Administrative court orders municipality to fund private heart surgery after public hospital failed to provide urgent care.
Legislator summary
AI generatedThe Administrative Court of Finland partially allowed a claim by a patient who underwent urgent private heart surgery after being denied timely care at a public university hospital. The patient argued that the municipality failed to provide required specialized care under the Specialized Care Act, while the health district contended that the patient's condition was not classified as critical at the time. The court ruled that the municipality bears responsibility for the specialized care failure and must cover the costs of the necessary private treatment.
Legislator headnote
AI generatedErikoissairaanhoitolain 1 § 2 mom.; 3 § 1 mom.: The municipality is liable for specialized care failures, and if urgent care was denied, the municipality must fund equivalent private treatment.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedCited Case Law
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
Asiassa oli kysymys erikoissairaanhoitolain 3 §:n 1 momentissa
säädetystä kunnan velvollisuudesta huolehtia siitä, että
henkilö, jolla on kunnassa kotikuntalain mukainen asuinpaikka,
saa lain 1 §:n 2 momentissa tarkoitetun erikoissairaanhoidon.
Henkilö X oli mennyt rintakiputuntemusten vuoksi asianomaisen
sairaanhoitopiirin kuntayhtymän ylläpitämään yliopistolliseen
sairaalaan terveyskeskuksen lähetteellä 13.12.1994, jolloin
hänet oli otettu osastolle seurantaan. Tutkimusten perusteella
hänellä oli todettu epästabiili angina pectoris -tauti. X
oli saanut lääkehoitoa, joka oli lieventänyt taudin oireita.
Hänet oli 24.12.1994 kotiutettu sekä määrätty tulemaan kuukauden
kuluttua yliopistolliseen sairaalaan kontrollia varten.
Sanotulla kontrollikäynnillä 19.1.1995 sairauskertomuksessa
lääkäri oli todennut muun muassa "nyt stabiili NYHA III", joka
tarkoittaa, ettei X:ää luokiteltu kiirellisintä hoitoa vaativaan
luokkaan NYHA IV. Uusia kontrolliaikoja ei sovittu. X oli
lähetetty kotiin entisin lääkityksin ja ohjein, että mikäli
oireet selvästi pahenevat, avosektorilta tulee hankkia kiirehtimisilmoitus.
X oli saanut ajan terveyskeskuslääkärille 6.2.1995, jolloin
lääkärin sairauskertomukseen tekemien merkintöjen mukaan yliopistollisen
sairaalan epikriisi ei ollut tullut. Lääkäri oli
edelleen todennut X:n sillä hetkellä oireettomaksi ja että
keskussairaalan epikriisin saavuttua tilannetta arvioidaan
uudestaan. Lääkäri oli todennut X:n toivovan kovasti sepelvaltimovarjoainekuvaus-
ym. järjestelyjä, mihin lähdetään,
kun saadaan lisätietoa asiasta.
Ystäviensä kehotuksesta ja avustuksella X oli 7.2.1995 hakeutunut
yksityissairaalaan, jossa hänelle samana päivänä tehdyssä
sepelvaltimovarjoainekuvauksessa oli todettu erittäin vaikea-asteinen,
kiireellistä leikkaushoitoa vaativa sepelvaltimotauti.
Seuraavana päivänä X:lle oli tehty ohitusleikkaus.
X on vaatinut, että hallinto-oikeus velvoittaa kotikunnan ja
sairaanhoitopiirin kuntayhtymän yhteisvastuullisesti suorittamaan
hänelle yksityissairaalassa suoritetun leikkaushoidon
kustannuksista sen osan, joka oli vielä maksamatta, kolmen
prosentin vuotuisine korkoineen 1.8.1995 lukien.
Hallinto-oikeus hyläten hakemuksen siltä osin, kuin se oli
kohdistettu kuntayhtymään, on hyväksynyt sen siltä osin, kuin
se oli kohdistettu kuntaan.
X:ää ei ollut yliopistollisessa sairaalassa luokiteltu kiireellistä
leikkaushoitoa vaativaksi ja hänet oli jätetty jonottamaan
varjoainekuvaukseen pääsyä. Hänen terveydentilansa
seurannan oli edellytetty tapahtuvan ensisijaisesti terveyskeskuksessa.
Määrärahojen supistaminen vuodelle 1995 oli johtanut
yliopistollisessa sairaalassa muun muassa ei-kiirellisten
potilaiden hoitoa koskevien kirjeiden laatimiseen. Niiden
mukaan hoitoon pääsyn olisi varmistanut kotikunnalta saatu
maksusitoumus.
X:llä on ollut perusteltu syy olettaa, että hänet olisi
19.1.1995 otettu ainakin varjoainekuvaukseen. Ei voida sulkea
pois sitä mahdollisuutta, että tuolloin juuri ajankohtainen
määrärahojen leikkauksesta johtunut tilanne olisi osittain
vaikuttanut hänen ohjaamiseensa edelleen seurantaan ja mahdollisen
kiirehtimisilmoituksen odottamiseen terveyskeskuslääkäriltä.
X:n saatua ajan 6.2.1995 terveyskeskukseen, lääkärillä
ei ollut käytettävissään yliopistollisen sairaalan potilaskertomuksia
eikä X saanut kiirehtimislähetettä.
X:n hakeuduttua yksityissairaalaan 7.2.1995 hänelle oli heti
tehty varjoainekuvaus, jonka perusteella hänen oli todettu
olevan kiireellisen leikkaushoidon tarpeessa. X:llä olisi
vielä tuolloinkin teoriassa ollut mahdollisuus hakeutua yliopistolliseen
sairaalaan. Ottaen kuitenkin huomioon hänen aikaisemmat
kokemuksensa ja tuolloisen terveydentilansa, häneltä
ei voitu tätä kohtuudella vaatia.
Edellä olevan perusteella hallinto-oikeus katsoi, että X
ei ollut saanut yliopistollisessa sairaalassa tarvitsemaansa
erikoissairaanhoitoa, jonka järjestelmävastuu on lain mukaan
kotikunnalla. Sen vuoksi hallinto-oikeus velvoitti kunnan
korvaamaan X:lle hänen vaatimansa osan hänelle yksityissairaalassa
annetusta hoidosta aiheutuneista kustannuksista.
Erikoissairaanhoitolaki 1 § 2 mom.
Erikoissairaanhoitolaki 3 § 1 mom.
Erikoissairaanhoitolaki 4 §
Erikoissairaanhoitolaki 7 §
Erikoissairaanhoitolaki 10 § 1 mom.
Erikoissairaanhoitolaki 30 § 1 mom.
Erikoissairaanhoitolaki 30 § 2 mom.
Laki sosiaali-ja terveydenhuollon suunnittelusta ja valtionosuudesta 4 §
Valtioneuvoston päätös sairaanhoitopiirien alueista (193/1990)
sellaisena kuin se on muutettu päätöksellä 822/1995
Vrt. KHO 8.6.2000 T:1894 ATK ja
KHO 27.11.2000 T:3118 Vuosikirja