähentymisen osalta päätöksen myöhemmin.

Valituksenalainen päätös

Valtiokonttori antoi 28.8.2000 päätöksensä tulojen vähentymisen osalta hyläten A:n korvausvaatimuksen siltä osin. Valtiokonttori katsoi, ettei korvausta jäänyt enempää suoritettavaksi, koska A:lle oli jo 14.5.1998 ja 7.4.1999 annetuilla päätöksillä myönnetty asiassa rikosvahinkolain 7 §:n mukainen enimmäiskorvaus 270.000 markkaa. Joka tapauksessa Valtiokonttori katsoi, ettei ollut osoitettu, että A:lle olisi kyseessä olevan rikoksen johdosta aiheutunut rikosvahinkolaissa korvattavaksi säädettyä tulojen vähentymistä.

Muutoksenhaku vakuutusoikeudessa

A haki vakuutusoikeudelta muutosta Valtiokonttorin 28.8.2000 antamaan päätökseen ja vaati sen muuttamista ja korvausten suorittamista tulojen vähentymisestä hakemuksensa mukaisesti. Lisäksi hän vaati oikeudenkäyntikulujensa 1.220 markkaa korvaamista laillisine korkoineen kuukauden kuluttua korvauksen tuomitsemispäivästä lukien.

A katsoi, ettei 7 §:ssä tarkoitettu enimmäiskorvaus 270.000 mk koske tulojen vähentymistä. Hän totesi, että Valtiokonttorin päätöksestä ei ilmene, millä perusteilla Valtiokonttori on katsonut, ettei ole osoitettu, että hänelle olisi rikoksen johdosta aiheutunut rikosvahinkolaissa korvattavaksi säädettyä tulojen vähentymistä. A totesi edelleen muun muassa, että 30.5.1998 päivätyssä lääkärinlausunnossa hänen on katsottu olevan pysyvästi työkyvytön.

Valtiokonttori antoi asiassa vastineensa ja A vastaselityksensä.

Vakuutusoikeuden ratkaisu

Valtiokonttorin päätös kumottiin ja asia palautettiin Valtiokonttorille uudelleen käsiteltäväksi. Valtiokonttori velvoitettiin asian näin päättyessä suorittamaan A:lle korvauksena oikeudenkäyntikuluista vaaditut 205,20 euroa (1.220 markkaa) korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine korkoineen siitä lukien, kun kolmekymmentä päivää oli kulunut vakuutusoikeuden päätöksen postittamisesta.

Vakuutusoikeuden perustelut

Rikosvahinkolain 5 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla henkilövahingon kärsineelle suoritetaan korvaus tulojen ja elatuksen vähentymisestä, jolloin korvaus on enintään 670 markkaa päivältä vähennettynä vahingon kärsineelle samalta ajalta mahdollisesti tulevalla tulolla tai elatuksella.

Lain 7 §:n nojalla, sellaisena kuin se oli ennen 1.1.2000 voimaan tullutta lainmuutosta, henkilövahingon kärsineelle samasta vahinkotapahtumasta suoritettava kertakorvaus ei, 3 §:n nojalla tehtävät vähennykset mukaan luettuina, saa olla 270.000 markkaa suurempi.

Rikosvahinkokomitean mietinnön 1972: A 10 sivulla 45 todetaan kuitenkin muun muassa, että 7 §:n mukainen kertakorvauksen yläraja "ei sitä vastoin koskisi tulojen tai elatuksen vähentymisestä tai elatusvelvollisen menetyksestä toistuvina suorituksina maksettavia korvauksia, koska korvausvelvollisuuden valtiontaloudelle aiheuttama rasitus jakaantuu usealle vuodelle. Jatkuvan korvauksen saajan kannalta olisi myös erittäin kohtuutonta, jos korvauksen suorittaminen korvausvelvollisuuden kestäessä yhtäkkiä voitaisiin lopettaa vain siitä syystä, että korvauksien yhteismäärä on saavuttanut laissa asetetun ylärajan."

Edellä esitetyn perusteella vakuutusoikeus katsoo, että 7 §:n mukainen kertakorvauksen enimmäismäärää koskeva rajoitus ei koske tulojen menetyksestä suoritettavaa korvausta. Myöskään lain säännökset, ottaen huomioon 18 §:ssä ja 22 §:ssä säädetty, eivät tue valituksenalaista päätöstä siltä osin, kuin siinä on hylätty tulojen menetystä koskeva korvaushakemus 7 §:n perusteella. A:n hakemusta ei siten olisi tullut hylätä 7 §:n nojalla.

Toissijaisesti Valtiokonttori on katsonut, ettei ole osoitettu, että A:lle olisi aiheutunut rikosvahinkolaissa korvattavaksi säädettyä tulojen vähentymistä.

Vakuutusoikeus toteaa, että tulojen vähentymisen osalta rikoksentekijän asiamies on Joensuun käräjäoikeudessa rikokseen perustuvan vahingonkorvausasian käsittelyn yhteydessä myöntänyt tulojen vähentymistä koskevan korvausvaatimuksen perusteen ja korvauksen alkamisajankohdan oikeaksi. Käräjäoikeus on tuomiossaan arvioimalla vahvistanut laskentaperusteeksi 10.000 markkaa kuukaudessa. Käräjäoikeus ei siis ole tuomiossaan ottanut kantaa korvauksen perusteeseen tai korvauksen alkamisajankohtaan, koska rikoksentekijä oli myöntänyt ne oikeiksi.

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun 1.3.1997 päivätyn lausunnon mukaan A:n talouden ja hallinnon koulutusohjelman opinnot olivat edenneet normaalisti, mitä tukee asiakirjoissa oleva opintosuoritusrekisteri, vaikkei siinä ole näkynytkään kaikkia A:n siinä vaiheessa suorittamia opintoja.

Asiassa esitetyn lääketieteellisen selvityksen perusteella vakuutusoikeus katsoo, että A on 8.2.1997 tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä aiheutuneiden henkilövahinkojen johdosta pysyvästi työkyvytön.

Ottaen huomioon kaiken edellä esitetyn A:lle on aiheutunut rikosvahinkolain 5 §:n 1 momentin 2 kohdassa säädettyä tulojen vähentymistä. A:n hakemusta ei siten olisi tullut hylätä myöskään sillä perusteella, ettei ole osoitettu, että hänelle olisi aiheutunut rikosvahinkolaissa korvattavaksi säädettyä tulojen vähentymistä.

Koska valituksenalaisella päätöksellä ei ole ratkaistu A:lle rikosvahinkolain nojalla suoritettavaa korvausta sen määrän osalta, vakuutusoikeus harkitsee oikeaksi palauttaa asian Valtiokonttorille ensimmäisenä asteena käsiteltäväksi.

Rikosvahinkolain 4 a §:n nojalla korvaukselle ei makseta korkoa. Oikeudenkäyntikuluja koskevan korvausvaatimuksen osalta asiassa sovelletaan kuitenkin hallintolainkäyttölain ja korkolain säännöksiä. Koska asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, että A joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, vakuutusoikeus katsoo hänen olevan oikeutettu vaatimaansa kohtuullisena pidettävään korvaukseen niiden osalta.

Jaosto

V