Court dismisses disability allowance claim for private medical costs deemed non-essential by expert opinion.
Legislator summary
AI generatedThe Administrative Court dismissed the applicant's appeal against the Social Board's rejection of a disability allowance claim. The Social Board denied coverage for private antioxidant treatment and amalgam removal, citing expert opinions that these were not medically necessary and that public dental services were available. The court upheld this decision, ruling that costs incurred for non-essential private treatments do not qualify as necessary medical expenses under the social assistance law.
Legislator headnote
AI generatedSosiaalihuoltolain 30 ja 32 kohta; Vähävaraisuuslain toimeentulotuen yleisistä perusteista 988/1993: Private medical expenses are only reimbursable under disability allowances if the treatment is medically necessary and cannot be obtained through public services.
Keywords
AI generatedCited Legislation
AI generatedCited Case Law
AI generatedRelated Decisions
AI generatedFull text
A sairastaa etenevää lihasrappeumaa. Yksityislääkäri oli
määrännyt hoidoksi antioksidantteja sekä A:n amalgaamipaikat
poistettavaksi ja korvattavaksi muilla paikka-aineilla.
A oli hakenut toimeentulotukea antioksidanttihoidosta aiheutuneisiin
lääkäri-, laboratorio- ja hivenainekuluihin ja
amalgaamisaneeraukseen.
Sosiaalilautakunta oli hylännyt toimeentulotukihakemuksen,
koska antioksidanttihoidosta aiheutuvat kulut eivät olleet
tarpeellisia toimeentulotukeen oikeuttavia terveydenhuoltomenoja.
Myöskään amalgaamisaneerauksesta aiheutuvat kulut
eivät olleet toimeemtulotukea määrättäessä huomioon otettavia
tarpeellisia terveydenhuoltomenoja ja A:lla olisi ollut
mahdollisuus saada tarpeen mukainen hammashoito terveyskeskuksessa.
Lääninoikeus oli pyytänyt asiassa lausunnon sosiaali- ja
terveysministeriöltä, joka oli puolestaan pyytänyt lausunnon
terveydenhuollon oikeusturvakeskukselta. Ministeriön lausunnon
mukaan antioksidanttihoitoa on mahdollista käyttää
sekä julkisessa että yksityisessä terveydenhuollossa. Suun
kautta annostetuilla antioksidanteilla ei ole voitu osoittaa
hoidollisia vaikutuksia sairauksien, erityisesti lihassairauksien
hoidossa, joten sitä ei voida pitää välttämättömänä
eikä suositeltavana hoitomuotona lihasrappeuman hoidossa.
Hampaiden amalgaamipaikkojen poistaminen ja korvaaminen
muilla paikka-aineilla ei ole antioksidanttihoitoon liittyvää
tarpeellista hoitoa eikä vaadi asiaan erityisen perehtyneen
hammaslääkärin käyttämistä.
Lääninoikeus hylkäsi valituksen. A:n yksityisistä terveydenhuoltopalveluista
aiheutuneet kustannukset eivät olleet
erikoishoidon tarpeellisuuden perusteella hänen toimeentulotukeen
oikeuttavia menojaan. Pelkästään sillä perusteella,
että A katsoo itse vointinsa parantuneen antioksidanttihoidon
johdosta, hoidosta aiheutuneita kustannuksia ei
voitu pitää toimeentulotukeen oikeuttavina menoina. A:lla
oli ollut mahdollisuus saada tarpeellinen hammashoito julkisena
terveydenhuoltopalveluna.
SosiaalihuoltoL 30 §
SosiaalihuoltoL 32 §
VnP toimeentulotuen yleisistä perusteista (988/1993)
Kts. myös ULO:n päätös A:16.12.1997 T:1352/6