Administrative court allows health authority to continue involuntary psychiatric treatment after statutory deadline passed.

Oikeudellinen arviointi

Mielenterveyslain säännökset toimivallan arvioimisen taustaksi

Mielenterveyslain 2, 3 ja 4 luvun säännöksistä ilmenee, että rikokseen syyllistymättömän henkilön eli niin sanotun psykiatrisen potilaan mielentilan tutkiminen, tahdosta riippumattomaan hoitoon määrääminen ja hoidon jatkaminen on nimenomaan säädetty tapahtuvaksi eri menettelyssä kuin rikoksesta syytetyn tai rangaistukseen tuomitsematta jätetyn eli niin sanottujen oikeuspsykiatristen potilaiden hoitoon määrääminen ja hoidon jatkaminen. Yksi peruste sille, että oikeuspsykiatristen potilaiden hoitoon määrääminen tapahtuu eri menettelyssä, ilmenee hallinto-oikeuden käsityksen mukaan mielenterveyslain 17 §:n taustalla olevasta hallituksen esityksestä, jossa todetaan, että rikoksesta syytettyjen hoidon tarpeen arviointi on vaikeaa (HE 201/1989 vp., s. 19). Oikeuspsykiatristen potilaiden hoitoon määräämisessä on siis katsottu tarvittavan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sen edeltäjien asiantuntemusta.

Mielenterveyslaissa on potilaiden oikeusturvan takia säädetty sekä psykiatristen että oikeuspsykiatrisen potilaiden hoitopäätöksiin liittyen määräaikoja, jotka hoidon jatkamisen osalta ilmenevät 2 luvun 12 §:stä ja 3 luvun 17 §:stä. Hoidon jatkamista koskevien määräaikojen noudattamatta jättämisen vaikutuksista ei ole laissa erikseen nimenomaisesti säädetty. Laista ei siis suoraan ilmene, kenellä on toimivalta, jos potilaan hoidon jatkamista koskevan päätöksen määräaika on ylitetty ja näyttää ilmeiseltä, että hoidon jatkaminen on välttämätöntä eikä tästä päästä psykiatrisen potilaan kanssa yhteisymmärrykseen tai hoidon lopettaminen ei ylilääkärin käsityksen mukaan ole mahdollista.

Korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntö

Korkein hallinto-oikeus on antanut kaksi vuosikirjaratkaisua, jotka liittyvät tahdosta riippumattoman hoidon jatkamista koskevan päätöksen määräaikoihin ja viranomaisten toimivaltaan (KHO 1993 A 32 ja KHO 2011:70). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on viitannut näihin ratkaisuihin valituksenalaisessa päätöksessään.

Korkein hallinto-oikeus on vuosikirjaratkaisussaan 1993 A 32 todennut, että Niuvanniemen sairaalan ylilääkärin päätöstä ei ollut tehty mielenterveyslain 17 §:n 2 momentissa säädetyssä kuuden kuukauden määräajassa. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan mielenterveyslain 3 ja 4 luvussa tarkoitettu potilaan hoidon jatkaminen ja lopettaminen oli aina ratkaistava sosiaali- ja terveyshallituksen, sittemmin terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen (nykyään Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) päätöksellä. Korkein hallinto-oikeus totesi johtopäätöksenään, että kuuden kuukauden määräajan noudattamatta jättämisestä ei voitu katsoa seuraavan, että potilaan hoidosta olisi tämän jälkeen tullut päättää mielenterveyslain 2 luvun mukaisessa järjestyksessä.

Vuosikirjaratkaisussaan 2011:70 korkein hallinto-oikeus on todennut, että mielenterveyslain 17 §:n 2 momentissa olevan kuuden kuukauden määräajan noudattamatta jättämisen vaikutuksista ei ole mielenterveyslaissa erikseen säädetty. Korkeimman hallinto-oikeuden mukaan kysymys on kuitenkin potilaan oikeusturvan vuoksi säädetystä määräajasta, jolloin määräajan noudattaminen muodostaa lähtökohtaisen edellytyksen sille, että hallinto-oikeudelle vahvistettavaksi alistettu päätös voidaan vahvistaa.

Hallinto-oikeuden käsityksen mukaan edellä selostetun lain muutoksen jälkeenkin korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun 1993 A 32 perusteella on pääteltävissä, että oikeuspsykiatrisen potilaan hoidon jatkamisesta ei voida päättää mielenterveyslain 2 luvun mukaisessa järjestyksessä. Ratkaisusta on lisäksi varmuudella pääteltävissä vain se, että hoidon jatkamista koskevan päätöksen tekemiselle säädetyn määräajan ylittyminen ei ole korjattavissa mielenterveyslain 2 luvussa säädettyihin menettelyihin siirtymällä.

Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisusta 2011:70 hallinto-oikeus toteaa, että se tarkoittaa käytännössä sitä, että laissa säädetyn määräajan jälkeen tehtyjä potilaan hoidon jatkamista koskevia päätöksiä ei voida hallinto-oikeudessa alistusmenettelyssä vahvistaa. Päätöksellä ei ole otettu kantaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen toimivaltaan.

Hallinto-oikeuden tulkinnan mukaan korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisut 1993 A 32 ja 2011:70 eivät ole keskenään ristiriitaisia, vaan ne täydentävät toinen toistaan ja ovat mielenterveyslaista ilmenevien perusperiaatteiden mukaisia.

Toimivalta

Kun kysymys on rikoksesta syytetyn tai rangaistukseen tuomitsematta jätetyn henkilön tahdosta riippumattomasta hoidosta, lainsäätäjä on nimenomaisesti säätänyt sitä koskevasta erityisestä menettelystä. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 45 §:stä ilmenee, että mielenterveyslain 17 §:n ilmaus 'rikoksesta syytetty' tarkoittaa henkilöä, jonka syyllisyys on jo joko oikeuden välipäätöksellä todettu tai siitä ei käytännössä ole juurikaan epäilystä. Hallinto-oikeus arvioi näin ollen, että mielenterveyslain 17 §:ssä käytettyä ilmaisusta 'rikoksesta syytetty' ei voida tulkita siten, että se liittyisi yksinomaan tiettyyn rikosprosessin vaiheeseen ja että Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei voisi näin ollen tehdä uutta hoitoonmääräämispäätöstä enää sen jälkeen, kun rikosasian käsittely on tuomioistuimessa päättynyt.

Toimivallan kuulumista Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle käsillä olevassa tilanteessa puoltaa myös se, että laitokselle on nimenomaan mielenterveyslain 17 §:ssä säädetty oikeuspsykiatristen potilaiden hoitoon määräämistä koskevassa menettelyssä erityinen toimivalta, ja sillä on myös toimivaltaa hoidon lopettamista koskevassa päätöksen teossa.

Hallinto-oikeus kiinnittää huomiota myös siihen, että jos sairaalan psykiatrisesta hoidosta vastaava ylilääkäri tekisi hoitoon määräämistä koskevan päätöksen määräajan ylityttyä ilman päätöksen alistamista, vesittäisi tämä hoidon jatkamiselle säädetyn kuuden kuukauden määräajan noudattamisen merkityksen tosiasiassa kokonaan. Tämä vaihtoehto ei olisi sopusoinnussa myöskään korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisun 2011:70 kanssa, koska korkein hallinto-oikeus on todennut, ettei hallinto-oikeus voi enää määräajan ylittymisen jälkeen vahvistaa hoitoon määräämispäätöstä. Kun päätöksen tekee Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, saadaan menettelyyn mukaan oikeuspsykiatrisen potilaan oikeusturvaa lisäävänä tekijänä sairaalan ulkopuolinen taho. Menettely olisi tällöin vastaavanlainen kuin psykiatrisen potilaan hoidon jatkamista koskevan päätöksen jälkeinen menettely.

Johtopäätökset

Hallinto-oikeus arvioi, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ei olisi tullut päätyä siihen lopputulokseen, että sillä ei ole toimivaltaa käsillä olevassa tilanteessa. Mielenterveyslain 17 §:ää on tulkittava lainsäätäjän tarkoituksen ja korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisukäytännön mukaisesti siten, että potilaan hoidon tosiasiallinen jatkaminen on nyt kyseessä olevassa tapauksessa ratkaistava Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hoitoon määräämistä koskevalla päätöksellä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on näin ollen toimivaltainen päättämään valittajan oikeuspsykiatrisen hoidon jatkamisesta.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Jaana Malinen ja Mirjami Paso ja asiantuntijajäsen Jukka Hintikka. Asian on esitellyt Mirjami Paso.

KHO:n päätös 24.1.2014 taltionumero 0141. Potilaan valitus: Ei tutkita. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen valitus: Päätöksen lopputulosta ei muuteta.