Court allows travel expenses deduction for single taxpayer with stronger home ties despite temporary work location.
Finland (FI)
Legislator summary
AI generatedThe Administrative Court allowed the taxpayer to deduct travel expenses for weekends between his work city and home city when calculating the advance tax percentage. Although the tax authority denied the deduction because the taxpayer was legally single and worked continuously in the work city, the court found his residence and family life in the home city were stronger. The court ruled that formal marital status could not restrict deductions based on the principle of equal treatment and net income taxation, thereby validating the expenses as deductions under the Income Tax Act.
Legislator headnote
AI generatedTuloverolaki 93 § 1 mom; Ennakkoperintälaki 2 § 1 mom, 3 § 1 mom ja 18 § 1 mom: When a taxpayer has a stronger fixed connection to a place other than the place of work, travel expenses to that place may be deducted even if the taxpayer is legally single and the work is not temporary.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedCited Case Law
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
A oli vaatinut, että laskettaessa verovuoden 2015 verokortin ennakonpidätysprosenttia huomioon otetaan ansiotulosta tehtävinä vähennyksinä työskentelypaikkakunnan ja asuinpaikkakunnan välisten viikonloppumatkojen kustannukset. Verohallinto oli katsonut, ettei matkakustannuksia voida ottaa huomioon, koska A oli verotuksellisesti perheetön, eikä hänen työskentelynsä ollut tilapäistä.
A oli työskennellyt X konsernin Y:n kaupungissa sijaitsevassa yksikössä ajalla 18.3.-30.4.2015 tarvittaessa töihin kutsuttavana ja 1.5.2015 alkaen vakinaisesti. Työsopimuksen mukaan A:n oli otettava vastaan työtä myös konsernin muissa yksiköissä. Hän asui työpäivinä Y:n kaupungista 27.7.2015 alkaen vuokraamassaan asunnossa, josta käsin hän matkusti viikonloppuisin Z:n kaupunkiin. A:n väestötietojärjestelmän tietojen mukainen kotikunta oli vuodesta 2004 lähtien ollut Z, jossa A oli yhdessä avopuolisonsa kanssa asunut yli kymmenen vuoden ajan. He olivat vuonna 2007 rakentaneet Z:n kaupunkiin omakotitalon, jonka rakentaminen oli rahoitettu yhteisellä velalla. A:lla ei ollut alaikäisiä lapsia.
Hallinto-oikeus katsoi, että kun otettiin huomioon A:n asumis- ja perheolosuhteet mainituilla paikkakunnilla sekä myös epävarmuus työskentelypaikan sijainnista jatkossakin Y:n kaupungissa, hänellä oli katsottava olleen verovuonna 2015 kiinteämpi yhteys Z:n kaupunkiin kuin Y:n kaupunkiin. A:n siirtyminen työhön Y:n kaupunkiin oli johtunut yksinomaan työttömäksi jäämisestä ja kotipaikkakunnan huonosta työllisyystilanteesta. Näissä olosuhteissa sinänsä selvästi vähennyskelpoisten viikonloppujen matkakulujen hyväksymistä ei voitu verovelvollisten yhdenvertaisen kohtelun vaatimus ja nettotulon verotuksen periaate huomioon ottaen rajoittaa pelkästään muodollisen avioliiton solmimiseen perustuen. A:n Z:n kaupungin asuntoa oli näissä olosuhteissa pidettävä tuloverolain 93 §:n 1 momentissa tarkoitettuna asuntona. Tämän vuoksi A:n verovuoden 2015 ennakonpidätysprosenttia laskettaessa oli otettava huomioon ansiotulosta tehtävinä vähennyksinä viikonloppumatkoista aiheutuneet matkakustannukset.
Ennakkoperintä 2015.
Tuloverolaki 93 § 1 mom
Ennakkoperintälaki 2 § 1 mom, 3 § 1 mom ja 18 § 1 mom
Äänestys 2-1. Esittelijän eriävä mielipide.
Äänestyslausunto ja esittelijän eriävä mielipide
Hallinto-oikeuden vähemmistöön jäänyt jäsen hylkäsi valituksen. A:ta oli pidettävä verotuksellisesti perheettömänä henkilönä. Vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan perheetön henkilö, joka asuu viikon arkipäivät työskentelypaikkakunnalla, ei voi vähentää toisella paikkakunnalla olevalle asunnolleen suuntautuneista matkoista aiheutuneita kustannuksia, mikäli työskentely ei ole ollut tilapäistä. A oli työskennellyt Y:n kaupungissa yhtäjaksoisesti 18.3.2015 alkaen. Hänen työskentelynsä ei näissä olosuhteissa ollut tilapäistä. Tämän vuoksi A:n Y:n kaupungin ja Z:n kaupungin välisistä viikonloppumatkoista verovuonna 2015 aiheutuneita matkakustannuksia ei voitu ottaa huomioon vähennyksinä laskettaessa ennakonpidätysprosenttia.
KHO:n päätös 28.11.2016 t: 5022. KHO ei myöntänyt valituslupaa.