Administrative Court denied bank's claim for additional depreciation on buildings due to digitalization and centralization.

Asiassa oli kysymys siitä, voitiinko pankkitoiminnan käytössä olevista pankkirakennuksista tehdä elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 40 §:n mukaiset niiden poistamattomien hankintamenojen osat käypiin arvoihin alentavat lisäpoistot.

Perusteiksi oli esitetty, että pankkikonttorien merkitys pankkitoiminnassa oli sähköisen asioinnin lisääntymisen vuoksi pienentynyt ja tästä sekä työtehtävien keskittämisestä johtuen toimitilat olivat tarpeettoman suuret ja osin myös tyhjillään. Pankkirakennusten käyvistä arvoista oli esitetty kiinteistönvälitysliikkeen arviokirjat. Rakennukset sijaitsivat kahdella pienehköllä paikkakunnalla ja kumpikin niistä oli noin tuhannen neliömetrin suuruinen. Kummassakin työskenteli muutamia pankkitoimihenkilöitä. Toista pankkikonttoria pidettiin auki vain kahtena päivänä viikossa. Pankki oli esittänyt henkilöstömääränsä alentuneen ja pankkikonttoreissa tapahtuneiden asiakaskohtaamisten määrän vähentyneen viime vuosina merkittävästi. Syynä oli pankkitoimialan nopea digitalisoituminen ja pankkitoiminnan rutiini- ja taustatehtävien siirtäminen pois paikallisilta pankeilta ryhmätasoisesti muualla hoidettaviksi.

Hallinto-oikeus hylkäsi pankin sille annetusta ennakkoratkaisusta tekemän valituksen ja katsoi, ettei sillä ollut oikeutta tehdä pankkirakennuksista lisäpoistoja. Perusteluina hallinto-oikeus totesi muun muassa seuraavan:

EVL:n säätämistä koskevasta hallituksen esityksestä ilmenee, että kyseessä olevaa poistoa ei voitaisi tehdä vain sillä perusteella, että omaisuuden todennäköinen myyntihinta on alempi kuin poistamatta oleva hankintameno. Tätä hallituksen esityksessä sanottua on aiheellista pitää edelleen merkityksellisenä, kun otetaan muun ohella huomioon, mitä voidaan yleisesti todeta rahan arvon muuttumisesta toisaalta hallituksen esitystä edeltäneenä aikana ja toisaalta viime vuosikymmeninä. Tähän liittyen hallinto-oikeus toteaa lisäksi, että on myös varsin tavanomaista, ettei rakennuksesta sen valmistumisen jälkeen ole saatavissa sen rakentamismenojen suuruista kauppahintaa.

Lisäpoiston hyväksyminen verotuksessa edellyttää, että verovelvollinen osoittaa käyvän arvon alentumisen olevan seurausta lainkohdassa tarkoitetusta syystä kuten omaisuuden arvonalenemisesta. Vaikka selvitys siitä, että omaisuuden todennäköinen myyntihinta on menojäännöstä alempi, on lisäpoiston tekemisen edellytys, se ei kuitenkaan ole vielä riittävä peruste poiston hyväksymiselle. Hakemuksessa lisäpoistolle esitettyjen perusteiden johdosta on kysymys siitä, onko rakennuksista tullut siinä määrin epäajanmukaisia, että se merkitsee niiden arvonalenemista.

Kyseisiä pankkirakennuksia käytetään edelleen pankin omassa liiketoiminnassa. Kumpaakaan rakennusta ei ole ilmoitettu siirretyn osaksikaan tämän liiketoiminnan yhteydestä muuhun käyttöön. Rakennukset ovat hyväkuntoisia. Hakemuksessa esitetyn selvityksen perusteella ei ole kyseenalaista, etteivätkö nuo rakennukset yhä olisi käyttökelpoisia myös nykymuotoisessakin pankkitoiminnassa kyseisillä paikkakunnilla. Hallinto-oikeus katsoo, ettei pankin hakemuksessa ole esitetty kummankaan pankkirakennuksen osalta sellaisia tässä tapauksessa rakennuksen epäajanmukaisuutta koskevia tai muita vastaavanlaisia seikkoja, joiden johdosta poiston tekemiseksi olisi olemassa laissa tarkoitettu syy.

Laki elinkeinotulon verottamisesta 40 §

Äänestys 2-1

Eri mieltä ollut jäsen olisi hyväksynyt lisäpoistot ja myöntänyt pankille oikeuden niihin seuraavilla perusteilla:

Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 40 §:n lisäpoistosäännöksessä on sen sanamuodonkin mukaan kyse nimenomaan käyvän arvon määrittelemisestä. Käypä arvo on todennäköinen luovutushinta, joka kaupan kohteesta vapailla markkinoilla saataisiin toisistaan riippumattomien tahojen välisessä kaupassa. Käyttöomaisuuden kuten tässä tapauksessa pankkirakennusten osalta kuitenkaan pelkkä markkinahinnan alentuminen ei välttämättä oikeuta lisäpoiston tekemiseen vaan käypää arvoa määritettäessä otetaan huomioon myös rakennusten käyttöarvo pankille. Kuten ennakkoratkaisussakin on todettu, verovelvollisen on lisäksi osoitettava, että tilojen käyttöarvo liiketoiminnan kannalta on alentunut.

Lisäpoiston tekeminen ei lain eikä oikeuskäytännönkään mukaan ole poissuljettua sillä perusteella, että pankkirakennukset on aikanaan hankittu liiketoiminnan pysyvään käyttöön tai sillä, että pankki käyttää niitä edelleen liiketoiminnassaan. Kyse ei ole pelkästään siitä, ovatko rakennukset edelleen käyttökelpoisia tai ajanmukaisia pankkitoiminnan harjoittamiseen. Lisäpoiston tekeminen ei ole poissuljettua tilanteessa, jossa käyttöomaisuuden arvo on alentunut yhteiskunnallisten muutosten myötä. Oikeuskirjallisuudessa on esimerkiksi todettu elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 40 §:n säännöksen tulevan sovellettavaksi silloin kun markkinoille on tullut uutta samaan käyttöön tarkoitettua mutta olennaisesti tehokkaampaa käyttöomaisuutta.

Päätöksen perustelujen mukaan pankkikonttorina käytetyn liikerakennuksen käypä arvo voi sinällään alentua elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 40 §:ssä tarkoitetulla tavalla, jos pankkikonttorin tilat ovat jääneet vaille käyttöä, koska pankin toimintoja on siirretty hoidettavaksi keskitetysti toisen samaan pankkiryhmään kuuluvan yhtiön toimesta tai koska pankin asiakkaat ovat siirtyneet käyttämään digitaalisia pankkipalveluja.

Pankkirakennusten käyvistä arvoista ei arviokirjan lisäksi ollut esitetty muuta selvitystä. KHO ei hyväksynyt lisäpoistoa sen pankkirakennuksen osalta, joka oli edelleen pankkitoiminnan käytössä. Toisen myös edelleen pankkitoiminnan käytössä olleen pankkirakennuksen osalta KHO katsoi pankin osoittaneen sen käyvän arvon alentuneen päätöksestä tarkemmin ilmenevän arvion mukaisen määrän, koska pankkirakennuksen toinen kerros oli jäänyt kokonaan tyhjilleen.