Administrative court denied tax deduction for business travel as work site was deemed part of normal activity area.

Asiassa oli kyse siitä, oliko louhinta- ja maanrakennusalalla toimineella elinkeinonharjoittajalla A oikeus EVL 55 §:ssä säädettyyn, verovapaan päivärahan enimmäismäärän ja työmatkasta aiheutuneiden lisääntyneiden elantokustannuksen erotuksen mukaiseen lisävähennykseen. Oikaisulautakunta oli hylännyt hänen sitä koskevan vähennysvaatimuksensa. Lähemmin kysymys oli siitä, oliko A:n matkoja pidettävä liikkeen- tai ammatinharjoittajan tilapäisesti tekeminä elinkeinotoimintaan liittyvinä työmatkoina tavanmukaisen toiminta-alueensa ulkopuolelle.

A oli asunut X:n kunnassa omistamallaan maatilalla ja kulkenut sieltä työkohteisiinsa. Kyseessä olevana verovuonna hän oli työskennellyt Turussa noin 60 kilometrin päässä kotoaan suurehkon rakennusalalla toimivan yhtiön työkohteissa. A:n työskentely yhtiön työkohteissa oli alkanut jo edellisen vuoden toukokuussa ja tapahtunut kyseisenä vuonna ensin työmaalla, jossa työtehtävät olivat jatkuneet heinäkuuhun asti, ja sitten työmaalla, jossa työtehtävät olivat alkaneet toukokuussa, sekä niiden lisäksi yhtiön joillakin pienemmillä työmailla. Antamansa erittelyn mukaan A:lla oli ollut kyseisenä vuonna kaikkiaan 238 työskentelypäivää. Hänen ilmoituksensa mukaan hänen työpäivänsä olivat kaikissa työkohteissa kestäneet vähintään 8 tuntia, ja matka- sekä huoltoajat mukaan lukien työpäivän pituudeksi oli tullut 10 - 12 tuntia. Sekä ennen kyseistä vuotta että sen jälkeen A:lla oli ollut työkohteita myös muualla kuin Turussa ja myös muita toimeksiantajia kuin mainittu yhtiö.

Hallinto-oikeus totesi, että A:n työskentely ainakin osassa edellä mainitun yhtiön työkohteista oli kestänyt suhteellisen pitkään, enimmillään yli vuoden ajan. Hänen työskentelyään ei kuitenkaan voitu minkään noiden ilmoitettujen, louhinta- ja muuta vastaavaa työtä uudisrakentamisessa ja peruskorjauksessa käsittäneiden työkohteiden osalta pitää luonteeltaan jatkuvana. Asiakirjoista ei muutenkaan voitu päätellä, että A:lle olisi muodostunut pysyvä toimipaikka yhtiön työkohteisiin tai yhtiön toiminnan yhteyteen muutoin. A:n työkohteet olivat siten olleet hänelle tilapäisiä ja matkat näihin työkohteisiin tilapäisesti tehtyjä matkoja.

Laki elinkeinotulon verottamisesta 7 §

Laki elinkeinotulon verottamisesta 55 §

Verohallituksen päätös verovapaista matkakustannusten korvauksista vuonna 2005 (1082/2004)

Koko jaoston istunto.

Äänestys 5-3

Hallinto-oikeuden vähemmistö katsoi, ettei A:lla ollut oikeutta EVL 55 §:n mukaiseen vähennykseen seuraavin perusteluin:

Lain 55 §:n mukainen vähennys voidaan myöntää vain, jos matka on tehty tilapäisesti tavanmukaisen toiminta-alueen ulkopuolelle.

Hallituksen esityksen yksityiskohtaisista perusteluissa on ensin todettu, että vähennystä ei voida tehdä, jos elinkeinotoimintaa harjoitetaan pysyvästi useassa toimipaikassa. Tämän jälkeen on erikseen todettu, että tilapäisenä työmatkana ei voida pitää työmatkaa, joka tehdään sillä tavanmukaisella toiminta-alueella, jolla elinkeinotoimintaa harjoitetaan. Ainoastaan tavanmukaisen toiminta-alueen ulkopuolelle tehdyistä matkoista voitaisiin tehdä vähennys. Tästä voidaan päätellä, että koska palkansaajan ja elinkeinonharjoittajan toiminnassa on useita eroja, on lainsäädännössä pidetty tarpeellisena luoda tätä elinkeinonharjoittajien kirjanpitosidonnaisuudesta irrotettua vähennysoikeutta varten uusi käsite.

A ei harjoittanut varsinaista toimintaansa asunnossaan eikä sen yhteydessä. Louhinta- ja maanrakennustyötä ei voi tehdä muuta kuin vaihtuvissa toimipaikoissa. Näitä toimipaikkoja oli hänen tavanmukaisella toiminta-alueellaan, mutta hän työskenteli tilapäisesti myös tuon alueen ulkopuolella, kuten pääkaupunkiseudulla. Yrittäjänä hänellä ei ollut työsopimuksia eikä varmuutta työskentelyn jatkuvuudesta, vaan hän nimenomaan joutui hakemaan työkohteita. Samasta syystä hänellä oli myös useita toimeksiantajia toisin kuin tavanomaisesti palkansaajalla.

Jokaista matkaa, jonka A oli tehnyt maatilansa ulkopuolelle tehdäkseen varsinaista työtään, ei voitu pitää tilapäisenä työmatkana, vaikka hänellä ei ollut muualla pysyvää toimipaikkaa. Ottaen huomioon A:n harjoittaman elinkeinotoiminnan luonne, Turun alueen suhteellisen lyhyt etäisyys X:n kunnasta sekä työskentelyn kesto ja toistuvuus Turun alueella, työskentelyn Turussa oli katsottava tapahtuneen A:n tavanmukaisella toiminta-alueella. Hänellä ei siten ollut oikeutta vaatimaansa vähennykseen.