Court allows full rent deduction for mother with adult daughter, rejecting partial sharing rule.

Toimeentulotuen hakija asui samassa asunnossa yhdessä täysi-ikäisen tyttärensä kanssa, joka oli päätoiminen opiskelija. Hakija vaati, että toimeentulotukea määrättäessä hänen asumismenoinaan oli otettava huomioon asunnon koko vuokra ja vastaavasti hänen tuloinaan tuli ottaa huomioon koko asumistuki, koska hän yksin oli vastuussa vuokrasta tekemänsä vuokrasopimuksen mukaisesti. Koska tytär ei ollut hakenut opintolainaa, ei hän hakijan mukaan käytännössä pystynyt osallistumaan vuokran maksamiseen. Hakijalle laaditussa toimeentulotukilaskelmassa asumiskustannukset oli huomioitu siten, että tuloina oli otettu huomioon puolet asumistuesta ja menoina puolet vuokrasta vähennettynä perusosaan sisältyvällä omavastuuosuudella, yhden henkilön vesimaksu, puolet saunamaksusta sekä lokakuun laskelmalla muina asumismenoina taloussähkömenot.

Hallinto-oikeus hylkäsi valituksen. Hakijan tarpeellisen suuruisina asumismenoina hänen toimeentulotukilaskelmassaan oli voitu ottaa huomioon puolet asunnon vuokramenoista ja saunamaksusta sekä vastaavasti tuloina puolet asumistuesta, koska hänen täysi-ikäinen tyttärensä asuu hänen luonaan. Hakija ei ollut elatusvelvollinen tyttäreensä nähden. Asumismenojen puolittaminen tyttärelle, joka oli päätoiminen opiskelija ja jonka ensisijainen toimeentulojärjestelmä oli opintotukilain mukainen opintotuki sisältäen muun muassa opintorahan ja valtion takaaman opintolainen, ei ollut kohtuutonta.

Asia käsiteltiin hallinto-oikeudessa vahvennetussa istunnossa ja päätös syntyi äänestyksen jälkeen äänin 6-3.

Vähemmistön mielestä asiassa oli enemmän kiinnitettävä huomiota siihen, millainen oli toimeentulotuen hakijan asunnossa asuvan, toimeentulotukilain 3 §:n 1 momentissa määritellyn perheen ulkopuolisen henkilön eli tässä tapauksessa hakijan täysi-ikäisen tyttären taloudellisen aseman vaikutus hakijan eli äidin tarpeelliseksi arvioitaviin asuntomenoihin.

Toimeentulotukilain 11 §:n 1 momentti sisältää pääsäännön huomioon otettavista tuloista. Sen mukaan tuloina otetaan huomioon vain hakijan ja hänen perheenjäsentensä käytettävissä olevat tulot. Toimeentulotukilain 3 §:n 1 momentin mukaan perheeseen kuuluvat lapsista vain alaikäiset lapset.

Valituksenalaisissa päätöksissä ei ollut kysymys asunnon koon eikä vuokran suuruuden vaikutuksesta tarpeellisuuden arvioinnissa, koska se ei ollut viranomaisen päätöksen perusteena.

Siviilioikeudelliselta kannalta katsoen vuokra-asunnon asumismenot ovat sen menoja, joka on vuokralaisena vuokrasopimuksessa. Toimeentulotukilaista ei ole johdettavissa tästä päälähtökohdasta poikkeavaa sääntelyä muutoin kuin sikäli, että ne otetaan pääsääntöisesti huomioon myös kaikkien niiden menoina, joiden osalla tehdään yhteinen normilaskelma eli toimeentulotukilain 3 §:n 1 momentissa säädettyjen henkilöiden osalta.

Toimeentulotukilain 7 §:n 1 momentin ja toimeentulotukilain 1 §:n mukaan sellaisiin asuntomenoihin, jotka eivät ole tarpeellisia, ei kuitenkaan toimeentulotukea tarvitse myöntää. Näitä säännöksiä tulkiten voidaan ottaa huomioon myös muiden kuin toimeentulotukilain 3 §:n 1 momentissa määriteltyjen henkilöiden tulojen ja menojen vaikutus hakijan oikeuteen saada toimeentulotukea asumismenoihinsa ja tuen määrään, jos asuvat hakijan kanssa.

Puheena olevassa korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisussa on vielä kysymys poikkeuksellisesta tulkinnasta sen suhteen, miten täysi-ikäisiä, muita kuin toimeentulotukilain 3 §:n 1 momentissa tarkoitettuja henkilöitä kohdellaan toimeentulotukea myönnettäessä. Korkein hallinto-oikeus on tehnyt tulkintansa yhtäältä tarpeellisten asumismenojen määrittelyn ja toisaalta kohtuusajattelun kautta. Tämän vuoksi korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisua tulee tulkita suppeasti siten, ettei sitä sovelleta muihin kuin juuri sellaisiin tapauksiin, joiden olosuhteet ratkaisusta nimenomaan ilmenevät.

Nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa täysi-ikäinen tytär opiskeli ja hänen tosiasialliset tulonsa eivät riittäneet vuokran puolikkaan maksamiseen, koska hänellä ei ollut käytettävissä lainavaroja eikä muitakaan tuloja.

Yksilöjaosto oli kuitenkin hylännyt äidin toimeentulotukihakemuksen tyttären nostamattoman opintolainan perusteella.

Lainan ottamismahdollisuus on kuitenkin poikkeuksellinen, vain opiskelijan oman toimeentulotukihakemuksen käsittelemisessä huomioon otettava tekijä. Äidillä ei tässä suhteessa ollut edes mahdollisuutta vaikuttaa tyttärensä käytettävissä olevien tulojen määrään.

Toimeentulotukilailla ei myöskään voida tulkita olleen tarkoitus vaikuttaa ihmisten inhimillisistä lähtökohdista lähteviin päätöksiin asumisjärjestelyistään eli tässä tapauksessa siihen, tulisiko tyttären muuttaa pois äitinsä asunnosta viimeksimainitun paremman toimeentulotuen saamisen vuoksi.

Vaikka lainan ottamismahdollisuuden laiminlyömisellä olisi voinut olla vaikutus tyttären toimeentulotukihakemuksen ratkaisemiseen, ei sitä kuitenkaan ole voitu ottaa huomioon äidin toimeentulotukea käsiteltäessä.

Asunnon vuokraa sekä saunamaksuja kokonaisuudessaan oli siten pidettävä äidin tarpeellisina asumismenoina. Sen puolittaminen vaaransi äidin ihmiselämän kannalta välttämättömän toimeentulon.

Niiden puolittaminen tyttärelle oli myös kohtuutonta.

Vähemmistö kumosi perusturvalautakunnan valituksenalaisen päätöksen.

Laki toimeentulotuesta 1 §

Laki toimeentulotuesta 2 §

Laki toimeentulotuesta 7 §

Asetus toimeentulotuesta 1 §

Vrt. KHO 23.5.2000 taltionumero 936

KHO:n päätös 19.11.2003 taltionumero 03/2902. Valituslupahakemus hylätään.