Vaasan HAO 26.10.2016 16/0244/2 · Hallinto-oikeus

Asiassa oli kyse valituksista vuonna 2013 annetusta lupaviranomaisen päätöksestä, jolla oli määrätty korvauksia vesitaloushankkeen johdosta aiheutuneista vahingoista vesilain (264/1961, niin sanottu vanha vesilaki) nojalla. Muutoksenhakijat olivat korvausvaatimusten ohella vaatineet oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä annetun lain (hyvityslaki) mukaista hyvitystä asian käsittelyn pitkän keston vuoksi. Asian ensimmäinen oikeudenkäynti oli alkanut vuonna 1998, kun viivästymishyvitystä vaatineet muutoksenhakijat olivat valittaneet vesitaloushankkeen ensimmäisistä lupapäätöksistä ja vaatineet jo tuolloin vahingonkorvauksia.

Asiassa oli oikeudenkäynnin viivästymistarkastelussa ratkaistavana kysymys siitä, mistä ajankohdasta lukien oikeudenkäynnin viipymistä oli tarkasteltava tilanteessa, kun satamahankkeen lupahakemusasiat oli jaettu kahteen vaiheeseen siten, että hankekokonaisuuteen kuuluvat luparatkaisut oli tehty jokaisesta lupahakemuksesta ensin ja hankkeesta aiheutuvien vahinkojen määrääminen ratkaistiin myöhemmin erikseen.

Hallinto-oikeuden aikaisemmin ratkaisemat muutoksenhakijoiden valitukset satamahankkeen ensimmäisistä lupapäätöksistä vuonna 1998 ja kyseessä olleet valitukset korvauksia koskevasta vuonna 2013 annetusta päätöksestä olivat saman asian oikeudenkäyntejä. Kun satamahankkeesta aiheutuvien vahinkojen selvittäminen ja korvaaminen oli kaikissa hanketta koskevissa lupapäätöksissä vuosien 1998 - 2008 aikana määrätty tehtäväksi toisessa vaiheessa katselmusmenettelyssä, hanketta vastustavilla ja vahingonkorvausta jo vuonna 1998 vaatineilla muutoksenhakijoilla ei tosiasiassa ollut mahdollisuuksia saada korvausvaatimuksiaan ratkaistuksi ennen kuin katselmustoimitusmenettely oli suoritettu ja lupaviranomainen ratkaissut korvaushakemukset. Vanhan vesilain katselmusmenettely oli säädetty poikkeukselliseksi selvittämiskeinoksi, vesitaloushankkeesta aiheutuvat vahingot määrättiin korvattavaksi pääsääntöisesti lupapäätöksen antamisen yhteydessä.

Kun otettiin huomioon, että hyvityslain mukaisen hyvityksen oli tarkoitus olla tehokas kansallinen oikeussuojakeino ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan vastaiselle oikeudenkäynnin viivästymiselle, hallinto-oikeus katsoi, että satamahanketta koskevan vesitalousasian ensimmäisen vaiheen oikeudenkäynnin ja kyseessä olleen korvauksia koskevan oikeudenkäynnin väliin jäänyt hallintomenettelyvaihe, jossa oli erillisessä katselmustoimituksessa selvitetty hankkeesta johtuvien vahinkojen korvaamista, oli tuossa tapauksessa otettava huomioon oikeudenkäynnin kokonaiskestoa tarkastellessa.

Hyvityslain 5 §:n 2 momentin mukainen oikeudenkäynnin kesto oli viivästymistarkastelussa siten alkanut syyskuussa 1998, jolloin muutoksenhakijat olivat ensimmäisen kerran valittaneet sataman rakentamista koskevasta lupahakemusasiasta, riippumatta myös siitä että tuo käsittelyaika lähes kokonaan ulottui ajalle ennen hyvityslain 1.6.2013 voimaan tullutta muutosta.

Asian eri vaiheista saadun selvityksen perusteella hallinto-oikeus katsoi, että vesitaloushankkeen lupa- ja korvausasiat eivät sinällään olleet olennaisesti viivästyneet valtion viranomaisten tai tuomioistuinten menettelytoimista. Asian kokonaiskäsittelyn kestoa selitti se, että ensimmäisten lupapäätöksistä tehtyjen valitusten ratkaisemisen jälkeen katselmustoimitukseen oli määrätty vielä kahdeksan vuoden ajan uusia satamahanketta koskevia lupapäätösten korvaushakemuksia käsiteltäväksi, eikä vuodesta 2003 vireillä ollutta katselmustoimitusta voitu saattaa eteenpäin ennen vuotta 2010.

Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännön (esimerkiksi Scordino v. Italia 27.3.2003) mukaan sopimusvaltion oli järjestettävä oikeusjärjestelmänsä siten, että jokaisen oikeus saada lopullinen päätös asiassa toteutui kohtuullisen ajassa. Ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä (esimerkiksi Castell v. Ranska 21.3.2000) oli katsottu, että hyvin pitkään jatkuneissa oikeudenkäynneissä, yleisesti noin kymmenen vuotta, oikeudenkäynnin pitkittyminen jäi joka tapauksessa valtion vastuulle.

Sataman vesitalouslupia ja niihin liittyviä korvaushakemuksia koskevan oikeudenkäynnin kokonaiskesto oli yhteensä noin 18 vuotta, joka oli huomattavan pitkä aika. Oikeudenkäynti oli viivästynyt hyvityslain 3 §:n tarkoittamalla tavalla. Hallinto-oikeus katsoi, että viime sijassa kokonaisvastuu asian viivästymisestä oli valtiolla, vaikka asian käsittelyn pitkittymiseen oli sinällään vaikuttanut luvan haltijoiden samaa asiaa koskevien lupahakemusten vireillepano useiden vuosien ajan sekä satamahankkeen poikkeuksellinen laajuus. Oikeudenkäynnin kokonaiskestoa ei voinut kaikilta osin pitää valtion vastuulle jäävänä.

Hyvityksen määrää harkitessaan hallinto-oikeus otti huomioon, että oikeudenkäynnin kohteena oli muutoksenhakijoiden omistamien kiinteistöjen käyttöön liittyvät edunmenetykset ja niiden korvaaminen. Hallinto-oikeus katsoi kohtuulliseksi hyvityksen määräksi viiden vuoden viivästymistä vastaavan hyvityksen, määrältään 1.000 euroa vuodessa, eli yhteensä 5.000 euroa.

Laki oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä 3 §, 4 §, 5 § 2 momentti ja 6 §

Kts. myös Hämeenlinnan HAO 26.2.2015 15/0130/4

KHO:ssa