Administrative court dismisses mental health detention order due to unauthorized transfer by non-employee doctor.

A oli määrätty mielenterveyslain 8 ja 11 §:n nojalla psykiatriseen sairaalahoitoon. A valitti päätöksestä.

Tarkkailulähetteen oli laatinut 13.2.2011 X:n kaupungin terveyskeskuksen yhteispäivystyksessä päivystänyt lääkäri, joka ei ollut ollut virkasuhteessa X:n kaupunkiin. A oli toimitettu mainitun tarkkailulähetteen perusteella sairaalaan ja otettu siellä 14.2.2011 tarkkailuun. Seuraavana päivänä 15.2.2011 oli X:n kaupungin terveyskeskuslääkäri tutkinut A:n ja laatinut hänestä uuden tarkkailulähetteen. A:ta ei ollut otettu tarkkailuun 15.2.2011 laaditun lähetteen perusteella.

Hallinto-oikeuden mukaan mielenterveyslain 29 §:ssä tarkoitettu lääkärin velvollisuus tarkkailuun toimittamisesta sekä tarkkailuun ottaminen, tarkkailulausunnon antaminen ja tahdosta riippumattomaan hoitoon määrääminen ovat julkisen vallan käyttämistä. Perustuslain 124 §:n ilmentämän virkamieshallintoperiaatteen mukaan julkisten hallintotehtävien hoitamisen tulee pääsääntöisesti kuulua viranomaisille. Tällaisia tehtäviä voidaan antaa muille kuin viranomaisille vain lailla. Sikäli kun kysymys on merkittävästä julkisen vallan käytöstä, tehtäviä ei kuitenkaan voida antaa muille kuin viranomaisille edes tavallisella lailla. Kuntalain 44 §:n 2 momentin mukaan tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa.

Laissa ei ole säännöstä, jonka voitaisiin katsoa oikeuttavan mielenterveysasioihin liittyvän julkisen vallan käyttämisen siirtämisen viranomaiselta yksityisen palveluntuottajan työntekijälle.

Tarkkailulähetteen kirjoittava, tarkkailuun ottamista koskevan päätöksen tekevä, tarkkailulausunnon laativa sekä tahdosta riippumatonta hoitoa koskevan päätöksen tekevä lääkäri toimivat tehtävissään itsenäisesti. Kyseisiä menettelyjä koskevista säännöksistä ilmenee, että näiden säännösten perusteella kukin lääkäri puuttuu yksipuolisesti toisen henkilön oikeusasemaan, lähinnä potilaan henkilökohtaiseen vapauteen ja koskemattomuuteen eli erääseen perusoikeuksista. Menettelystä saattaa myös seurata potilaan yksityiselämän suojaan kohdistuvia, perustuslain 10 §:n mukaisten oikeuksien rajoituksia.

Tahdosta riippumattomaan hoitoon päätyvä prosessi etenee vaiheittain tarkkailuun lähettämisen, tarkkailuun ottamisen ja tarkkailulausunnon laatimisen kautta hoidon aloittamista tarkoittavaan päätökseen. Vaiheet muodostavat kokonaisuuden, vaikka kukin lääkäri toimiikin itsenäisesti. Vaiheesta toiseen siirtymisen edellytyksenä on, että edellinen vaihe on suoritettu myös muodollisesti oikein. Tarkkailulähetteen laatimisesta ei läheskään aina seuraa päätöstä henkilön sairaalahoitoon määräämiseksi. Koska lainsäädännössä tuomioistuinkontrolli on sidottu vasta hoitoonmääräämispäätökseen, tarkkailulähetteen laatimisessa korostuu julkisen vallan käytön merkittävyys henkilön oikeussuojan kannalta.

Mielenterveyslain mukaiseen tarkkailuun lähettäminen on merkittävää julkisen vallan käyttämistä. Merkittävää julkista valtaa käyttävän tulee olla virkasuhteessa. Tarkkailulähetteen 13.2.2011 laatineella keikkalääkärillä ei ole ollut toimivaltaa lähettää A:ta vastoin tämän tahtoa sairaalaan tarkkailuun, koska keikkalääkäri ei ollut virkasuhteessa X:n kaupunkiin. Sen vuoksi A:n tarkkailuun lähettäminen ei ollut tapahtunut lainmukaisesti. Virkasuhteessa oleva terveyskeskuslääkäri oli 15.2.2011 käynyt laatimassa A:sta uuden tarkkailulähetteen. Virkalääkärin laatimalla uudella lähetteellä ei voida korjata takautuvasti keikkalääkärin lähetettä.

A:ta ei ollut otettu virkalääkärin lähetteen perusteella tarkkailuun. Kun A:n tarkkailuun ottaminen ei ollut perustunut lainmukaiseen tarkkailulähetteeseen, ei sen seurauksena A:n tarkkailusta laadittua tarkkailulausuntoa ja tarkkailulausunnon perusteella tehtyä hoitoonmääräämispäätöstä voitu pitää mielenterveyslain 9 ja 10 §:ssä tarkoitettuina tarkkailulausuntona ja hoitoonmääräämispäätöksenä.

Edellä mainittujen A:n tahdosta riippumattomaan hoitoon määräämisessä tapahtuneiden virheiden vuoksi hallinto-oikeus kumosi valituksenalaisen päätöksen.

Asiassa ei ollut merkitystä sillä, että A:lla oli perustuslain 19 §:n 1 ja 3 momentin mukainen oikeus huolenpitoon.

Perustuslaki 7 § 1 mom.

Kuntalaki 2 § 3 mom.

Mielenterveyslaki 3 § 1 mom., 8 §, 9 §, 10 § 1 mom. ja 11 § 2 mom.

Asian ovat ratkaisseet hallinto-oikeustuomarit Veijo Tarukannel, Paula Vesterinen, Jaana Malinen sekä asiantuntijajäsen Timo Tuovinen. Asian esittelijä Pirjo Silvento-Wenho.

Lainvoimainen