Family reunification residence permit denied when spouse no longer resides in Finland under the Act on the Status of Aliens.

Asiassa oli muun ohessa arvioitavana, oliko Maahanmuuttovirasto voinut katsoa, ettei perheenkokoaja enää asu Suomessa ulkomaalaislain tarkoittamalla tavalla.

Valittaja ja perheenkokoaja olivat avioituneet vuonna 2014 ja valittajalle oli myönnetty oleskelulupia Suomeen perhesiteen perusteella. Perheenkokoaja oli saanut Suomen kansalaisuuden toukokuussa 2017. Hän oli muuttanut asumaan ulkomaille työnsä vuoksi elokuussa 2017.

Valittajalle oli 25.10.2018 myönnetty jatkolupa Suomen kansalaisen puolisona ajalle 11.1.2018 - 11.1.2020. Maahanmuuttovirasto oli rajoittanut oleskeluluvan pituutta perheenkokoajan ulkomailla oleskeluun ja asianosaisten perhe-elämään liittyvistä poikkeuksellisista seikoista johtuen, jotta valittajan maassa oleskelun edellytykset voidaan tarkistaa kohtuullisella aikavälillä uudelleen.

Valittaja oli lokakuussa 2019 hakenut jatkolupaa Suomen kansalaisen puolisona. Maahanmuuttovirasto oli 19.5.2020 hylännyt hakemuksen. Hakemuksen käsittelyvaiheessa perheenkokoaja oli ilmoittanut, että hänen suunnitelmanaan oli palata Suomeen tammikuussa 2021. Väestötietojärjestelmän mukaan perheenkokoajalla oli valituksenalaisen päätöksen tekohetkellä Suomessa kotikunta ja vakinainen osoite.

Ulkomaalaislaissa tai lain esitöissä ei ole määritelty ulkomaalaislain 37 §:n 1 momentin ja 50 §:n 1 momentin osalta, milloin perheenkokoaja katsotaan Suomessa asuvaksi.

Hallinto-oikeus katsoi, että ratkaisevaa merkitystä ei tullut antaa yksin väestötietojärjestelmän kotikuntaa koskevalle merkinnälle, vaan se voitiin ottaa huomioon yksittäisenä tekijänä asian arvioinnissa. Tulkinta-apua asiassa voitiin hakea ulkomaalaislain 58 §:n 1 momentin oleskeluluvan peruuttamista koskevasta säännöksestä ja asumisperusteisesta sosiaaliturvasta rajat ylittävissä tilanteissa annetusta lain 5 §:n 1 momentista.

Ottaen huomioon edellä mainitut säännökset ja sen, että perhesiteen perusteella myönnettävän oleskeluluvan edellytyksenä on perheenkokoajan asuminen Suomessa, hallinto-oikeus katsoi, että lähtökohtaisesti perheenkokoaja ei enää useamman vuoden ulkomailla jatkuneen asumisen jälkeen asunut Suomessa ulkomaalaislain tarkoittamalla tavalla. Asian arviointi oli kuitenkin tehtävä kokonaisarvioinnin perusteella ja merkitystä oli annettava ulkomailla asumisen keston lisäksi ainakin ulkomailla asumisen syylle sekä perheenkokoajan siteille Suomeen ja ulkomaille.

Koska perheenkokoaja ei asunut enää Suomessa, ei valittajaa voitu enää pitää perheenkokoajan ulkomaalaislain 37 §:n tarkoittamana perheenjäsenenä, eikä ulkomaalaislain 50 §:n 1 momentin mukainen asumisedellytys myöskään täyttynyt. Hallinto-oikeus katsoi, etteivät valittajan ja perheenkokoajan kertoma perheenkokoajan suunnitelmasta muuttaa takaisin Suomeen sekä valitusvaiheessa toimitettu perheenkokoajan työnantajan lausuma antaneet syytä arvioida asiaa toisin. Näin ollen niitä edellytyksiä, joiden perusteella valittajalle oli myönnetty edellinen määräaikainen oleskelulupa, ei ollut enää olemassa.

Kotikuntalaki 5 § 1 mom

Ulkomaalaislaki 37 §, 50 § 1 mom ja 54 § 1 mom

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeuden jäsenet

Heidi Kärkiö (t), Merja Tarvainen ja Antti Pietinen.

Asian esittelijä Heli Tikkanen

Päätös on lainvoimainen.