Administrative court allowed claim for return of funds deposited under repealed Land Division Act via Savings Deposit Act.

A:n omistamaan tilaan oli jakolain 243 §:n 2 momentin nojalla siirretty vesijättömaata yhteisalueesta. Koska yhteisalueen hallintoa ei ollut järjestetty yhteisaluelaissa tarkoitetulla tavalla, vesijätön lunastushinta 20 000 markkaa oli talletettava lääninhallitukseen. A oli 16.3.1994 maksanut mainitun määrän lääninhallituksen kassaan. Lääninhallituksen oikeushallintotoimisto oli tämän jälkeen pyytänyt lääninkonttoria maksutalletuslain 1 ja 6 §:n nojalla tallettamaan lunastushinnan korkoa kasvamaan.

A:n kuolinpesä oli 6.4.2004 lääninhallitukseen saapuneessa hakemuksessaan pyytänyt lääninhallitusta palauttamaan kuolinpesälle A:n tallettamat 20 000 markkaa eli 3 363,76 euroa. Lääninhallitus oli hylännyt hakemuksen, koska sitä ei ollut tehty jakolain 243 §:n 2 momentissa säädetyssä kymmenen vuoden määräajassa tallettamispäivästä 16.3.1994 lukien.

A:n kuolinpesä valitti hallinto-oikeuteen ja vaati lääninhallituksen päätöstä kumottavaksi sillä perusteella, että lääninhallitus on asiaa ratkaistessaan virheellisesti soveltanut 1.1.1997 kumottua jakolakia, vaikka sen korvanneessa kiinteistönmuodostamislaissa ei ole siirtymäsäännöksiä, joiden perusteella jakolakia voitaisiin soveltaa 31.12.1996 jälkeen. Kuolinpesän mukaan ainoa voimassa oleva laki, joka säätelee talletetun rahan takaisinmaksamista tallettajalle, on maksutalletuslaki.

Jakolain 243 §:n 2 momentin mukaan, jollei vesijätön hallintoa ole järjestetty eräistä yhteisistä alueista ja niihin verrattavista etuuksista annetussa laissa tarkoitetulla tavalla, lunastushinta on määrättävä talletettavaksi lääninhallitukseen, josta se hallinnon tultua järjestetyksi maksetaan asianomaiselle toimielimelle. Jos talletettua lunastushintaa ei ole nostettu kymmenen vuoden kuluessa tallettamispäivästä lukien, joutuvat talletetut varat valtiolle.

Jakolaki kumottiin 1.1.1997 voimaan tulleella kiinteistönmuodostamislailla. Kiinteistönmuodostamislain 206 § vastaa sisällöltään jakolain 243 §:ä mutta siitä puuttuu säännös talletettujen varojen joutumisesta valtiolle, jos talletettua lunastushintaa ei ole nostettu määräajassa. Kiinteistönmuodostamislain 206 § ja jakolain 243 § koskevat talletettujen varojen maksamista yhteisaluelaissa säädetyllä tavalla järjestäytyneelle toimielimelle, nykyisin osakaskunnalle. Kiinteistönmuodostamislaissa ei ole eikä jakolaissa ollut säännöstä tallettajan oikeudesta saada tallettamansa varat takaisin. Tällainen säännös on sen sijaan 1.1.1932 voimaan tulleessa laissa rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta eli maksutalletuslaissa.

A on 16.3.1994 tallettanut 20 000 markan lunastushinnan lääninhallitukseen vapautuen näin jakolain 243 §:n 2 momentin perusteella suoritusvelvollisuudestaan. Lääninkonttori on tämän jälkeen maksutalletuslain 1 ja 6 §:n nojalla tallettanut lunastushinnan korkoa kasvamaan. Yhteisen alueen osakaskunta ei ole jakolain mukaisessa tallettamispäivästä laskettavassa kymmenen vuoden määräajassa nostanut lukuunsa talletettuja varoja, jolloin osakaskunta on menettänyt oikeutensa niihin. Jakolain ja samalla myös maksutalletuslain mukaisen kymmenen vuoden määräajan kuluttua A:n kuolinpesällä on kuitenkin maksutalletuslain 7 §:n nojalla ollut oikeus vaatia talletettuja varoja takaisin, vaikkei A ole talletusta tehdessään pidättänyt itselleen oikeutta saada talletettu takaisin. Kuolinpesän hakemus on saapunut lääninhallitukseen 6.4.2004 eli vuoden kuluessa kymmenen vuoden määräajan päättymisestä.

Hallinto-oikeus kumosi lääninhallituksen päätöksen ja velvoitti lääninhallituksen palauttamaan A:n lääninhallitukseen tallettamat varat hänen kuolinpesälleen.

Jakolaki 243 § 2 mom

Kiinteistönmuodostamislaki 206 §

Laki rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta 1 § 1 ja 2 mom

Laki rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta 3 §

Laki rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta 6 § 1 mom

Laki rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta 7 § 1 mom

Laki rahan, arvo-osuuksien, arvopaperien tai asiakirjain tallettamisesta velan maksuna tai vapautumiseksi muusta suoritusvelvollisuudesta 8 §

Äänestys 2-1

Eri mieltä ollut jäsen hylkäsi valituksen.

A oli määrätty tallettamaan kyseiset varat lääninhallitukseen tuolloin voimassa olleeseen jakolakiin perustuen. Jakolain varojen tallettamista koskeneessa 243 §:ssä tai muuallakaan laissa ei ollut viittausta maksutalletuslakiin tai sen yksittäiseen säännökseen. Sanotusta jakolain säännöksestä, jossa talletus oli määrätty tehtäväksi ulosotonhaltijan sijasta lääninhallitukseen, jonka oli talletettava rahat pankkiin, on myös pääteltävissä, ettei jakolain perusteella tehtäväksi määrättyä talletusta ollut tarkoitettu tehtäväksi maksutalletuslain, sellaisena kuin se oli voimassa 1.12.1996 asti, säännöksiä soveltaen. Maksutalletuslakia ei näin ollen ole yleislakina ja nimenomaisen säännöksensäkään perusteella ollut sovellettava A:n tallettamiin varoihin tallettamisen ajankohtana 16.3.1994.

KHO:n päätös 13.12.2006 taltionumero 3432. Ei tutkita.

KHO ei tutkinut valitusta, koska lääninasiamiehellä ei ollut hallintolainkäyttölain 6 §:n mukaan oikeutta valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.